Voi tätä tuskan määrää.

Niinpä niin sitten ei osaa ton viinan kanssa olla niin ei sitten.

Siis olen 35 vuotias nainen ja tässä on tullut ihan otettua noin pari kertaa kk mutta ei se vielä mitään että ottais vähän vaan kun siihen menee koko vkl. Perjantaina lähen ja sunnuntai-iltana kotiin ja kammo krapula ja morkkis… eikä tietenkää nukuta eikä syödä.

No mies lähti lasten kanssa mökille niin mä hyökkäsin heti baariin ja sitten 2 saikkupäivää töistä…hitto mikä urpo. En oo koskaan vielä ollu mutta ei tää oo ihan aikuisen ihmisen toimintaa. Nyt alkaa riittää mut psyyke ei kestä näitä morkkiksia tuntuu ettei saa hengitettyä.

Olin tossa toissavuonna 8 kk täysin raitis enkä tiedä miksi join, luulin kait että osaan kohtuudella ottaa. No en sitten osaa. Ei jaksais enää pelleillä tän asian kanssa nyt on loputtava. Mua hävettää ja itkettää ja ahdistaa miten tää on tämmöstä. Hävettää mennä huomenna töihin vaikka ilmoitin että oon kipee flunssassa, todella noloa.

Mä haluan eroon pysyvästi näistä tuntemuksista ja mun selvät päivät alkoi nyt, mä en halua pilata mun työtä ja pehettä.

Noh, ethän sä vielä ole menettänyt mitään. Sinulla on kokemustakin jo raittiina olemisesta, joten mikäpä estää sinua uudistamasta sitä raittiutta nyt kun olet huomannut ongelman. Siinä ongelmassa ei ole mitään häpeämistä, varsinkaan jos pyrkii tekemään sille jotain.

Apua on saatavilla runsaasti jos yksin ei jaksa yrittää. Tsemppiä ja parempaa huomista päivää.

Hei kepponen.

Ollaan samassa veneessä, sinä ja minä. Ainoa ero on se etten minä koskaan käy baarissa vaan juon aina yksin kotona iltaisin. (Mies on viikot matkatöissä.)

Olen tuo Omama tuosta “Omaman lopettamispohdiskelut” - ketjusta.
Itse olen tällä viikolla tehnyt “Läpimurron” eli kerroin vihdoinkin rakkaalle miehelleni alkoholiongelmastani. Tänään olin psykiatrilla joka laittaa mulle lähetteen päiväklinikalle.

Vuosia jatkunut salailu, häpeä ja itseihno helpottivat maanantaina (!) kun vihdoin ja viimein ymmärsin, etten omin voimin pysty tästä jatkamaan. Olin vuosia lyönyt päätäni seinään, tehnyt itselleni raittiuslupauksia ja rikkonut ne kaikki. Yksin ei jaksa.

Mutta vielä viikko sitten en ollut valmis ottamaan apua vastaan. Nyt olen, ja suuri kiitos siitä kuuluu tänne palstalaisille, jotka ovat minua tukeneet. Mutta jokaisen on oma tiensä kuljettava. Voin vain sanoa sinulle saman, mitä täällä minullekin sanottiin. Kerro ongelmasta läheisille /läheiselle ja hae apua. Siitä se lähtee. Me ollaan vielä nuoria eikä olla menetetty vielä läheskään kaikkea, kun on perhe ja työ.

Pysytään linjoilla :slight_smile:

Joo kerroin tänää miehelle että mitä hommailin kun hän on itse mökillä ja yhdessä yritetään nyt sitten saada homma toimimaan niin etten juo.

Mun mies ei itse juo kun tosi harvoin ja vaan yhden kerrallaan että ihan hyvä niin ei ole mulle kiusausta sitten siitäkään. Ja mä kävin silloin aiemmin niissä a-klinikan naisten illoissa, jotenki tuntuu etten haluis mennä sinne. Kun jo kerran olin ja aloin juoda uudestaa niin on semmomen luuseri meininki että. Mun mies kävi siellä myös juttelemassa jonkun hoitajan kanssa. Meillekkin meinasi viime kesänä tulla ero selkeesti mun juomisen takia tai sen takia että mun tarttee saada juomiselle vapaata monta päivää siis pe-su ettei riitä vaan yks ilta…ihan älytöntä

Mä haluisin nauttia elämästä ilman viinaa. Ja nauttia perheestä kun semmonen vielä on. Mullakin on noita alkoholisti geenejä kummaltakin puolelta sukua ettei kannattais leikkiä… kammo aine sen vaan sanon.

Me ollaa menossa provonssi rockiin nyt ens vkl ja saa nähdä miten siitä kaljasta pysyy erossa, varmaa ihan hyvin kun en sitä halua. Tiedän etten halua. Kiva sitten herätäkkin seuraavana aamuna eikä oo morkkis ja paha mieli kun joi…
Nollasta se on aloitettava ja toivon että ens vuonna samaan aikaan olisi korkki mun osalta vielä kiinni.

Tervetuloa joukkoon. Ole nyt ensin tämä ilta selvinpäin ja niin edelleen. Vuosi on turhan pitkä aika tehdä raittiussuunnitelmaa. Ja ainoa syy raitistua olet sinä itse. Oma hyvinvointisi. Sinä et jaksa kenenkään muun takia rimpuilla koko elämääsi selvinpäin vasten tahtoasi.

Tsemppiä.

Heippa! Kyllä on niin tuttua tuntoa! Mulla on ihan sama, juon iltaisin kotona, paljon, ja aina luulen että mies ei huomaa. Huomaahan se…Viime maaliskuussa tein päätöksen, että en enää ota…nyt toisen retkahduksen jälkeen pystyin myöntämään, että nyt viina voitti mut- En voi juoda joskus ja vähän. Haluan juoda aina ja paljon, mutta vielä enemmän haluan pitää mieheni, perheeni, ihanan pikku lapsenlapseni, työni ja itsekunnioitukseni. Menin päihdeklinikalle, vaikka en halunnut, otan antabusta vaikka en olisi sitäkään halunnut…nyt tulin tälle palstalle ja on tosi ihanaa, kun täällä kaikki tietää mistä on kysymys ja ymmärtää. Tästä helvetistä ei tosiaan selviä yksin! Mullakin oma perhe tietää, tuttavat voivat aavistella… Tosi hyviä kirjoja muuten ne Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa, ja Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita. Niistä löytää niin itsensä näköisiä tarinoita ja uskoa tulevaan.