Vuosikatsaus

Mietiskelen et siitä on vasta vähän reilu vuosi, kun rekkauduin tänne. Paljon mahtuu vuoden sisään. Tylsiä juttuja, joo, mut onneksi kuitenkin enemmän hyviä. Ja miten paljon elämä onkaan muuttunu viime talvesta. Silloin oli viel aika masentavaa, opiskelu otti aivoon, oli tosi yksinäinen olo kaikkien juttujeni keskellä, ja tulevaisuus ahdisti ihan hirveesti.

Nyt on opiskelupaikka vaihtunut inspiroivampaan, tasokkaampaan, ja mulle sopivampaan paikkaan. Opiskelukaverit vaikuttaa mukavilta, eikä mulla enää ole minkäänlaista ahdistusta siitä, että salailisin jotain. Tunnen olevani heidän seurassaan ihan oma itseni, vaikken päihdeongelmastani ensimmäiseksi avaudukaan. Korvaushoitolääkitystä lasketaan pikkuhiljaa alaspäin, vuoden päästä oon siitä jo toivottavasti irti…? Asun uudella, vieraalla paikkakunnalla, ja yllättäen ei tarvinnutkaan lähteä tänne yksin. Saan tutustua tähän uuteen paikkakuntaan ihmisen kanssa, joka on se kaikkein paras vuoden aikana elämääni ilmestynyt asia! :smiley: Elelemme yhdessä täällä nyt jonkin aikaa, kunnes muutetaan jonnekin muualle (Helsinkiin?). Mutta mihin tahansa menemmekin, niin menemme sinne yhdessä!

Kaikki on nyt siis aika hyvällä mallilla! Ainoa asia, joka kaiken vois rikkoa, on päihteet. Niitä on syytä pelätä, ja oltava varuillaan, ettei ne pääse tekee tuhoaan kaikelle tälle hyvälle, jota tässä on kehkeytymässä.

Mutta, vuos ja kuukaus sitte siis tulin tänne. Ja koska se tärkein muutos mun elämääni tuli tätä kautta, niin pitipä tulla pyörähtää taas välillä täälläki, katselemassa ja ilmoittelemassa kuulumisistani. Ja tietenkin myös kiittää plinkkiä olemassaolostaan! :wink:

Mikäs on muiden tilanne vuodentakaiseen verrattuna? Laskettiinko kuluneenna vuonna alamäkeä, vai kiivettiinkö ylämäkeä?

Onnea sulle iina ,kuulostaa tosi hyvälle,jatka vaan samaan malliin.Itellä kulunut vuosi oli aika traaginen,pari kertaa oli tunneista kiinni etten jättäny tätä maailmaa.Ei siis omasta tahdosta vaan sairauksien takia.Mutta nyt kun on selvinny pahimmasta on se kasvattanut elämänintoa valtavasti,ja pikkuvaikeuksiin on helppo suhtautua olankohautuksella.Välillä kipu vie voiton,mutta positiivisuus ja rakas auttavat jaksamaan.Vaikeuksien kautta voittoon.Näin se tulee menemään,ja vuoden päästä olen takaisin töissä.Se on tavoite ja jos ei onnistu,siihen sopeudutaan,mutta asenteella se totetuu. :slight_smile:

^ Kiitos! :slight_smile:
Niin sitä vaan yleensä oppii arvostaa asioita, vasta kun ne on menettänyt tai ollu lähellä menettää. Onneksi sinä kuitenkin olet täällä vielä! Uskon, että tuollaisten kokemuksien jälkeen tosiaankin näkee maailman ihan eri valossa. Ja osaa varmasti nauttia niistä elämän pienistä iloista, joita muut, aina vain ylemmäs ja eteenpäin porskuttelevat eivät ehdi edes huomaamaan. Toivotaan, että seuraavan kerran katselet kulunutta vuotta taaksepäin työpaikaltasi. :wink: Mutta asenne kaiken ratkaisee, se on totta!

EIkai täs vitun jees :laughing: Parempi kämppä, uus seurustelusuhde <3, koira tulos, päitheiden käyttö täysin hallinnas, uus tietsikka+ bongi ja mätöt :exclamation: ja vapaalla jalalla! kaikki on ihan vitun hyvin… :mrgreen:

Hyvä aihe, mut musta ei ole naista tähän. Meinaan vuosi sitten tais olla paremmin. SIIS. Nenu etiäpäin :smiley:

Uusi vuosi tulollaan, ja sen mukana uudet kujeet. Uudelle vuodelle tehdään usein lupauksia (tai ehkä ennemminkin asetetaan tavoitteita?) Niitä tehdessä on ehkä syytä käydä läpi kulunutta vuotta, ja miettiä mistä on tyytyväinen ja mikä meni mönkään? Onko elämä nyt paremmalla vai huonomalla mallilla kuin vuosi sitten?

Kirjoittelen ite vähän myöhemmin, nyt pitäis mennä askareisiin…
(Herrajestassussiunakkoon, siitä on jo neljä vuotta kun tuon aloituspostauksen kirjoitin!!! :open_mouth: )

Itselläni tämä vuosi meni jonkinlaisen pohjakokemuksen kautta uuteen nousuun. Terapia jäi aivan liian vähälle, jolloin turvauduin lopulta vanhaan, tuttuun keinoon eli lääkkeiden piikittämiseen. Kh-lääkkeet pyrin jättämää ulkopuolelle. Tuli eräässä laitoshoissakin käytyä ja nyt menee paljon paremmin; on vertaistukea, terapiaa, viimeiset asiat koulusta sekä parisuhde hyvällä mallilla.

Mt-ongelmiin panostetaan myös aivan eri tavalla! Kh-lääkettä olen nostanut koulun ajaksi, en tiettyä määrää vaan sen verran, että en kärsi fyysisistä viekkareista kuten olen jo reilu 2v annoksellani “kärsinyt”. Uskon psyykkisten oireiden olleen pahemmat kuin fyysisten.

Paljon positiivisemmaksi ja luottavaisemmaksi olen tullut elämän suhteen. Voin jopa sanoa olevani onnellinen. Lisäksi lääkärillekin on selvää, että ammatin saatuani tuo kh ajetaan alas tahdostani. Itse tarvitsen 6mg:n jälkeen viim teemuja avuksi; xone ei kanna tarpeeksi… Nyt haluan ja aion pysyä ilman iv-käytöä ja ottaa kuntouttavasta toiminnasta kaiken irti koulun ohella…

Näillä eväillä kuitenkin seuraavaan vuoteen… :smiley:

Enpä osaa sanoa että mikään olisi juurikaan muuttunut tilanteessani, katsellen vuotta takaperin. Samat napit. No ainakin kuluneen vuoden aikana olen kärsinyt entistä pahemmasta masennuksesta ja tipahtanut kokonaan työelämästä. En tietenkään välttämättä lopullisesti, mutta vanhaan työpaikkaan ei ole enää menemistä (ja hyvä niin). Eli mielenterveydellisellä puolella ollaan menty entistä huonompaan kuntoon.

Aineita en edelleenkään käytä (en käyttänyt vuosi takaperinkään). Xanor-annos pysyy edelleen siinä missä pitäisi, tsolpideemin kanssa edelleen ongelmia.

Parisuhde on yhtä hyvä kun ennen, mutta nyt meitä on 2 masentunutta riippuvaista.

No nyt mulle ainakin yritetään järjestää jotain apua noihin MT-ongelmiin, niin kun ihan kunnankin kautta. En osaa sanoa miten sen asian kanssa käy, enkä oikeastaan välitäkään. Ei se auta kun katsoa (ja katua?)

Samaa paskaa se on tämä minun elämäni vuodesta toiseen; ei siis mitään erityistä raportoitavaa :neutral_face: . No, jos nyt yrittäisin olla synkistelemättä ihan hirveästi, vaikka jouluahdistus puskeekin päälle. Mikään ei tosin ole kovin olennaisesti muuttunut viime vuodesta, mutta aiemmista vuosista asiat ovat kyllä edenneet positiivisempaan suuntaan, eli elämäni on yleisesti ottaen mielekkäämpää nykyisin, kuin nuorempana :slight_smile: . Ja tämä kaikki vain ihan minun itseni vuoksi, ei siksi, että yhteiskunta tarvitsisi mua enää yhtään mihinkään :stuck_out_tongue: .

Kaikki on ihan vitun jees. (paitsi et rotsi hävis just, vittu)

nyt on sekoilut sekoiltu, on aika rauhottuu :smiley: no eipä kyl hirveesti oo sekoiltu mut kertakin on liikaa tai ku jäis siihen kertaan. koulu män päi persusta mutta uusi ja kiinnostavampi alkaa tammikuussa ja nyt on adhd-lääkityskin kunnossa niin jaksaa ehkä keskittyäkkin. ensi vuonna panostan kouluun ja perheeseen. ja vois pysyä max 3 bissessä ilta, polttaa mielummin vaikka myssyä. ei oikein tuo dokaaminen sovi ku tulee aina mokattua.

No tällä hetkellä nyt menee vähän kusisesti kun tossa viime viikolla tuli sekoiltua ja riehuttua päihteiden takia ihan huolella… Koko viikko oli menny muutenki aika pihalla mut sit tuli se yks päivä ku riehuin ja sit tuli ne hengityskatkot tms ja päivstys → selviämiskeskus → suljetulle :frowning: Mut tääl on tullu mietittyy kyl kaikenlaista ja nyt ku itelleni sen pystyin myöntään ni pystyn nyt vaikka tännekki: ei mun pääkoppa ihan kunnossa oo. Mut viikonloppuna kotiin ja sit tänne viel takas pyörähtää ku ne kattoo mun tilanteen, ja toivottavast vaan pikasesti lääkärillä ja lopullisesti kotiin.

