Vittumaiset ihmiset, ja hermojen kiristys

Miten jaksaa kestää ihmisiä joiden sanomiset ja kaikki saa aikaan vihaa ja ärtymystä? Huomaan patoavani sisälle vihaa, ja käyttäydyn kun olisin kuivassa huikassa, pinna ja kireällä ja ärtynyt. Kärpäsestä tulee härkänen. Jonkinlaista tunteiden yliherkistymistä. Miten näiden tunteiden kanssa pärjää?

Jos olo tuntuu oikeasti siltä että jotkut ihmiset loukkaavat sinua, asiasta voi sanoa ihan asiallisesti ja napakasti suoraan. Siis kertoo ihmisille suoraan että tuntuu ikävältä ja epäreilulta niiden jotkut sanomiset.
Se on rehellistä ja reilua.

Mutta jos tosiaan itsekin huomaa että pinna on kireällä ja herne nenyssa koko ajan ihan niinku itsestään ja kaikki vituttaa 24/7 ja kärpäsistä tulee härkäsiä, niin sen hoitamiseen voi olla monia melko erilaisiakin keinoja.
Aletaaks yhessä listaamaan mitä kaikkia keinoja on? :smiley:

Ainakin minulla on välillä ollut vähän hankalakin pärjätä. Lähtökohtaisesti kannattaa kuitenkin muistaa, että ne ovat ihan omia tunteitasi. Minulle on ollut melkoista opettelua oppimaan pitämään oikeaan aikaan suuni kiinni ja avamaan se oikeaan aikaan. Ei mikään ihan helppo taito. Monesti ei oikein ole muuta keinoa, kuin luottaa siihen, että: “Tämäkin menee ohi”.

Nykyään alan jo pärjätä ihan kohtuudella vittumaisten ihmisten kanssa. Salaa nautiskelen siitä, kuinka tuota toista mahtaa vituttaa olla niin vittumainen. Sitten, jos siltä tuntuu, että pitää sanoa vastaan, nautiskelen täysin sydämin ihan omasta vittumaisuudestani. Sitähän tuo toinen on tullut pyytämään. :laughing:

Muistan kun joskus alkuraittiudessa (noin kuukauden kuluttua) kutsuin paikalle koko osaston työporukan käsittelemään asioita, joita tuo v-mäinen ihminen oli laukonut minulle päin naamaa. Osasin itsekin olla aika v-mäinen takaisin, ja se taisikin olla tuon palaverin tarkoitus. :blush: Myöhemmin olen tajunnut, että hänen kielenkäyttönsä ja tapansa katsoa maailmaa on vain negatiivinen. Sen tajuamiseen meni kyllä viisi vuotta toisessa työpaikassa. Nyt sujuu jo ihan hyvin, mutta en turhaan ärsytä. Enkä edelleenkään tykkää hänestä.

Yksi keino on välttää näitä ihmisiä niin pitkälle kuin mahdollista. Ellei onnistu, vaatii rohkeutta sanoa vastaan oma mielipiteensä. Taitolaji, ettei pulssi nouse sitä ennen toiselle sadalle ennen kuin avaa suunsa. Olen harjoitteluvaiheessa, mutta koetan miettiä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata sanoa. Valitettavasti ehdin usein sanoa, ennen kuin ajattelen (olen huono tuossa askeleessa)

Suvusta tulee mieleen, että annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos päästää suustaan ulos, mitä ajattelee saa kyllä todennäköisesti olla rauhassa jonkin aikaa :imp: Kännipuhelut lopetan alkuunsa.

Perheessä vihan ja suuttumuksen tunteiden ilmaisu on ainakin meillä nyt yksipuolista. Toiset on mitä ovat ja lapseni on välillä täpotäynnä vihaa ja suuttumusta. Silloin ei kannata lähteä taistelemaan, vaikka ärsyttäisi kuinka, vaan miettiä mistä ne asiat nousevat. Miehen kanssa taas nenäkarvan asennosta näkee milloin on v-mäisellä tuulella. Voi laittaa huumoriksi (ei juuri onnistu) tai lähteä eri huoneeseen ja tekemään omia hommia.Nyt Istutaan ja keskustellaan asia pois- metodi ei meillä toimi ainakaan siinä tilanteessa. Itse se herne on otettava omasta nenästä ensin pois. Ottakoon toinen omansa, ennen kuin rupeaa haisemaan :slight_smile:

Ei niitä ihmisiä kestäkään, mutta jos oppisi sietämään. Kun oppii ensin sietämään ja ymmärtämään omia tunteita, ehkä löytyy ymmärrystä toisiakin kohtaan.
Tällaisia kun kirjoittelee, huomenna todennäköisesti joutuu em. tilanteeseen.

Mukavaa kun aihe on herättänyt keskustelua. Mun on aina ollut kauhean vaikea ilmaista negatiivisia tunteita, siksi olenkin ollut helposti hyväksikäytettävissä, “kynnysmattona”, ja kiusattuna. Opettelemista siinä, miten puolustaa itseään jos joku yrittää jyrätä sun mielipiteet ja kaiken. Esim. työpaikkakiusaaminen voi olla yksi rankka tilanne varsinkin alkoholistille. Sinulla on hyvä työvire päällä, mieli on hyvä, kunnes se PÄIVÄNPILAAJA psykopaattinen mahtailija tulee kertoon omat mielipiteensä, ja lyttää sun tekemän työn ja sut. Mä en haluais käyttäytyä samalla tavalla, huutaa ja alkaa riidellä, mutta jotkut tuntuu nauttivan JUURI siitä. Miten sietää ihmisiä, kun pakko olla tekemisissä, siinäpä haastetta. Ehkä nää on niitä vaikeimpia asioita raittiudessa. Keskustelet henkilön kanssa joka nollaa päänsä joka viikonloppu, eihän siitä voi tulla kun paha mieli itselle. Täytyy opetella puolensa pitämistä.

Huomenta sadeh!
Nyt en muista kuinka kauan oletkaan ollut raittiina, mutta juttelimme tästä asiasta viimeksi a-klinikalla (mulla mielestäni pätevä hoitaja). Lisääntynyt mustavalkoisuus, vihan tunteiden suureneminen ja kasvava ärtyneisyys ennakoivat usein myös retkahdusta, vuosienkin jälkeen. Ja nyt en tarkoita että sinulle olisi käymässä niin. Tarvitset ihan muuta ajateltavaa, voisitko antaa olla? ole kuin näitä ihmisiä ei sinulle ole olemassa? Ole kuitenkin varovainen etteivät tunteet saa sinua ainakaan juomaan. No ei ollut kovin päteviä neuvoja, mutta tsemiä toivon sinulle!

Yks kirja (jonka melkein jaksoin lukea puoliväliin) eli “Kiltteydestä kipeät” kertoo juuri siitä kiltteyteen sairastumisesta, kun kaikki negatiiviset tunteet ja omalle naamalle heitetty paska niellään kiltisti ja naamalle pingotetaan hymyä vaikka sielussa on ukkosmyrsky ja sydän itkee verta.

Sellainen kiltteys ja feikattu “mielentyyneys” sairastuttavat ihmisiä joskus itsemurhaan ja elinikäiseen masennukseen asti. Sellanen ei ole hyvä asia.
Eräs tuttuni, 40 ja risat nainen, on sairaseläkkeellä pitkään jatkuneen työpaikkakiusaamisen takia.

Tuosta Askeleen tarinasta tuli mieleen, että tietynlaisessa työssähän voi joutua kohtaamaan ns. “vittumaisia” ihmisiä ikäänkuin asiakkaana, mutta toivottavasti ei työkaverina. Asiakkaan ikävää käytöstä tulee tiettyyn rajaan asti ymmärtää ikäänkuin hänen sairaudestaan tai ongelmistaan johtuvana, mutta ei työkaverin.
Se duuni kun voi olla sellasta, että se edellyttäs tosi hyvää yhteishenkeä ja työilmapiiriä, jotta kaikki jaksaisivat tehdä työnsä hyvin ja myös jaksaisivat työssään.
Työhyvinvointi on todella tärkee asja, ja sixi on tärkeä että on esim. säännöllistä työnohjausta ja ilmapiiri työyhteisössä on mahd. avoin.

Sitä vaan, että usein ihminen peilaa omaa tuskaansa ja esim. riittämättömyyden/huonommuuden tunnettaan toisiin ihmisiin, jotka alkavat näyttämään/tuntumaan vittumaisilta. Minusta on hyvä pohtia (aina ei ole kysymys kiltteydestä tai kiusatuksi tulemisesta!) miksi nuo ihmiset saavat itsen tuntemaan niin negatiivisesti. Pitääkö myös katsoa peiliin. Itse olen näin joutunut tekemään ja jopa muuttamaan käsitystä tietyistä muista kanssakulkijoista:roll:

Tuossakin on pointti, sillä peiliin katsominen kannattaa jatkuvasti ihan muutenkin. Itseään on hyvä tutkailla ja ymmärtää, mutta itselleen tulee myös olla tarpeeksi armelias.

Uhrin syyllistäminen on sitten jo paljon ilkeämpi asia. Joskus pahimmassa tapauksessa koulukiusaaminen tai työpaikkakiusaamisen uhria saatetaan kiduttaa lisää käskemällä hänen “katsoa peiliin” eli jotain vikaa uhrissa täytyy olla jos on moisen kohteeksi joutunut.
Suomen lainsäädäntökin on monissa asioissa ollut häpeällisen paljon rikoksen uhria syyllistävä.

Ups, nyt taitaa lähteä taas rönsy… SORI! I’ll get my coat. :smiley:

PS. Anteeksipyytäminen on myös hyvä taito osata niin että tarkoittaa sitä ja pystyy myös myöntämään tehneensä väärin tai olleensa väärässä. On helppo hokea “sori sori”, mutta vaikea myöntää omaa mokaa.
It’s easy to say sorry, it’s hard to say ‘I was wrong’

Tuosta tuli mieleen, kun pari päivää sitten tytär lähti kaupungille ovet paukkuen, kun oli ensin haukkunut minut hulluksi, sairaaksi, kyttääjäksi ja että tarviin terapiaa ja että muuttaa mahd.pian pois kotoa. Olin siis hänen mielestään mitä v-mäisin ihminen. Pari tuntia myöhemmin tuli tekstari: sori kun olin niin hirvee…

Tulin ihan sairaan fiiliksille siitä anteeksipyynnöstä ja lähdin ottamaan arskaa :laughing:

täysin samaa mieltä

En ole minä ainakaan syyllistämässä uhria. Joskus vaan yleisellä tasolla (en tarkoita sadehin tapausta kun en tiedä)on niin, että alkoholistia krapuloineen ja morkkiksineen vituttaa vaan yleensäkin toiset ihmiset ja niiden sanomiset. Sekin saattaa riittää, että joku on niin sanotusti kunnollinen.

ei ollu itellä ainakaan tarkotus syytellä lizzyä tai ketään muutakaan,
vaan tuollaisen huomion olen tullut tehneeksi elämää seuraamalla…

Mä en kyllä oikein muista onko mua ryypiskely-aikoinakaan erityise paljon vituttanu toiset ihmiset. No eräät tietyt ihmiset kyllä jonkin verran, mutta niitä ei ollut kauheen iso joukko ikinä. Ja nyt raittiinakin olen kyllä sitä mieltä, että aika mulkkujahan ne vituttavat ihmiset sillon oli, mutta ei niiden kanssa ois ollut sillon niin tarpeen ylireagoida eikä omaa päiväänsä pilata, kun päivät meni joskus pilalle sen oman ryyppäämisen takiakin jo. :smiley:

Pääasiassa mä oon ollut aika liiankin optimistinen ja sinisilmänen höppänä aina, joka pitää vaarallisiakin olentoja lähtökohtasesti aika suloisina. Sixi oonkin joskus ollut aika täpärissä vaaratilanteissa siellä sun täällä pitkin maailmaa.

Mutta työelämästä sen verran, että mulla on aina ollut tosi hyvä tuuri olla sellasissa työpaikoissa, joissa on aivan ihanat esimiehet ja työtoverit. Pahimpina aikoina oon jopa joskus lirkutellut itseni pomon suosioon, ja käyttänyt asian laitaa hyvåkseni saadakseni mm. helpommin ommoo lommoo juomisen takia.

Ei oo pahaa sanaa kenestäkään ihmisestä joka on elämässäni lähellä mua ollut. Avoliiton aikoihin oli joskus pinna aika tiukalla, mutta sekin helpotti sitten kun erottiin hyvinä ystävinä.

Kauhee kun mulla on taas tämmönen maailmaa syleilevä halipusimiss kohtaus koko ihmiskuntaa kohtaan! :smiley:

Ja nyt meen sorvin ääreen taas. Kiitos raittiista päivästä ja raittiuden tuesta kaikille teille. <3