En oikein tiedä mistä aloittasin tämän vuodattamisen, mutta jonnekin tätä oloa on pakko purkaa…
Olen nyt juonut ns, viihdekäytössä reilut 5 vuotta…
Ei oikein ole tosiystävää kelle voisin asioistani puhua, koska häpeän tunne on suuri ja tuntuu ettei kukaan oikein ymmärtäisikään. Viinallakun vaan on niin helppo saada päätyhjäksi edes vähäksi aikaa.
Lekuriin en ole uskaltanut mennä, kun siitä kummiskin jää merkintä papereihin ja vaikeuttaa kai tulevaisuudessa työn saantia merkittävästi…välilläpäivät menee paremmin, mutta jos korkin avaan niin viikko menee helpostikin ilman että tajuaa ajankulua. Nyt mukaan ovat tulleet lääkkeet poistamaan morkkiksia.
Tällä hetkellä minulla on vakituinen työpaikka, josta minut on jo kerran ohjattu hoitoon. Se vaan toisaalta pahenti asioitani koska siitä vain jäi vittuilun maku.
Mitä tässä vaiheesssa kannattaisi tehdä, hakeutua yksityiselle vai suosiolla pyytää antabukset työpaikkalääkäriltä?
Heipä hei !
Olen itse vasta toipumisen alulla ja lyönyt päätäni tukevaan Karjalan mäntyyn tässä alkoholi asiassa aivan liiaksi mutta sen voin sanoo, jotta huolestuttavalta tuo kuulostaa.
Jos pelaisin peliä jossa sinä olisit minun hahmoni jota liikuttelisin pelimaailmassa ja tarkoituksenani olisi luoda mahdollisimman onnellinen ja tyytyväinen elämä niin juoksuttaisin tämän hahmon välittömästi lekurille…
Lekurille voi sanoo vaan, että tenua kuluu pikkasen liikaa, pistätkö Antabukset respalle. Yksityiselle menemistä välttäisin koska jos nyt olet tottunut lääkitsemään morkkiksia lääkkeillä niin yksityiseltä saat jo välttävillä puhetaidoilla käytännössä mitä vaan troppeja ja ei paljon ahdista. Mut ahdistaa kyl sitten kun ei enään ees 20mg Xanoria riitä ja vieroitusoireet puskee päälle krapulan lisäksi.
Eli Antabusta naamaan vaikka vituttaskin aamulla se pilleri ja muita lääkkeitä kinuamaan jos siltä tuntuu, mutta muista kohtuus niissäkin.
En oo koskaan tajunnut alkoholisteja jotka ei suostu Antabusta syömään, siinä vaan kusettaa itseänsä ja antaa itselleen mahdollisuuden retkahtaa kun ei oo tota ainetta kehossa estämässä viinan juontia. Ainostaan n.10% Antabuksen käyttäjistä joutuu lopettamaan sen syönnin maksa-arvojen kohoamisen myötä.
Voimia tärinäpetterille!
Omaa kokemusta.
Minullakin oli työpaikka. Oli useampikin. Join ne alas “huutokoskesta.” Kokeilin kusettaa itseäni antabuksilla. Ei onnistunut.
Lopulta menin hoitoon ja raitistuin vertaistuen avulla, kuulemalla kokemuksia ja elämäntarinoita. Totesin, että jos nuo ovat nousseet suosta, usein vielä paljon syvemmästä kuin minä, olisi minullakin mahdollisuus.
Se vaati yksinomaan ehdottoman päätöksen juomisen lopettamisesta. Ilman reunaehtoja. Ilman unelmaa palata kohtuukäyttöön.
Mihin kohtuukäyttöön??? Jos olen rehellinen, kysyn itseltäni; “Koskas olen ollut kohtuukäyttäjä?” Vastaus on; en koskaan.
Miten sellaiseen olisi voinut palata, mitä ei ollut olemassakaan?
