Yhdessä sydämet, subutex välissä

Olen yli vuoden seurustellut miehen kanssa, joka oli vaikean toipumisen läpikäytyyän päässyt eroon Subutexista, oli muitakin aineita käyttänyt mutta Subutex se pääasiallinen aine. Vuoden aikana retkahti kerran, ja käytti subua parisen kuukautta kunnes tunnusti että on retkahtanut ja oli menossa katkolle. Huomasin kyllä muutoksen kun tuntui että toinen haastoi riitaa kaikesta ja oli muutenkin ärtynyt mutta en osannut ajatella että olisi retkahtanut. Erosimme kuukausi sitten ja nyt pohdimme jatkammeko vai emme. Mies tunnusti juuri retkahtaneensa uudelleen eron takia.

Hän on ihana ja tuntuu että henkisesti olisi se minulle oikea, mutta aineet tunkevat väliin. Itse en ole aineita käyttänyt enkä ole käyttäjiä tai entisiä sellaisia koskaan tuntenut. En edes aina tiedä, miten reagoida hänen kertomiinsa asioihin. Olisi mukava kuulla onko muita, jotka ovat samassa tilanteessa tai läpikäyneet.

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta jos joku sanoo retkahtavansa eron “takia”, vaikuttaa se ihan perinteiseltä syyllistämiseltä jota päihdeongelmaiset usein harrastavat. Todellisuudessa kukaan ei retkahda minkään ulkopuolisen asian takia, vaan se kertoo ko. henkilön tavasta käsitellä ongelmia. Valitettavasti tuon kuvaamasi tilanteen ennuste ei minusta vaikuta kovin lupaavalta sinun ja suhteesi kannaltasi. Opiaatit ovat todella pahamaineinen vastustaja mikäli ne tulevat suhteen tielle. Itselläni on tosin myös opiaattiongelma joten en voi vertaistukea antaa, mutta tällä palstalla kyllä on sellaisiakin henkilöitä jotka sen osaavat…

Mäkin rohkenen nyt kirjoittaa tänne Vilpolaan, vaikka saunalainen olen ja teikäläisten mielestä varmaan täysin läpimätä ihmisen irvikuva. Mulla on benzoriippuvuus, alkoholiriippuvuus ja lisäksi olen myös jonkin verran riippuvainen muista aineista. Subu-koukusta olen päässyt, enkä toistaiseksi siihen takaisen päätynyt, vaikka retkahduksia toki sattuu välillä.

Tuollaisista suhteista, joissa toinen käyttää ja toinen ei, varsinkin jos tällä toisella osapuolella ei ole mitään kokemusta siitä maailmasta, hyvin harvoin tulee pidemmän päälle yhtään mitään, ei, vaikka se nisti olisi kuinka ihana. Ette te pysty ketään pelastamaan, vaikka mitä tekisitte. Eri asia on olla tukena ja apuna, jos toinen TODELLA OMASTA HALUSTAAN JA OMAN ITSENSÄ TAKIA haluaa lopettaa, mutta siinäkin tukijana olisi parempi sellainen henkilö, joka käyttäjän mielen maisemaa yhtään ymmärtää. Te jotka ette ole koskaan käyttäneet, ette voi ymmärtää sitä, vaikka teille kuinka selitettäisiin asioita ja tuntisitte jotain sielunkumppanuutta. Piste.

Naiset(itsekin olen nainen) tuntuvat tosiaan usein rakastuvan renttuihin, mutta parempi olisi, jos ns. kunnon ihmiset pysyisivät omiensa parissa ja me ongelmaiset omiemme. On mullakin renttu mies(ja muuten erittäin onnellinen avioliitto), mutta enpä ole itsekään mikään pyhimys. Helpompi se vaan on ymmärtää toista ja jaksaa niissä myrskyissä, kun itse tietää mistä siinä on kysymys.

Lopulta se viimeinen niitti tulee sille ei-käyttävälle osapuolelle, joka on jo ehtinyt ihastuksissaan lupaamaan vaikka mitä ja vannomaan ikuista rakkautta. Se on lupausten pettämistä ihan yhtä lailla mitä päihdeongelmaisetkin harrastavat. Sydän se on narkillakin ja narkkikin voi tosissaan rakastaa toista ihmistä, vaikka addiktio veisi välillä kovastikin. Yhtä lailla myös käyttävällä osapuolella saattaa napsahtaa se viimeinen niitti, koska toinen ei ymmärrä. Halu päästä kuiville voi olla kova, mutta se tie ei todellakaan ole helppo ja käyttäjä turhautuu, kun toinen tulkitsee kaiken vain itsekkyydeksi tms.

Itse en voisi kuvitellakaan eläväni parisuhteessa jonkun “normaalin” kanssa. Kun ollaan samassa suossa myös ne mahdolliset ja yleensä utopistiset lopettamishaaveet/-suunnitelmat osaa ottaa realistisemmin ja ikään kuin samalla aaltopituudella.

Ja mitä cook tuossa jo sanoikin, narkki löytää kyllä syyn vetämiselle ihan mistä vain. Kyse on siitä, että on halu vetää ja kun siihen saa syyn on helpompi selitellä asiaa sekä itselleen että muille, ja kyllä, todellakin syyllistää, jos ymmärrystä ei asiaan heru, vaikkei se lopulta kenenkään muun syy olekaan.

Mulla oli/on samanlainen tilanne. Tai no mies pääsi irti subusta ja kaikesta muusta paskasta joskus 7-8v sitten. Oli vuoden hoidossa ja kaikki meni hyvin. Tai ei sittenkään… En tiedä kuinka paljon pitäis luottaa toiseen. Se on nyt tässä muutaman vuoden aikana jääny kiinni kaks-3 kertaa bupresta. Omien sanojensa mukaan ei oo repsahtanu niin kertaakaan et ois putki jääny päälle.

Meidän suhde on kaikinpuolin hyvä ja voin uskoa siihen että mikään ei oo maistunu nyt hetkeen. Tai ainakaan en osaa sellaista nähdä. Se ei oo ikinä ollu ailahtelevainen tai muutakaan epänormaalia. Mietinki tossa että joko se puhuu totta tai sitte se on ollu koko 2v subuissa :smiley:… Jos voisin palata ajassa taaksepäin en missään nimessä tekis samoja ratkasuja. En alottais parisuhdetta ihmisen kanssa jolla on tollanen tausta. Winstonilla oli kyllä pointti siinä. Tietenkään nyt olematta ihan täysin mustavalkosesti sitä mieltä et narkit olkoot keskenään ja ei-narkit keskenään. En ajattele että kaikki ois ns toivottomia tapauksia ja että kukaan olis huonompi ku toinen. Nyt kun ehti itellä tunteet syvetä niin lähteminen ei ookkaan yllättäen niin helppoa. Ja se pieni toivo ehkä elää.

Itse en oo koskaan kokeillu mitään, en edes polta. Alkoholiakin juon todella vähän. Joten tiedän tasan mitä käyt läpi. Ihmiselle joka ei tiedä näistä jutuista mitään on aika rankkaa sisäistää näitä asioita. Itse en edes koskaan ole halunnut. Vihannu huumeita niin kauan ku jaksan muistaa. Kohtalon ivaa että ex-narkkariin ihastuin. Ja tieto lisää tuskaa… vaikka toisaalta ois hyvä et lukis muiden kokemuksia niin mulla se ainakin pahens oloa aika paljon. Aloin nähdä merkkejä siellä merkkejä täällä. Jälkeenpäin mietittynä mun pää keksi kaikennäköstä. Lueskelin täältä ihmisten juttuja ja olin ihan 100 varma että kotona puuhaillaan luoja ties mitä! Oli muuten todella kuvottavaa lukea eri huumeista ja miten ne toimii. Luin myös ihmisten kokemuksia ja kuinka haha helvetin hauskaa on olla kamoissa. Musta ne jutut kuulosti surullisilta ja itkinki yleisesti sitä miks kukaan tekee tollasta itelleen vapaaehtosesti. (=tässä näkyy se mistä Winston mainitsi… me ei IKINÄ tulla ymmärtämään tätä)

Vaikka yhdessä ollaankin niin kyllä mä käyn vielä taistelua siitä mitä tulevaisuudelta haluan. Ihana mies mut entä jos. Se että jaksaako sitä elää sen entä jos kanssa. Ja kestänkö mä todennäköiset repsahdukset tulevaisuudessa ja pystynkö olemaan tukena miehelle jos se hetki koittaa. Jos tässä ois ollu vähänkään enempää hämärää puuhastelua miehen taholta niin oisin lähteny. Mitä oon nyt subusta ja opiaateista ottanu selvää niin tuntuu aika pahalle. Pahin mahollinen koukku varmaan :frowning:. Tuntuu että ihmiset pääsee eroon muista mutta opiaattien käyttäjät onki sitten oma lukunsa. Ei varmasti taaskaan saa yleistää. Poikkeuksiakin toivottavasti on…?

En tiedä mitä halusin sanoa… ehkä sen että jos sulla ei oo sellasta tunnetta että tässä on nyt mun elämäni mies tai epäilet tunteitas vähänkään niin lähde NYT. Muussa tapauksessa et varmaan pysty lähtemään ennen kun asiasta saa tarpeekseen. Helpommaks teet elämäs jos saat olla parisuhteessa sellasen ihmisen kanssa joka ei käytä. Jos kiinnostaa niin lue Dahlian kirjotuksia. Olikohan ketju Narkista eroon. Jos muistin väärin niin joku korjatkoon :slight_smile:. Tuntuu hullulta olla neuvomassa täällä… kun mietin itseäni niin ei nää neuvot täällä ois saanu mitään aikaan sillon alussa. Suhteessa meni kaikki hyvin ja mies käyttäyty normaalisti. Sellasesta tilanteesta on helvetin vaikee lähteä kun ei oo mitään konkreettista syytä. Jos se ois ryhtyny agressiiviseks tai välinpitämättömäks tai jääny himaan makaamaan tai jättäny elämänsä ylipäätänsä hoitamatta tai mitä tahansa normaalista poikkeavaa ois ollu helppo lähteä. Mä en jaksa paapoa tai hoitaa ketään. Epärehellisyyttä ylipäätänsä vihaan. Tai en voi ihan täysillä arvostaa ihmistä joka päästää suustaan valheita.

