Yhden peliongelmaisen kuva.

Tervehdys kaikille.

Vuosia olen täällä lukenut tarinoita, mutten koskaan ole aktivoitunut.
Nyt tuntui oikealta ajalta kirjoittaa jotain.

Eli, hei olen XX ja olen pakonomainen pelaaja.
Peliurani kesti noin 20 vuotta. Pelimaku oli monipuolinen, kaikkea suurinpiirtein tuli kokeiltua. Lopun toi netticasinot ja nettipokeri.
Kaikki alkoi joskus kun katselin isäni pelaavan automaatteja 80-luvulla. Jännitys ja adrenaliini löysi paikkansa heti alusta ja heti kun mahdollisuus koitti, kolikkopeleihin alkoi mennä kaikki omat ja varastetut.
Nuoruus kului pelatessa ja tulevaa pelaamista miettiessä. Jollain lailla yhteiskuntakelpoisen kuitenkin selvittiin aikuisuuteen, jatkuvasti pelaten. Huonoa omaatuntoa ja vitutusta tuntien eteenpäin painettiin velkaa tehden kohti pohjaa, joka olisi odottamassa. Muiden apuun luottaen mentiin varhaisempi aikuisuus, ja joku aina pelasti kun tarve tuli.
Jossain vaiheessa tuli yritystä kasvaa aikuiseksi oikean parisuhteen muodossa, joka sopii huonosti pelurille.
Parhaita perustelujahan on se, että itseänihän minä tässä vaan vahingoitan…
Asiat kuitenkin etenivät, tyttöystävästä tuli vaimo ja jälkikasvuakin alkoi tulla.

Tässä kohtaa tapahtui elämäni ensimmäinen pohjakosketus. Vaimo jäi äitiyslomalle ja kävi postilaatikolla ja asioiden tila selvisi samantien. Tunnustus, piilotetun postin läpikäynti oksennusta pidätellen ja pyhä lupaus että pelit loppuvat siihen paikkaan.

Näinhän se käy

Tai sitten ei

Lapsi syntyi, puoli vuotta olin pelaamatta, mutta sitten tulikin jo sellainen olo että normaaleja ihmisiähän tässä ollaan. Hyvinkin kevyellä aloituksella saa kunnon pelimies melkoisen rännin aikaiseksi.

Toinen pohjakosketus oli sitten se toistaiseksi viimeiseni.

Menin GA:n kokoukseen 2010 helmikuun alussa ja siitä lähtien olen ollut pelaamatta, kohta kaksi vuotta.

Elin pelaamiselle suurimman osan elämästäni. Olo on edelleenkin kuin olisi otettu musta pussi päästä.
Koko maailma näyttää kirkkaamalta, valoisammalta.

Tänään, meillä on toinenkin lapsi. Sairaus ei saa estää elämän etenemistä. Näin päätettiin puolison kanssa yhdessä. Mielestäni päätös oli oikea, elämä maistuu loistavalle. Velat pienenevät päivä päivältä, kun on päivä kerrallaan pelaamatta.

Mielessä peli on aina, sille ei voi mitään, mutta minun tapauksessani GA oli se keino millä oma ajattelu saatiin käyntiin.

Suosittelen muillekkin laskujen piilottelijoille.

heippa! ja tervetuloa “aktivoituneiden” joukkoon! :smiley:

GA-ryhmää minäkin olisin vailla, vaikka pahin pelihimotus on jo ohi niin olisi silti mukava käydä ihan livenäkin juttelemassa asioista…
lähin ryhmä löytyy n.50km päästä…

hienoa kuulla sellaistenkin ihmisten tarinoita, jotka ovat saaneet jätettyä pelit pois elämästään. ne antavat toivoa ja tukea omaan henkilökohtaiseen taisteluun!

tsemppiä jatkoon!

Tervehdys vastannelle,

Kannattaa joskus käydä se 50km matka. Mikään ei aukaise mieltä niin kuin kuulla kaltaistensa tarinoita kasvokkain. Itse olin varma siitä että olen ainoa laatuani kunnes kävin GA:n kokouksessa.
Valitettavasti en itse pääse tällä hetkellä kokouksiin perhetilanteen johdosta joten tämän palstan lukeminen ja pieni kirjoittelu voi toimia korvikkeena ryhmätapaamisille. Työn pitää jatkua vaikka ryhmään ei pääsisikään.

Totuus on se että jos oma työ asioiden käsittelyssä loppuu niin tuleva pelaaminen on päivä päivältä lähempänä.

Ongelmapelaaja on ongelmapelaaja lopun ikänsä vaikka olisi ollut kuinka kauan pelaamatta.

1v 10kk takana, ja toivottavasti paljon edessä.

Heikosti valittu otsikko. Olisi pitänyt arvata.

Tervehdys muillekkin tunareille,

Kirjoitetaanpas taas jotain kun tänne eksyttiin. Kaksi vuotta pelaamatonta elämää lähestyy ja tuntemukset ovat: Pelit pyörii mielessä satunnaisesti niin perkeleesti.
Jos elämässä tulisi joku todella iso menetys/ongelma niin pelkäänpä että olisin pelaamassa alta aikayksikön.
Mutta onneksi asiat eivät ole sillä mallilla, joten parin viikon kuluttua jotunee viemään GA:han kakun vuosijuhlan kunniaksi.

Voimia kaikille taisteluun.

Moi Aceshigh77,

Tuplasti onnea tuplavuodesta! Olet hyvä esimerkki meiille kamppailijoille. Oletko ehtinyt aloittaa perheen ja työn ohella, sille niukalle omalle ajalle, kiinnostavaa tekemistä, joka veisi ajauksia pois pelaamisen ajattelusta? Sinussa on luonteen lujuutta ja sinulla on perhe; ne ovat avaimet pelikiusauksen torjumiseen. Hyvää jatkoa! :smiley:

Heippa!
Eipä tuo yks viiskymmentä kilsaa tunnu kyllä kovin pitkältä matkalta, mutta…
Tuntuu, että olen nykyisin niin kiireinen uuden työnkuvan, harrastusten, perheen ja kodinhoidon kanssa, että en ymmärrä millä olen ehtinyt vielä joskus pelaillakin :smiley:
Olis se kyllä kiva käydä vallan kasvotusten tapaamassa samankaltaisia ihmisiä, joten pitänee varmaan ottaa selvää noista kokouksista :slight_smile: