Vuosipäivitys kuulumiset tänään...

:slight_smile: Taas on yli vuosi kulunut käynnistäni näillä sivuilla ja nyt vierii jo kahdestoista viinaton vuosi elämässäni, moni ajattelee miten ihmeessä täytän ajan jota on runsaasti per/vuorokausi.
Eläkkeellä kun olen niin tietysti nukun hyvin eli joka yö 8-9tuntia unta sitten rauhallinen aamupala/lehdenlukua 1-2h.
Joka päivä pyrin kävelemään 1,2 tai kolme tuntia, aika kuluu helposti kun käyn kahvilla ja kauppareissun hoidan samalla.
Iltapäivällä sitten lounastelen tai valmistan ruokani myös siivous ja pyykinpesut vie oman aikansa ja kuuluvat viikko ohjelmaani.
Liikuntaan kulutan paljon aikaani nyt se on helppoa kun joka aamu olen saanut terveenä herätä eikä takavuosien krapulainen olo vie voimia.
Talvisin käyn hiihtelemässä perinteistä ja luisteluhiihtoa myös juoksukaveri pyytää parikertaa viikossa lenkkikaveriksi ja hiljakseen sitten tunti/puolitoista hölkätään.
Myös pöytätennistä koitan opetella aina kun se on mahdollista ja kun yksinään elelen niin myös paritanssi/ tanssitreenit kiinostaa.
Olen sosiaalisenpuolen järjestellyt niin että päivittäin tapaan eri ihmisiä niin ei sitten aivan itsekseen tarvitse runsasta aikaa kuluttaa.
Mainittakoon vielä että kun lopetin alkoholin käytön niin parisenvuotta sitten rukkasin myös ruokavaliota siten että nykyisin olen “vegaani” joka syö kalaa ja juo piimää.
Viinasta sanoisin näin että se on jäänyt elämästäni kokonaan eikä minulla ole pienintä halua/tarvetta enää sillä itseäni rasittaa, onnittelen itseäni aina välillä kun sain irtisanottua läheisen suhteeni kuningas alkoholiin.
Toivotan voimia ja kaikkea hyvää muille jotka koittaa irrottautua päihteistä.

Mukavia uutisia näin ystävänpäivänä. Nimimerkkisi kuvaa osuvasti raittiin elämän suuntaa. Kiitos toivotuksista ja hyvää jatkoa sinullekin!

Päivä kerrallaan

Vau.

Putkis 0132

Onnittelut ja mukavalta elämältähän tuo kuulostaa, hyvin olet elämäsi järjestänyt.
Minulla on menossa sellainen vaihe, että tulin tänne plinkkiin kirjoittelemaan, kun elämässä tuli vaikea vaihe. Nyt sen tajusin kun luin sinun kirjoitustasi että itsekin harrastin paljon kaikenlaista muutaman vuosi sitten. Pikkuhiljaa väsyin etten enää jaksanut lähteä, koska elämässä oli muuta voimia vievää menossa. Mutta nyt ne on ohi ja tuli kyllä mieleen että taas voisin lähteä harrastusten pariin.
Nyt on tainnut olla tämä plinkki ja netti minun sosiaalinen verkko. Kun ei jaksa olla iloisten ihmisten kanssa hömppäämässä jotain, mutta onneksi “Aika aikaa kutakin” sanotaan, jospa se tästä taas iloksi muuttuu ja on jo muuttunut.
Hyvää jatkoa sinulle!

Sinisilmä 63 kiitos kommentistasi kirjoituksestani.
Voisin vielä tarkentaa siten että teen vain asioita joita haluan ja kartan kaikkea negatiivista, jos josssain paikassa missä käyn on selkeitä riitapukareita/kinaajia,vastarannankiiskejä niin jätän heidän seuransa suosiolla.
Voin jollekkin todeta että en jaksa/halua aina kuulla pelkkää valitusta arvostelua ja kysynkin helposti onko sinulle mitään kivaa/hyvää tapahtunut viime aikoina.
Samoin noissa liikuntatapahtumissa joita mainitsin teen täysin kroppani ehdoilla, kun ruokailu ja lepo on tasapainossa niin on ilo liikkua omalla energialla ja omin jaloin, nautin joka säällä kun pystyn liikkumaan.
Se on totta että erilaiset elämänmuutokset vaikuttaa olemiseen ja tekemiseen mutta minun kohdalla elämäni sujuu juuri noin kuten yllä kuvailin.
Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi :frowning: