Yksi pieni selviytymistarina :)

Hei,
löysin tämän palstan vasta hiljattain, ja sen lukeminen osoittautunut samaan aikaan helpottovaksi, valaisevaksi… ja aika ahdistavaksi. Jollakin synkällä tavalla on tosi lohdullista, että joku muukin kahlaa näissä vesissä…

Jokatapauksessa. Suuri osa tälle palstalle kirjoittavista tuntuu olevan lapsestaan huolestuneita vanhempia, joten ajattelin kirjoittaa tänne hieman toisesta näkökulmasta. Sulhaseni on päihdekuntoutuja ja minä entinen syömishäiriöinen (mikä ihastuttava pari, vai mitä sanotte?;D). Olemme molemmat nuoria aikuisia ja opetelleet itsenäistä elämää vasta pari vuotta. Omista teinivuosistani tiedän kertoa sen verran, että pahimmat ajat olivat helvettiä paitsi itselleni, tietenkin myös vanhemmilleni. Uskon kuitenkin, että rehelliset ja avoimet välit minun ja vanhempieni välillä ovat olleet ratkaiseva tekijä sekä heidän että minun jaksamisenikannalta. Miehelläni näin ei ole ollut; hänen vaiheisiinsa on kuulunut valtava määrä salailua, valehtelua ja lupausten pettämistä. En voi kuin ihailla hänen äitiään, joka on jaksanut kantaa harteillaan kaiken sen huolen ja tuskan!

Mieheni ehti nuoresta iästään huolimatta olla narkkari ja kärsiä sen mukanaan tuomista lieveilmiöistä (syrjäytyminen, rikollisuus etc.) usean vuoden ajan. Kunnes yhtenä kesänä (käsittääkseni mitään erityistä ei tapahtunut, tai ainakaan mieheni ei ole siitä minulle kertonut) virisi sisäinen motivaatio, ja huumeet jäivät askel askeleelta. Muutamaa kuukautta myöhemmin (jolloin mekin tapasimme) hän käytti enää alkoholia ja kannabista. Nyt paria vuotta myöhemmin olemme tilanteessa, jossa mieheni käyttää edelleen kannabista ja alkoholia yhä verrattain usein, mutta erittäin kohtuullisina kerta-annoksina. Ja ne kerratkin - ne ovat vähentyneet (tosi) hitaasti mutta varmasti. “Koviin” huumeisiin hän ei ole retkahtanut kertaakaan.

Vaikka turhautumista ja pettymystä on yhä usein ja molemmin puolin, olen silti sanoinkuvaamattoman ylpeä kullastani. Hänellä on nyt työ- ja opiskelupaikka ja meillä on katto pään päällä. Rikokset on sovitettu yksi kerrallaan ja hän tekee kovasti töitä löytääkseen uusia, raittiita ystäviä ja päihteettömiä virikkeitä. Vaikka koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, en pidä todennäköisyyttä että kultani alkaisi käyttää huumeita yhtään suurempana kuin että kukaan muukaan tuttavistani tekisi niin.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kettuilla tai latistaa, vaan rohkaista. Mieheni tilanne oli todella, todella toivoton. Ja voin kuvitella, että se äidin silmissä kaiken huolen ja epätietoisuuden keskellä on näyttänyt vieläkin eptoivoisemmalta… Ja silti asiat muuttuivat. En tiedä, mitä piti tapahtua että niin kävi, mutta kävi kuitenkin.

Toivon ihan hirveästi voimia ja jaksamista teille kaikille. Pitäkäähän huolta itsestänne! <3

Minä ymmärrän hyvin teidän keskinäisen rakkautenne olevan se syy, millä ystäväsi on päässyt nousemaan. Hänellä on syy elää. Monta kertaa olen kuunnellut useamman huumepoliisin kertomaa, että kun he ovat seuranneet “entisten asiakkaittensa” elämää, niin rakkaus, se löytynyt hyvä parisuhde, tai sitten uskoon tuleminen, ovat olleet suunnilleen ainoat keinot päästä kuiville. Äidin rakkaus, vaikka se varmasti kestää monta kertaa enemmän kaikkea ahdistusta,kuin esim.puolison rakkaus, ei ilmeisesti ole nuorelle riittävä syy nähdä elämässä toivoa ?? Poikani varsinainen alamäki alkoi kihlauksen purkautumisesta ja elämäntarina päättyi tietoon, että tuo morsian on löytänyt kestävän rakkauden muualta, ja päässyt sen kautta eroon entisestä elämästä. Se vei poikani kaiken elämänhalun.

Äh, kirjotin pitkät litaniat ja tää sano “et ole kirjautunut”. Perhana :neutral_face:

Xena, kopioi aina tekstisi ennen kuin lähetät, niin ei käy tuollaista. Jos on liian pitkään kirjoittanut, voipi käydä just noin. Itse nykyään teen kopion joka kerta, vaikka olisi vähän lyhyempikin teksti. No nyt sitten vaan uutta rustaamaan. :slight_smile:

Joo niin teinki:D

Noh, uusi yritys!

Tosi hieno homma, että miehesi on päässyt pois pahimmasta koukusta:) Toivottavasti pysyy! Tsemiä <3

Elikkä mä oon 27 v ja mies on 26 v.