Kaikki konstit, lääkärit, psykiatrit, papit yms.“ammattiymmärtäjät” kokeiltuani meni kaltaisteni joukkoon. Heillä oli kokemusta, ei teoriaa vaan käytännön kokemusta. Se auttoi. Nyt on ollut jo kauan työpaikka, asun omassa kämpässäni, maksan laskuni, enkä pelkää edes poliisia tai postilaatikoa.
Lopetin viinanjuonnin ilman reunaehtoja, enkä ota ryyppyä selvään päähän. Kukaan ei ole juopunut kun ei ole ottanut selvään päähän… 
Mulla oli tai oikeastaan on vieläkin jokseenki sama tilanne. Itselläni iltaisin kului huomattavia määriä olutta. Takana 5-7vuotta runsasta alkoholin tissuttelua lähes päivittäin (5-7 kertaa viikossa). Hoitoon ei mua ei ikinä töistä ole ohjattu, mutta avauduin asiasta itse työterveyshoitajalle. Hän oli kannustava ja ohjasi minut työterveyslääkärille. Sovittiin ettei suoriteta ns. työpaikan kautta kuntoutukseenohjausta vaan kokeilen ensiksi itse. Sain antabus reseptin ja lupasin, että käyn a-klinikalla. Ennen antabuksen aloittamista tuli painiskeltua humalassa useampi ilta ja jännitettyä todella paljon aloittamista. Viikko sitten perjantaina vedin sitten kännit ja päätin, että nyt on pakko aloittaa. Lauantai meni krapulassa, mutta sain kuin sainkin itseni pidettyä juomatta vaikka jääkaapissa olutta olukin. Sunnuntai aamuna heti herättyäni antabus-purkki käteen, pilleri vesilasiin ja hetken tuijottelun jälkeen taikajuoma kurkusta alas. Sama homma jokainen aamu nykyisin kun tuosta herään, kahvit tippumaan ja antabus kurkusta alas. Olo on todella vapautunut ja helpottunut.
Tuonne a-klinikalle en ole vielä mennyt mutta tulen menemään.
Mitä tulee merkintöihin niin suhtaudun vähän skeptisesti tuohon. Tiedustelin työpaikkalekurilta, että miten tästä ilmoitetaan työpaikalle jne, ei mitenkään. Sama koskee varmasti uusia työpaikkoja. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus. Mun mielestä on huomattavasti pahempi rasti selitellä miksi sut on irtisanottu tai olet lopettanut edellisessä työpaikassa…
Suosittelen, että haet sen reseptin. Pyydä samalla työpaikkalääkärisiä (tai muuta) antamaan sinulle lähete verikokeeseen, jossa sun maksa tarkistetaan. Vaikka antabuksen aloittaminen jännittää varmasti aivan helvetisti niin tee se! Itse en olisi pystynyt olemaan nyt “jo” n. viikkoa selvinpäin ilman tuota lääkettä. Joskus on pakko viheltää peli poikki. Vähentämistä ja “kohtuu käyttöä” on yritetty, ei siitä mitään tulee. Ainakaan mulla.
Paljon Tsemppiä sulle!
Alkoholismiin kannattaa suhtautua sairautena, joka ei johdu omasta heikkoudesta tai tahdonvoiman puutteesta. Tahdonvoima suomalaisittain on väkisin tekemistä ja siitä ei juurikaan ole apua raitsitumiseen. Ensimmäinen askel alkoholismin hoitamisessa on saada juominen loppumaan - tavalla ta toisella. Työpaikkalääkärillä on ne antabukset. Itse pyysin pääsyä katkaisuun, koska vain kaltereiden takana onnistuin olemaan ensimmäisen kokonaisen vuorokauden tissuttelematta. Vahvimman tuen varmaanki tarjoavat nuo ykstyiset “parantolat” eli Laupuanliike ja kumppanit. Myllyhoito-ohjelma on aika rankka valinta, mutta kuukausi lepokodissa ilman viinaa antaa ihan jämäkän potkun raitistumiselle. Sieltä saa myös tarvittavat neuvot jatkoa varten.
Olennaista joka tapauksessa on, että teet itse oman ratkaisusi. Ja kuten tuossa hieman vihjaatkin - tarkastelet itseäsi pelimerkkinä. Minkälaisen hoito-ohjelman itse määräisit tuolle tyypille. Niitä merkintöjä on turha surra. Selvän pään kanssa elämästä kylla selviää.
Päivitystä tilanteeseen. Eli jos huomaa, tarinan kirjoituksesta on melkein 7kk 
ja vituiksihan kaikki on tuolla välillä mennyt. Välillä oli pitempiä selviä jaksoja sitten taas niitä total disaster-reissuja…ja paljon 
Väliin mahtuu rikkimenneitä ihmissuhteita, masennusta, valehtelua, tuhansia euroja kurkusta alas, suunnatonta häpeää jne. A-klinikalla käynnit alkoivat lipsua kuukausia sitten.
Muutama päivä sitten tulin siihen t-risteykseen. Oli valittava joko täysi raittius tai olla se kylmä, itsekäs ihmisraunio. Faktat on se ettei mulle ole olemassa kohtuukäyttöä 
Kauan huijasin itseäni et se on mahdollista ja osaahan mun frenditkin! Silti useat reissut päättyivät pieniin psykooseihin…
Joku mietti jossain keskustelussa onnellisuutta selvinpäin…sitä on tullut myös pohdittua paljon. Millä mä kaiken ajan täytän? Mitä mä teen kun muut lähtee pubiin? Hylkääks loputkin ystävät, kun mulla ei enää olekaan sitä viihdearvoa, heitetään läppää, pokaillaan mimmejä yms…
Toisaalta kun alkaa puntaroimaan ni kyllä ne onnellisimmat hetket löytyy sieltä selväpäisenä tehdyistä jutuista ja jaetuista iloista. Kännissä loppujen lopuks kaikki vaa on sitä kemiallista harhaa ja muka hauskaa hölmöilyä…
Tälläkin hetkellä (unettomana) jännityksellä odotan ensiviikkoa, koska silloin se alkaa eli antabukset.
Mieli on toiveikas, mutta toisaalta hyvin haikea. Tahto on luja, mutta silti takaraivossa jyskyttää, mitä mulle tapahtuu? Kuinka kestän kaikki arjen paineet? Jännittää, mutta pääasia että valoa näkyy…
Noihin kysymyksiin sanoisin, että ne ovat vain riippuvaisen mielen kehittämiä tekosyitä pitää kiinni juomisesta. Noita aivan samanlaisia, alkoholistiseen elämäntyyliin kuuluvia asioita veivaamalla minäkin pidin itseäni kiinni juomisessa tarpeettoman kauan, kun todellisuudessa minullakaan ei ollut mitään käsitystä siitä, miten eletään selvänä kauemmin kuin pari viikkoa siten, että elämän tarkoitus on muualla kuin viikonloppuina sekoilussa. Lopulta kaikenlaisten veivaamisten aika oli ohi, en tullut enää toimeen juovan itseni kanssa. Halusin lopettaa juomisen ilman mitään ehtoja ja ensimmäistä kertaa halusin myös ruveta elämään selvänä, vaikken siitä juuri mitään tiennytkään. Ensin alkoi pää selvitä, sen myötä ajattelu ja pikkuhiljaa maailmakin alkoi näyttää yksinkertaisemmalta paikalta.
Sanoisin saman, minkä moni muukin on sanonut: alkoholi ei jättänytkään elämääni ammottavaa aukkoa, jota täyttämään minun olisi pitänyt keksiä kaikenlaista kehittävää tekemistä. Päivittäinen elämä alkoi tuntua mielekkäältä ihan siksi, että pystyin nauttimaan taas niistä tavallisista asioista. Kyky tuntea mielihyvää selvinpäin alkoi palautua. Koko elämä näyttää ja tuntuu selvänä aivan erilaiselta, vaikka jatkuvaa auringonpaistetta ja linnunlaulua on toki lapsellista odottaa. Tavallista, hyvää ihmiselämää kumminkin, ilman tarpeettomia vaikeuksia, valehtelua ja kurjuutta. Kaikenlainen “kicksien metsästys” kuten baareissa pyöriminen (= tyhjän elämänsä pakoilu), läpänheitto (= känninen paskanjauhanta), mimmien pokailu (= egon pönkittäminen) yms. eivät siihen kuulu. Selvänä huomaat myös paremmin, ketkä niistä “ystävistä” ovat kiinnostuneita sinusta myös ihmisenä eikä vain potentiaalisena ryyppyseurana.
–kh
Tervetuloa mukaan raitistumaan ja tsemppiä!
Minut ohjattiin kolme vuotta sitten työpaikalta käsin hoitoon. En olisi halunnut mennä,mutta annettiin ymmärtää, että vaihtoehtoina on joko mennä hoitoon tai lopputili. Menin sitten hoitoon ja se oli elämäni paras päätös.
Sinne mennessäni olin samaa mieltä kuin tärinäpetterikin. Ajattelin ettei elämässä voi olla mitään kivaa,jos ei saa juoda ja mietin miten ihmeessä saan aikani kulumaan. Nyt kolme vuotta jälkeenpäin lähinnä huvittaa ne ajatukset. Kyllä sitä kummasti keksii tekemistä ja välillä sitä jopa nauttii tylsyydestäkin. Ne kaverit, joita tapaa vain baarissa, voi unohtaa ja mennä AA:han. Sieltä löytyy uusia, raittiita kavereita.
Aika nopeasti se ajatusmaailmakin kääntyi niin ettei enää ajatellut, etten enää saa juoda vaan olin iloinen siitä ettei minun enää tarvitse juoda. Ihana vapaus.
Kuviosi on aika tyypillistä meille alkoholisteille, kun tuo lääkekin on vielä yhtenä ongelmana. Itseäni auttoi AA ja ymmärrys miksi jeppe joi. Join koska olen alkoholistí. Söin lääkkeitäkin, koska olen alkoholisti. Pelkäsin puhua ongelmistani, koska menettäisin siten myös mahdollisuuden juoda, kun tosiystävät eivät olisi kuunnelleet valheitani.
Tule sinäkin AAhan, niin varmasti saat kuuntelijoita ja myös kuulla muiden tarinaa miten itse kukin on selvinnyt raittiina.
Ymmärtäminen on eduksi, mutta tosiasiana kenen pitäisi ymmärtää, niin sehän se vaikein pala onkin. Itseltäni kaikkosi ne ihmiset jonnekin, joille tuntojani tilitin, kun raitistuin, nyt voin jopa kertoa totuuden niistä tunnoista, mutta tarve siihen on vähentynyt huomaamattomasti, kun usein riittää että itse sen käsitän.
AA on yksi vaihtoehto. En ole kalastelemassa sinua sinne mutta katson moraaliseksi velvoitteekseni tuoda sen esille koska stoorisi muistuttaa omaani niin paljon.Itse sain raittiuden AA:n piiristä.
Lähimmän ryhmän löydät tämän linkin takaa - > aakokoukset.net/haku.htm
Kiitos tsempeistä!
Kiitokset Vinetolle linkistä–>lähin AA 300m päässä 
enkä sitä tiennyt, kun klinikallakin tein heti aluksi selväksi etten ole ryhmäkeskusteluihin valmis vaan haluan yrittää itse. Ja kuinkas kävikään, ei vaan itsestäni ollut selviytymään…
Krapulat kesti viikon(tosin ei niitä niin kauaa kärsitty yleensä), rytmihäiriöitä, lähimuisti pätkii selvänäkin ja tämä unettomuus Pelottavampia ja ongelmallisimpia ovat olleet kumminkin nuo psykoosit, jotka ovat todella hirveitä.
Ne ovat yksi syy lopulliselle korkin kiinnilaittamiselle. Tärkeimpänä tulee aito velka jota tunnen itseäni ja läheisiäni kohtaan.
