Yksin käyttäminen

Sauna
1

Koetin kattella josko vastaavasta aiheesta ois aiemmin juttua ollu mutta en jaksanu pariakymmentä sivua taaemmas enää selata.

Onko muita yksin vetäjiä? Miks yksin, jos saa kysyä? Pakko nyt sanoa että 4kk ollu ilman mitään mutta viime aikoina kalvanu mieltä kokoajan vaan enemmän. Ja ahistanu/masentanu ajatus että kun sitä ei tee sillä nytviihteelle-meiningillä kavereiden kanssa vaan kotona yksin, tai ehkä joskus saattaa sit lähtee kaupungille pörräämään itekseen. Vaikka sitä ite tekee niin sen näkee jotenkin niin älyttömänä ja jotenkin vieraana toimintana, ei voi ymmärtää että mitä itessä sillon tapahtuu kun aamulla herää ja päässä on ajatus että tänään on “se”-päivä. Miksei halua olla esim. omien kavereiden seurassa? Sanottakoon että omasta käyttämisestä tietää kait vaan pari kaveria mutta käyttäjiä lähipiiristäkin löytyy eli seuraa halutessaan kyllä sais.

Niitä paria satunnaiskaveria lukuunottamatta kellään läheisellä ei ole aavistustakaan että ikinä mitään edes käyttäs. Eikä sitä kukaan läheinen ees vois varmasti käsittää/uskoa. Kun kokoajan kasvaa halu lähteä niin ajatus ettei voi kellekään siitä kuitenkaan avautua saa mielialan jo laskemaan mikä tietysti sitten taas nostaa halua lähteä entisestään. Toisaalta ajatus “paljastumisesta” ei tule täl hetkellä kysymykseenkään… on vähän jekyll&hyde olo. Jonnekin terveydenhoitopuolelle vielä pystyis kertomaan jos oikein pahaks tilanne menis mut tähän saakka on jotenkin langat pysyny käsissä. Tai niin sitä itelleen ainaki on hokenu.

Täällä roikkuminen on ollu vähän sellanen henkireikä viime viikkoina. Ei tartte esittää, on muita joilla samanlaisia ongelmia, muiden onnistumiset saa itelläki mieltä ylös. Tosin välillä tulee niin törkeen tekopyhä olo jos jollekulle puhuu positiivisuudesta tai ehottaa jotain jos ei itekään ole samasta ongelmasta vielä yli päässy…

Riippuvuus, jos sitä siks ees voi sanoa, päihteisiin on tähän saakka ollu itellä psyykkistä… joskus aikakausia sitten oli unilääkkeisiin fyysisestikin riippuvuus mutta sen nään jo vanhana, aika pienenä ja selätettynä juttuna. Vaikka näen jotain positiivistakin joissain päihteissä (siis omalla kohdalla,kokemuksena tai jtn en minä tiedä) niin jos osaisin muokata itestäni päihdevastasen ihmisen tekisin sen. Kävin muuten käyttämään vasta aikuisiällä, ei ikinä edes kiinnostanut nuorempana…Mikä sit pelottaa tai miks ei haluais käyttää? Se ei välttämättä ole ku se yks kerta kun kohalle sattuu jotain “sontaa” ja henki on pois… tai mitä jos jäätkin pysyvästi matkalle tai et tuu takas entisenäs… Ja kuka sinut sit löytää, oma lapsi esim.? Kaikista noista kelailuista huolimatta joku ihmeen himo ja tarve käyttää on. En järellä osaa selittää asiaa. Usein jaksan toivoa ja uskoa että tämä on joku vaihe mikä menee jossain vaiheessa ite ohi, elämässä on kuitenkin muitakin enemmän ja vähemmän vaikeita riippuvuuksia ollu. Mut kyllähän se enemmän pelkoa herättää että vedät iteltäs aivot sököks aineilla kuin että alkasit pikkuhiljaa syömään itteäs hengiltä…kai?

Jos ois se “elämänkumppani” siinä sanomassa että ei niin voisko olla ilman? Jotenkin lapsellisesti kuvittelen että vois. Miksei oma lapsi vaikuta niin voimakkaasti? Ehkä koska joku päivä se kuitenkin elää omaa elämää eikä ole siinä ydinarjessa mukana…(lapsi asuu muuten sitten muualla tällä hetkellä).

Niin, onko muita yksin"viihteilijöitä"? Tai jotka harrastavat kenenkään tietämättä? Miten hemmetissä pärjäätte asian kanssa? Tai ootteko päässy yli jotenkin? Se nyt on sama mitä käytät, vaikka läträisit “vaan” viinalla…

2

^ Luin aika puusilmäisesti aloituksesi(Puoliunessa vielä) ja näitä omakohtaisia kokemuksiani tähän lähinnä kertoilen(No, niitä kait kysyttiinkin), mutta aika yksinäistä hommaahan se käyttäminen sitten lopulta on, kun on koukussa, eli eipä sitä joka kerta, kun on jotakin ottanut ihan vain olonsa kohentamiseksi, ryntää jonnekin jakamaan tätä iloista asiaa jonkun kanssa aivan fiiliksissä :mrgreen: . Puhuit tosin viihteilystä ja onhan tuota viihteilyäkin tullut yksinään harrastettua monestikin. Joskus se on johtunut siitä, että on ollut niin masentunut, ettei ole huvittanut nähdä ketään, mutta usein ihan siitäkin, että on vain halunnut olla omassa seurassaan, kuten voi haluta olla ihan selvinpäinkin. Paljonhan se riippuu ihmisestä ja kulloisestakin fiiliksestä, kuinka paljon toisten seuraa kaipaa ilman, että se liittyy suoraan siihen, onko aivan kuoseissa vai ei.

Aineellakin on toki merkitystä, eli opparit ja (liika-annoksilla vedetyt) benzot menevät sillä tavoin arkisesti, että eipä niiden vaikutuksen alaisena innosta järin bailata ja tavata kaikkia tuttuja, jos toki noinkin saattaa käydä, mutta mitään varsinaisia sosialisointihuumeita nuo eivät ole. Nuorempana toki tuli notkuttua ties missä kuoseissa ja ties missä porukassa hehkuttelemassa oloaan, vaikkei se edes niin loistava olisi lopulta ollutkaan, mutta se nyt oli sitä aikaa, kun narkkaaminen oli vielä olevinaan niin helvetin hienoa. Nykyisin välttelen parhaani mukaan veturiporukoita, koska mä en jaksa kuunnella sitä samaa paskanjauhantaa pelkästä vetämisestä, säätämisestä, veloista, ohareista, hakkaamisista, pöllimisistä jne., jne. , kun se on niin nähty ja kuultu ja oikeasti aivan perseestä :angry: :unamused: .

Alkoholi on mulle sellainen sosiaalihuume, jonka vaikutuksen alaisena tykkään riekkua ympäriinsä ja tavata ihmisiä, jos toki sillä nyt ei ole mulle niin väliä, minkä vaikutuksen alaisena muut ovat, kunhan ovat seurana. Yleensä tosin taitaa olla niin, että eipä mun kännistä seuraani kovin pitkään selvinpäin kestä :mrgreen: . Olen mä monesti yksinkin ryypännyt, mutta mun kohdallani se kertoo siitä, että mulla on aika paha masennus päällänsä, joten eipä siinä mitään hauskaa ole. Väsynyttä, surullista, itsetuhoista ja itsesäälistä turrutusta vain :frowning: . Amfetamiini on toinen aine, joka pistää mut varsin ylisosiaaliseksi, eli piripäissäni en taatusti jää istumaan yksinäni sohvalle ja pelaamaan pasianssia, mutta pirin vetäminen on TOIVOTTAVASTI mennyttä elämää mun kohdallani.

Sinänsä mä en juurikaan ihan ypöyksin kuosaile, koska mulla on saman katon alla tuo armas ukkoni, joka on kyllä samanmoinen pilleristinisti, kuin minäkin, mutta ei meillä todellakaan mitenkään hehkutella ja hekumoida sillä, kuinka kivasti on taas pönttö sekaisin, kun otin lääkettä X ja Y, eikä se mikään ns. yhteinen harrastus ole, eli jos toinen vetää vaikkapa benzoöverit, niin toisen ei tarvitse tehdä sitä perässä seuran vuoksi, vaan siinähän tuo pillerikuosaaminen menee perusarjen ohessa :unamused: . Meillä riittää onneksi jutunjuurta ihan muista asioista, kuin siitä, mitä olemme tänään ottaneet. En mä mitään helvetin narkkarirakkautta jaksaisikaan. Alkoholi on tässäkin asiassa poikkeus, eli kännissä tulee kyllä hehkuteltua “hienoa” fiilistään ja kohellettua yhdessä, mutta ei sekään mikään sääntö ole, että kännit pitää vetää aina yhdessä, vaan ihan hyvin toinen voi lähteä baariin tai vaikka kalsarikännätä tuossa sohvalla ilman, että toisen tarvitsee siihen osallistua, jollei kerrassaan satu huvittamaan.

Edit: Pohdit sitä, voisiko parisuhde pelastaa douppaamiselta, jos se toinen osapuoli sanoo tiukan “ein” ja pistää valitsemaan. Mä en usko tuollaiseen hetkeäkään. No, siinä tapauksessa, jos on silkkaa yksinäisyyttään turruttaakseen vetänyt ja tuo syy vetämiseen poistuu, niin, joo, hyvinkin voi toimia. Monesti kuitenkin vetämisen taustalla on muitakin syitä, kuin vain yksinäisyys/parisuhteen puuttuminen ja ne syyt eivät rakkaudella ratkea, niin suuri, hieno ja ihmeellinen asia kuin se onkin. Toki moni onnistuu pysymään kuivilla parisuhteen avulla, mutta mielestäni tuollaisessa kuivattelussa ei ole kyse ehdasta rakkaudesta, vaan jostakin helvetin läheisriippuvuuspaskasta, jossa douppaa sillä “rakkaudella” ja hyväksynnän hakemisella aineen X sijasta :unamused: :confused: . Hyvä parisuhde monesti toki auttaa psyykkiseen vointiin ja voi näin ollen olla tukena douppaamisen lopettamisessa/vähentämisessä, mutta itsestä se homma kuitenkin loppupeleissä lähtee, eikä ole millään muotoa reiluakaan dumpata toisen niskaan vastuuta omasta päihteettömyydestään. Minään terapeuttinakaan sen siipan ei ole velvollisuus toimia, eli vaikka terapia auttaisi käsittelemään ne ongelmat, joita käyttämisen takaa löytyy, niin sitä varten on olemassa sitten ammattilaisia, joiden niskaan likasankonsa kaataa ja joiden kanssa puida asioita. Ja vaikkei se siippa pitäisi itse minään velvollisuutena toisen “terapointia”, vaan tekisi sitä oikein mielelläänkin, niin siinäpä vasta vitun sairas suhde olisi ja jos joku tahtoisi purkaa muhun terapointihimojansa, niin näyttäisin ovea hyvin nopeasti :imp: .

3

Masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko, huonot ihmissuhteet ( ei vain parisuhteet!), ahdistus ja traumat - niihin join. Mun yksinryyppääminen oli “lääkinnällistä” laatua ja häpesin ja inhosin sitä itsekin. Nyt olen onneksi keksinyt jo terveellisempiä itselääkintäkonsteja… Ihme kyllä rauhoittavien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, olen suhtautunut niihin aina varsin “kunnioituksella” ja väärinkäyttänyt vain helposti ja laillisesti hankittavaa alkoholia.

Parisuhde ei ratkaise mitään ongelmia, joskin hyvä kumppani voi tukea muutospäätöksissä. Itsestä sen halun pitää kuitenkin lähteä. Käyttöön pitää kyllästyä tai jotain sinne päin.

4

Huoh, tästäkin ite renkuttanut itelleni (ja muille, apua…) , että kun ahistaa niin lopeta kelailu, keskity vaikka istumaan paikoillas ja ole vaan tyytyväinen jos sen yhden päivänkin olet ilman ja kokeile seuraavana päivänä sitä ajattelua ihan jären kanssa (sikäli kun siihen ees enää pystyy). Onneks ei kokoaikaa ole aivan sekopääolo ittensä takia, tai ei ainakaan niin voimakkaasti mitä vaikka eilen.

Tuo muuten on ainakin yks syy miksi ei omien kavereiden kanssa tule otettua, siis tuo Winstonin mainitsema jauhaminen ja varsinkin ylimenevä ihannointi. Ja se kellä on rahapäivä on aina se paras tyyppi ja ystävä ikinä jne. Vähän yleistin nyt, eihän kaikki omistakaan kavereista/tutuista tuollaisia ole. Tiedän että itestä se suurin syy/vika yksin sököilemiseen löytyy eikä muista.

Pohdinta parisuhteen tuomasta pelastuksesta kyllä sekin siis jären kanssa ajateltuna on ajatuksena ihan älytön mutta nuokin ajatukset tulee kaikkein epätoivosimpina hetkinä kun ettii jotain mahollisia korsia mihin tarttua :smiley: En ite haluais olla parisuhteessa jossa olen enemmän tukipilari kuin tasavertanen kumppani, enkä haluais itekään olle kenellekään joku hoivaprojekti…

Joskus miettiny että kun joku riippuvainen on yhdessä tällaisen (epäterveen) hoivaajan kanssa, tai niinkun Winston kuvaili “omien terapiointihalujen tyydyttäjää” niin mitä se tekee tän riippuvaisen päälle kun tiedostaa että siinä vieressä on joku joka saa omia kiksejään siitä sinun “surkeudesta”… ottaako se toinen ihminen kunniaa siitä itselleen loppuelämän ajan jos raitistut? saako se kuitenkin enemmän nautintoa siitä kuvitelmasta että on pelastanut toisen vai siitä että se kumppani on nyt terve jne jne… Yleistys on että naiset ovat näitä hoivaajia mutta naisena väkisinkin huomannut että samaa piirrettä löytyy miehissäkin… mut jos vaikka jauhais tästä joskus toisella alueella.

Jos nyt jonkun aikaa voisi olla ihan rennosti ajattelematta mitään.

5

Jotensakin mä olen saanut sellaisen käsityksen noista nk. hoivaajista, että mikäli se hoivattava raitistuu/toipuu loppuiäkseen, saa kunnolla elämänsyrjästä kiinni ja alkaa elää jotenkin ihan muuten, kuin käyttämällä/kuivanarkkaamalla/sairastamalla, niin se onkin sitten sen parisuhteen(tai miksei ystävyyssuhteenkin) loppu, koska se hoivaaja nimenomaan tarvitsee hoivattavan, eikä sitä tasavertaista kumppania :unamused: . Eihän sellaisesta ihmisestä enää mitään kiksejä saa, jota ei tarvitse kaiken aikaa hoivata, vahtia, huolehtia ja sen kautta marttyyrin kruunuansa kiillotella. Sitten pitänee etsiä uusi ongelmakimppu, josta repiä se tyydytys sairaalle hoivavietilleen :mrgreen: . Tämä nyt oli rankka kärjistys, eli ei sen asian nyt ihan noin tarvitse mennä, mutta kutakuinkin sanojeni takana silti seison. Vaikka suhde jatkuisikin vielä sen tervehtyneen ja raitistuneen siipan kanssa, niin se hoivaaja saattaisi tosiaan ratsastaa vaikka loppuikänsä sillä, että onnistui muka hoitamaan jonkun kuntoon, voi että, kun on hyvä ihminen ja olipa se rankkaa jne., jne. :unamused: :mrgreen:

En tarkoita, että tämä pätisi kaikkiin suhteisiin, joissa tavis ja ongelmainen lyövät hynttyyt yhteen. Uskon, että monestikin saattaa olla kyse ihan rakkaudesta, joka nyt ei aina niin järjen perusteella sitä kohdettaan valikoi :stuck_out_tongue: , ja hyvä parisuhde voi tosiaan olla ongelmaiselle 1 tukipilari, jonka avulla päästä jaloilleen, vaikkei se yksinään mikään pelastus ja ratkaisu olekaan. Tällaisissa suhteissa kuitenkaan tuskin ilmenee järjetöntä hoivaamista ja hoivattavaksi heittäytymistä, vaan asiat menevät hieman toisella tapaa :confused: .

