Voimat loppu

Pyörittelen päässäni ajatusta siitä että olen tyyppiesimerkki siitä miten aina uudestaan ja uudestaan olen elämässäni hakeutunut tuurijuoppojen seuraan enkä saa tätä vääjäämätöntä päätepistettä katkaistua, en sitten niin millään. Olen kyllä yrittänyt. Viimeksi kun erosin edellisestä tuurijuoppo miesystävästäni, päätin että en lähde edes treffeille ihmisen kanssa jolla on alkoholiongelma. Tenttasin tarkkaan tapaamieni ihmisten juomatavat. Mutta… kun olen itsekin alkoholiriippuvainen niin yksi ainoa kohtaaminen baarissa johti jälleen siihen että huomasin hyvin pian että olin jälleen rakastunut tuurijuoppoon, ihan yhtä hyvin olisin voinut jatkaa suhdetta exäni kanssa. Kuviot menivät täsmäälleen samallatavalla kuin edellisessä suhteessa.

Nykyinen miesystäväni on juonut seurustelumme ajan joka ainoa viikoloppu, aloittaa perjantaina heti töistä päästyään, istuu baareisssa puoleenyöhön ja jatkaa lauantaiaamuna juomista yleensä lähtien klo 9 baariin ja jatkaa baareissa iltamyöhään. Sunnuntait sitten parantelee kankkusta, että pääsee töihin maanantaina. Kahden vuoden aikana hän on ollut kaksi viikonloppua selvin päin (nekin pitkällisten kädenvääntöjen seurauksesta). Lisäksi hän on juonut säännömukaisesti kaikki lomansa.

Itse en ole juuri koskaan juonut pilkkuun asti ravintolassa tai jatkanut juomista aamulla. Seurustellessani exän kanssa saatoin juoda joka toinen päivä tai kolme, neljä kertaa viikossa iltapäivästä varhaiseen iltaan. Aamuulla en yleensä ottanut viikonloppuisinkaan. Kävin avokatkolla kun erosimme ja sain mielestäni hyviä työkaluja kohtuujuomisen harjoitteluun. Pääsin neljän vuoden yksinolon aikana minua tyydyttävään kohtuujuomiseen. Saatoin ottaa humalan noin kerran kuussa ja yleensä niin että olin kotona baarista jo 10-11 aikaan. Elämä hymyili ja olin hyvin tyytyväinen siihen että sain paljon erilaisia keskittymistä vaativia asioita tehtyä selvinä viikoloppuina enkä enää mennyt koskaan kankkusessa töihin.

Nykyisen miesystäväni tapaan juoda lähdin alussa aivan huomaamattani, rakastunut kun olin ja halusin olla hänen seurassaan. Aloin juoda sekä perjantait että lauantait jokaviikonloppu. Aloitin juomisen kuitenkin lauantaina vasta iltapäivällä ja lähdin usein baarista aikaisemmin illalla kotiin. Kun tajusin että mies ei ollut yhtä ainoaa viikonloppua selvin päin noin kolmen kuukauden seurustelun jälkeen, aloin huolestua omasta lisääntyneesta juomisestani. Aloin pitää juomispäiväkirjaa ja yritin olla edes yhden viikonlopun selvin päin kuukaudessa. Silloin ilmoitin miesystävälleni että en halua häntä tavata kun en itse ota. Tästä seurasi riitoja kun hän ei suostunut hyväksymään sitä, että en häntä tapaa kun hän juo. Joululoman ja hiihtoloman kaudet jolloin hän joi surin yksinäni, mutta en antanut periksi sitä että olisin häntä tavannut jotta en itse olisi sortunut jälleen juomaan. Viime kesän kesälomalla sitten kuitenkin sorruin juomaan liikkaa, mutta syksyllä ja keväällä sain taas skarpattua kertaan kahteen kuukaudessa. Tämä kesäkuu meni hyvin Juhannukseen saakka en ottanut tippaakaan. Miesystävänikin oli kokonaiset kaksi viikkoa juomatta. Kävimme matkoilla juomatta mitään ja taas sain toivoa että me yhdessä selätämme tämän viinapirun. Mutta niiinhän se korttitalo sit taas romahti. Olemme molemmat juoneet Juhannuksesta saakka (minä yrittänyt pitää välipäiviä ja aloittaa vasta iltapäivällä). Humalassa käydyt riidat käyvät yhä pahemmiksi. Solvaamme ja tuntuu että meidän molempien päätavoite on saada aikaan toiselle paha mieli. Itsetuhoisat ajatukset muutama päivä sitten sai minut heräämään ja nyt yritän olla juomatta.

Koskaan miesystäväni ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä kun olen sanonut että en halua hänen juomistaan kontrolloida vaan yritän vain pitää omani kontrollissa. Minua on ärsyttänyt että hän selvin päin kiittää minua siitä että yritän hillitä hänen juomistaan vaikka tosiasiassa en ole niin tyhmä että luulisin että voisin kenenkään juomista kontrolloida yhtään millaan lailla, hän vain toivoisi sitä että voisi tuntea olevansa minun huolenpitoni kohteena. Ainoastaan omaa juomistani pystyn kontrolloimaan jollain tavalla, mutta sekin on ollut niin helvetin vaikeaa, että olen tullut nyt siihen päätepisteeseen, että minun on irtauduttava tästä suhteessa. Muuten teen jälleen niitä samoja typeryyksiä mitä edellisessä suhteessani tein.

Olen kuitenkin ollut tässä tilanteessa ennenkin ja tiedän kuinka vaikeaa tämä irtaantuminen on ja kuinka pitkä prosessi - siihen todella tarvitsen kaikki mahdolliset keinot ja avut. Tuntuu että viinan juomistankinkin pystyn säätelemään paremmin kuin kaaoksessa olevia tunteitani. Pyörittelen päässäni ajatusta että josko soitan avokatkolle tai avohoitoon, mutta ei minulla ole voimia kuulla että aikoja ei ole kun vasta syyskuussa. Kesäkuun alussa ehdin varata ennaltaehkäisevän ajan avokatkolle (sain ajan viikon päähän), mutta peruutin sen kun aloimme tehdä ja toteuttaa matkasuunnitelmia. AAn tai Al Anonin ryhmiin en halua, ne eivät ole minulle. Kunpa vain pääsisi yhdellä puhelinsoitolla heti samana päivänä jonnekkin terapiaan purkamaan tuntojaan. Nyt en jaksa kuin yrittää keskittyä vain pitämään kiinni päätöksestani päättää tämä sairas suhde vihdoin ja toivoa että en lipsu jos joudumme tekemisiin. Sen tiedän että viinaa en saa ottaa tippaakaan tai muuten ratkean soittamana hänelle. Helvetillistä tämä ihmissuhderiippuvuus & viinariippuvuus yhtälö.

Mitä hyviä puolia tuossa suhteessanne on? Kai hän jotain sinussa näkee, ja sinä hänessä kerran yhdessä kuitenkin aloitte olemaan. Hajanaisia ajatuksia…Voiko olla, että lankeat tuurijuoppoihin siksi että etsit revanssia, kun asiat jäävät ratkaisematta (jopa lapsuuden asiat?) etsit yhä uudelleen sen jota voi yrittää parantaa, tai jonka rinnalla voi sekä olla samassa veneessä, että yrittää parantua.
Jos toinen on enemmän “rappiolla” kuin sinä, vahvistaako se sinun motivaatiota yrittää olla parempi…en tarkoita välttämättä ihmisenä, vaan juojana.
Sanoit että yrität pitää oman juomisesi kurissa. Kuinka juot silloin, kun et seurustele kenenkään kanssa?
Entäpä etsiikö mieskin tavallaan sinusta sitä, joka hänet “pelastaisi” ja laittaisi hänelle rajat juomiselle.
Alitajuntaisesti riippuvainenhan etsii sekä hoivaajaa joka mahdollistaisi juomisen, mutta samalla sisäisesti voi jopa toivoa että hänen juomiselle tulisi kuri. Ehkä teidän pitäisi puhua tuosta asiasta selvinpäin, ilman että kumpikaan vaatii toiselta tai syyttelee. Jos mies alkaa syytellä, sinun ei ole pakko mennä mukaan syytöksiin-
Tappeluihin jää monesti koukkuun, kun molemmat haaveilee “voittavansa” riidan ja osoittavansa kuinka toinen on väärässä ja on ymmärtänyt väärin…mutta onko se tärkeää. Mieti mistä riidat alkavat, ja kuinka voit toimia ettet menisikään mukaan niihin.
Ja sitten tuosta vähentämisestä. Kuinka paljon uskot vähentämiseen vs. lopettamiseen.
Monesti sen lopettamis ajatuksen ympärille jäädään pyörimään, ikään kuin ei uskalla sanoa että ei joisi enää ikinä. Toisaalta tällä vähentämisellä annetaan itselle lupaa juoda. MIkä kokonaan lopettamisessa pelottaisi. Tai miksi sitä edes pitäisi miettiä. Mielestäni on jo hyvä merkki, että pystytte parikin viikkoa olemaan juomatta, ja jotenkin se kertoo siitä että myös sekä miehellä että sinulla on jonkunlainen motivaatio yrittää vähentää. Ja onko juominen enää teille hauskaa?
Mitenkähän teille kävisi ihan pariterapia jossain a-klinikalla? Mistäpä tiedät vaikka miehesi tosiaan olisi itsekin kyllästynyt tuohon meininkiin, jossa tappelette ja juotte liikaa.
Ei kannata tehdä oletuksia toisen puolesta, vaan tehdä vain se oma kantansa selväksi.

JA auttaisiko myös että yrittäisit olla näkemättä tuota kierrettä minään lohduttomana, että mies muistuttaa eksääsi., vaan se kenen kanssa seurustelet nyt, on nykyisyyttä, ja jonkinnäköinen ratkaisu olisi hyvä löytyä että ei tarvitsisi montaa kertaa erota samasta /samanlaisesta parisuhteesta. Ehkä voisitte jopa jäädä yhteen jos saat asiat selkiytymään.
Koska jos päätätkin, ja mieskin päättää, lopettaa juomisen, niin mukavampaa varmasti olisi jakaa se raittiina olo jonkun kanssa, joka tietää kans mistä on kysymys.
Mielestäni tuo on jo hyvän kuuloista, että toinen teistä on ainakin havahtunut aamujuomisen vaikutuksiin, siihen miten paljon sitä menee.
Ehkä miehesi on edennyt alkoholismissa pitemmälle kuin sinä, ja sinä puolestasi näet hänen välityksellä oman tulevaisuutesi mikäli jatkat itsesi altistamista tuolle aineelle. Molemmat opettaa toisilleen, ehkä sen ei ole pakko olla turhaa. Yksikään parisuhde ei varmaan ole turha, jos näkee asioissa ne positiiviset puolet. Negatiiviset näyt avaavat ikkunan tulevaisuudelle jonka voi pyyhkiä pois kun ne asiat näytetään sulle nyt elämän kuvaruudulta.
Ja olitko itseasiassa ongelmakäyttäjä , ennenkuin alat imitoimaan miehen juomistapoja?
Jos olet alussa juonut liikaa miehen siivellä, niin ei sen ole pakko olla lopullista, jospa fyysinen tarve on vasta kehittymässä ja selviät säikähdyksellä jos ajoissa haet apua ja alat miettimään tuota juomista.

Tämä osa tekstistäsi jäi vaivaamaan ja palasin sitä lukemaan. Tuli mieleen kysymys, että kumpaan sinä tarvitset lopulta apua mainitsemistasi katkaisuhoidoista : A) erotaksesi miehestä joka tekee sun oman juomattomuutesi vaikeaksi, vai b) lakataksesi juomisen jotta voit erota miehestäsi.
Mikä suunnitelma vastaa lähinnä omaasi, eli aiotko siis lopettaa juomisen, jos eroat miehestä? Vai ertoatko miehestä siksi, että pääsisit takaisin omiin “juomatapoihin” jotka olivat siis kohtuullisempia, kuin parisuhteenne aikana teidän yhteiset juomatavat`?
Jotenkin tulee yhteenvetona mieleen, että teitä on kaksi joiden pitäisi itseasiassa miettiä raittiutta. ( juomisen jatkamisen, juomistapojen, juomisen perustelujen sijaan. )Jos otat viinanjuonnin kokonaan yhtälöstä, mitä jää? Olet joko juomatta yksin, tai juot miehen kanssa? Siitä olen samaa mieltä, että jos oma pyrkimyksesi olisi raitistua kokonaan, niin ei olisi mieltä enää seurustella alkoholistisesti juovan ihmisen kanssa. Koska siitä seuraa läheisriippuvuus. Toisaalta, jos toisten juominen laittaa sinut juomaan, niin silloin et ole todellisuudessa raitis, vaan etsit ulkopuolelta syitä juoda. Jos ihminen lopettaa viinanjuonnin, niin maailma on edelleen täynnä alkoholia sekä alkoholisteja, niitä rupeaa jopa näkemään. Itse kun lopetin juomisen, entisestä kaveripiiristä jäi tasan yksin ihminen jäljelle. Ensin tuntui, että voiko muut olla oikeassa ja minä väärässä, kun tuntuu että kaikki ketä tunnen on juoppoja. Mutta se oli vain hyväksyttävä, että minun raittiina oloon ei kuulu peesata toisten juomista. En edes yritä elää elämää, jossa kuljen baarissa juomassa vissyvettä.
Jos saisit valita, minkä ottaisit: Yhteisen elämän ilman viinaa, vai erilliset elämät niin että molemmat kontrolloivat omaa juomistaan kumpikin tahoillaan toisen siihen vaikuttamatta?
Ja toinen juttu: Jos saat ajan vasta viikkojen päähän, niin eikö olisi silti parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huomaan vajonneeni mustaan aukkoon missä vain negatiiviset asiat pyörivät päässäni. Tärkeitä kysymyksiä esität. Miesystäväni on hyvin empaattinen ja herkkä ihminen selvänä ollessaan (olen sen hänelle myös sanonut) juuri sellainen kuin itsekin toivoisin hänen minut näkevän. Viina vain tuo meissä molemmista ilkeän narsistin esiin. Sanomme toisillemme mitä kamalampia asioista humalassa aivan kuin kilpaillen että kumpi loukkaan enemmän. Toistemme loukkaamisen halu humalassa on ihan käsittämätöntä kun ajattelee miten kohtelemme toisiamme selvinpäin. Selvin päin ollessamme koemme hyvin suurta läheisyyttä toisiamme kohtaan (suurempaa kuin mitä olen koskaan aiemmin kokenut). Jos miesystäväni vahingossa pahoittaa mieleni hän pyytää asiaa anteeksi ja tuntuu todella olevansa pahoillaan. Selvin päin olen hänen kanssaan oppinut ilmaisemaan mielipahaa itkemällä, mitä en aiemmin ole osannut. Hyökkäys tai pakeneminen on aina ollut minulle paras puolustus.

Usein olen miettinyt että miten lapsuuteni on vaikuttanut miessuhteisiini. Olen nimittäin kokenut ja koen edelleen että isäni on minut hylännyt. Vanhempani erosivat kun olin 3 vuotias ja äitini sanoo edelleen että isäni ei ole meistä lapsista koskaan välittänyt, joskus harvoin oli käynyt. Tämä asia on jäänyt ratkaisematta, koska emme ole asiaa oikeasti koskaan isäni kanssa keskustelleet kunnolla (yrityksiä aikuisiällä on ollut, mutta ne ovat aina päätyneet siihen, että olen kokenut uudelleen tulleeni hylätyksi). On hyvin todennäköistä että etsin juurikin sellaisia miesuhteita, jotka myös saavat jäädä ratkaisematta ja minä pääsen karkuun.

