Vittu tätä mun elämää.

Nyt mun normaali päivä on tällainen:

Herään ensisuojasta lattialta kusen ja yrjön hajussa klo 9.30 kun on pakko. Sitten pyörin kaupungissa yleensä yksin klo 12.00 asti. Haen metadonin, syön ensisuojan maukkaan aterian ja jään jumiin sinne kun ei vaan jaksa tai kiinnosta tehdä mitään. Yleensä olen saanut hommattua hiukan bentsoja tai Lyricoita että mun naurettava metku-annos kantaisi koko vuorokauden.

Eihän tämä mitään elämää ole, mutta masennus on voittanut. Mikään ei kiinnosta.

Mistä ihmeestä saisin voimaa tehdä asioille mitään? Onneksi nyt on aika varattuna 10.6.2010 päihdepsykiatrian poliklinikalle vähän pidemmälle hoitojaksolle. Kuulemma nyt käydään kaikki ongelmakohdat läpi, joten mun on kuulemma varauduttava hiukan pidempään hoitojaksoon. Eipä tuo mua haittaa, päinvastoin. Todella haluan itseni kuntoon. Niitä ongelmakohtia on niin paljon että hirvittää.

Enää pari viikkoa…

No menee sul vähä huonommi ku mul, sentäs iha katto päänpäällä ja nettiyhteydet ja isot töllöt, mut päihdeongelma varmaa samaa luokkaa, onneks ensviikol pääsee 3vko suljetulle jaksolle suboxonehoitoon… lukemista ja suboxonee ja omat muut lääkkeet eli 3x2mg rivat ja kaikki muut lääkearsenaalit, niihi ei kosketa, bupre suurin ongelma ja se eka johki kuriin.

Voimia maagolle, suosta on vaan niin helvetin vaikee nousta, tiedän.

Voimia Maago!

Kyllä tässä omatkin asiat ovat aika kuralla. 37.500€ menee just ulosottoon. Kaikki rahat olen käyttänyt kamaan. Kämppä on, mutta sekin on alivuokralaisuus murju, josta voin lentää koska vaan pihalle. Vuokra-asuntoa en saa, koska luottotiedot ovat menneet. Mikään mömmö ei tuo enään minkäänlaista euforiaa. Korvaushoito on ainoa hyvä asia, mutta sekin alkoi noin vuoden myöhässä. Vuoden aikana kerkesin rännät kämpän ja auton. Terveys on aika kuralla sekin…

Paistaakohan se aurinko risukasaan koskaan? :question:

VH

Itel ollu jo kauan yli 15000e ulosotossa vaikka vanhemmat osan maksanukki, vakiduuni meni alta, kämppä meni alta (onneks porukat on ihania ja auttanut mua ja tukenu hoitoon pääsys ja asun vanhempien kanssa täl hetkel isos omakotitalos jossa on hyvin omaa rauhaa) olisin haudas muuten jo jos vanhemmat ei olis ollut noin jaksavaisia mun jatkuvaa valehtelua ja niiden luottamuksen pettämistä, mutta tästä se alkaa ja meinaan koko perheen luottamuksen vielä joskus rakentaa vaikka siihen menee vuosia, ensin pitää päästä opioidikierteestä irti ja onneks pitkä tie on alkamassa ensviikolla vihdoin… nojoo vähä sivuturha kommentti mut joo, kaikilla meillä joilla menny ongelmakäytöks on mennyt asiatkin aika täysin perseelleen… jotkut selviää ja joillain ei oo auttajaa, epäreilu maailma kaiken suhteen…

Enpä tiedä lohduttaako tämä, mutta sen pohjan läpi ei voi enää mennä. Siitä ei ole todellakaan kuin yksi suunta. Se vaatii vaan vähän ponnisteluja sulta itseltäs ja jos sulla olisi auttavia sukulaisia/kavereita niin se elämän korvaus tapahtuu yllättävän äkkiä.

Itse en ole vaan nyt jaksanut tehdä asioille mitään mutta aikoinaan sain kämpäm viikossa ja siihen lisukkeet. Sillai saa kuulemma hyvin kämpän kun itse laittaa ilmoituksen lehteen että halutaan vuokrata. Se vähän muuttaa asetelmaa. Silloin sulle tarjotaan sitä kämppää, etkä sä ole anomassa sitä. Kokeile!
Mulla se toimi helvetin hyvin.

