Hei kaikille. Olen uusi täällä, nyt vasta myönnän etten aina jaksa.Poikani on jo asunut omillaan neljättä vuotta, mutta kannabista hän edelleenkin polttelee. Raskasta on kaikki ne selitykset käytölle tai toisten syyllistäminen . Ja vaikka kuinka tiedän ettei kannata väitellä näistä ideologioista tai että on ihmisessä muutakin kuin hänen riippuvuutensa ja yrittänyt etsiä ja löytänytkin sitä hyvää ja kannustettavaa…niin edelleen tulee hetkiä, jolloin väsyn häneen ja hänen tapaansa nähdä vika muissa.
Meillä on keskusteluyhteys hyvä ja hänelle on varmasti hyvä ettei häntä ole hylätty,mutta raskasta se on. Taustalla on sekin, että sain tietää koko käytöstä vasta siinä yhteydessä, kun erosin hänen isästään…joten isästä ei tukea ole.On tyttäret ja nykyinen ymmärtäväinen mies, en halua heitä kutenkaan kohtuuttomastri kuormittaa. Siksi tulin tälle palstalle.
Kun luin muiden viestejä, niin olihan sielä rankkoja ja voimia vieviä asioita. Monesta kohtaa löysin myös itseni jossain vaiheessa.Enää en itke ja maalaile kauhukuvia mielessäni kuten alkuvaiheessa, mutta on se tosi hidasta toi edistyminen. Tiedän ettei toista ihmistä voi muuttaa, kunhan saisin hänet hoitamaan itseään ja omasta mielestään hän hoitaakin.
Tässä tulee tämä ideologia:
hänellä on selkäongelma (todettu ja lääkäri määrännyt lääkistytä)mutta ei hän lääkkeitä hae koska ne on kemiallista roskaa, kannabis on hyvä lääke
Hyvää on se että hänen päänsä ei ole vielä mennyt sekaisin, eikä muita huumeita ole käytössä, ei edes alkoholia. Inhoo on se, että hän kasvattaa.
Olen hänet aikoinaan ilmiantanut käytöstä, kun vielä asui luonani. Nyt vain hiljaa toivon joain tapahtuvan. Imianto aikanaan ei johtanut mihinkään, pieni sakko ei vaikuttanut yhtään mitään. Siihen ruljanssiin en enää ala, se oli kamalaa äitinä.
Onneksi asuu omillaan ja vastaa itsestään.
Oli hyvä kirjoittaa tämä näin,selkiyttää omaakin ajattelua.
Toivon voimia ihan jokaiselle.