Mies repsahti 6 vuoden kuivilla olon jälkeen :confused: Joku vanha kaveri oli tarjonnut piriä ja jätkä oli aatellut la illan humalassaan, että ei yks kerta mitään tee… No koukussa oli kuin kala:( Sitten tuli paniikkireaktio ja teki katoamistempun. Pelkäsi, että satuttaa mua ja pilaa mun elämän! No enemmänhän se satutti, kun hävis kuin pieru saharaan, mitään ilmottamatta :frowning: Tai no, soitti se kerran karkureissun alussa… Sanoi, että silllä on joku yllätys mulle, että mun pitää jaksaa vaan odottaa “näät sitten”. Tämän jälkeen ei kuulunut mitään! Ei vastannut viesteihin eikä soittoihin. Lauantaina oli mummon hautajaiset ja sunnuntaina jätkä oli laittanut fb- profiiliin “sinkku”. Ilman mitään selityksiä :frowning: Meillä oli kuitenkin menny tosi hyvin! Olin tosi paskana tilanteesta! Tunteet kuohus laidasta laitaan! Puhuin hyvin paljon puhelimessa mieheni hyvän ystävän kanssa, olihan hän tuntenut mieheni lapsuudesta asti… Se oli korvaamaton tuki! :slight_smile: Omat ystävät vaan sanoivat, että “se teki ratkasunsa”, “unoha se”.

No tällä tarinallakin on hyvä loppu :stuck_out_tongue: Yhtenä päivänä, tasan 2 viikkoa miehen katoamisesta aattelin, että “nyt soitan sille tuntemattomalla”. No mieshän vastasi. Puhelin reistaili, mutta lupas soittaa kaverin puhelimesta. Hetken kuluttua miehen ystävä soittaa ja kertoo vaimokkeensa nähneen sattumoisin mieheni erään kaupungin ostoskeskuksessa. Mieheni oli alkanut narkata uudestaan :frowning: SE oli kuin pommi päähän! Aattelin, että voi jumalauta tämmönenki piti vielä kokea! Olin siis koko ajan luullut, että mies on palannut entiseen rikolliseen elämään. Noh, samana päivänä mies pääsi ystävänsä vaimokkeen kyydillä takaisin omalle paikkakunnalleen.
Mentiin miehen ystävän kanssa käymään hänen luonaan. Keskusteltiin asiallisesti tapahtuneesta. Oli käyttäny piriä suonensisäisesti yhteensä 3 viikkoa! Oli myös myyny huumeita. Hemmetti, jätkä oli käyttäny kamaa n. 1 viikon mun tietämättä (meillä välimatkaa n.60-90km). Mies oli ymmärrettävästi hyvin paskana tilanteesta, vierotusoireet ja se, että oli pettänyt typerällä käytöksellään mun- ja ystävänsä luottamuksen! Oli ollut ystävällään työharjottelussa ja sieltäkin oli vaan jäänyt pois. Heilläkin oli siis paljon keskusteltavaa! Onneks mies tajuaa tehneensä väärin ja syyttää VAIN JA AINOASTAAN ITSEÄÄN!
Jäin vielä yöksi miehelle ja puhuttiin melkein koko yö! Mä päätin, että pysyn miehen tukena YSTÄVÄNÄ! Koska ei ole mitään järkeä hylätä häntä juuri silloin, kun elämänsä käännekohassa ja tarvitsee tukea :slight_smile: Miehellähän ei ole muita kuin minä + 1 ystävä! Vanhempia ei kauheesti kiinnosta.

Mies pääsi 5 päivän (oli koko ajan kuivilla) odotuksen jälkeen katkolle ja siellä hän on edelleen (ollut reilut 2 viikkoa) :slight_smile: On ollut nyt 22 päivää kuivilla! Mies haki myös yhteisöhoitoa, mutta ei päässyt sinne, koska on vaihtamassa kaupunkia… Voitte hyvin arvata mikä pettymys tämä oli miehelle! :frowning: Nyt maanantaina hakee päihteettömään asuntolaan siksi aikaa, kunnes saa oman kämpän toiselta paikkakunnalta. Mun kämpille se ei ole edes halunnut majottua… Enkä kyllä ottaiskaan! Senjälkeen, kun saa kämpän se hakee avohoitoon, jonka kautta yhteisöhoitoon. Miehen motivaatio on tällä hetkellä 200%! Vaikka pettymyksiä on tullut katkon suunnalta (asiat ei etene, tapaamiset tapahtuu aina “huomenna sitten”), niin on silti jäänyt hoitoon! :slight_smile: Monet siellä on lähtenyt kesken hoidon pois… Varsinkin, kun viikonloppu on lähestynyt.

Mun ja miehen välit on alkanut taas lämpenemään, mutta se tärkein LUOTTAMUS uupuu :confused: Ollaan paljon keskusteltu asioista ja tästä luottamuspulasta! Mies on valmis tekemään kaikkensa, jotta saisi luottamuksen takaisin ja musta itelleen eukon! Siihen voi mennä aikaa… Mutta aika näyttää mitä tapahtuu :slight_smile:

Mun ystävät on ollu vähän ihmeissään tästä tilanteesta ja mun hyvä ystävä sano ettei aio tukea mua tässä asiassa :neutral_face: Noh, onneks mullon muitakin ystäviä.

Kiitos :slight_smile: