Yhden nuoren tarina

Hei. Minusta tuntuu juuri nyt siltä, että minun täytyy purkaa ajatusketjuani johonkin. Olen vuosien aikana hahmottanut kokonaikuvaa päässäni ja vastausta kysymykseen: miksi minä(kin) olen alkoholisti.
Tunnistan että olen läheisriippuvainen ja siitä onkin poikinut monta käytännön ongelmaa ja mielenterveyden hajoamista.
Ehkä joku unnistaa samoja piirteitä omasta tilateestaan.

Lapsuudessani olin hiljainen yksinpärjääjä. Olin näkymätön ninni jolle vanhemmilla ei ollut aikaa. Minusta tuntui ja tuntuu edelleen, että meidät lapset ‘pulpautettiin maailmaan’ ja meiltä kiellettiin tunteet. Kaikki piti ajatella järjellä ja muita piti ajatella. Koskaan ei kysytty miltä meistä tuntui tai mitä me toivoimme tai halusimme. Aikuisena kun on yrittänyt jutella vanhemmille vaikeista asioista, he eivät kuunnelleet vaan nolostuivat tai ahdistuivat. Toinen vanhempani kieltää yhä mm. syömishäiriöni johon olin todella lähellä kuolla. tämä heijastaa aika hyvin sitä yksinäisyyden, arvottomuuden ja mitättömyyden kokemustani mikä minulla itsestäni on. Koskaan ei ollut tavallaan rakkauden osoitusten arvoinen. Yritin puhua ja tulla kuulluksi, mutta se ei onnistunut. Tämä on johtanut siihen, että kuten nytkin tänne kirjoitan avoimesti itsestäni, olen aina puhunut avoimesti itsestäni ja ongelmistani. Tätähän ei ole kovin järkevää tehdä kaikkien ihmisten parissa. Mutta se on kai se sisäinen tarve tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja autetuksi.

Alkoholia ihannoitiin tietyllä tapaa 90-00 luvun lapsuudessani. Vanhempani eivät juoneet kun olin pieni ja kotona. Jos he halusivat juhlia, lapset laitettiin hoitoon eikä tarvinnut nähdä niitä krapulaisia naamoja. Saunaolut oli ok. Sitten vanhemmat erosivat ja toisen holin käyttö räjähti käsiin ja on edelleen sitä tavallista “viikot töissä, viikonloput peltikiinni 24h pe-su.” se ei ollut hyvä ympäristö lapselle ja kasvavalle nuorelle. Tämän vanhemman luona oltiin joka toinen viikonloppu. Siellä oli bileet pystyssä jo iltapäivällä kun sinne meni “pitämään yhteistä aikaa vanhemman kanssa.” Vieraita ihmsiiä näki siellä välillä, jotka saattoivat lääppiä, käskeä istumaan pöytään ja katsomaan aikuisten örvellystä. Hyi. Aikuiset miehet, saisivat hävetä silmät päästään. Tuollainen on lapselle traumatisoivaa ja äärimmäisen ahdistavaa. Pakoon kun ei pikkukaksiossa pääse. Nuo olivat inhottavia kokemuksia liittyen alkoholiin. Koin olevani avuton ja näkymätön, jonka perustarpeet unohdettiin. Likainen ja tahrittu. Jotenkin sysäsin nuo tunteet syrjään kerta toisensa jälkeen. Samaan aikaan yritin olla puolueeton erovanhempien välillä jotka haukkuivat toisiaan minulle. En tiennyt mikä oli totta heidän puheissaan ja mikä ei. Alkkis vanhempi lupaili muuttoa omakotitaloon ymv mutta mikään näistä ei tteutunut ja ei ollut kuulema varaa ostaa terveellistä ruokaa. ei tietenkään kun ahettiin perjantaina mäyräkoira per aikuinen, kolme viskiä/viina/likööripulloa ja tupakkaa 3askia per aikuinen. taloudessa oli siis toinen vanhempani ja hänen uusi puolisonsa ja hänen 2 ala-ikäistä lastaan minun lisäksi. Tuo rahan meno suututti minua. Nykyään tajuan miten hälyttävää tuo oli. miten aikuinen ihminen tekee noin? tätä jatkui niin kauan kunnes en enää suostunut menemään viikonlopuksi toisen vanhempani luokse. eli noin 5 vuotta, toki sama meno jatkuu edelleen… 10 vuoden jälkeen. Nyt pelkään että he jonain päivänä vetävät sen viimeisen ryypyn ja joutuvat onnettomuuteen tai saavat alkoholin ja tupakan kautta jonkin sairauden.

Teininä poikaystäväni isä oli alkoholisti. Hyvin itsekäs ja elämänkoululainen. Hän jätti 2 ala-ikäistä lasta viikonlopuiksi yksin. Nämä eivät edes osanneet laittaa ruokaa. Hyvä että ruisleipää oli kaapissa ja jokunenj sokerijogurtti. Viinapulloja oli siellä täällä. Sisäinen pelastajani ei kestänyt ja tein lastensuojeluilmoituksen kun erosin tästä poikaystävästä, ihan hänen pikkuveljensäkin takia. En tiedä mitä siinä kävi. Olimme yhdessä 3 vuotta ja siihen mahtui monenlaista käännettä liittyen hänen isäänsä. Näissä tilanteissa oli läsnä paniikki, kuolemanpelko ja häpeä.

Olin hyvin nähnyt alkoholin pimeää puolta ja olin fanaattisesti alkoholia vastaan. Koin olevani parempi kuin muut, enhän juonut. Sairastin 16-19 vuotiaana vakavaa anoreksiaa mihin myös kuului ehdottomuus ja kurinalaisuus. Siitä toivuin osittain kornilla tavalla alkoholin ansiosta. Kun olin 18, olin syvässä masennuksessa. Kotona oli kaikki ok ja lukio loppusuoralla. Masennusta ei oltu huomioitu eikä hoidettu millään tavalla. Olin taas kokenut itseni turhaksi ja näkymättömäksi. Olisi parempi josminua ei olisi, ajattelin. Aloin juoda heti kun olin täysi-ikäinen. alkoholi paransi oloni viikoiksi. Viikonloppuna etsiydyin juomaan baariin, kaverin seuraan tai yksin. Tiesin jo 23.12.2015 että olin alkoholisti. Olin ollut alkoholisti jo ilman alkoholiakin. Join silloin 7 annosta viikossa. Ihan “siedettävää” siis. Mutta join vihan, tyhjyyden ja itseinhon tunteeseen. Aloin kasvattamaan sisälläni kammottavaa vihan möykkyä joka oli aina ollutkin läsnä. Nyt aloin kapinoimaan tarpeettomuuttani ja yksinäisyyttäni vastaan. Olin vihainen, täydellisyyttä tavoitteleva ja elämääni vihaava nuori nainen. Aloin sympatisoimaan ja ymmärtämään erittäin hyvin itsemurhan tehneitä.

Sitten rakastuin. Voi miten rakastuinkaan ihmiseen joka oli kuin jumala minulle. Seuravan kolmen vuoden aikana tämä pinta suli pois ja alta paljastui psyykkisesti sairas ihminen joka oli diagnosoidusti vaarallinen narsisti. Hyväksikäyttö ja mitätöinti tuli intiimimmäksi. se oli taloudellista, henkistä ja seksuaalista. Join alkoholia edelleen 7-15 annosta viikossa. Sitten otin opintolainaa ja PAM! aloin juoda viiniä. Lihoin, masennuin, koulusta olin poissa 3kk. Sen sain jotenkin loppuun asti. Mies kiristi, valehteli pilkkasi ja halveksi. En tiennyt enää olinko itse kuvitellut hänen pahuutensa vai olinko itse paha. Join pullon viiniä illassa enkä tullut humalaan mitä niin kaipasin. Mies ei estänyt, nauroi vain että "juo,juo raukka! Ennen olit sentään jotain, kukaan ei rakasta sua niinkuin minä. " Minulla ei ollut ystäviä. olin yksin ja eristettynä omassa kuplassani.

Jätin hänet, ah elämäni paras päätös. Vähensin juomsitani. Olin saanut aiemmin paniikkikohtauksia, joiden aikana hätäni, yksinäisyyteni ja avuttomuuteni oli suurimmillaan. Ex mies oli vain vähätellyt kun pyörryin kämpän lattialle että liioittelen. Ensiavussa sykkeeni oli romahtanut kolmeenkymmeneen. Paniikkihäiriöni oli raju. se rauhoittui kun pääsin tuosta miehestä eroon. Olisinpa siis kuunnellut sisintäni aiemmin. Mieleni halusi eroon hänestä mutta läheisriippuvuus riuhtoi pysymään hänen kanssaan. Tavallaan kai alunperin hain häneltä sitä puuttuvaa rakkauden kokemusta jota en vanhemmiltani saanut.

Kunnan mielenterveyspalveluissa painostettiin kohtuukäyttöön, “josko se auttaisi kuitenkin, ettei lopettaa tarvitsisi.” Millainen sairaanhoitaja joka kohtaa päivittäin niitä “pahojakin” alkoholisteja, suosittelee kohtuukäyttöä ihmiselle joka kärsii ja jonka mieli, talous ja elämä natisee liitoksissaan? Ammattitaidottomuutta vai kenties sitä etten ollut tarpeeksi huonossa tilanteessa hänen mielestään. Sain essitalopraamia keskivaikeaan masennukseen, se helpotti paniikkikohtauksia. Terapiaan en päässyt, jonoa oli liikaa ja terapeutteja liian vähän saaavilla.

