tällä palstalla kirjoitaville! olen lueskellut asioita täällä, olen kahden kannabista käyttävän reilu parikymppisen pojan äiti. pojat ovat kokeilleet ainetta jo muutama vuosi sitten mutta olen ollut naiivi ja uskonut sen jäävän kokeiluun, niin ei ole käynyt. Tänä kesänä tuntuu että elämässä ei mennä eteenpäin, ei koulua, ei työnhakua. Asiat eivät kiinosta kun kaikki pyörii kannabiksen ympärillä. Se on tuntunut jotenkin oudolta että näin voi olla. itselläni ei ole päihdeongelmia eikä heidän isällään. Olemme eroneet mutta poikein lähipiirissä ei ole päihdekäyttäjän mallia. kaikenlaisia tunteita tulee mileen, välillä surettaa lasten puolesta, välillä suututtaa että iältään aikuinen ihminen ei ota vastuuta elämästä. On raskasta kun asioista ei voi puhua kenellekään, en äidilleni, miesystävälleni tai ystävilleni. Välillä tunnen itseni tarpeettomaksi lasten elämässä ja oma elämä kuluu lasten elämän murehtimisen ja asioiden hoitamiseen. Vuokrat maksamatta, työkkäri, kela hoitamatta, asunto siivoamatta. maksoin toukokuussa vanhemman pojan huumevelkoja 3000 €. ajattelin että tämä ei voi olla todellista.
^ Kuulostaa ikävältä tilanteelta 
Vaikuttaa kertomuksesi perusteella, että ainakin toinen (todennäköisesti molemmat) poikasi on jäänyt pahaankin psyykkiseen koukkuun kannabikseen. Kannabista ei missään nimessä tulisi edes kokeilla saatika käyttää alle 21vuotiaana (jos tietysti ollenkaan), sillä tällä kasvilla on taipumusta aiheuttaa juuri tuollaisia ongelmia nuorille (tietysti joskus myös vanhemmillekin ihmisille).
Motivaatio työn tekoon ja ylipäätään panostaminen tähän yhteiskuntaan voi kärsiä. Moni nuori/nuoriaikuinen mieluummin savustaa aamusta iltaan ja lilluu siellä “omassa kuplassaan” kuin tekee töitä oman tulevaisuutensa eteen. Meidän tämän hetkinen kieltolaki vielä aiheuttaa sen, että moni vanhempi ei osaa/uskalla hakea apua (koska kannabis on laitonta), puhumattakaan että ongelmainen itse lähtisi hakemaan apua jota ei edes maassamme ole kunnolla tarjolla. Tarkoitan siis apua joka keskittyisi nimenomaan kannabisriippuvaisiin.
Minun mielestäni sinun ei todellakaan tulisi maksaa poikasi huumevelkoja. Tässä todennäköisesti käy vain niin, että nyt poika voi tavallaan turvata loppupeleissä sinuun (ainakin ajatuksen tasolla) kun seuraavan kerran piuhalle pajaa ostaa. Suurin virhe minkä vanhempi voi lapselleen tehdä on mahdollistaa päihteen käyttö.
Minä olen itsekkin 7vuotiaan pienen pojan isä. Ja hän tulee kyllä tulevaisuudessa varmasti minulta kuulemaan, että kumpikaan hänen vanhemmistaan ei tule auttamaan senttiäkään jos omat rahat lyödään päihteisiin. Kotiin voi tulla selvinpäin syömään, mutta mitään muuta tukea ei tipu jos omasta elämästään ei pidä huolta. Sitten jos haluaa ongelmalleen/tilanteelleen itse jotain tehdä, niin siinä kohtaa tietysti tulee täysi varaukseton tuki.
[Poistettu asiatonta - Päihdelinkin moderaattori]
Hyvä narkomaanien äiti Punakettu
Tervetuloa sivustolle kirjoittelemaan. Tämä toivotus on vähän viipynyt, ylläolevista kirjoituksista ikävä tunnekuohu piti hiukan otteessaan.
On todella hyvä, jos kirjoittelet tänne, itselläni ainaki helpottaa murhetta, ja myöhemminkin lueskelen kirjoittamisiani ja tietenkin kommentteja niihin. Minulla ainakin ajatukset pyörivät yhtenä mylläkkänä päässä, ja hetken kuluttua en edes muista, mitä olen tuumaillut tai päättänyt tehdä. Kirjoittaminen saa ajatuksiani hiukan järjestykseen.
Toinen erittäin tärkeä asia on puhuminen, ainakin itselläni. Yritä hakeutua IrtiHuumeista läheisten ryhmään, aloittelevar, ainakin täällä, kesätauon jälkeen toimintaa. Minulle siinä toiminnassa on ainoa puute, että ryhmät kokoontuvat vain kerran 2 vko:ssa. Suurimman ahdistuksen aikaan kävin Al-Anonissa ja Alkoholistien aikuiset lapset(AAL tai ACA) ryhmissä viisikin kertaa viikossa. Myös AA:n avoimet ryhmät (täällä 2x/vko) ovat hyvin lohdullisia( meillä vanhemmilla ei päihdeongelmaa), eri riippuvuudet ovat vain niin samankaltaisia. Myös NA_ryhmällä on avoin kokous kerran kuussa. Sieltä paskaelämästä voi nousta ja toipua…
Poikamme vuosia jatkunut narkkaaminen ( ja veljiensä juominen) oli kyllä kaikkien tiedossa, mutta pari vuotta sitten kerroin lopuillekin sisaruksilleni, vanhempamme ovat jo kuolleet. Kertominen helpottaa kovasti. Sisaruksistani puolet ovat hoitoalalla, mutta ainoastaan alkoholistiveljeltäni olemme saaneet lohdutusta ja narkkimme muutakin tukea mm. työtä. Lapsuusperheessäni ei paljon puhuttu, tunteista ainakaan, eikä lohduteltu saatikka pyydetty anteeksi. Mistä olisimme näitä taitoja oppineet…
On tosi surullista ja väärin, että nuoret ihmiset tuhoavat itseänsä huumeilla. Tuo kannabis-paska on kummasti noussut nykyään tapetille, aivan kuin ei olisi kyse huumeista. Täällä meillä päin, kun poliisit teki ratsioita koiriensa kanssa kaupungilla, nousi helvetin moinen haloo asiasta. Paikallislehti pullisteli kannanottoja, mikään muu asia ei ole kirvoittanut yhtäsuurta kommenttiryöppyä. Siitähän valitettiin oikeusasiamiehelle(?) ja koiraratsiat lopetettiin. Minua ei ainakaan haittaisi vaikka nuuskisivat joka päivä.
Onkohan niin, että nämä nykynuoret ovat saaneet niin paljon elämässään kaikkea, mitä itse en voinut lapsena kuvitellakaan(köyhä perhe), että niitä kiksejä elämäänsä täytyy hakea huumeista. Toisaalta narkkipoikamme ystävä ei ole saanut kuin laiminlyöntejä ja lopulta kokea huostaanoton ja kuitenkin hänenkin ratkaisu asioihin oli huumeet.
Me myös olemme makselleet poja pikavippejä ym. niin paljon, että taloutemme on vähän epätasapainossa. Nykyään en sitä enää paljon sure, koska poikamme on korvaushoidossa ja toivottavasti toipumassa narkomaniastaan. Toisaalta rahan antaminen hänelle on estänyt rikosrekisterin kasvamisen, minusta sekin on tärkeää hänen tulevaisuuttaan ajatellen.
Itse olemme kertoneet pojillemme näistä ryhmistä, missä käymme ja kirjoittelustani tännekin. Eräs äiti on kertonut, että hänen mielestään käyttäjille kannattaa kertoa läheisten toipumisryhmistä, tietysti myös käyttäjien. Hänen pojalleen puhkesi skitsofrenia kannabiksesta, eristäytynyt, itse kukkansa kasvattanut ja paljon poltellut, erittäin lahjakas nuori, pelastettiin elämälle pitkällä sairaalahoidolla ja loppu
elämän lääkityksellä. Sairaala
jakson jälkeen äiti kuljetti poikaansa ryhmissä, pojan läheisiä myös päihdeongelmaisia. Ryhmissähän ei ole pakko puhua, esittelee itsensä, millä nimellä haluaa itseään kutsuttavan, esittelee siis itsensä jos siihen kykenee. Kuunteleminen on myös tosi tärkeää.
Itse olen aavistuksen “hökäle” tyyppi, siksipä oman puheenvuoron odottelu ja pidättäytyminen toisten puheiden kommentoinnilta, on kasvattanut itseäni kovasti.
Paljon voimia sinulle ja pojillesi ja kirjoittele ja pura tuntojasi, mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Olet ajatuksissani t. Särkynytsydän
Hei Punakettu!
Pakko heti alkuun kysyä ahdistava kysymys, oletko varma että kyseessä on “vain” pilvenpoltto? 
Useat käyttäjät aloittavat pilvellä, mutta lähes poikkeuksetta samasta paikasta saa ostettua muitakin huumeita/lääkkeitä(=huumeita). Usein on “helpompaa” kertoa vanhemmille, että käyttää pelkkää pilveä; ongelmia salataan jotta läheiset eivät pelkäisi “suotta”. 
Olen itse kh:ssa oleva entinen käyttäjä ja en suosittele velkojen maksua… Ennemmin ruokaa ja hygienia-tuotteita kuin rahaa… Kun maksoit velat, poika saa lisää aineita “piuhalle” (=luotto). Tuo 3000€ kuulostaa vain todella suurelta summalta! Lisäksi nyt hän sekä myyjät tietävät, että velat tulee maksetuksi… Mikään rahamäärä tuskin riittää, mikäli maksaa velat/aineet… Tällöin voi vetää enemmän ja enemmän, kenties aloittaa myymään aineita eteenpäin. Useimmiten toiminta on tappiollista, koska oma käyttö ylittää myynnin…
Ei addiktio perhesuhteita katso, ei nykypäivänä… Jopa tutkimuksen mukaan (pari-kolme v aiemmin oli lehdessä) lukiolaisista 1/5 ja ammattikoululaisista 1/4 myönsi kokeilleensa huumeita. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että enemmän koulukavereiden joukkoon sopeutuminenkin vaikuttaa asiaan… Tästä tulisi tehdä tutkimus! Klinikan työntekijöiden mukaan on kaksi pääryhmää; kiltit nuoret, ketkä eivät enää jaksa yrittää saada kiitettäviä koulusta sekä nuoret, joilla on heikko itsetunto ja eivät koe löytävänsä paikkaa elämässä…
Valitettavasti käyttäjien piiri on erittäin tiivis, jolloin jokainen “sopii joukkoon”. Mikäli koulussa ei ole ennen ollut helppoa saada ystäviä, ajatus vain korostuu samankaltaisesti ajattelevien kanssa… Mikään ei kiinnosta, paitsi päihde… Kyse on elämäntavasta…
Särkynyt Sydän on oikeassa, tarvitset tukea! Lisäksi joudut opettelemaan luomaan rajoja, käyttäjän kanssa rajanveto on kuin lapsen kanssa… Ongelmia tulee varmasti, kun kerrot ettet hyväksy tuollaista elämäntapaa etkä tue sitä. Se ei ole sama asia kuin lapsen hylkääminen… Tärkein sääntö lienee, että mikäli hän haluaa elää nykyistä elämää; hänen on itse hankittava elanto siihen… En itse hyväksyisi vierailuja kotiini sekaisin esimerkiksi. Varmasti kuulet että “jätät pulaan, et rakasta” yms. mutta kannattaa korostaa että rakastat ja autat, kun hän on itse valmis…
Kirjoitin yksikössä, koska velat olivat vanhemman lapsen. Toivottavasti nuorempi pojista havahtuu näkemään, ettei kenties elämä ole niin hohdokasta kuin aluksi voisi uskoa… Paljon voimia ja jaksamista sinulle!
Ooks ajatellu ekskustella poikas kanssa näist asioista
kiitos kaikille viesteistä. ihanaa kun joku huomaa. 
olen keskustellut useaan otteeseen poikien kanssa. En anna enää rahaa, paitsi ehkä kympin ruokaan tai vien ruokaa. Vanhempi poika jotenkin ymmärtää tilanteen paremmin, nuorempi taas tuntuu olevan nyt enemmän hukassa. Hän asuu eri paikkakunnalla ja tuli kesäkuun puolivälissä tänne kotipuoleen.Notkuu kaverin asunnolla. Ei pidä yhteyttä juuri vanhempiin, kaikki asioiden hoitaminen on tyyliin sitten joskus. syöminen on mennyt epäsäännölliseksi, samoin nukkuminen, ulkoinen olemus alkaa olla epäsiisti ja fyysinen kunto heikentynyt, poika on laihtunut. Ajattelin soittaa huomenna sosiaalitoimistoon jossa alustavasti tiedetään pojan ongelmat että miten saan pojan hoitoon, lääkäriin? . en konkreettisesti saa nuorta miestä väkisin autoon. Todennäköisesti hän ei itse halua lähteä mutta kuinka huonoksi kunto voi mennä? karmeaa katsella lapsen tilaa näin.
en epäsäännöllisen työn vuoksi ehdi vertaistukiryhmään. kirjoittelen täällä.
Täällä myöskin äiti, jolla kannabista käyttävä nuori ja tulevaisuus aivan hakusessa. Rahoittamaan en ole suostunut koskaan ja sanon suoraan että olen eri mieltä kannabiksesta. Poika asuu omillaan, mikä helpotti paljon, 20v muutti ihan sovitusti ja käppänsä siivoaa ja maksaa vuokransa. Työ ja koulutus on pätkiä siellä ja täällä.
Kannattaa puhua ja kirjoittaa, purkaa mieltään ja huoliaan. Oma asunto takaa molemmille rauhan, tavataan kun halutaan/jaksetaan. Mutta siitä huolimatta välillä suree ja hulehtii.
Miten saisit pojat omaan elämään käsiksi?Olisiko sosiaalitoimesta apua, entä etsivä nuorisotyö?
Hei ja kiitos viestistä!
kumpikin asuu kyllä vuokra-asunnossa, vanhempi minun omistamassani. On kokeiltu nuorisoetsivää, nuorten työpajaa, kaikenlaista patistelua. Mutta laskut jäävät hoitamatta, kämppä siivoamatta. Ainakin vanhemmalla on luottotiedot menneet. Ei ilmoittaudu työkkäriin tms., kouluhaku ei kiinnosta. On viety kelalle tms mutta asiat jäävät hoitamatta. Olen itse ollut yhteydessä sossuun ja nuoremman vuokranantajaan, häätö oli jo lähellä.
Nyt tuntuu etten enää jaksa. Olen ajatellut hakea kummallekin kunnalista edunvalvojaa hoitamaan asioita. Sekin tuntuu todella pahalta mutta parempi kuin ei mitään. Ei asioita voi näinkään antaa olla.
Tänään taas hoidettu nuoremman pojan asioita sossuun. Sähkölaskut maksamatta, mennyt perintään josta selvitään kyllä. Mutta miten tästä elämästä selvitään? ihminen on 20 vee, näyttää jotenkin olevan loppu. Sain ajan viikon päähän tapaamiseen sossuun. En tiedä miten jaksan itse. On tässä kaikenlaista tullut ajateltua. Elämä kuluu murehtimiseen että selvitäänkö tästä eikä siihen ole mitään varmuutta.Kun ei pojilla ole mitään todellista halua lopettaa pilven polttelua. välillä olen vihainen, välillä surullinen. Tuntuu kuin olisi menettänyt lapsensa, he elävät jossain sumussa. en voi silti jättää auttamattakaan, on saatava asiat toimimaan niin että on ruokaa ja katto pään päällä. Ehkä jaksan vielä hetken.
onko kellään vastausta tai neuvoa siihen mitä tehdään kun kannabiksen käyttäjä, nuorempi piikani, 20 v, ei saa mitään tehtyä? laskut hoitamatta, vuokra maksamatta. häädön uhkaa, ei vastata puhelimeen, ei siis mitään? on täysin omissa maailmoissaan.
olen ollut sosuun yhteydessä. heataanko edunvalvoja? missä vaiheessa voi ajatella pakkohoitoa?
Voi Punakettu,todennäköisesti et voi tehdä poikiesi eteen mitään. Voit tietenkin kertoa heille, että ovat rakkaita ja tärkeitä sinulle, mutta huumeilustaan he päättävät itse.
Mutta itseäsi voit auttaa, en oikein ymmärrä kertomaasi, että sinulla ei ole ketään kenelle puhua. Tein pari päivää sitten listan auttavista tahoista, vastauksena yhteen lehtijuttuun, mutta eivät julkaisseet sitä.
Vanhemmille ja muille läheisille on paikkoja, joista saa apua, ymmärrystä ja tukea, kuitenkin se edellyttää meiltä rehellistä ja avointa ongelmien myöntämistä!
Näitä paikkoja ovat:
Terveyskeskus tai työterveyshuolto: lääkärit, psykiatriset sairaanhoitajat, psykologit ja psykiatrit
Seurakuntien Perheasiain neuvottelukeskus
A-klinikka ja nuorten päideasema
Poliisi
AA:n ja NA:n avoimet kokoukset
Alanon
AAL
Irti Huumeista ry jne.
Nämä apua tarjoavat ryhmät ovat ilmaisia (toki maksammehan veroja), ja itsehoito ja vertaistukiryhmät toimivat pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin. Auttavia tahoja on toki muitakin, mutta tuossa niitä joista perheemme on hakenut apua.
Ja tässä Vilpolassa on yli 5000 viestiä ja Kotikanavallakin alkuaikojen huumeläheisten viestejä.
Monista paikoista saa apua myös puhelimen välityksellä ja Irti Huumeista-järjestön kanssa voi sopia myös yksityiskäyntejä jne.
Ehdottomasti en halua loukata sinua, olenhan kärsinyt itsekin samoista ongelmista liian pitkään, mutta on olemassa ihmisiä (esim. kuollut äitini) jotka saavat ihmeellistä kieroutunutta tyydytystä vaivoistaan ja kun ehdottaa apua tarjoavia tahoja, ne eivät tule kysymykseenkään! Kyllä kai esim. alkoholistin tai narkkarin vaimo, joka elää perhehelvettiään vuosikymmenet ja ottaa joka välissä turpaansa ja itkee vuosikaudet, kun se sika löytää uuden pieksettävän ja avioero on ajankohtainen, onkai tämä vaimo vähän masokisti. Tunnen tällaisen ihmisen ja mistään ei haeta apua! En ymmärrä.
Itse olemme näille päihteileville pojillemme avoimesti kertoneet, että haemme apua eri paikoista. Uskon, että näille käyttäjillekin jää mieleensä, että apua tarjoavia paikkoja on, myös heille, kun ovat sitä apua valmiit hakemaan ja vastaanottamaan.
Olen läheltä seurannut järkyttyneenä, kun hädintuskin täysikäinen, muutaman vuoden narkannut nuori tappaa itsensä ja ennen sitä tappaa myös muita käyttäjiä.
Hakekaa apua itsellenne ja puhukaa ja puhukaa, tehkää selväksi narkkareillenne oma kärsimyksenne. Ilmoittakaa kaikki laiton toiminta poliiseille, hakekaa lähestymiskieltoja tai mitä tahansa, joka mahdollisesti pysäyttää nuorenne. Narkomaanit kyllä tietävät itsekin aiheuttamansa kärsimykset läheisilleen ja myös itselleen.
Murheenmurtama SärkynytSydän
Hei Punakettu
Saitkin jo hyviä neuvoja ja listan paikoista joista voit lähteä hakemaan tukea, tietoa ja apua
itsellesi.
Niinkuin Särkynytsydän kirjoitti ,läheiset eivät voi tehdä kovinkaan paljon kun kysessä on täysi-ikäinen lapsi.
Kun sinä haet apua itsellesi ja kerrot pojillesi, ilman syytöksiä, voivasi niin huonosti ettet jaksa, on heidänkin jossain vaiheessa helpompi hakea apua itselleen.
Käyttäjän vuorokausirytmi on harvoin normaali, seurauksena siitä asiat jäävät hoitamatta ja asunto menetetään useammankin kerran.
Asunto on kuitenkin jokaiselle niin tärkeä asia, että jossain vaiheessa käyttäjäkin sen tajuaa ja “skarppaa” kun lähestyy vuokranmaksupäivä. Ensin täytyy vain asioiden mennä poskelleen.
Kannabis masentaa ja alentaa ihmisen aloitekykyä, niinkuin olet sen huomannutkin poikasi kohdalla.
Joskus auttaa, jos joku muu kuin vanhemmat, ottaa yhteyttä käyttäjään ja keskustelee tilanteesta. Olisko poikasi sosiaalityöntekijä sellainen?
Terv. Ohjaaja Kerttu
olen ollut useasti yhteydessä sosiaalitoimeen, mutta eivät ole saaneet poikaan yhteyttä kun ei mene sovittuun tapaamiseen/ vastaa puheluun.
kiitos listasta auttavia tahoja,on hienoa että joku lukee tätä
Jotenkin sitä tajuaa että apua on, ehkä on vain vaikea myöntää itselleen että elämä on mennyt poikien kohdalla aivan eri lailla kuin sen on toivonut menevän. Sitä ajattelee että minua uskotaan kun neuvon jotain…ollaan siinä pisteessä että jokin ratkaisu tapahtuu juuri lähiaikoina.
laitoin toimeksi. Varasin ajan irti huumeista ry:lle keskusteluun ja kirjoitin pojilleni kirjeen. On hyvä avautua. : )
Hei Punakettu
Tosi hyvä, että olet ottanut Irti Huumeista järjestöön yhteyttä. Tulet varmaankin huomaamaan, että ahdistuksesi helpottaa. Henkilöstöhän on siellä koulutettua ja vapaa-ehtoisetkin ryhmänvetäjät käyvät IH:n koulutuksissa.
Kerro myös pojillesi, kun tapaatte, että olet ottanut auttaviin tahoihin yhteyttä. Kyllä narkomaanitkin ymmärtävät aiheuttamansa huolen ja surun. Voihan heille itselleenkin syttyä pienenpieni kipinä hakea apua, kun ovat siihen valmiita.
Kirjoitin tuonne omaan ketjuuni siitä, kun olin kuuntelemassa vankilan päihdehoitajaa ja miten paljon toivoa on myös vankilaan tuomituilla ja erittäin paljon mahdollisuuksia kuntoutua. No, meillä ei olla vielä vankila-asteella eikä varmaan teilläkään, mutta tilaisuuden paras anti oli runsas TOIVO!
Vaikka tässä ollaan varmasti molemmat kärsitty, enemmän kuin tarpeeksi, haluaisin lohduttaa sinua, että aina on toivoa!
Paljon voimia sinulle ja perheellesi, myös niille käyttäjäpojille!
Sain yhteyden sossuun. Asia tulee hoitumaan eteenpäin, siitä olen onnellinen. 
Ei ole kysymys siitä että olisin masokisti, tarkoitin sitä että läheisilleen ei voi kertoa kuinka asiat oikesti ovat. tuntuu niin vaikealta koko asia. Olen elänyt liian pitkään siinä uskossa ja toivossa että tämä menee ohi, nuorille tulee järkeä päähän ja asiat muuttuvat. nyt on koittanut hetki että on myönnettävä että näin ei tapahdu, on haettava muuta apua. olo on tänään toiveikas.
Hei punakettu! Miten sulla menee poikien kans? kyselee nimimerkki sydän karrella