Tsemppiä Maago!

Sori, täst tulee nyt pitkä teksti ku kirjotan osittain omast elämästäni, mut toivon et siit ois edes jotain apua sulle… Mä kirjotan paljon tuosta hoidosta, koska se ja sen jälkinen päättäväisyys jonka sain laitoksesta; muutti mun elämän täysin. Ennen hoitoa mä olin 4v yrittän turhaa oppareist eroo, piikitin ja olin viäl yli 6v ollu sekakäyttäjä, joka veti reilua kk:tta lukuunottamatta kokoajan kaikkea mitä sai ja niin paljo ku vain sai. Ennen sitä olin alkoholiongelmainen (vedin jo tuolloin kaikkea jolla sai pään sekaisin, mut alko oli pääaine) ja itsetuhoinen nuori joka tahtoi ainoastaan kuolla; se oli mun ainoa tavoite elämässä! Kuolla ennenku mä täytän 27 ja nyt oon 28. :unamused: Mä toivon et täst ois jotain apua, vain siks mä tän kirjotan. Mun läheiset nimittäin on sanonu must, ettei ois ikinä voinu uskoa kuinka paljo ihminen voi muuttua puoles vuodes; mua ei enää tunnista samaks ihmiseks mitä olin… Ite en olis uskonu, kuinka korvaushoito ja laitosjakso voi muuttaa mun elämää niin paljon…

Tää on nyt täysin mun tulkintaa mitä sun tekstejä oon lukenu, et ei kannata loukkaantua jos jokin asia menee väärin; tarkotus ei oo loukata; pelkästään kannustaa ja kirjottaa minkälaisen kuvan mä oon sun tilanteest saanu ja yrittää auttaa… Mä näen sun elämässäs 2 positiivista asiaa, jotka tulee viemään sua eteenpäin vaik sul on vaikeaa ollut jo jonkin aikaa. Mitä tääl oon lueskellu sun tekstejä, ni mä käsitin et vaikeudet alko linnast pääsyn jälkeen sekä silloin ku sul vaihdettii bubre metiksee ja täst jälkimmäisest aiheutuu yhä ongelmia ja masennust sun elämään joka päivä. Paljo on tietty asioit joita et kirjota tänne, mut mä oon käsittän et tuo metis laukas tänkertasen masiksen ja ylläpitää vääräl annoksel sitä… :frowning: Mut ne 2 positiivista asiaa… Toinen on, että tiedät et pohja on jo käyty ja takas et tahdo. Se tieto ei tunnu varmasti miltään kun heräät aamulla, koska masennus on niin voimakas, mutta kaiken kokemasi jälkeen sä kuitenkin olet vielä elossa ja jaksat miettiä kuitenkin et kuinka jaksaisit huomiseen, vaikka mielessä käy et luovuttaisko kokonaan… Sä et kuitenkaan luovuta, etkä myöskään tahdo takasin niin pohjalle, ettet edes korvauksessa olisi (kiven sisästäkin yrität varmaan pysyä pois); näin olen käsittänyt. Toinen asia joka tuo varmasti elämääsi positiivisempia päivä jossakin vaiheessa, on tuo pidempi laitosjakso jonne olet pääsemässä. Sun vain pitää todella valmistautua siihen ja se, et odotat sitä; on hieno asia! Se voi muuttaa sun elämän suunnan täysin jos vain kestät sen ajan.

Itse olen vuosia elänyt niin, että olen joka aamu miettinyt että “miks helvetis mä enää elän, tääl ei oo mitää mulle ja kaikki on jo nähty; musta ei vain OLE tähän maailmaan”, mut mä vaihdoin asennetta! Musta on tähän maailmaan ja vaikka oon muita ikäisiäni paljon jäljessä (työ, ammatti, perhe, talo… kaikki puuttuu, mul on kokemusta vain narkkaamisest ja ikää tulle 29), ni mul on vielä aikaa hankkia elämä jonka todella tahdon vaikka toistakymmentä vuotta on vain sumun peitossa päihteiden takia. Hitaasti mutta varmasti mä kävin läpi kaiken paskan jonka oon kokenu lapsuudessa ja nuoruudessa ja jonka olin padonnut sisälleni. Mä en vain uskonut et musta on pärjäämään tässä maailmassa tai et mua hyväksytään täällä; iteasiassa mä tunsin et muiden olis helpompi elää ilman mua. Mietin todella pitään, et mun kuolemasta toipuis nopeasti ja sen jälkeen mä en enää pilaa muiden elämiä olemalla kaikkien ongelma; asia ei kuitenkaan mennyt niin ja totuus oli jotain aivan muuta ku mitä mä uskoin. Masennuksissaa tulee pohdittua paljon synkkiä asioita ja yksinään ku pohtii, ni asiat kasvaa aivan järkyttäviin mittasuhteisiin ja negatiiviset asiat valtaa koko elämän. Pystytkö sä puhumaan sun ajatuksista kenenkään klinikan hoitajan kanssa? Se aika sinne päihdepsykiatriselle(?) kannattaa todellakin käyttää ja kertoa ihan totuudenmukaisesti sun elämästä ja mitä liian pieni metku-annos sulle aiheuttaa. Lisäks jos pystyt puhumaan ongelmistasi jonkun ammattilaisen kanssa, ni huomaat et asiat ei välttämättä ole niin ehdottomia tai lopullisia kun miltä nyt tuntuu. Monesti asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä, ite oon useamman kerran miettiny tosissani itsaria jonkun asian vuoksi, koska pelkäsin niin kovast kohdata sitä. Silti useimmiten just puhumalla asiat selviää ja kunhan saa apua ja tukea, ni vaikeatkin asiat on mahdollista saada järjestykseen; viimeistään siellä hoito-paikassa sun asioita aletaan hoitamaan kunnolla, heidän työnsä on saada asiat kuntoon ennenkuin potilas lähtee ulko-maailmaan. Kunhan siihen asti edes jaksat sinnitellä vaikka nyt tuntuu ettei siihen oo syytä… :frowning:

Mun toinen omahoitaja teki mulle melko hyvän testin. Laitan sen tuohon viestin loppuun, siihen tarvii vain kynän, paperia ja 5 minsaa aikaa… Testis on kyse siitä, mitä tahtoo elämällään tehdä ja mitä asioita tahtoo muuttaa, mitä tavoitella…

Mä uskoisin Maago, et sun listalle kuuluis ainakin se, et saisit sun metukka-annoksen kohdalles, jos se bubre ei enää ole mahdollista. Mä uskon et jos pääset laitos-hoitoon, niin siellä asiaa varmasti tutkitaan ja tuetaan. Mä sinuna panostaisin kaikkeni, et pääsisin sinne hoitoon ja pysyisin siellä loppuun saakka. Meil jokaisel on oma pohja ja mun pohja ei oo ollu niin syvällä ku usemman muun; tarpeeks syvällä mulle kuitenkin.
Mut mä kuitenkii tiedän miltä tuntuu menettää koti, työpaikka ja huomata olevansa aivan pohjalla, mä tosin sain muuttaa porukoille sil ehdol et olin selvänä ja en päässyt kk:teen iteasiassa edes ulos kunnolla koska muhun ei luotettu… Mä oon ollu yli 10 vuoden aikana kolmessa laitoksessa (+ muutama katko, en siedä laitoksia). Ekassa kahdessa laitoksessa viihdyin 3pv ja ku kuulin et pääsen Järvenpäähän (piti lähteä muualle, mut skitsoissani peruin tapaamisen katkolla ollessani ja lensin sieltäkin sit ulos); olin 100 varma et mä en pysty siellä pitkään olemaan; mä ku en vain osaa olla muualla ku kotona. Kotonatilanne oli se; et mikäli häivyn kesken hoidon, me erotaa mun avokin kans, jonka kans olin tuolloin 5v seukannu; luotto sukulaisten tai ystävien puolelt et tuolla kauaa olisin, ei ollut kummonen. Tein kaikille selväks sen, et mua ei haeta kotiin siält vaik uhkaisin millä! Mun oli vain pakko onnistua! Ennen mut haettiin aina jonkun läheisen toimesta, koska uhkasin millä tahansa; vaikka itsarilla, mut nyt kaikkia oli kielletty hakemasta mua ja mun oli vain kestettävä tai tultava omin neuvoin pois…

Mut mä selvitin sen hoito-jakson! Ekaa kertaa elämässä ja lähes 4vkoa olin siellä; melkein vko sovittua enemmän. Ilmotin laitoksee etukäteen et ei päästä mua lähtemää helpol ja et oon tempperamenttinen, sekä heti mun omahoitsun kans ku tuli ekana päivänä yhteenotto, ni puhuttii ja sanoin et on auktoriteetti-kammo… Ilman mun omahoitajaa en olis suorittanu loppuun hoitoa, me sovittiin aina muutama pv eteenpäin et mihin saakka olen jolloin taas mietin lähtöä mut en lähteny silti koskaan vaik lähel oli. Mä olin vihdoin käsittän et mä hoidan siäl itseäni! Mul oli myös mun siskon lapsen ristiäiset samaan aikaan, eka muksu lähi-suvus ja juhlat jäi väliin, mut se oli mulle parempi joka tapaukses. Me hoidettii laitokses ongelmat puhumalla ja kerroin kaiken mun elämäst ja noloimmatkii asiat jotka paino mua… En olis ikinä uskonu et mä suoritan yhtään hoitoa loppuun, en ikinä…

Mikäli sä pääset pitkään hoitoon, ni kerro etukäteen jos sul on vaikeuksia auktoriteettien kans ja kerro myös ettei päästä sua lähtee jos heti tahdot pois; tiedät et se on sun etu. Sul on hyvä mahollisuus päästä sieltä suoraan tuki-asuntoihin, jotka on lähellä kuntoutusta ja yleensä pitkässä kuntoutuksessa ei ihmistä jätetä tyhjän päälle, eli todennäköisesti tulisit myös hankkimaan sitä kautta oman asunnon ja järjestäisit käytännön asiat elämässäsi kuntoon hoitajien avustuksella! Nyt sulla tuntuu olevan oikeasti motivaatiota kaivaa kaikki luurangot kaapista ja aloittaa uus elämä, kunhan sua vain tullaan vastaan tuossa metku-asiassa ja mä uskon et saat testit jossa kantavuutta mitataan…

Mut mä nostan sulle hattua jo siitä, et sä oot noussu tosi pohjalta ja oot liian pienel annoksel korvaukses ja silti sä jaksat sinnitellä eteenpäin laittamatta kaikkea läskiks. Oot tuomios istunu ja valmis laittamaan elämäsi kuntoon jos vain sulle ojennettais narunpätkä josta tarttua kiinni! Must tuo on törkeää et sua ei kuunnella tuosta annoksesta ja ei tulla vastaan senttiäkään, mut sä kestät sen etkä silti sekoile; joka on tosi upeaa (vaik se ei siltä tunnukaan ja ymmärrän kyl sen). Mä olin myös melkein ½v aivan liian pienellä annoksella korvaushoidossa. Yllättäen suututin Järvenpään osastonhoitajan, joten sano et 4mg on sopiva annos mulle! Ne tietty uskoivat sen klinikalla, koska laitoksessa lupas katsoa annoksen suuruuden et ei tarvi kotona enää muutella. 2kk:den valittamisen jälkeen pääsin lopultakin ekana koko kaupungissa testeihin, jossa mitattiin bubre-pitoisuus ja tulos oli puhdas nolla! Sen pitäis olla 24h liuotuksen jälkeen 0,7-1,4. Monta kertaa tuona aikana mietin et on aivan turha koko hoito ku annos ei kanna ku 13-17, mut välillä hain extraa (kerroin kyl klinikal et se ei riitä ja et välil on pakko ostaa lisää) ja sanoin kaikille et ku annos on kohillaan ni mua ei enää niissä piireissä näy ja sen lupauksen pidin. Muutenkin mä vain roikuin liian pienellä korvaus-määrällä, koska tiesin et jos testeihin pääsen, ni viimeistää ne paljastaa et annos on kohtuuttoman pieni! Mä ite tajusin Järvenpäässä et elämä on just sellaista ku itse tahtoo. Ei tietenkään mitkään materialistiset asiat vaan ihan henkiset ja määrätyt muut asiat. Mä päätin etten tahdo rännätä, se oli entistä elämää. Mä päätin pitää kotini siistinä jotta voin olla siitä ylpeä (tiedän et sulla ei sitä mahista ole, mut tulee vielä olemaan aivan varmasti) ja mä päätin et jos mua ei kerta tarpeeks tueta klinikal ja muuallakaan, ni koska olen tili-velvollinen vain itselleni ni itseäni en huijaa vaa suoritan hoitoni kunnialla vaikka yksin. Kun sä pääset hoitoon, sä voit tehdä omat päätökset mitä tahdot elämältäs ja jättää menneisyyden taakses. Menee aikaa ennenku ihmiset saa luottamuksen takasin, mut ei kannata luovuttaa ja sä et näytä luovuttavan vaik olisit sen voinut tehdä ties kuinka monta kertaa…

Paljon voimia, kyl se jää kantaa ja muista että jos elämä olis jatkuvasti “täydellistä” ni siit ei osais nauttia! Sä joudut nyt kokemaan kovia; on masennus, talous ja koti-ongelmat sekä liian pieni korvaushoito-annos, mut viimeistään kun pääset hoitoon, ni sun elämälläs voi olla aivan uusi suunta! Sun pitää vain muistaa et SÄ ansaitset sen ja yrittää puhumalla saada annos kohdilleen ja elämäs solmut aukaistuksi… Mä todella toivon sulle sydämestäni voimia parempiin päiviin, koska sä ansaitset ne ja oot tehny paljon töitä asian eteen. Mut älä nyt luovuta :frowning: . Masennus saa kaiken elämässä näyttämään mitättömältä mut ku siitä selviää ni on onnellinen ettei tehny mitään peruuttamatonta “tunnelissa ollessaan”. Mun mielest masennus on nimittäin ku pitkä tunneli jonka päässä ei valoa näy tai se näkyy erittäin harvoin, parantuminen alkaa ku huomaa sen valon ja alkaa uskomaan et minäkin voin sen valon vielä jonain päivänä saavuttaa… Ei varmaa paljoa lohduta mut nyt sä oot sentää vapaa tekemään mitä tahdot, sä et ole telkien takana kuten olit viäl talvella… Voimia tosi paljon, tilanne muuttuu kyl vaik täl hetkel paskaa sataa enemmän ku kantaa jaksais… Sä oot vahva ja sun pitää vain luottaa parempaan tulevaisuuteen vaik se ois kuinka helvettiä… :unamused:

[offia]Nopea testi jolla voi miettiä mitä elämälleen tahtoo tehdä tai mitä elämältään tahtoo.
1. Kirjoita 10 asiaa jota tahdot elämältäsi (jos ei ole 10 asiaa, ni voi kirjoittaa myös mitä tahtoo juuri nyt, asioita on oltava se 10)
2. Valitse noista kymmenestä asiasta 5 kaikkein tärkeintä ja ympyröi ne
3. Määrittele ajat noiden 5 tärkeimmän asian suhteen. Jos olet tahtonut asiaa jo useamman vuoden, kirjoita viereen merkki -5. Jos asia on tulevaisuuden haave, eikä vielä ajankohtainen; merkitsi +5. Jos olet tahtonut asiaa jo pitkään, mutta se ei ole vielä ajankohtainen, voit merkitä sekä -5 & +5; tarkoitus että 5v:n päästä se olisi kohdillaan.
4. Voitko saavuttaa nuo 5 tärkeintä asiaa elämässäsi yksin? Mikäli se onnistuu, merkkaa viereen Y. Jos tarvitset muita ihmisiä (esimerkiksi jos listassasi on lapset tai perhe), merkitse viereen K. Myös tässä voi merkitä sekä Y & K jos kokee että molemmat käyvät tai molempia tarvitaan.

Lista voi olla siis vaikka tämän näköinen…
1 ammatti (2) mielekäs työ -5 Y (3) terve elämä +5 Y (4) perhe +5 K (5) lääkkeet joilla pärjään -5 Y
(6) koti (kolmio) -5/+5 Y/K 7 koira (8) onnellinen elämä -5/+5 Y/K (9) sovitut maksu-erät veloille +5 Y 10 lapsi

Tässä “perus-listassa” kuviteltu hlö tahtoo näitä 10 asiaa elämältä. 5 tärkeintä asiaa on ympyröity, joten niihin keskitytään.Mielekäs työ, oikea lääkitys, talous (velat sovittu ja järjestyksessä, ettei tarvi öitä valvoa; lottovoitto olisi epärealistinen) ja terve elämä ovat asioita jotka hän voi yksinään saavuttaa. Koti hänellä on, muttei kolmiota joka olisi toiveena, lisäksi hän tahtoo olla onnellinen; nämä asiat voi saavuttaa sekä yksin että jonkun toisen kanssa. Hlö on tahtonut jo pitkään työpaikan, sopivat lääkkeet, asunnon ja olla onnellinen, mutta elämäntilanteensa takia hän on laittanut tavoitteeksi myös, että 5 vuoden päästä hän olisi terve, hänen raha-asiansa olisivat kunnossa ja että hänellä olisi perhe. Välttämättä hänellä ei vielä ole kolmiota tai työtä, mutta hänen tavoitteenaan on kuitenkin saavuttaa nuo päämäärät elämässä.

Tämän listan tarkoituksena on nähdä, onko elämäntavoitteet realistiset. Mikäli listassa on maailmankiertuetta ja yksityiskonetta, kannattaa miettiä mihin on rahkeita ja mikä on mahdollista. Tai yksinkertaisesti miksei vähempi riitä… [offia, sori]

Mistä ihmeestä saisin voimaa tehdä asioille mitään? Onneksi nyt on aika varattuna 10.6.2010 päihdepsykiatrian poliklinikalle vähän pidemmälle hoitojaksolle. Kuulemma nyt käydään kaikki ongelmakohdat läpi, joten mun on kuulemma varauduttava hiukan pidempään hoitojaksoon. Eipä tuo mua haittaa, päinvastoin. Todella haluan itseni kuntoon. Niitä ongelmakohtia on niin paljon että hirvittää.

Enää pari viikkoa…
[/quote]
Ei kenelläkään mun mielestä pelkästään omat voimat riitä, siks onkin hyvä että saat apua ja varmaan otat ilomielin vastaan. Uskon, että saat tavalla tai toisella itsellesi asunnon hoitojakson päätyttyä, ettei tarvis enää minnekkään ensiuojalle mennä, ja mun mielestä sun ei kannata pitää mitään kiirettä hoidosta pois lähtemisen kanssa. Voimia sulle ja kyllä sä saat itsesi kuntoon jos sitä todella haluat. Työtähän se vaatii mut lopputulos palkitsee.

Musta tuntuu Maago siltä, että sä oot jotenkin lamaantunut, et pääse mihinkään kiinni! Mulla on sellainen olo itsenikin kanssa, mut eri syistä. Tai no, ei duunia, ei toimeentuloa, ei selkeetä päivärytmiä…

Oon kelannut itse yrittää sitä, että joka päivälle listaan jotain, mitä pitää saada tehdyksi. Tyyliin, että aamulla menen suihkuun, laitan puhtaat vaatteet päälle ja lähden pois himasta vaikka treenaamaan tai mitä vaan. Ja sit joka päivä hoidan edes vähän käytännön asioita, siivoan tai käyn kaupassa, vien roskat tai väännän paperiasioita. Oon melkein puol vuotta sluibannut, joten pakko ryhtyä jotain tekee tai tää muutttuu elämäntavaksi…

Koita jaksaa Maago! Itelläni on vähän erilainen tilanne,mut paljon samaaki löytyy.Esim oon ollu työkyvyttömyyseläkkeellä 2v,talous aivan kuralla 12000 ulosotossa ja velkajärjestely mun pienestä eläkkeestä…En pysty ostaa mitään itelle,kaikki menee lääkäriin tai lääkkeeisii.Kelan katto on ylitetty jo huhtikuussa,ja oikeesti mun lääkkeet pitäis maksaa 1,50€/paketti,mut kun on 3v. sitten hölmöilly ryynien kanssa,ja ei muistanu olla ostamatta ylim. Kelakortilla nii ei ne enää mulle mitään erityiskorvauksia myönnä,jotka KUULUIS mulle,2:n putsin v:n jälkeen.Kämpässä oli jo häätöpäivä,ennenku viikkoo ennen “kinusin” äitipuolelta lainan. Saanu kärsii uskomattomista kivuista,ennenku mua alettiin tutkia oikeasti.Nyt oon saanu 2 uskomattoman hyvää lääkäriä,jotka vihdoin määräs sen mitä mulle kuuluu,4-luokan lääkityksen ja kuntoutuksen.Eli voi se päivä oikeesti paistaa sinne risukasaanki.Jos tää voi tapahtuu mulle,voi sun hoitokin saada uuden käänteen ku pääset juttelee kunnolla!Oikeesti,tosi paljon tsemiä!!!