Joo eiköhän tässä ollu… en enää niin aktiivisesti täällä jaksa käydä kun tilanne on rauhottunu ja jos se muuttuu niin ukko saa lähteä ja sillonhan mulla ei oo enää tänne asiaa :smiley:.

Voimia kesämieli!

Varmasti opparit ovat alkoholin kanssa on hankalimman tyyppistä riippuvuutta aiheuttavia myrkkyjä. En kuitenkaan välttämättä sanois pahimmaksi, koska se on ainoa päihderiippuvuuden tyyppi mihin on tehokas hoito olemassa, korvaushoito. Korvaushoidossa sitoutuneesti oleva ihminen voi toimia yhteiskunnassa suhteellisen normaalisti. Suomessa sinne on kuitenkin pitkä tie päästä, rapakon takanahan klinikoille voi kävellä lähestulkoon suoraan sisään ja aloittaa hoito samantien. Ilman hoitoa vaihtoehtoina ovat karkeasti joko käyttäminen, loppuelämän pituinen räpiköiminen ja taistelu asian kanssa, tai sitten jokin erityisen voimakas ja korvaavan riippuvuuden synnyttävä henkilökohtainen kokemus esim. uskoontulo tai muu hengellinen toiminta. Alkoholismiin pätee varmaankin suunnilleen sama kuvio paitsi että tehokasta hoitoa ei ole, joskaan minä en siitä mitään tiedä mutta uskon että kaikki päihderiippuvuudet ovat vahvasti sukua toisilleen.

Koen olevani itse siinä mielessä onnekas, että olen elänyt nuoruuteni äärimmäisen huumevastaisena ja tietämättömänä näistä asioista kuten sinäkin kuvasit. Myöhemmin onnettomuuden seurauksena addiktoiduin kuitenkin ensimmäistä kertaa kipulääkkeisiin ja siitä vuosien kuluessa siirtynyt opiaattien puhtaaseen päihdekäyttöön. Subutexiä en kuitenkaan käytä, mutta silläpä ei suurta merkitystä ole mitä opiaattia käyttää. Olen äärimmäisen vakuuttunut ettei sitä kukaan, edes asiantuntijat ja hoitohenkilökunta, voi todella käsittää minkääntyyppistä addiktiota täysin ennen kuin se sattuu omalle kohdalle. Eikä sitä kannata liikaa edes yrittää käsittää, koska silloin alkaa itsekin olla riskivyöhykkeellä. Oma uteliaisuuteni ja halu ymmärtää ilmiötä osaltaan johti sitten siihen että koin sen itse. Ja koen edelleen.

Opiaateista vieroittuminen on suhteellisen helppoa verrattuna selvänä pysymiseen. Ja selvänä pysymisen yritys kestää varmaankin loppuelämän. Biologisesti ongelma on se, että aivot ovat “rankanneet” päihteenkäytön erittäin hyödylliseksi johtuen niiden synnyttämästä palkitsemisreaktiosta. Samasta syystä syömme, liikumme, harrastamme seksiä ynnä muuta mukavaa. Tahdolla tai järjellä tälläisen kytkennän purkaminen on käytännössä helevetin vaikeaa ellei mahdotonta. Mielestäni tästä on esim. subutexin pitkäaikaisessa päihdekäytössä kyse, eikä siitä että halutaan olla “sekaisin” tai että se on vaan hauskaa. Onneksi parempia lääketieteellisiä hoitoja on varmasti tulossa tähänkin asiaan, vaikkakaan ei ehkä vielä muutaman vuoden sisään.

Kirjoitin, koska en koe kuuluvani puhtaasti joko käyttäjiin/ei-käyttäjiin vaan mulla on jonkinlaista näkemystä molemmista. Teidän, jotka seurustelette opioidiaddiktien kanssa, tulisi joko hyväksyä että se asia lähes 100% varmuudella tulee joko olemaan vahvasti läsnä pitkän aikaa kumppaneissanne tai ilmestymään aika-ajoin ilmoittamaan itsestään. Mikäli se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, niin siinä tapauksessa pitäisi ehdottomasti harkita vakavasti suhteesta luopumista. Ja yrittää luopua kaikin mahdollisin keinoin.