Muuten tää vuos on menny ihan jees, pari notkahusta hitaitten kanssa, muuten pysyny savussa ja psykedeeleissä ja no tota alkoaki tulllu otettuu. Ja bentsoi välil. Mut pystyny käymää duunis ja ja saanu asiat hoidettuu. Maailman mahtavin nainen pysyny mun vierel, mitä ihmettelen aina välil. Ja remontoitii meiän kämppäki ja käytii vähä kesällä reilaamas, mikä oli vitun jees.

Suurin murhe oli parhaan frendin kuolema, jonka oon tuntenu pikkupojast asti. Subu+alkoholi+bentsot :frowning: Otti ihan vitun koville ku se oli niin hieno jäbä. Ja ottaa vieläki. Mä en itke koskaa mut silloi kyl tais aika monta kyyneltä päästä. Mut se siitä tai joudun pyytää koht lisää rauhottavii…

Viime vuotee verrattuna tää on muuten parempi paitsi sen kuoleman osalta tää on paskempi.
Viime vuonna taisin olla vähä koko ajan sekasin ja hitaat vei mukanaa aika paljo. Jossaa vaihees sit hakeuduin muijan pakottamana päihdekuntoutuskeskuksee ja sain sielt kyl paljo irti. Olin jotenki niin pihal et en tajunu ees et en mä voi loppuelämää niit vetää. Mut sillee juu…

Minun kohdaltani vuosi on mennyt aika tapahtumaköyhästi, mutta olen kyllä saanut jotain tehdyksi. Olen tyytyväinen, että olen nyt täysin sinkku, enkä enää roiku epäonnistuneessa ihmissuhteessa. Olen päässyt vihdoin oheiskäytöstä eroon, eli metadoni on ainoa aine, jota käytän (ja senkin annos on pienenemään päin). Olen tehnyt vapaaehtoistöitä ja alkanut soittaa kitaraa. Minulla on oma yksiö (jota minulla ei ole ollut viiteentoista vuoteen). Mieliala on suht hyvä.

Eli tulevaisuudessa on paljon hyviä asioita tiedossa, olen siitä aika toiveikas.

Tiedä sitten mistä johtuu mutta just tämä vuosi on ollu mun kohdalla erittäin epäonninen :frowning:

Oon ollut koko vuoden todella tapaturma altis. Es, Hampaat meni ( vieläkään ei oo kokonaan korjattu ), lonkka murtu, karmivat vatsakivut joihin ei löytyny selitystä ( mutta laihduin 18kg :stuck_out_tongue: )… Otimpa tuossa sitten tapaturmavakuutuksen… :laughing:

Lääkkeitä on rukattu joka suuntaan ja se on vaikuttanu paljon vuoteen. Annokset on noussu huimasti ja bentsoja on tullu paljon lisää kuvioihin. Ei hyvä.

Mutta ensvuosi on paljon parempi. :smiley:

Smuutti meininki. Bentsoja en oo syönyt lähes kokonaiseen vuoteen, viikko rätkimättä opioideja. Oppari-annos pienentynyt radikaalisti.

Voin rehellisesti sanoa ettei ole n 7vuoteen mennyt näin hyvin. Bupre nitkut alkaa olla kärsitty ja just tänään tiputettiin xanorit pois eli pelkällä 1mg riva/pvä jatkossa. Huomenna alkaa vielä tipaton jossa otetaan miehestä mittaa ja jos hyvin menee niin vois olla pitempäänkin selvänä :slight_smile: Vertaa viime vuoden toukokuuhun kun oli käsi tulehtunu ja pää psykoosissa niin hyvin menee, kerrankin :smiley:

Vuosi on osaltani ollut aika totaalinen pohjanoteeraus. Pirin kiskominen lähti lapasesta, josta seurasi rankkaa ahdistusta ja häpeää. Ahdistusta sitten lääkittiin douppaamalla lisää ja vetämällä naurettavia raivokännejä. Raha-asiat olen saanut huonolle tolalle, ja sosiaalisetsuhteet kylmenneet, johtuen omasta välinpitämättömyydestä. Perusasiat onneksi kunnossa, mutta alan ymmärtää, että parin vuoden kuluttua tätä rataa tilanne voisi olla radikaalisti toinen.

Jotain positiivista kuitenkin. Olen mielestäni oppinut itsestäni jotain tärkeää, lopettanut lapsellisen huumeiden ihannoimisen, oppinut käsittelemään epäonnistumista ja negatiivisia tunteita. Uuteen nousuun, eihän tässä muutakaan voi.

Olet ilmeisesti aika nuori? Onnittelen sinua joka tapauksessa siitä, että olet ainakin omien sanojesi mukaan päässyt ihannointivaiheen yli. Seuraavaksi yleensä seuraa se vaihe, että on koukussa vaikkeivät aineet enää ole niin hohdokkaita eivätkä välttämättä edes anna niin paljoa hyvää oloa enää. Toivottavasti tajuat lopettaa, ennenkuin oikeasti tuhoat ne perusasiasikin, jotka ovat vielä sinulla jotenkuten kunnossa. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä, ja ilman niitä ne huumeet vetävät kerta kerran jälkeen puoleensa vaikka kuinka rimpuilet vastaan.