Hoitajani kertoi minun olevan äärimmäisen vaikea tapaus, koska kuulun äärimmäisyyksien tavoittelijoihin. Olen aina tehnyt kaiken täysillä mihin ryhdyn urheilun yms, ja tietäähän sen kun täysillä viinamäelle lähdetään…osoite onkin yleensä ollut sitten sairaala tai juoppoputka. Silti vain tuntui huvittavalle tuo hoitajan kommentti. Olenko siis täysin mahdoton tapaus?
AA:sta vielä sen verran, että sitä haluan sittenkin kokeilla pelottaa vaan se oven avaus ja mitä sen oven takana on…
millaisen vastaanoton saan, mitä teen/sanon…varmaan aika turhaan edes kylläkään jännitän.
PS, loppus tää unettomuus…
Tuosta nyt saa melko tylsän kuvan raittiinaolosta 
Itse ainakin harrastan noita kaikkia edelleen, mutta selvinpäin. Silloin se vasta kivaa onkin.
Olen samaa mieltä, että hauskimmat/parhaat/mieleenjävimmät/merkittävimmät asiani olen tehnyt kun raitistuin.
En nyt välttämättä tarkoita niinkään noita mainittuja asioita, vaikka kyllähän minä baareissä käyn tms jos siihen on jokin syy kuten esim kaverien tapaaminen, mutta esimerkiksi matkoja mielenkiintoisiin paikkoihin on tullut tehtyä mm maailmanympärimatka ja siinä sivussa olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä ym.
Olen toteuttanut asioita joista juovana aikana vain uneksi.
Normijuttua tuo sinun jännimisesi, mutta rohkeasti sisään vain, niin sinullekin selviää, ettei ryhmän kohtaaminen olekaan se pelottava asia, vaan sen itsensä ja menneisyytensä. Ryhmä toimii lähinnä siten, että aihe kokoukselle tulee aloittajalta tai ryhmän tavasta toimia, mutta kaikki saavat puheenvuoronsa, jolloin muut lähinnä “opiskelevat” olemaan hiljaa, elleivät sitten ole jo oppineet. Aiheesta riippuen tarinaa riittää siitä yllinkyllin sekä omat mausteet päälle. Oma puheenvuorosi voit joko käyttää tai olla käyttämättä sinusta riippuen.
Jotain tuollaista siellä on, avittaakseni sinua pääsemään sinne sisälle, kun lähes kaikki sanovat samoin, kuin sinä nyt ja suurinpiirtein kuin minä nyt; Ei se ollutkaan paha homma, kuten kuvittelin, vaan lopultakin helpotus sekä vastaanotto ja tunne / tunnelma oli positiivinen.
Mitä tulee siihen, mitä hoitajasi sinulle on sanonut sinun äärimmäisen vaikeasta tapauksesta, niin juuri sellaisia minäkin kuulin omilta hoitajilta, kun eivät ymmärtäneet miksi minun oli pakko olla kova, vahva, äärimmäisyyksien mies. Ei sen vuoksi, että olisin jotenkin erilainen, vaan sen vuoksi, kun olin oppinut selviytymään elämässäni siten ja kun vielä vain siten sain juotua kolmekymmentä vuotta, kuuntelematta kenenkään neuvoja ja pyyntöjä sen suhteen.
Olen loppujen lopuksi aika herkkä, vähemmän kova ja paremmin sanottuna tunneihminen, joka on ollut piilossa sen kuoren alla, jota kannoin kyetäkseni selviytymään valheistani.
Tule toimintaan mukaan rohkeasti ja unohda ennakkoluulosi sekä anna itsellesi mahdollisuus kuunnella, uskoa ja toimia, jotta raitistuminen alkaa.
Rohkeasti vaan mukaan. Tule mieluummin hieman etuajassa esim. 20 min. palaverin alkua niin ryhmän palveluhenkilöt kertovat hieman asioista ja saat jotain materiaalia tms.
Voit soittaa myös AA Auttavaan puhelimeen ja kertoa tilanteestasi. Eiköhän järjesty joku jonka kanssa voit sopia tapaamisesta ja mennä yhdessä ryhmään.