Sori, kun lähti offiksi.

6

Itse tulee polteltua yksikseen aika paljon… Tosin kavereillakin käyn kerran /pari viikkoon kyselemässä kuulumiset.
Sieniäkin voisin itsekseen vedellä vaikka on kyllä hauskempaa kaveri porukassa.
Selkäkipuihin tulee vedeltyä Tramaleita yksikseen… eli aika paljon yksin tulee vedeltyä :smiley:

7

Kyllä yksin tulee käytettyä nykyään jopa enemmän kun ennen, tai ehkä aina oon enemmän yksin käyttänyt.

Esim pilvessä, psykedeeleissä ja MDMA:ssa olo yksin on todellakin kokemisen arvoista, jos on aina ennen sen tehnyt jossain sosiaalisessa tilanteessa.

8

No öh, jos mä olen kipeä jostakin kohtaa ja tarvitsen siihen lääkitystä, niin harvemmin säntään kivuissani kaverin luo tai bileisiin vetämään kipulääkkeitäni, ihan siitäkin huolimatta, että ne toisivat mulle mukavana sivuoireena muikean olon :unamused: .

9

Itse olen aina eniten tykännyt (kun vielä käytin) kuosata yksin. Ihan nuorena toki kavereiden kanssa oli hauskaa siinä kokeiluvaiheessa, mutta aineiden tultua tutuksi viihdyin parhaiten omissa oloissani. Ainut sosiaalisempi päihde mulle on alkoholi.
Tykkäsin fiilistellä ja makoilla sohvalla musiikkia kuunnellen mdman kanssa, en useinkaan kaivannut ketään seuraksi. Samoin piri, en ole piripäissäni sosiaalinen, pikemminkin päinvastoin, nimenomaan silloin halusin olla yksin, piirtää, kirjoittaa, pelata tietokoneella tai konsolilla, käydä ulkona viipottamassa, olla hiljaa. Joskus ihan ärsytti, jos joku jäi seuraksi ja puhui ja puhui ja puhui, kun itselläni ei juurikaan juttu sen kummemmin lähtenyt pulppuamaan enkä normaalia enempää jaksanut jutella.
Mdpv oli mulle paljon sosiaalisempaa, jaksoin ottaa kavereita käymään ja vaikka istua iltaa, jutella ja olla seurallinen. Mutta parasta pv oli yksin silti…
Alkoholi taas tekee mut aika sosiaalisen hyväntuuliseksi, heitän läppää ja soittelen ihmisille ja pyydän kylään tai menen itse, käyn baareissa joskus. Samoin bentsot tekee mut hyvinkin seuralliseksi ja avoimeksi, säntäilen ja sähellän ja säädän, siivoilen ym, ja puhetta tulee jatkuvalla syötöllä…! Yksin en viihdy ellen ole menossa nukkumaan.
Savut tai deelit on kans mulle semmosia seurassa nautittavia juttuja. Tosin polttele en enää ollenkaan.
Liekö se persoonallisuudestakin kiinni, miten haluaa kuosata tai viihtyykö porukassa vai ei, oon muutenkin aika erakkomainen luonne, niin se varmaan vaikuttaa aika paljonkin.
Oon ollut raittiina useita vuosia, ja vasta raittiuden myötä olen tullut sosiaalisemmaksi ja viihdyn enemmän ihmisten kanssa, kuin käyttöaikoinani.

10

Mulla on ihan sama, eli yksin pääasiassa käytän. Tai no, aviomiehen kanssa. Mut nimenomaan pirissä mä tykkään piirtää jne. Alkoholi tekee musta sosiaalisen, mutta se on vaarallista mulle - siksi en sitä käytä kun muutamia annoksia. Tarkoitan laskuhumalassa olen useammin kuin kerran tehnyt jotain pahaa itselleni ja itsemurha-ajatukset ym. hiipivät päähän.

Kai tää on iän mukana tuoma juttu. Nuorempana kavereiden kanssa, nyt ei juurikaan enää.