Vuosien raittiudesta alamäkeen

Juuri niin, tässä sitä taas ollaan. Juominen loppui 2006 ja starttaili “pysyen kohtuullisena” 2011. Nyt syksyllä noin viikossa repsahti siten, että olen lähes tulkoon sotkenut muutosta johtuneen uuden ihanan elämäni alun - tappanut itseni, tyttäreni ja kissani sekä viittä vaille sekoillut niin, että työpaikka on vaarassa. Voi Luoja, miten tämä saattaa olla mahdollista!!!

En ole koskaan aiemmin ottanut lääkkeitä päihtymystarkoituksessa, mutta viime vkl otin hiljattain ahdistukseen määrättyjä Rivatrileja enemmän kuin ohje kuului. Olin ajaa autolla ulos tieltä, juuri 18 v täyttänyt rakas kaunis tyttäreni oli kyydissäni, voi kamaluuuuus :cry: . Tytär pakotti minut keskeyttämään ajon ja soitti veljeni hätiin. Siitä päivystykseen, jossa sammahdin heti pritsille päästyäni. Seuraavana päivänä tyttäreni lähdettyä takaisin opiskelupaikkakunnalleen otin lisää nappeja, join pullon salmiakkikoskenkorvaa ja lopulta vedinkin jo kourallisia nappeja mustan juoman kanssa. Sairaalaan-> kotiin ja täällä sitä istutaan hirveän kamalan huonon omantunnon kanssa. Kaikenkukkuraksi kissaraasumme alkoi toissapäivänä hoiperella ja olla ihan sekainen. Konttasin hädissäni koko asunnon lattian läpi ja löysin lattialistan vierestä verhon alta imeskellyn lääkkeen :cry: Minulla on kuten jo arvata saattaa jokin mielensairaus, se on edelleen tutkinnan alla. Elämä sujuu/on sujunut vuosia pääosin normaalisti, mutta mielialat saattavat heittää laidasta laitaan ja nyt erilaiset lääkityskokeilut vaikeuttavat elämää myös. Syvä masennus on vaikein oire, tyhjyyden tunne valtava. Tyhjyydentunne, josta koen syyllisyyttä. Minulla on niin paljon, mitä toisilla ei ole ja sisällä kuitenkin humisee hiljaisuus…

Kun vuosia sitten jätin juomisen, tein sen lasteni takia. Olin tuolloinkin “hilkulla” tilanteessa, mutta sain vuosiksi täysin tipatonta aikaa. Nyt menneen viikon jälkeen tajuan, että retkahdus retkahdukselta tilanne pahenee ja vauhti alamäessä kovenee. Olen onnekas ja minulla on läheisiä, jotka tukevat. Häpeän itseäni, mutta siitä viis. Kävin lääkärissä ja kerroin, että viinahomma on lähtenyt käsistä. Pyysin ja sain antabukset sekä pyysin myös, että voisin käydä ottamassa valvotusti antabukset äitini luona, joka asuu ihan lähellä. Minulla on myös älykäs, rakas veli joka osaa käsitellä minua ja ammattinsa vuoksi näkee pintaa syvemmälle.Saan heiltä paljon tukea. Sanotaan, että kukaan ei voi raitistua toisten takia vaan itsensä. Minä kyllä väitän siinä vastaan, koska loppupeleissä en minä tätä omaa elämääni osaa enää niin ihmeellisenä nähdä - tiedän kuitenkin, että olemassaolollani on merkitystä toisille. En halua pettää ihmisiä jatkuvasti…

Olo on kuin avohaavoilla, mutta eniten siksi, että tiedän loukanneeni ja satuttaneeni nyt kylläkin jo melkein aikuisia lapsiani. Sekä muita läheisiäni. On myös kamala olo, masennukseni on vaikea-asteista ja kuten psykiatri selitti, itsetuhoaikeet syntyivät nappien takia. Heikentävät toisilla kuulemma impulssikontrollia. En koskaan aiemmin ole edes ajatellut itsemurhaa.On vähän epätoivoinen olo, kun edes erikoissairaanhoidossa ei tunnuta saavan selville mikä minua vaivaa ja voiko oloani jotenkin korjata pois masennuksesta.

Kiitos että sain oksentaa tämän tekstin, en hirveästi tässä kirjoituksessa pysty toisille antamaan mitään. Ehkäpä kun ajatus tästä kirkastuu ja elämä taas urkenee, niin voin toisille jotenkin hyödyksi tarinani kautta olla…

Joka tapauksessa pakotan leuan nousemaan takaisin ylös, ei liian ylös tietenkään. Ei se tällä surkuttelulla tilanne paremmaksi muutu kuitenkaan.

Hei ihansika ja tervetuloa foorumille! Ja kiitos kokemuksesi kertomisesta.

Kyllähän nuo tempaukset, kuten voimakkaasti päihtyneenä autolla ajaminen tytär kyydissä ynnä muut kertovat suht vaikeasta päihdeongelmasta.

Tilannetta mutkistaa varmasti entisestään, jos sinulla on jotain mielenterveyden pulmia jotka eivät johdu päihteistä.
Varmaa tosin on, että päihteet pahentavat niitäkin mielenterveysongelmia, jotka eivät johdu päihteistä.

On hyvä että olet hoidon piirissä, ja että sinulla on hyviä ja päihteettömyyttä tukevia läheisiä ja ihmissuhteita.
Ja hyvä, että tiedostat itse tilanteesi ja pystyt käsittelemään sitä.

Korkki kiinni ja lääkkeiden päihdekäyttö pois. Siten voi antaa rauhaa psyykellekin selvitä ja toipua, löytää hyviä keinoja parempaa kohti.

Jatka kirjoittelua ja hyvää viikonloppua.

Ihansika, kirjoitit, että kukaan ei voi raitistua toisten takia vaan itsensä.

Omassa elämässäni olen tulkinnut lauseesi niin, että toisten ihmisten tai asioitten vuoksi raitistuminen oli tilapäistä. Mutta kun hädässä halusin raittiutta itseni takia, olen sitä saanut päivä kerrallaan siitä saakka, kun päätin hakea apua itselleni. Lupaamatta kenellekään mitään, en ihmisille enkä Jumalalle, johon tuskassani turvauduin.

Kiitos teille molemmille vastaajille :slight_smile: Mieluitenhan sitä työntäisi päänsä pensaaseen ja yrittäisi unohtaa tai taikoa koko asian , siis päihde- ja mt-ongelman pois. Mutta kun kuluneen sanonnan mukaan “ihmisiä vaan ollaan”, en pysty muuta kuin keskittymään toivottavasti nyt virheestä (lue:katastrofi, koskaan elämässäni ei ole vastaavaa pudotusta tapahtunut) oppimiseen. Miten normaalisti työelämässä oleva ja siinä vieläpä pärjäävä ihminen, joka tuomitsee itse kaiken sellaisen mitä tuli tehtyä - löytää itsensä tekemästä sitä, kuin aivottomana :unamused:

No syithän aina voisi löytää ja juopolla on tapana niitä etsiäkin. Olen niitä juovia, joista ei päälle päin ehkä arvaisi ongelman vakavuutta. On hyvä pokka ja toistaiseksi olen työkentän hoitanut sillä samalla hullun raivolla, jolla valitettavasti olen pyrkinyt kaiken muunkin vastuuni kantamaan.

Nyt on kannettava vain yksi tärkeää, tärkein vastuu. Vastuu juomattomuudesta. Olen niin pitkän linjan päihdeongelmainen, että en enää nouse raittiushuumaan. Totean vain, että tämä oli luultavasti viimeinen varoitus ja suunnan olisi muututtuva täysin. Keinolla tai toisella.

Lomamuisto, oikeastaan tarkoitin juurikin sitä, että jos juoppo ei itsestään välitä, niin rakkaistaan olisi velvollisuus välittää kuitenkin. Rakas, ihana velvollisuus, joka tarkemmin ajatellen on lahja. Edes lapsiaan tai läheisiään suojellakseen pitäisi pullon pysyä kiinni, itse koen näin.

Kaipa tämä tästä jotenkin, mennään sekunti kerrallaan. Juomisenhimoa ei ole, olen tuurijuoppo ja nyt on raitis tuuri kun mokailut on mokailtu- mutta vielä se himo päätään ajallaan nostaa. Focus on nyt pysyvästi siinä hetkessä.

Hyvää vkl teille kaikille myös, hyvää mieltä, peace and love :smiley:

Kotiuduin äsken palaverista ja tänäänkin tunnen kiitollisuutta siitä, että hädän hetkellä tiesin turvautua nimettömien alkoholistien apuun. Se on tarjolla jokaiselle, joka haluaa lopettaa juomisensa.
Suomen AA - Etusivu
www.aa.fi/

Lomamuisto, AA on tuttu. AAsta ja muusta täällä on tahkottu ja väännetty pirusti, oma kokemukseni seuraavaa. Ongelmaksi on muodostunut joskus se, että ryhmissä on niin paljon vanhoja miehiä (ei vanhoissa miehissä vikaa, vaan kokemuspohjat ei oikein aina kohtaa ja alkaa haukotuttaa vanhojen linnavenkuloiden ja sillanalus- miesten tarinat, vaikka ovat tosia ja heille kovasti ja kipeästi koettua elämää.) En vaan saa niistä mitään, enkä omalla osuudellani koe antavani mitään ja oma puheenvuoro supistuukin usein “kuuntelen vaan, kiitos” - kuittaukseksi. Tuolla kokemuksella en nosta itseäni minnekään toisten yläpuolelle, vaan onhan siinä elämässä jotakin eroa tällaseen aluksi baarikärpäseen ja ryyppyporukoissa juovaan, nykysin vain kotona kännäävään keski-ikäseen naiseen. Vai onks 42 jo keski-ikä, virallisesti- eihän, ei kai :cry: Tietyillä paikoin Suomea muitten ryhmien tavoittaminen on vaikeampaa.

Kalliolassa vietin seitsemän viikkoa tosin en hoidossa, Myllyhoitokin aukeni ideana. Harkittu on sitäkin. Mullahan taas tällä kertaa juominen seis yhtä helposti kuin aina. Haaste on pitää se yksi päivä kerrallaan juomattomana. Nyt vähän heikkoa unta, eikä yhtään auta, että tuo perheen kissavauva puskee, pussaa ja häiriköi emännän joka yö jostakin syystä ylös näillä tiimoilla :slight_smile:

Olen lueskellut noita teidän aiempia kommentteja, rankkoja juttuja on siellä täällä ja tuolla. Just nyt vielä niin vähän voimia, että jaksaa lukea puolisivua kun on jo pakko raahautua peiton alle meditoimaan…

Onhan eroja paljonkin ihmisten elämissä. Yksi juo olutta ja toinen kirkkaita, kolmas kiskoo Gambinaa ja neljäs kaikkea missä alkoholia on. Yksi napsii bentsoja ja toinen piikittää buprea, kolmas tykkää useammastakin aineesta. :slight_smile: Yksi on julkisuuden henkilö tai tunnettu taiteilija, toista ei ole tuntevinaan enää edes omat lapset.

Mutta: onko se este ryhmässä puhumiselle, jos omat kokemukset ja tausta ovat hieman erilaisia kuin muiden kokemukset? :confused:

Onhan joka ikisen kokemukset kuitenkin yksilöllisiä ja ainutlaatuisia, eikä ne linnavenkulatkaan ja sillanalusmiehet ole välttämättä kokemuksiltaan ihan identtisiä, vaan heitäkin on aika moneen junaan.

Jokaisella on ihan omanlaisensa toipumiskokemus tai toipumisyritys, ihmisarvo ja oikeus kertoa kokemuksestaan oli sitten vanha linnavenkula, nuori linnavenkula, marttakerholainen, keski-ikäinen nainen, keski-ikäinen mies, nuori nainen, nuori mies tai jopa vanha mummo tai pappa.

Juuri tästä taustojen erilaisuudesta ja jokaisen ainutlaatuisista kokemuksistahan syntyy ryhmän rikkaus. Kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite: selvitä elämäänsä uhkaavasta ongelmasta.

On paljon isoja ryhmiä, joissa on hyvin monenlaisia alkoholisteja: monen ikäisiä ja molempia sukupuolia, ja kaikista sosiaalisista luokista ja ammattiryhmistä.
Minun kokemusteni mukaan on jo harvinaista osua johonkin homogeeniseen porukkaan jossa on vain jotain… kauhistus: linnavenkuloita.
Eipä silti, linnavenkulatkin voi olla hyviä tyyppejä ja olen ollut heidän kanssaan aika paljon tekemisissä joskus työssäni. :slight_smile:
Onhan siinäkin eroa, onko tullut linnavenkulaksi murhan, huumerikosten tai vaikka rattipäihtymyksen takia, josta sinullakin Ihansika kokemusta. (Niin on muuten minullakin, enkä minäkään jäänyt kiinni.)

Vertaisryhmien koostumuksissa voi tietysti olla paikkakuntakohtaisia eroja, mutta täällä pk-seudulla ryhmiä taitaa olla useita kymmeniä ja hyvin monenlaisia.

Onhan sitten vielä olemassa erikseen naistenryhmät. Ja jos haluaa keski-iältään hieman nuorempaan ryhmään, niin on varmasti tervetullut NA:han. Etenkin kun kuvioissa on ollut muitakin päihteitä kuin alkoholi.

Kirjoitin piiitkän vastauksen ja sitten se hävisi tuosta vain, pitäisi kai painella välillä tuota Tallenna luonnos- nappia :imp:

Jep no kuitenkin, niissä nisti- ja sillanalusporukoissa olen aikoinaan itsekin pyörinyt, tehnyt pientä rikosta jäämättä kiinni ja kusettanut, veivannut, kääntänyt sekä vääntänyt ihan urakalla. Tehnyt kaikkea sitä, mitä en olisi ikinä voinut kuvitellakaan tekeväni. Onnistunut jotenkin aina sinnittelemän pää veden pinnalla, kodin ja työn säilyttäen. Läheiset ovat joutuneet koville, mutta eivät ole potkineet pois porukasta. Syyllisyys piinaa, lasten suhteen - riipii kun tytärkin on oikein kunnollisuuden esimerkki ja äiti sekopää hullu :cry: . Joskus tekisi mieli heittäytyä lattialle huutamaan, sätkimään ja vollottamaan kuin pieni kiukutteleva lapsi - ei mutta nyt tämä kirjoitus menee ihan itsesääliseksi, katkeraksi ja kaikkia masentavaksi valittamiseksi. Lopetan tähän paikkaan. Ja kerään taas itseni, sillä minulla on taaskin edessä arvokas päivä nuorteni kanssa, on jaksettava olla Äiti, vaikka sisällä velloo. Kisu herätti niin ajoissa, että alkaisi olla jo päiväunien aika, mutta taidanpa kuitenkin mennä lenkille. Olen tässä mielentilassani kateellinen jopa noille ikkunasta näkyvällä pyörätiellä rollaattoria työntäville mummoillekin, jotka ovat niin reippaita näin aamusta ja ulkoilevat. Saakeli vedän tossut jalkaan ja juoksen keuhkot pihalle kohta.

Juu ennen pinkaisua mainitsen vielä, että millään muotoa en siis väheksy minkään sortin päihdeongelmaisia, monimuotoisia ollaan kuten kirjoitit sinäkin. Myönnän, että jotakin apua, APUAAAAAAA tarvitsen, että säilytän nuo mainitsemani arvokkaat asiat jatkossakin. Ihan sama vaikka se olisi AA lopunikää tarinoita kuunnellen, jos se auttaa. Olen valmis nöyrtymään vaikka tiejyrän alle tarvittaessa, että aina ihan puskan takaa alkavat viinanhuuruiset Hullut päiväni- loppuvat.

Eniten suren sitä, että tehtyjä ei saa tekemättömäksi. Olen aina ollut kontrollifriikki ja siksi en siedä edellämainittua epäkohtaa. Hyvin pitkälti (ai että minä tykkään Team Ahmasta:), kysymyshän on siitä, että ne sillanaluskundien ja muiden päihdeongelmaisten tarinat tökkivät siksi, että hyvänen aika vaikka ryven ryyppään ja rällään ihan samaan tahtiin - enhän minä äiti, sairaanhoitaja, nainen, tytär ja sisar kestä peilata itseäni niistä tarinoista. Se ahdistaa. Kun edes kipikopikengissä nätiksi laittautuneena ei voi kääntää katsettaan halveksin pois, kun vastaan tulee se epäsiisti asunnoton hörhö, jonka kanssa kuukausi sitten polttelit samaa piippua ihan tyytyväisenä. Että me ollaan ihan samaa, vaikka minä sentään…kyllä tässä nyt ruohonjuuritason psykologiallakin ymmärtää ja ainakin AAssa ajatellaan, että tuon juomisen tie ei ole vielä kuljettu loppuun, kun se noita tuskailee. Että pohjemmalle sen pitää mennä vielä. Mutta kun minä en sinne halua.

Juu ei hyvää päivää nyt sentään tätä minun kirjoittamistani :slight_smile: Toivottavasti en onnistunut pilaamaan päiväänne, tekipä kuitenkin hyvää kiukutella - eihän se teihin kohdistu onneksi.

Tämä menee nyt sinne lenkille…

Hei Ihanasika. :smiley:
Otin oikeuden pieneen, yhden kirjaimen muutokseen nimessäsi. Pikku juttu, mutta suuri ero merkityksessä, vai mitä?

Avaimethan ovat sinulla ja kaikki mitä etsit löytyy itsestäsi. Miten avata ovia ja löytää etsimäsi ja vielä tajuta, että tämä on etsimäni…hah, se onkin toinen juttu. Toiset ihmiset tarvitsevat enemmän toisia ihmisiä ja muita apukeinoja kuin toiset. Luultavasti tyhjiössä ei kehity ja kasva kuitenkaan kukaan. Sopiva määrä virikkeitä, vaikkapa täältä plinkistä voi olla hyvää lannoitetta raitistumiselle.

Mutta…kerrot aika rankasta problematiikasta kuitenkin. Rajut vedot kunnollisesta elämästä käsittämättömään sekoiluun, mites ne estetään? Oletko ajatellut antabusta ihan vain varmistamaan pitempää pätkää jolloin kaikki muukin alkaisi asettumaan oikeisiin mittasuhteisiinsa. Omaa kokemusta antabuksesta minulla ei ole, uskallan suositella silti.

Olin täsmälleen sinun ikäisesi, kun olen viimeksi huikannut ja toistaiseksi viimeksi. Siitä on nyt vähän yli kolme vuotta. Takana on terapiaa ja AAta, ne olivat ne minun välineet niiden ovien aukomisiin. Ainekset ovat kuitenkin siellä omien korvien sisällä. Ei kun etsimään vaan rohkeasti ja keittelemään omaa soppaa.

Eheh, no juu voin kai minä olla joskus vähän ihanakin sika :slight_smile:

Juups kuule antabus lähti käyntiin toissapäivänä. Kiroilin apteekin kassalla purkin hintaa, kauppakeskuksen käytävän toisen puolen alkoon olisin surutta upottanut saman summan ja enemmänkin. Rahtasin purkin vanhan äitini pöydälle ja sanoin, että passaako, että käyn täällä ottamassa nuo. Äitini on minulle kuitenkin niin rakas, että kyllä ihan hemmetin järjetön hetki pitäisi tulla, että häntä järkyttäisin petaamalla juomista lääkkeestä laistamalla. Että kyllä tässä jotakin on jo koitettukin :slight_smile:Sosiaalinen valvonta se on ihan hyvä juttu sekin.

Ja tottakai odotan taas sitä tasapainoon pääsemistä, raittiutta josta sain monta vuotta kuitenkin nauttia. Nämä tällaiset totaaliflippaukset menee kyllä varmasti käsikädessä tuon mielenterveyden vaivan kanssa - kukaan kun ei vaan oikein osaa sanoa mistä loppupeleissä on kysymys. Toisaalta, ehkä se ei ole pointti. Pointti lienee on, että oli kyse mistä tahansa, niin tyttö ei tartu pulloon eikä huulessa roiku jointti :wink: No ehe ehe taas…

Öhöm, olinpas huolimaton tai oikeastaan huonomuistinen. Niinhän sinä aiemmin kirjoitit jo tuosta antabukseta. Eihän tässä sitten muut kuin turvallisin mielin eteenpäin. Mielenterveys yleensä tykkää raittiudesta kuten varmaan olet itsekin kokenut. Asiat selviää ajallaan, kun maltat hoitaa raittiuttasi.

Moi ihankissa eikun ihanasika ja tervetuloa
alamäestä takaisin vuosien raittiuteen,

Eikäkö nyhhä mä vasta hokasin, että palstan virnalla oli
vuosia sitten oma otsikkonsa muodossa “miljoona yritystä,
onnistu en” ja joku vihjasi, että muuttaisi sen muotoon
“miljoona yritystä, tällä kertaa onnistuen”, eli on kai
sillä merkitystä sittenkin, kuinka ne sanansa asettelee
hyvin pitkälti, kun tuntuu taas turvallisemmalta matkanteko.

Onnistuminen kai tarkoittaa tätäpäivää ilman päihdykkeitä,
eikä muuta tänään. Siitä se alkaa ja sillä se jatkuu.

Ihanainen Sika

täällä todellinen sielunsisko, ikäkin suunnilleen sama, ihan pikkuisen nuorempi vaan. Totaalinen luuseri mitä tulee päihteisiin. Näennäisesti “fiksu”, kaikki puitteet kunnossa, ainakin vielä. Ei vaan hallitse päihteitä, ei millään. Eikä haluaisi menettää kaikkea sitä hyvää, jonka vuoksi olen tehnyt PALJON töitä. En vaan jaksa nyt vielä kertoa enempää, olen vaan niin väsynyt, mutta myöhemmin sitten. Kiitos ja anteex.