mut ku lukee näit teidän juttui tääl, tuntuu siltä, että kaikki on vain ihan helvetin HERKKIÄ. Et isä vähän torunu ja antanu luunapin, niin jääny elinikäset traumat ja pitää itkee niit psykologeil ja vertaistuis ynnä hevon vitun muissa vuodesta toiseen.
ja vastatkaa asiallisesti, tää oli tosiaan vika viesti tänne…
Alkoholistit useimmiten ovat Herkkiä;
ehkäpä sinäkin olet,mutta onko sulla vielä känniuho päällä 
Taitaa olla niin, että siellä uhon ja kovan kuoren takana, on joku ihan yhtä herkkä, jota on elämä ihan yhtä lailla kolhinut -oli sitten isän antama luunappi tai muu. Taidat tosidogsi olla vailla rakkautta ja ymmärrystä. Täältä sitä löytyy! Helpottaa kyllä kovasti jos luovut nyt tosta uhosta ensin. Aloita vaikka oma ketju ja kerro meille jotain itsestäsi ja suhteestasi alkoholiin. Voimia!
Huomenta Lintuanna & tosidogsi. Puhallan samaan hiileen. Jokainen, jolla on aitoa halua tulla vaihtamaan ajatuksiaan asiallisesti, on tervetullut ja saa takuulla asiallista vastakaikua.
Tosidogsi, tämä on raitista elämäntapaa suosivien tai sitä tavoittelevien foorumi. Jos sinulla on pyrkimyksiä tähän suuntaan, saat jatkossa vastauksia minultakin. Luin tähänastisia viestejäsi kuitaten ne olankohautuksella. Paitsi eilistä en ohittanut, vaan olin jo vastaamassa siihen, koska otsikkosi pysäytti. Et sinä minua ole häirinnyt millään lailla. Pikemminkin saanut uteliaaksi siitä, mitä joku täysin tuntematon tyyppi ajaa trollailullaan takaa. Pinnan alta kun näyttää paljastuvan ihan jotain muuta. 
Saat minunkin puolesta häiritä, koska tajuan että sinullakin on kova halu raitistua ja löytää jotain muuta elämääsi kuin vain yrittää pilkata toisia heidän “herkkyydestään”.
Mitä tulee kysymykseesi niin ei ainakaan minun kohdalla ole “luunappia” tai muuta pientä vaan ihan oikeaa ja vakavaa kaltoinkohtelua, pahoinpitelyä yms. En niitä enää samalla tavalla muistele, vaikka muistankin, kuin raittiuden alussa. Silloin olin tosi katkera, vihainen ja vihasin heitä jotka minua pahoinpiteli. Puhuin ja puhuin, haukuin, parjasin heitä, kunnes kait olin tarpeeksi purkanut pahaa oloani ja rauhoituin, lakkasin syyttämästä muita ja aloin elää omaa elämää.
Lapsena ei vain ollut keinoja millä puolustautua. Ei tiennyt elämästä mitään. Ei tiennyt miten tätä elämää eletään. Ei ollut ohjausta eikä opastusta. Vain syyllistettynä ja alistettuna yritti jotenkuten tulla toimeen tässä “isojen ihmisten” maailmassa. Minusta tuntuu että se vaihe jäi päälle ja vasta kun raitistuin aloin kasvaa aikuiseksi.
Mutta hyvä myöhään kuin ei milloinkaan. Vertaistuessa voi ilman häpeän tunnetta kasvaa pois vääristä tavoista. Siellä jokainen ymmärtää (ainakin osa) mistä on kyse. Tärkeintä on että joku hyväksyy juuri sellaisena kuin olen.
Tunnustaudun itkupilliksi.
Vieläpä vuodenaikaan sopien voin todeta, että “en surusta itke, en ilosta itke, jos itken niin itken muuten vaan…”
Itken liikutuksista, joihin ei välttämättä edes liity dramaattisia tunteita. Saatan joutua pyyhkimään silmiäni esimerkiksi jääkiekkoa seuratessa ja Mertarannan eläytymistä kuunnellessa. Joku sinivalkoinen hetki olympiahiihdoissa saa myös vollotuksen kurkkuun.
Saman voi saada aikaan hieno biisi, elokuva, runo… tai johonkin historialliseen tapahtumaan eläytyminen.
No niin, nyt aloin niiskuttaa tätä kirjoittaessani. 
Valtio-mies täällä toinen samanlainen!
Esimerkki viime viikonlopulta; avasin pitkästä aikaa tv:n (tabletin sijaan) ja Juhla Mokka-mainoksen iänikuinen, sama tunnusmusiikki sai kyynelehtimään 
.
Hmm. Meitä itkupillejä taitaa olla aika paljon… Yhteen kasattuna oltais oikea “itkupillistö” kirkkourkuihin verrattava soitin. Kehiin vaan liikuttavia kuvia ja asioita ja muuta ja itkettäisiin kuka millekin voimakkaimmin. 
Itselleni tää kyllä kärsimystäkin välillä aiheuttaa… melankolian ryöpsähdys jostain aika pienestä… Vaikka joku pieni lapsi, joka näyttää surulliselta, niin alan miettiä, että voi kun tuon pienen elämä menis edes jotenkin mukavasti… 
Tai monet muut asiat… Kaikki.
Silloin kun ei itketä, niin jotenkin naurattaa tää taipumus kyynelehtiä ja ulvoa. Tunteet pinnassa ilossa ja surussa.
vaatii rohkeutta myöntää olevansa herkkä
tää on taito jonkan olette oppinut
ehkä jonain kauniniina minäkni opin kun raitistun