Ei vahvista minun motivaatiota olla juomatta se että toinen juo enemmän ja pidempiä kausia, päinvastoin, lähden hyvin helpolla joko juomaan mukaan tai juon yksin pettymystäni siitä että toinen on juonut ja yritän syyllistää siitä miestäni.

Silloin kun en seurustellut vaan elin yksin neljä vuotta join noin kerran kaksi kuussa humalaan asti. Nyt syytän mielessäni miestäni siitä että juomiseni on lisääntynyt hänen seurassaan. Kyllä ehdottomasti hän hakee minusta pelastajaa ja selvänä sanoo arvostavansa sitä että yritän laittaa rajoja hänen juomiselleen. Olemme puhuneet alkon käytöstä kyllä selvinkin päin useasti. Ja hän on aina sitä mieltä että ei hän halua oikeasti juoda ja juosta kapakoissa ja haluaisi lopettaa, mutta sitten ei tarvi tulla kuin joku yksi pettymys hänelle niin jo hän juoksee kapakkaan ja jää putki päälle. Hän ei kuitenkaan suostu mitään apuja ottaan vastaan, vaikka olen niistäkin yrittänyt puhua ja kertonut kuinka itse sain aikoinaan apuja avokatkon puolelta. Hän yhä luulee että hän hallitsee juomisensa ja voi katkaista koska vain jos niin haluaa. Mikä periaatteessa pitää paikkansakin koska yhtään ainoaa päivää hän ei ole ollut töistä koskaan pois viinan takia0 seurustelumme aikana eikä kuulemma ennen sitäkään, mikä ylläpitää hänen kaikkivoipaa uskoaan juomisensa hallitsemisesta. Hätä hänelle tulee yleensä vasta monen päivän putken jälkeen lomilla ja sitten hän pitääkin yhden tai kaksi välipäivää.

Selvin päin pystyn toimimaan hyvin järkevästi ja hallitsemaan tunteeni hyvin, mutta humalassa siitä ei tule yhtään mitään.

En ole koskaan itse harkinnut täysabsolutismia. Vaikka myönnän että minulla on alkoholiriippuuvuus ollut jo teini-iästä lähtien (viikonloppujuoja) niin en koe kuukausittaista kokonaisalkoholin kulutustani ongelmana muuta kuin ajoittain. Lisäksi huolestuttaa se että määrät mitä juon kerralla ovat niin suuria että useasti menee muisti. Miesystäväni tuntuu kyllä ymmärtävän että korkki pitäisi laittaa kokonaan kiinni, mutta ei kykene sitä kuitenkaan tekemään.

Kiitos hyvin paljon näistä kauniista sanoista. Tuota minä juuri pelkään että tämä kierre ei pääty koskaan ja nyt parempi olisi yrittää löytää ratkaisuja - kunpa niitä vain löytyisi. Tuntuu niin hyvältä lukea että ehkä sitä toivoa vielä voisi olla vaikka olen sen jo ollut melkein menettämässä ja siinä samalla menettäisin sen kaiken kauniin jonka olen löytänyt.

Vastaus on sekä A että B :slight_smile: Haluaisin erota miehestä joka tekee oman kohtuujuomiseni mahdottomaksi ja jotta voisin erota miehestä minun tulisi lopettaa juominen.

Valitsisin yhteisen elämän ilman viinaa täysraittiina, koska en usko että miesystäväni kykenee kohtuukäyttöön.

Tänä aamuna olo oli jo vähän parempi. Pahin ahdistuneisuus on helpottanut ja pääsin jopa pyykkitupaan katsomaan josko saisin ajan pesemättömille pyykeille, jotka jäivät viime torstaina juomisen takia pesemättä.
En aamulla enää ajatellut että ero on ainoa ratkaisu tähän tilanteeseen, mutta en ole myöskään sitä heittänyt kokonaan roskakoppaan.

Miesystäväni laittoi huolestuneen tekstiviestin että olenko vielä hengissä, mitä en ihmettele sillä uhkasin melkoisen tokkuraisena sunnuntai-iltana juoda koko heinäkuun ja olin lähetellyt hänelle edellisellä viikolla muutenkin itsetuhoisia viestejä. Vastasin että hengissä olen ja tarvin aikaa selvitellä päätäni ja että kyllä häntä vielä rakastan ja että toivottavasti hänkään ei ole vielä heittänyt toivoa menemään. Huomaan vain että ärsytyskynnykseni on edelleen matalalla, koska minua alkoi ärsyttää hänen ihan asiallinen ja huojentunut vastauksensa että tottakai rakastan sinua en kai muuten olisi huolissani. Sävyssä on vain jotain sellaista että en pitänyt siitä. Ehkä olisin toivonut hänen kirjoittavan jotain että me selvitään meidän ongelmista. Nyt tuntuu vaan että hän yrittää lakaista kaikki maton alle ja jatketaan taas siitä mihin jäätiin ennen Juhannuksen jälkeistä kummankin retkahdusta. Ärsyyntymiseni toivottavasti on ihan turhaa, koska toivon että voimme tietysti keskustella selvinpäin jälleen ongelmistamme, nyt vain en ole siihen vielä tarpeeksi vahva. Pinna palais varmasti pienenpienestä väärästä äänenpainosta.

Uskon että hän haluaisi tulla heti tänään illalla tapaamaan minua ja pelkään että hän puolestaan ärsyyntyy jos kieltäydyn. Juomaan hän ei kuitenkaan lähde nyt viikolla, koska hän on töissä, siihen voin luottaa. Mutta voinko luottaa siihen etten itse retkahda jos hän alkaa käydä hermoilleni. Olen vielä kuitenkin kuin kuivunut haavan lehti, joka irtoaa oksastaan heti jos alkaa tuulla liikaa.

Tämä tapaamisten yhteensovittaminen on ollut koko seurustelumme ajan yksi suuri ongelma. Miesystäväni nimittäin asuu edelleen exvaimonsa ja kahden lapsensa luona, vaikkakin on tullut melko säännömukaisesti joka ilta viikolla luokseni heti sen jälkeen kun hänen ex vaimonsta on tullut töistä pitämään lapsista huolta (miesystäväni siis pääsee töistä aikaisemmin ja on pitänyt lapsista siihen saakka huolta), paitsi silloin kun minulla on ollut jotain omia menoja tai en vain muuten riitojen takia ole häntä halunnut nähdä. Omien sanojensa mukaan hän ei asu ex vaimonsa luona omasta tahdostaan vaan hän haluaisi asua kanssani.

Viime syksynä hankimme yhteisen kämpän ja olimme jo allekirjoittaneet vuokrasopimuksenkin kun minä jänistin ja peruin koko jutun. Hän lähti vetämään viikonloppuputkea ja minä säikähdin että mihin minä oikein olen lähdössä mukaan. En edelleenkään kadu perumistani. Nyt minulla on asunto jonne pääsen omaan rauhaan silloin kun miehelle jää putki päälle ja itse en halua katsella juomista tai lähteä siihen mukaan. Hän ei vain suostu ymmärtämään sitä että minä “heitän hänet aina ulos” eikä sitä että itsehän hän juomaan lähtee ja minut jättää. Miksi minun pitäisi olla häntä ottamassa vastaan silloin kun hän haluaa juomisreissuiltaan palata ? Rajan vetoni on kuitenkin ollut hänelle kuin olisin heittänyt bensaa hänen juomisputkeensa. Sitten kun olen lipsunut rajoistani niin silti hän on vain veetuillut kännissä.

Ymmärrän hänen pettymyksensä siitä että peruin yhteisasumisen, mutta en sitä että aikuinen mies ei pysty itse hankkimaan itselleen asuntoa vaan notkuu edelleen ex vaimonsa nurkissa. Hän on ilmoittanut että missään tapauksessa hän ei muuta asumaan yksin. Käsittääkseni hän pelkää että jos hän jää yksin juomisongelmansa kanssa niin silloin on pelko siitä että hän alkaa täyspäiväjuopoksi ja menettää työpaikkansa. Toisekseen hän pelkää tulojensa riittävyyttä varsinkin kun ex vaimo on uhkaillut elatusmaksuilla. Kesä alussa aloin puhumaan että entä jos me etsittäisiin asunto yhdessä niin että minä pitäisin oman yksiöni ja asuisimme yhdessä hänen asunnossaan. Itse olen tällä hetkellä työttömänä ja rahojen riittävyys huolettaa myös minua, ja se että muuttuisiko tässä meidän tilanteessa kuitenkaan mikään parempaan päin jos molemmat jatkamme juomista viikonloppuisin ja lomilla. Ehdimme kuitenkin katsoa netistä jo vapaita vuokrakämppiä, joten ei mies asiaa suoralta kädeltä teilannut. Kännissä kyllä alkoi puhua että ei voi asua kanssani koska ei luote minuun.

Lasten kanssa tulen toimeen erittäin hyvin, mutta huolettaa että miten tämä kaikki heihin vaikuttaa. Nyt en ole huomannut kummassakaan mitään oireilua, mutta tiedän että oireilut voivat tulla paljon myöhemmin olenhan itsekin avioerolapsi. Lapset ovat käyneet luonani ja olimme yhteisellä mökkireissullakin nyt kesäkuusssa. Lasten äiti kyllä päästää lapsen luoksemme, mutta haluaa pitää alkoholisoituneesta ex miehestään kiinni, jotta lapsilla on isä viikolla arjessa läsnä. Ei ilmeisesti luota hänkään siihen että isä hoitaisi velvollisuutensa jos muuttaisi yksin asumaan. Kannusti meita kyllä viime syksynä muuttamaan yhteen (otti miehestään eronkin), mutta kun on nyt nähnyt että elämämme ei ole mitenkaan auvoista, on lähetellyt minulle välillä viestejä että minun pitäisi hänen ex miehensä jättää. Pieneen yksiööni en voi lapsia ottaa asumaan ja vaikka minulla olisi isompikin asunto niin ei asiat niin menisi oikein. Kyllä miehenikin pitäisi ymmärtää tehdä itse myös tilanteelle jotain. Pelkään vain että kaikki jatkuu entisellään.

Onko muuten kenelläkään kokemuksia nettiterapiasta, siis esim. therapion consulting sivujen perusteella vaikuttaisi luotettavalta ? Tai tietääkö kukaan että korvaako sossu tälläistä nettiterapiaa ? Toisaalta en tiedä että kuinka akuutti hätätilanne minulla on, että pitäisikö sittenkin yrittää hakea apua jostain muualta ?

Miksi kotifoorumilla:

no siihen saa varautua, että jos molemmat on alkoholisteja, niin taustalla etsitään syytä ja oikeutusta juoda.
Samanlailla se mieskin varmaan välttää viimeiseen asti lyömästä lukkoon sitä, ettei joisi enää ikinä.
Kuulostaa että sun on ihan oikeasti erotettava toisistaan sun ja miehen juominen.
Eli ratkaistava ensin juotko itse vai et, ja toimittava siltäpohjalta. Jos mies alkaa juoda, sinun on sitten poistuttava jos et halua itse juoda. Se ei ole normaalia, että toinen katselee juomista selvinpäin, ja miettii hampaita purren “juonko vai enkö”…ei sellaiseen tarvitse suostua.

Ymmärtämistä ei voi vaatia, mutta toteutusta voi. Voit hymyillä miehelle, että tietysti tätä on vaikea ymmärtää, mutta et tee tätä hänen kiusaksi. Joskus vaan on jätettävä kuulijalle se oma vastuu ymmärtämisestä, eikä hakea enää uusia tapoja sanoa sama asia. Ja jokainenhan ymmärtää kiinni olevan puhelimen ja lukossa olevan oven. Jos näitä lakkaa ymmärtämästä, niin se jo viimeistään on kotirauhan rikkomista;), ja vastuu on sanojan käsistä jo pois.
Mulla tää koskee ainakin myös krapulaa, mä en krapulaisiakaan miehiä katsele, koska krapulassa täriseminen on samaa alkoholismia kuin kännissä olo.

Kunpa se olisikin niin helppoa että aina voisin vain päättää että nyt en juo vaikka hän juo. Usein sen kyllä pystyn tekemään, mutta sitten saatan kuitenkin yksin retkahtaa juomaan ja joko tahallaan mennä baareihin joissa hän käy tai mennä tarkoituksella baareihin joissa hän ei käy. Ymmärrän kyllä että olen antanut tavallaan ristiriitaista viestiä kun olen toisaalta luonut säännöt, mutta en niitä sitten itse aina noudatakaan.

Kaksi kertaa olen joutunut soittaan poliisit paikalle kun on hakannut ulko-ovea päästäkseen sisälle, mutta näin tapahtui joskus keväällä eikä ole sen jälkeen tapahtunut kun sanoin että kolmannesta soitosta voin hakea jo lähestymiskieltoa. Toisaalta olen myös itse käynyt kaksi kertaa häiriköimässä hänen oven takanaan. Hän ei soittanut silloin poliiseja kummallakaan kerralla.

Puhelimen kiinni laittaminen ärsyttää minua koska en haluaisi pitää puhelinta kiinni joka viikonloppu. Olen sitä kyllä yrittänyt ja monta kertaa langennut lukemaan hänen kännisiä viestejään ja jopa vastaileen niihin.
Olet oikeassa että meidän täytyisi tehdä omat rajamme vielä selkeemmiksi ja myös pysyä niissä, mutta… tunnen olevani niin kovin heikko pitämään asettamistani rajoista aina kiinni, ehkä juuri oman juomisongelmani takia. Mies kyllä sanoo aina että ymmärtää sen että en halua häntä humalassa nähdä jos en itse ota, ja että ei hänkään minua halua humalassa nähdä, jos ei itse ota, vaikka rikkoo kyllä itsekin sitä sääntöä, viimeksi viime sunnuntaina. Puhelimessa sanoin että olen aika humalassa ja hän tuli silti käymään kun pyysin vaikka oli selvinpäin.

Nyt kun lukee useampia vastauksiasi, niin on jotenkin tunne että jomman kumman teistä on laitettava ne rajat ja pysyttävä niissä. Eihän tuosta tule muuten yhtään mitään. Jokainen on omasta paranemisestaan vastuussa.
Jos se tarkoittaa eroamista, niin ei kai sen tarvitse olla lopullista, voihan olla että jos eron syyksi laitetaan ihan silkka viinanjuonti, niin mies voi yksin jäätyään pitkänkin ajan päästä harkita että pitäisikö lopettaa juominen.
Puhelimissa on numeron esto toiminto, ettei tarvitse koko puhelinta laittaa kiinni vaan tietty numero.
Tai sitten voi hankkia vaihto simkortin ja antaa sen numero vain niille kenen kanssa haluaa asioida.
Onko teillä sitten muuta tekemistä kuin miehellä lapset? Oisiko joku harrastus hyvä hankkia viikonlopuiksi, jokin tavoitteellinen harrastus jossa on läksyjä ja eteneminen, tai jokin seuranta, silloin voisit selvinpäin ollessa huomata että saat jotain aikaan kun jätät paarireissut väliin. jos elämä on ajelehtimista että on aikaa ja voi valvoa yöt, ilman että on mitään tekemistä seuraavalle päivälle, niin on helppo langeta juomaan kun ei ole kotiintuloaikoja eikä mitään syytä mennä nukkumaan ajoissa.

Suurkiitos taas vastauksestasi Kuka tietää. Tunne itseni täysin tolloksi. Tiedän että se ei ole sinun tarkoituksesi, mutta niinhän minä olen ollut kun en ole ollut tarpeeksi jämäkkä päättämieni asioiden kanssa. Tarvitsin juurikin sitä että joku minut konkreettisesti ohjaa näkemään niitä pieniä asioita, joita voisin itse toiminnallani muuttaa. Ymmärrän erittäin hyvin työni kautta että ongelmien ratkaisuissa usein on juurikin kyse sellaisista asioista jotka vaativat vain yhden kirkkaan oivallluksen hetken. Näitä oivalluksia omiin kaavamaisiin toimintatapoihin viinan kanssa läträtessä ei vain useinkaan pysty kokemaan kun epätoivo valtaa eikä pysty näkemään mitään ulospääsyä tilanteesta.

Jo aiemmin tänään päivällä (luettuani myös muiden tänne kirjoittavien tekstejä) tulin juurikin siihen johtopäätökseen että yksi suuri ongelma meillä on tuo rajojen asettamisen häilyvyys, mistä seuraa turhaa epäluuloa toisen motiiveista ja luottamuksen puutetta. Ymmärrän tietysti että tämä yksi asia, johon minä voin vaikuttaa, ei meidän kaikkia ongelmia ratkaise, mutta tässä voisi olla uusi alku jonka haluaisin käydä vielä läpi ja katsoa sitten muuttuuko mikään. Hylkäsin myös toistaiseksi kaikki toiveeni siitä että alkaisimme etsiä yhdessä asuntoa miesystävälleni/meille, ellei hän itse sitä ala ehdottamaan. Se olisi tässä tilanteessa varmasti muuttaisi mitään parempaan suuntaan vaikka sisimmässäni yritin epätoivoissani myös tähänkin oljenkorteen tarttua vielä muutamia viikkoja sitten.

Luettuani tänään Repsahduksen ehkäiseytekstiä, päätin kirjoittaa paperille kysymyksiä, johin haluaisin miesystävältäni vastauksia. Siis niin että oikein kirjoittaisin vastaukset ylös. Meillä kun keskustelut ovat usein kovin polveilevia ja usein tuntuu että ei ole sittenkään saanut mihinkään oleelliseen oikeaa vastausta vaikka kuinka keskusteltaisiin. Päätin myös että vaikka hän ei kysymyksiin suostuisi vastaamaan yritän olla ilmaisematta pettymystäni vihanpurkauksella tai ala painostamaan. Vastasin myös itse laatimiini kysymyksiin ja ajattelin että voisin käyttää sitä “syöttinä” että saat lukea minun vastaukset jos vastaat itse ensin. Tunnen taas itseni todella epävarmaksi, mikä hämmästyttää minua, koska en yleensä ole pitänyt itseäni kovin epävarmana ihmisenä. Olisko tässä toisen oivalluksen paikka ? Siis opetella että miten olla jämäkkä ilman että toiselle tulee tunne painostamisesta.

Haluan laittaa laatimani kysymykset tähän, joita saa vapaasti kommentoida tai tehdä lisäyksiä.

  1. Milloin sinusta alkoivat asiat mennä pieleen ja miksi ? (itse ajattelin tällä viitata tähän meidän viime kertaiseen repsahdukseen Juhannuksesta lähtien, mutta voihan hän vastata myös jotain ihan muuta)

  2. MItä asioita olisi sinusta pitänyt tehdä toisin etteivät asiat olisi mennyt pieleen ?

  3. Koska nämä meidän juomis/riitakuviot toistavat itseään jatkuvasti niin mitä sinusta meidän pitäisi tehdä juomisongelmallemme tai voiko sille ylipäätään sinusta tehdä mitään ?

  4. Haluatko juoda jatkossakin joka viikonloppu ja suurimman osan lomistasi ?

  5. Jos vastaa edelliseen että ei, kuten oletan niin jatkokysymyksenä on, että kuinka realistisena pidät sen tapahtumista että emme joisi joka viikonloppu tai lomia ? Mitä pitäisi tehdä jos/kun jompikumpi retkahtaa ?

  6. Missä asioissa meillä menee hyvin selvinpäin ? Mihin olet tyytyväinen ja mihin et ?

Kiitos vielä noista puhelinvinkeistä myös. Minulla on joku kahden kympin Samsung eikä ole koskaan tullut mieleen pienenkään tutkia että olisiko siinä numeronesto. Jos ei ole niin tuo toisen sim kortin hankinta on myös hyvä vaihtoehto. Yhteisiä harrastuksiakin olemme yrittäneet keksiä, mutta toistaiseksi vielä tuloksetta. Ainoastaan silloin kun lapset ovat kuviossa tai olemme tien päällä hän pitää korkin kiinni. Eli pitäisi olla joka viikonloppu joku matka, muutamia kertoja autolla jonnekin syömään lähteminen on kyllä toiminut :slight_smile:

Lisään vielä edelliseen että uskon että suurin syy rajojen pitämisen vaikeudessa on varmasti ollut se että en haluaisi että miesystäväni nukkuisi exvaimonsa sohvalla, kuten hän tekee, jos minä en häntä suostu näkemään kun hän on viikonloput juomassa. Luotan häneen kyllä siinä että hän kertoisi jos jossain muualla öitään viettäisi. Toisaalta minulla on luottavainen olo kun tiedän että hän nukkuu lastensa kanssa eikä vietä öitään milloin missäkin. Mutta siis tämän tilanteen hyväksyminen on ollut kovin vaikeaa. Minulla ei vaan ole ollut eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne jos haluan jatkaa ja pitää asettamistani rajoista pitää kiinni.

Kiitos myös siitä että en ole kuullut täällä mitään moraalisaarnoja ja ilmoituksia että “minä en tuollaista ikipäivänä kestaisi katsella” Niitä olen saanut kuulla naisilta ihan riittävästi.

Yhtäkkiä välähti ajatuksiin nuo kysymykset. Mieti ovatko ne johdattelevia, ja mikä niiden taustalla on.Mutta jokainen tuntee omansa, joskushan ihmiset vaan ilahtuu kun saavat jonkun johtolangan keskustelulle, että se pysyy asiassa eikä polveile. Jostainhan on hyvä aloittaa.
Pystyisitkö ensin itse päättämään, missä määrin juominen on ongelma, ja kertoa näkemys miehelle? Korostaen että se on sinun kantasi, eikä miehen. Sinänsä kysymykset rakentaa enemmän kuin esimerkiksi vaikkapa väittämät, olettamukset, tai syyttely tms. Kuitenkin,
Evoin kuvitella että ainakin itse naisena sitä tulee käytyä pään sisällä keskusteluja, ja mietittyä paljon asioita joihin kuuluu toisetkin ihmiset. ja kun ehdotan näitä miehelle/isälle/naapurille, niin hän luonnollisesti ei ole ollut edes miettimässä näitä asioita…Omasta kokemuksesta, mä luin esimerkiksi alkoholista kertovia kirjoja paljon, nämä säikäytti minut miettimään tosissani missä menee alkoholinkäytön rajat.
No kun nämä tekstit päntättyäni menen “muka” normaalisti keskustelemaan miehen tai muitten kanssa, niin käykin nopeasti selville että olen ihan yksinäni kehittänyt koko asiat, ja muut kuulevat vaan suunnilleen sanat “ufo laskeutuu”…

No tää on mielestäni sitä tahatonta kiristystä. Itselläni on se tilanne, että kun teen rajat että tarvitsen myös omaa aikaa harrastuksille, niin koska miehellä ei ole muuta harrastusta kuin juominen, niin joka kerta kun lähden harrastusten takia reissuun niin mies juo sen ajan. Tavallaan “ajan” hänet juomaan, kun teen rajat että ensi viikonloppuna ei nähdä. Tätä olen miettinyt, toisaalta alkoholismi on niin vakava sairaus, että jos mies kuolisi niin vaihtaisinko harrastuksen pois että saisin hänet takaisin. Toisaalta, eihän se voi olla minun vastuulla mitä hän tekee, kun jää yksin. Jos hänellä ei ole muuta hommaa kuin juominen, niin pakkoko minun on omat viikonloput istua mökkihöperönä.
Aina kun tekee jonkun rajan, niin on olemassa riski että se johtaa toteutumiseen, mutta myös lieveilmiöihin. Se ei kaiketi ole sinun vikasi, että miehesi ei esimerkiksi ole hommannut omaa kämppää, vaan jos ei ole sinun luonasi niin vaihtoehdot käy vähiin. Mutta luota elämän kantamiseen: Mieskin voi huomata jossain vaiheessa ristiriidan, että miksi hän on eksän sohvalla joka yö, vaikka piti seurustella sinun kanssa. Mutta hän ei sitä ristiriitaa huomaa, mikäli lipsut rajoista jottei hän nukkuisi siellä. Jos taas mies nukkuu mieluummin siellä, niin siitä voi päätellä jotain. Sitten voi tulla toinen raja vastaan, entä jos exäkin sanoo että lapsien kanssa ei juopotella, tai hänen sohvallaan. Viimeistään siinävaiheessa voi tulla eteen ettei ole ketään, joka katselee juomista.

Tässä se ansa piilee kun molemmilla on oma lehmä ojassa, mies ei soita poliiseja vaikka hänenkin kuuluisi olla huolissaan…Mä olen miehiltä saanut kahdenlaisia ratkaisuja Omiin aikoinaan tekemiin kännimokiin: joko ne silittivät päätäni, että ei haittaa. Tai sitten ollaan niin kylmiä ja vihaisia, että on todella vaikea edes tietää mitä tuli tehtyä. Se on luontainen ratkaisumalli, uskon että miehillä mikään poliisien soitto ei tule mieleen vielä ekoilla kerroilla kun nainen “häiriköi”…toisaalta aina jos riippuvainen antaa känni sekoilut anteeks tosi helpolla, voi olla kyseessä että hyväksytään sen olevan yleinen tapa kännissä ja sattuuhan sitä. Mä tein sen ratkaisun että yhdessä ei juoda, enää koskaan, ja jos mä mokaisin jotain, niin haluan kuulla siitä enkä halua paapomista. Ja oppia erottamaan toisistaan miehen juomisen, ja missä vaiheessa se alkaa tuottamaan tuskaa. Koska mulle miehen juominen aiheuttaa suoranaista kauhua ja paniikkia, enkä voi väheksyä sitä sillä perusteella että olen joskus juonut itsekin. Tämähän olisi oman juomiseni suojelemista, eli painan asiat villasella voidakseni itse jatkaa samaa rataa. No, kuten huomaat, olen alkanut ottaa mukaan omia elämänkokemuksia, ihan siitä syystä etten halua syyllistyä neuvomiseen, kuitenkin kukaan tällä palstalla ei olisi jos tietäisi vastaukset kaikkeen.

Et tiedä Kuka tietää (sori tahaton sarkasmi tai mitä lie) kuinka helpottavaa on ollut keskustella ensimmäisen kerran näistä asioista Järkevän naisihmisen kanssa, eikä vain saada kuulla sitä ikuista “jätä se” tai “jätä heidän perhe-elämänsä rauhaan” kommenteja. Todella syvä kumarrus tuestasi. Terapiantarpeeni on huomattavasti vähentynyt :slight_smile: Yritän kuitenkin tänään saada avokatkolle aikaa varattua, koska eilen illalla taas viinapirut yritti aika ovelasti hiipiä mieleen (siis kun ei tarvi töihinkään mennä ja sitä rataa…). Jos sais vaikka Revia reseptin niin voisin turvallisemmin mielin elellä tätä heinäkuuta.

Olenkin jo odotellut, että koska saan kuulla sinusta lisää. Kiva jos kerrot omia kokemuksiasi lisääkin. Ymmärsin että et ole itse lopettanut kokonaan juomista, mutta et ehkä ole ollut suurkuluttajakaan ?

Minä en oikein enää usko siihen, että minun kohdallani riittäisi enää päätös että ei juoda yhdessä, mutta voidaan ottaa tahoillamme. Sitä on nyt ihan tarpeeksi kokeiltu ja melkein joka kerta kun ollaan juotu erikseen ollaaan jossain vaiheessa iltaa sitten päädytty yhteen riitelemään. Eli kyllä minusta alkaa nyt näyttään siltä että täysraittuis minun kohdallani on ainoa mahdollinen päätös, jos haluan tässä suhteessa pysyä. Enpä olis ikinä uskonut tuota sanovani, koska olen aina puhunut siitä kuinka kykenen kohtuujuomiseen. Uskon edelleen että kykenisin olemaan pitkiäkin aikoja kohtuukäyttäjä ja sitten välillä repsahtelisin takaisin ajoittaiseksi viikkonloppujuojaksi jos en seurustelisi vielä pahemmin alkoholista riippuvaisen kanssa, mutta miksi päätttäisin kokeilla kohtuukäyttöä ilman rakkautta jos voin saada rakkauden tavoittelemalla täysraittiutta. En halua tässä vaiheessa asettaa mitään toiveita sen suhteen että raitistuuko mies vai ei, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että haluan käydä tämänkin tien läpi yrittäen suhtautua realistisesti mahdollisiin omiin retkahduksiin ja siihenkin että suhteemme kaikesta yrittämisestä huolimatta päättyy umpikujaan.

Miesystäväni lähetti jälleen viestin aamulla kysellen vointiani. Sanoin että kuuluu parempaa ja kun kysyin hänen vointiaan kertoi että hänellä on tosi paha olla siitä miten kohtelemme toisiamme. Vastasin, että eihän tämä meidän suhde kovin terveellä pohjalla ole kun molemmat olemme sairaita, viinapirun vietäviä, mutta että haluan kyllä hänet tavata kunhan saan itseni jotenkin kasaan. Nyt en enää ärsyyntynyt hänen viesteistään, koska vaikka otin viinan puheeksi ei hän siitä tuntunut ärsyyntyvän, vaikkakaan ohitti asian kokonaan.

Tuosta “haastattelusta”. Täytyy tosiaan vielä miettiä että kannattako lähteä tuolle linjalle. Ehkä normaalikeskustelutilanne olisi kuitenkin luontevampaa vaikka osa vastauksista menisikin ohi. Ja ihan hyvin voin aloittaa myös kertomalla omat vastaukseni. En missään tapauksessa halua että miehelle tulee millään tavalla sellainen olo että painostan tai syytän tai yritän jotenkin vain muuten kaivaa haluamiani vastauksia. Selvensihän tuo kysymysten teko kuitenkin jonkin verran omaa ajattelua ja sitä mitä itse haluan.

Minä en ole koskaan ollut suurkuluttaja, mutta valitettavasti olen silti alkkis, koska minun on valittava juonko vai en. Jos en olisi, niin päätös olisi itsestään selvä, tai sitä ei tarvitsisi edes tehdä.
Myöskään raittius ei mulle “sovellu” koska a-klinikan terapia oli pelkkää lässynläätä, se auttoi alkuun mutta kun kuuntelin aikani sitä soopaa, niin päätös vain vahvistui että kukaan ei voi auttaa ketään. Suosittelen silti kaikille, koska onhan se tyhjää parempi ja voi jollekin selittää joka kuuntelee, joka saa siitä vielä palkkaakin ja osaa kertoa juttuja ja kokemuksia. Monta kuukautta olen ollut juomatta, tyylillä “en vaan juo”…Mutta viina pyörii mielessä. Sitten kun otan, niin tökkää jo eka hörppyyn ja saan päänsäryn saman tien. Toleranssin laskettua pystyn saavuttamaan maailmanluokan darran juomalla 4 olutta. Alkoholismi takaa sen, että en ole onnellinen. Niinkauan kuin on tavoite, saisinpa tuon miehen, lopetetaanko juominen, yhyy ja kyynel, jaksan sinnitellä. Mutta kun kaikki alkaa olla hyvin, teen jotain että saan vanhan tutun kuvion takaisin.
Nyt olen oppinut olemaan juomatta, mutta onnellisena olo on vaikeampaa. Siksi olen alkanut kiinnittää huomiota enemmän päivä kerrallaan tyyliseen, teen vaan asioita peräkkäin ja jonain päivänä saan kiksit siitä että olen tehnyt jotain. Esim nyt on vuorossa laihdutuskuuri, kun siihen kyllästyn niin aloitan harjoittelemaan vaikka kärrrynpyöriä: Missään ei ole pitemmän päälle mitään mieltä, joten en yhtään ihmettele että viina maistuisi. Mutta jos kerran voi tehdä muutakin, niin samahan se on jättää juomiset juomatta. :laughing: Silti edistyksen huomaa pikkuhiljaa, miten asiat ovat menneet eteenpäin ja jokainen aamu jona herää ilman krapulaa, tulee olo että hittoako minä olisin juonutkaan vaikka mieli teki, telkkarin katsominen oli ihan yhtä ajanhukkaa mutta siitä sentään ei tule sairaaksi.

Ihan niinkui minun kynästäni tämä mitä sanoit:) Ilman miestä olin tosi hyvässä vireessä, sain piilotettua myöskin juomisen omien seinien sisäpuolelle, minimoitua määrät, ja kokoajan väheni juominen ihan itsestään. Tuskin edes terveydelleni sain haittoja aikaiseksi. Miehen kun löysin niin kävi sama, että jouduin valinta tilanteeseen haluanko olla yhdessä vai en, osittain se paljasti sen mihin asiat voi johtaa. Olisin jatkanut juopottelua ihan sen kummemmin miettimättä koko asiaa, jos ei olisi tullut törmäys toiseen samanlaiseen, mutta astetta vauhdikkaampaan komeettaan. :sunglasses:

No tää on mielestäni sitä tahatonta kiristystä. Itselläni on se tilanne, että kun teen rajat että tarvitsen myös omaa aikaa harrastuksille, niin koska miehellä ei ole muuta harrastusta kuin juominen, niin joka kerta kun lähden harrastusten takia reissuun niin mies juo sen ajan. Tavallaan “ajan” hänet juomaan, kun teen rajat että ensi viikonloppuna ei nähdä.
[/quote]
Juuri näin, hieno ilmaus tuo tahaton kiristys. Siis minähän teen päätöksen olla näkemättä miestä vain koska yritän suojata itseäni juomiselta, mutta mies tulkitsee rajojen pitämisen puhtaasti kiristykseksi juovuksissa ollessaan. No, juovuksissa sitä nyt ihmiset tekee muutenkin outoja tulkintoja muitten sanomisista ja teoista :wink: Oudointa minusta on se, että hän alkaa kännissä ollessaan aina hokemaan, että niin kauan juon että hyväksyt minut sellaisena kuin olen eli juoppona. En koskaan niin kauan kuin sinua rakastan, ole hokenut aina takaisin.

Ja mitä se sitten on että mies toistuvasti jättää viinan takia oman onnensa nojaan ihmisen, jota sanoo rakastavansa ? Pahimman luokan henkistä väkivaltaa, näin sen itse ainakin koen. En tiedä koenko asian poikkeuksellisen voimakkaasti johtuen omista hylätyksitulemisen traumoistani, mutta haluan uskoa että pystyn omaa reakointiani näihin hylkäämisiin treenaamaan niin että en joudu joka kerta itsetuhon partalle.
Tähän mennessä paras ajattelumalli on ollut ajatella, että jättäväthän työnarkomaani-isätkin (tai äidit) perheensa jatkuvasti oman onnensa nojaan, joten ajattelen, että mieheni on pitkällä työmatkalla kun on juomassa.

Vaikeeta on tietysti myös sen vakuuttaminen itselleen, että en itse ollut syypää siihen että mies lähti juomaan, koska hän yleensä lähtee juurikin silloin kun on saatu kehittymään jokin pienenpieni sanaharkka jostain. Mutta tämähän on tietysti sitä juopon mentaliteettia että ei voi suoraan sanoa että nyt lähden juomaan vaan pitää aina keksiä se kuuluisa syy ensin.

Tänään sain sit vihdoin kerättyä itseni viistoistavaille neljä soittamaan a-klinikalle ja sanoivat että ei siellä enää ole mitään avokatkoa, vaan pitää mennä terveyskeskukseen. Antoivat terapia-ajan kuitenkin olikohan se nyt 5. elokuuta :open_mouth: Tää on just tätä. No, ihan mielenkiinnosta ajattelin soittaa terveyskeskukseenkin huomenna ja kysellä miten heillä siellä homma toimii - on kuulemma heillä oikein päihdeneuvojatkin erikseen :astonished: No, sen Revian nyt ainakin yritän saada hommattua.

Ihan tuttuja nuo humalaisen kommentit. Mä sain kuulla muun muassa, että “Ehkä vielä jätät mut sitten , kun mä olen tehnyt sulle jotain tarpeeksi paskaa”…“Ehkä et vielä tajua jättää mua” …uhkaili itsemurhalla jne.
Kaikenlaista.
Ja juuri sekin että sekoittaa kaksi eri asiaa, se että hänet pitää “hyväksyä sellainen kun on” tarkoittaa juovuksissa että hänen juomisensa pitää hyväksyä, selvinpäin se tarkoittaa milloin mitäkin.
Mä lakkasin jossain vaiheessa etsimästä niitä merkityksiä siitä sekavasta puheesta, joka ei selvästikään edes tule kenenkään omasta suusta, vaan pullon suusta kumisee. Ja yks jatkuva teema oli se että kuinka paljon hän rakastaa. Se tulee vuoronperään itsariuhkauksen, uhoamisen, renttuuden korostamisen välisessä ringissä. Ja sellainen ihmeellinen leveä hymy, kun hän itselleen toteaa että taitaa olla aikapoika ja naiset kärsii.
Eihän ne jutut lopu ollenkaan, koska minkä tahansa asian voi vääntää samaan tyyliin.
Siksi lakkasinkin olemasta tekemisissä kun jompi kumpi on humalassa. Laitan heti puhelimen äänettömälle jos otan yhdenkin oluen, ja miehelle tekstarin että hyvää yötä.

Ennen vanhaan olen tottunut siihen, ennen tätä suhdetta, että voin suoraan sanoa kundikaverille että “aijon tänään lähteä juomaan” jotta toinen ehtii myöskin vastata ja tarvittaessa sanoa käykö se. Taikka sitten mun ekxä saattoi soittaa että hän on työpaikan pileissä ja todennäköisesti tulee ottaneeksi, jne. Mutta juoppo…Ei ikinä.
Sanoo vaan että “otin muutaman oluen” “Olen väsynyt, en suinkaan krapulassa”…tai asia tulee tietoon vaikkapa siinäyhteydessä kun kysytään vaikkapa ajokuntoa (muut on haistanut hajun jo aikaa sitten, että juoppo on päissään kuin käki) juoppo sanoo ottaneensa pari olutta ja ei siksi viitsi ajaa. tai ei ilmoita mitään puhuu suunnitelmista muina miehinä, ja väistelee sitä viinan osutta. Tämä väistely alkoi ensin jos mies joi kun ei ois pitänyt, ja kun asiasta alettiin enemmän puhua niin myös väistely voimistui. Normaalisti hän pystyi tunnustamaan vain siihen asti kun juominenkin oli normaalia, eli esim vappu juhannus jne. Samoin jos puhutaan suhteen ongelmista, niin mullakin alkoi kämmenpohjat hikoilemaan välittömästi yrittäessäni ottaa viinanjuonnin vakavissaan osaksi keskustelua. Siksi että vaistomaisesti tiesin että se asia pitäisi kiertää, ja riippuu ihan juoposta että valitseeko kiertotavan laittamalla läskiksi eli alkaa viljelemään machohuumoria, taikka sitten suuttumalla ja vetämällä niin vyön alle kesken keskustelun, että “uhrin” on pakko alkaa keskittyä oman sielunhätänsä paikkaamiseen ja miettimään mitä teki väärin vai onko juoppo väärässä. Taitavia väistöliikkeitä jotta keskustelu saadaan pois juomisesta, joskus olen tavannut jopa aggressiivisia sellaisia. Eli kesken rauhallisen keskustelun mainitaan sanat “juot liikaa”…menee muutama sekuntti juoppo naureskelee ensin, puhuu hetken aikaa muusta, ja sitten esim lämäyttää täysillä nyrkin pöytään niin että jokainen 100 metrin säteellä paskoo housuunsa. Senjälkeen on varmaa, että 90% ihmisistä ei enää viitsi edes harkita mainitsevansa asiaa, ja ottaa kaksi vaihtoehtoa joko jättää juopon tai sopeutuu. Nää on oireita ja väistötoimenpiteitä.
Mä lakkasin välittämästä niistä, heti kun huomaan että tää on taas tätä, niin lakkaa kiinnostamasta koska se keskustelu tulee olemaan ajan hukkaa. Annan pusun poskelle ja sanon että nähdään kun olet selvä.
Juoppohan ihan oikeasti tarvitsee sitä hyväksyntää, varsinkin tehtyään jotain tyhmää on se hetki että katuu ja silloin voi ehkä esittää asiansa- mä uskon että juoppo oikein kuvittelee ja hekumoitsee sillä, että häntä on mahdoton rakastaa, ja voi olla että sydän joskus sulaa kun huomaa että kenelläkään ei hänen itsemurhaparodiat kiinnosta, vaan häntä rakastetaan teki mitä vaan. Ainoastaan paskaa käytöstä ei kukaan jaksa katsella.

Ehkä hylkäämisen tunteeseen ei koskaan totu, mä en ainakaan ole tottunut. Joka kerta se ensimmäinen , toine, kolmas, hetki kun näen että läheisellä on päihde etusijalla, se kokemus on musertava.
Mutta aikuinenhan ei voi edellyttää että muilla ihmisillä on vanhemman velvollisuus, tai niihin ei voi viitata millään lastensuojelutermeillä kuten " haluan että mieheni takaa minulle turvallisen koti ilmapiirin ja parisuhteen" jne-
ainut keino mulla on ainakin ollut VÄLTTÄÄ viimeiseen asti ihmisiä, jotka tuovat tämän kokemuksen, ja etsiä hyvää ympärilleni. Oli se sitten kaveri joka ei koskaan vastaa tekstiviesteihin, tai mies joka katoaa kolmeksipäiväksi, tai isä joka ryyppää koko tilin eikä äidillä ole sielä ruokaa tarpeeksi jne…Eihän niitä voi pakottaa musta piittaamaan, ja musta huolehtimaan.
Nää on aikuisten valintoja, ja niin hirveältäkin se tuntuu niin on vaan oltava ne säännöt, ja seuraukset, ja etsittävä itselle sitä hyvää.
Silläaikaa kun toinen on juomassa, kestää mullakin noin 12 tuntia sellainen kylmä rinki peräaukon ympärillä, ja puhelimen taskussa kantaminen ja ikkunasta vahtaaminen vaikka tiedän että kilometrit jo sanelee että ketä minä sieltä odotan ja mitä ihmettä oikein odotan, enkä saa mitään aikaan.
Siitä se pikkuhiljaa lutvituu kun hakee romanttisen komedian vuokraamosta, katselee sitä ja haaveilee niistä hyvistä hetkistä, lukee hyvää kirjaa, kikattelee itsekseen tai soittaa jollekin ystävälle tms. Tai menee vaikkapa pihalle, sammuttaa kännykän pariksitunniksi, on netissä jne. Kohta huomaa etät mula on niin KIVAA olla, että oikein toivon että mies ei vielä tule.
Siihe kontrastina sitten kun mies tulee, niin musta ainakin tuntuu että MITÄ ihmettä mä olen pelännyt, kun se on selvä ja sen juominen on ihan sen oma asia, jos alkaa mitta tulla täyteen yöhikoilua ja muuta krapula öörötystä, niin voin sanoa että menetkö muualle riutumaan kun kukat kasvaa ulkona ja aurinko paistaa, niin ei tässä jaksa haista. Ja rakkaus ei silti katoa minnekään, koska eihän ihmiset ole tehty sitävarten että toisen päänsisällä voi elää toisen elämää.
Jos kirjoitan vaikkapa kirjan omata elämästäni, ja annan sen toiselle luettavaksi alusta loppuun. Siihen mennessä kun hän on kirjan lukenut, on kaikki tunteet ja asiat jo muuttuneet, ja aloitan jo uutta kirjaa.
Siksi uskon että kukaan ei savuna ilmaan haihdu vaikka ei jokaista ajatusta jaa, tai ole aina kärryillä mitä toisten päässä liikkuu. Etsii vain sitä hyvää, ja jos mieskin on vaikka ihana silloin tällöin niin voi ottaa sen viereen nukkumaan…Sitten taas jos on tavoitteena että pitäs saada lapset tehtyä ja tietty suunnitelma, niin on pakko ajatella että onko parisuhteessa oikean tyypin kanssa josta on siihen. Mutta jos on enemmän tunneihminen ja tavoitteetkin ovat muualla, niin rakkaus voi riittää ja siitä voi nauttia samalla kun elää omaa elämäänsä. Elää toisen kanssa eikä toisen kautta. No tulipahan pitkä pötinä, taidan olla rupattelutuulella. Liittyyköhän nämä asiat enää edes mihinkään, :laughing:

Olis taas niin paljon kirjoitettavaa mutta kohta on pakko vääntäytyä yhteen tapaamiseen ja illalla pitäs sit nähdä mies. Jännittää tosi paljon miten menee.

Soitin aamulla terveyskeskukseen ja siellä oli erittäin avulias uusi hoitsu, joka luki paperista miten avokatko toimii terveyskeskuksessa. Haastatteli puhelimessa ja olis varannut ajan ensin puhallukseen ja sitten lääkärille heti tänään :astonished: Sain puhuttua puhallusajan pois kun olis pitänyt juosta siellä kaks kertaa ihan eri aikoihin ja äsken kävin sit omalääkärillä.

Oli sitä mieltä että tuollanen mies, joka houkuttelee juomaan pitäs mun heivata saman ties pois ja hankkia kunnon mies, kun niitä on kuulemma maailma täynnä ja että minä olen oikein virkeen näköinen, ei ole deliriumia eikä muitakaan vieroitusoireita. En oikein ehtinyt tai jaksanut ottaa puheenvuoroa kunnolla kun sillä oli niin selvä konsepti heti mun elämään sen jälkeen kun olin ehtinyt kaksi lausetta sanoon. Tsiisus sentään ! No sainpahan sen Revia reseptin, jonka meinaan käydä hakeen ja alkaa napsiin joka ainoa päivä. Ainiin se päihdehoitaja on kesälomalla elokuun alkuun saakka. Että näin hyvin toimii tämä avohoito nykyään. Onneks pahimmat itsetuhoajatukset ovat jo lähteneet, muuten olis kyllä tuostakin käynnistä saanut bensaa liekkeihin ihan varmasti.