Aloitin työt, aloitin uuden opiskelun. Aloin juoda enemmän kun kohtasin toisen kaverin, joka oli samanlainen kuin minä. Tai samanlainen sikäli että joi humalahakuisesti. Hänen kanssaan join viikonloppuisin ja meillä oli kivaaksin. Sitten aloin saamaan itsetuhoisia piirteitä humalassa ja itkin paljon ja sain hirveitä darroja. Juomiseni on aina ollut nopeatempoista ja humalahakuista. Päihdyn nopeasti ja sekoilen menemään.

Nyt olen ollut 2 viikkoa juomatta. Viimeksi olin näin pitkään juomatta… vuosi sitten. Sitä aiemmin ala-ikäisenä. Toivon että voisin lopettaa juomisen ainiaaksi. Se ei tuo minulle kuin yhden hyvän hetken ajan hyvän olon ja lopuksi vain kärsimystä. Olen vasta alle 25-vuotias ja kyllästynyt tähän juomakulttuuriin mikä vallitsee ympärilläni. Alkoholi kuuluu jokaisen läheiseni elämään jollain tapaa ja huomaan että se ottaa enemmän kuin antaa. Koen yhä että olen perheessäni se näkymätön rääpäle joka pyörii jaloissa yrittää saada huomiota. Tottakai yritän vain saada hätäni kuulumaan. Mutta yritän pyristellä pois tästä perhekuviosta. Opettelen rakastamaan itseäni, kaikkine arpineni ja kokemuksineni. On lohdullista ajatella etten ole mitään velkaa perheelleni joka kohtelee minua huonosti. Nykyään minulla menee paremmin kuin koskaan. Olen samalla todella haavoilla kun olen selvinpäin ja käsitelen näitä asioita. Ikäänkuin taas se lapsi joka alkujaan kaipasi turvaa ja tukea. Näen paljon painajaisia ja uskon hieman jopa että olen saattanut sulkea mielestäni jotain olennaista pois suojellakeni itseäni.

Kirjoituksellani halusin avata sitä, miten nyky-aikana nuori, urheilullinen, kouluja käyvä ja vakityössä olevakin nainen voi olla alkoholisti. Minun pohjanani on tyhjyys ja rikottu sisin. Toivon jokaiselle lopettajalle tsemppiä ja parempaa tulevaisuutta tästä eteenpäin.

Koskettava elämäntarina, Hol.
Etkä varmasti ole ainut nuori samankaltaisessa tilanteessa. Hyvä kuitenkin, ettet ole sortunut huumeisiin.
Toivottavasti elämäsi muuttuu nyt paremmaksi. Kaksi viikkoa on hieno alku. Saatko tukea raitistumiseen vai yritätkö omin pelkästään omin voimin?

Tsemppiä tulevaisuuteen.
Käy kertomassa kuinka jatkossa menee. Lämmin halaus.

Juu, yksin tässä matkaa tehdään kohti parempaa huomista. aloitin tuon päihdelinkin 30 pv apuohjelman. On ihan hyvä kirjoittaa tehtäväkirjaan ajatuksia. Juomiseen liittyvät himot ovat todella alhaisia tällä hetkellä. Elämässä on kuitenkin mm. kuntosaliharrastus mikä osaltaan motivoi juomattomuuteen, onhan se mukava että tulokset on ja pysyy eivätkä häviä tai kumuloidu alkoholin ylimääräisellä energialla ja haittavaikutuksilla. Tähän asti on saanut näpäytettyä itseä aina kaupassa käydessä. Aiemmin pohdin antabuskuuria mutta totesin että se olisi vain “asian syrjään laittamista” vähänkuin masennuslääkkeiden kanssa monesti on. Napataan pilleri joka toki auttaa oloatiloihin, mutta ei käsitellä ongelman ydintä. Olen myös huomannut saman ajatuksen kuin terveellisten elämäntapojen kohdalla. Miksi en aloittanut aiemmin? jossittelu on turhaa ja ehkä aika oli nyt vain kypsä sille että juominen loppui nyt.

Olet ajatellut asiaa perusteellisesti, se on hyvä asia.
Huomioi, että ne kompastuskivet tulevat usein tuossa 3-4 viikon kohdalla 3 kuukauden kohdalla. Silloin on oltava erityisen tarkkana ja vahvana. Jokainen on tietenkin yksilöllinen tapaus, mutta tietyt kaavat ovat kuitenkin olemassa. Usein retkahdus tapahtuu juuri silloin kun ihminen tuntee olevansa vahvimmillaan.