Huh! Tästä tämä lähtee. Asioiden myöntäminen. En tiedä mihin pyrin ja mitä odotan saavani tästä, että uskallan kirjoittaa kaiken sen pahan mikä mielessäni velloo.
Tilanne on sellainen, että olen avoliitossa miehen kanssa jolla nyt näyttää olevan jonkinlainen alkoholiongelma. Jollain kieroutuneella tavalla en vieläkään halua uskoa tätä todeksi, mutta aikani lueskeltua muiden kokemuksia ja elämän tarinoita, on minun vihdoin myönnettävä, että asiat ovat näin.
Kaiken lisäksi olen vihdoin raskaana. Olen halunnut lasta 14 vuotta. Siihen mahtuu muutama epäonnistunut parisuhde ja pitkiä aikoja sinkkuna, ennenkuin noin 4 vuotta sitten tapasin miehen. Laskettu aika on tammikuun alkupuolella.
Itse koen ikävimpänä asiana tässä tilanteessa sen, että miehen alkoholin käyttö tuntui riistäytyvän käsistä vasta nyt raskauden aikana. Tai ainakaan en ole kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota aikaisemmin. Onhan hän aina juonut paljon, mutta niitä selviä päiviä oli enemmän ja jotenkin hän osasi hallita tilannetta aiemmin. Nyt tuntuu, että mopo karkaa käsistä. Ja se tuntuu ikävältä, että minä olen saanut olla se, johon puretaan kaikki paha olo kun ollaan oikein kunnolla kännissä.
Olisi ehkä pitänyt huomata nämä merkit jo ensimmäisenä kesänä. Oltiin oltu toisella paikkakunnalla kuuntelemassa bändiä ja mukana oli yksi hänen kavereistaan. Kun tultiin takaisin kotikaupunkiin käytiin grillin kautta. Jokaiselle jotain mukaan ja autoon ja vietiin kaveri kotiin ja yksi ruokapussi hänelle mukaan. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä ok. Mutta kun vihdoin päästiin miehen kanssa kotiin ja avattiin ruokapussukat, huomattiin, että kaveri oli saanut väärän annoksen. Tästä alkoi kamala syyttely. Minä olin syypää ja tyhmä kun en tarkistanut että ruoat meni oikein. Jotenkin tilanne eskaloitui niin, että loppujen lopuksi hän haukkui minua h**raksi. Nyt täytyy myöntää myös se, että en ole ikinä joutunut tuollaiseen tilanteeseen, missä minua haukutaan noin raakasti ja kohdellaan tuolla tavoin. Meillä ei kotona ole IKINÄ ollut tuollaista. En ehkä osannut suhtautua asiaan oikein. Lopputulos oli se, että mieheni sai minun toimesta kourallisen kebabia riisillä päin näköä. En vaan osannut tilanteessa muuta. Tuo oli varmasti siihen astisen elämäni suurin riita ja konflikti mihin olin joutunut. Yleensähän minusta tykätään ja yleensä tuollaisista pienistä virheistä ei nouse noin kova meteli.
Hassua, mutta tuo yö on jäänyt mieleeni. Se oli se ilta, jolloin huomasin, että kaikki ei ole tässä suhteessa ihan ok. Olisinpa vaan tajunnut lähteä jo silloin… Paljon pahempaa on sen jälkeen tapahtunut. Viimeksi viimeyönä olen saanut kuulla olevani tyhmä nainen yms. En edes viitsi kaikkea kirjoittaa, oletan että osaatte arvata millaista tekstiä olen joutunut kuuntelemaan.
Mutta miten tästä eteenpäin?
Tilanne on sellainen, että olen ihan loppu. Minä teen täällä KAIKEN. Minä kävin töissä (olen toista viikkoa äitiyslomalla), hoidan ruokaostokset, siivoan, pesen pyykit, viikkaan ne kuivana kaappiin, täytän ja tyhjennän tiskikoneen, maksan asuntolainan ja yhtiövastikkeen (minä omistan asunnon)jne. Kaikki vauvan hankinnatkin olen tehnyt ihan itse, yksin. Mies ei pystynyt olemaan yhtään perjantaita juomatta, että oltaisiin lauantaina päästy kastelemaan lastenvaunuja ja testaamaan niitä. Ostin yhdistelmävaunut kertaakaan kokeilematta ja näkemättä. Onneksi osoittautuivat hyväksi hankinnaksi… Mutta siis teen kaiken ja ukko ei mitään. Vetää kaljaa lähes joka toinen päivä. Joka päivä ei pysty, onneksi!
Koko raskausaika on mennyt jotenkin pieleen. Melkein heti kun sain tietää raskaudesta, meillä alkoi töissä YT-neuvottelut. Olen luottamusmies ja se tarkoitti siis 6 viikon YT-neuvotteluhelvettiä. Sen jälkeen tuli liuta muutoksia jotka vaikuttivat omaan työhöni. Kesäloman koittaessa olin ihan kuitti, mutta sain jotenkuten levättyä lomallani, vaikka mies joikin melko paljon. Loman jälkeen töissä odotti helvetti ja painoin pitkää päivää. Terveys sanoi sopimuksensa irti lokakussa ja olin ensin 3 viikkoa sairaslomalla, sitten pari viikkoa töissä ja sitten taas 2 viikkoa sairaslomalla ja sitten taas 3 viikkoa töissä ja nyt äitiyslomalla. Luulisi, että mies olisi havahtunut auttamaan jotenkin, kun jouduin sairaslomalle, mutta paskan marjat! Tahti senkuin kiihtyi vaan. Hänellä on niin paha olla, ankea lapsuus, kova stressi, idiootit työkaverit, idiootit sisarukset, minä olen niin hankala, tyhmä jne.
Olen loppu! En halua tällaista. Lähdin kaksi viikkoa sitten ovet paukkuen vanhemmilleni yhdeksi yöksi miehen kännäilyn takia. Sain sanottua vanhemmilleni missä mennään. Kun tulin kotiin ja puhuttiin ja sain lupauksen, että loppuu tämä. Ei loppunut. Miehen 2 siskoa tietävät tästä helvetistä ja yrittävät takoa miehelle järkeä (ei onnistu). Minun siskoni tietää. Ja muutama läheinen ystävä. Olen saanut tukea, mutta silti pelottaa. Mutta minulla ei kai ole enää muista vaihtoehtoja kuin lähteä? Mies ei näe tässä sellaista ongelmaa ja on sitä mieltä, että juominen loppuu kun vauva syntyy. En itse jaksa uskoa siihen.
Mitä minä teen? Miten mä jaksan?
. Toivottavasti saat miehen ulos niin että pääset asumaan yksin vauvan kanssa. En tiedä miten sinä tai kukaan meistä muistakaan on päätynyt näihin tilanteisiin. Kuitenkin minusta vaikuttaa että kiltit, fiksut, tunnolliset ja hyvään uskovat päätyvät usein yhteen ongelmatapausten kanssa. Suosittelen edelleen että luet myös narsismista sen verran että voit miettiä olisiko mukana myös sitä. Lapsen tulo/odotus laukaisee ongelmia kai usein sen takia, että “nainen on nyt lopullisesti miehen” tai/ja “nyt nainen ei enää keskity vain mieheen”. Tarkoitan noita siis ongelmamiesten ajatuksina. Jos asiat kärjistyvät kannattaa pitää mielessä myös turvakoti yhtenä vaihtoehtona. Turvakodin kautta käväisy saa miehelle häädön kodista vaikka hän ei itse halua lähteä. Meillä homma meni niin että jouduin lähtemään minun hankkimasta ja maksamasta kodista jossa mies ei ennen eroa viihtynyt, koska en pystynyt katselemaan miestä enää yhtään ja hän ei suostunut lähtemään, enkä uskonut viisaampia turvakodin kanssa. Onnea matkaan:)
Sisältö on tärkein!