Viivi vähentää viiniä

.

.

.

.

Hei Viivi ja ansku, pakko liittyä seuraan. Minullakin perisyntinä tissuttelu, tosin aloitan vasta illalla, kun olen saanut lapset unten maille. Lapset siis vielä alakouluiässä, mikä hillitsee hieman juomista. Ehtiipä tuota kuitenkin iltayön tunteinakin vetää ihan riittävästi. Sietokyky todellakin kasvaa ja juodut määrät sitä mukaa. Minulle maistuu niin viini kuin oluetkin. Mies tissuttelee myös ja on meistä se, joka huolehtii, ettei juotava kaapista lopu. Nestemäiset kalorit ovat alkaneet näkyä kropasta, joka on jo 15 kiloa päälle sen hyvän olon painon, mihin nuorempana tottui. Vatsavaivatkin kuulostavat niin tutuilta. Miten sitä voikaan inhota itseään! Vaikka samalla tietää, että itsesäälissä rypiessään juo vain entistä enemmän. 40-vuotistarkastuksessa oikein odotin, että alkoholin käytöstä olisi kysytty jotain, mutta eihän korrekti työterveyshuolto sellaista palvelusta tehnyt. En tiedä minäkään, mistä saisin apua. Vertaistukeen siis turvaudun ja toivon, että yhdessä saisimme heittää hyvästit tälle mielettömyydelle. Parempi elämä odottaa tuolla jossain…

Ei tuossa auta kuin se, että tekee päätöksen. Itse tein päätöksen, kun mieheni sanoi, että valitse minut tai viini. Sitä ennen olin käynyt läpi kaikki mahdolliset itsesyytökset, huonon omantunnon terveydestäni, syyllisyyden lapsistani. Kun mieheni sanoi, että saan yhden tilaisuuden, tajusin, että minun itseni on tehtävä päätös. Valitsin mieheni ja sovimme, että olen puoli vuotta kokonaan ilman alkoholia. Hän lupasi kaiken tukensa, mutta vain siinä tapauksessa, että oikeasti teen itse lopettamisen työn.

Ensimmäiset päivät olivat todellista tuskaa, olin kuin sumussa. Ajattelin juomista lakkaamatta, itkin, vapisin, pelkäsin. Juomiseni oli ollut aivan kuin teidän kuvaamaanne, ihan samat syyt ja samanlainen “eurooppalainen” tapa rentoutua viinillä, joten vapina ei johtunut siitä, että olisin lopettanut rajun ryyppyputken. Vierotusoireilta en tosin välttynyt, ne olivat henkisiä ja fyysisiä. Tämän vaiheen jälkeen seurasi tyhjyyden tunne. Kamala lamaannus, en tiennyt kuka ja mikä olen, koska en voinut juoda. Olinhan luvannut. Haaveilin ajasta puolen vuoden kuluttua. Samaan aikaan toki koin euforiaa selvästä olosta, hyvästä unen laadusta jne. Sitten, kun aikaa kului, raittius alkoi tuntua hyvältä ja oikealta. Olin virkeä, jaksoin kuntoilla, jaksoin töissä ja lasten kanssa. Ihmettelen edelleen, miten saatoin harhautua kuvittelemaan, että viinin juonti muka rentouttaisi minua?!? Nyt en voisi kuvitella, että joisin arki-iltana, tuntuisi mahdottomalta mennä töihin krapulassa, jonka muutamakin lasi illassa aiheuttaa. Krapulan oireisiin vain tottuu säännöllisesti juodessa niin, että ne alkavat tuntua normaalilta aamu-unisuudelta. Nyt, kun minulla on vertailukohtaa, en voisi ottaa edes yhtä lasillista illalla, jos minun pitää mennä töihin. Unen laatu on aivan muuta, kun ei ole juonut. Rankinta kuitenkin koko prosessissa oli opetella tuntemaan tunteita ja tutustua itseensä ilman alkoholia. Tykkäsin niin siitä naisesta, joka olin humalassa, en olisi halunnut luopua siitä henkilöstä, mutta huomaan nyt hänen olleen joku, jota ei ollut olemassa. Vähän jopa epämiellyttävä tyyppikin… Tunteet oli pakko opetella nimeämään ja tunnistamaan kokonaan uudelleen, se oli todella vaikeaa.

Nyt tuo puoli vuotta on jo muutama kuuakausi sitten loppunut ja olen muutaman kerran juonut viiniä. Yllätys oli, että se ensinnäkin maistuu todella pahalle, ja että humala ei tunnu enää samalle kuin ennen. Hassua, ajattelinhan aina ennen juovani vain maun takia sekä rennon olon vuoksi. Humalasta on mennyt ilo, nyt lasillisen jälkeen olen toivonut, että menisi äkkiä tämä pöhnä pois ja lopettanut juomisen siihen lasilliseen. Nykyään alkoholi on minulle ikään kuin “aivan sama”. En mieti etukäteen, haluanko juoda vai en, vaan ratkaisen asian, jos sellainen tulee eteen. useimmiten olen valinnut, etten halua ottaa lasillista ati jos olen sen ottanut, se on jäänyt kesken, unohtunut seurustelun lomassa juomatta, väljähtynyt ja olen kaatanut sen pois haluamatta uutta tilalle.

Lapseni voivat nykyään paremmin, itse olen energinen, hyväkuntoinen ja osaan rentoutua ilman viiniä. Olen myös tottunut olemaan sosiaalisissa tilanteissa se, joka ei juo. Ilman sen suurempaa numeroa siitä. MIeheni on onnellinen ja ylpeä, sanoo että tietää minun todella paljon rakastavan häntä, koska olin valmis luopumaan noin suuresta ja tärkeästä asiasta hänen vuokseen. Myös lasteni vuoksi tein sen ja koen tehneeni epäitsekkään teon; luovuin itsekkäästä viinin kittauksesta ja heräsin maailmaan muiden ihmisetn kanssa.

Voimia teille kaikille, kyllä siihen pystyy jos vain päättää. Helppoa se ei ole, mutta ei niin kukaan väitäkään, että se helppoa olisi. Muuttuminen on harvoin helppoa tai edes vapaaehtoista. Vaikeaa oli muuten myös myöntää itselleen, että minä olen erilainen kuin muut, enkä voi juoda kuten muuta. Tosin nykyään olen sitä mieltä, että meitä alkoholisoituneita äitejä (tai ainakin suurkuluttajia) on ympärillämme TODELLA paljon. Siitä ei vain puhuta ja sitä hävetään.

Minua hieman hämmentää, kun ensin ponnistellaan kovasti, jotta tauon pitäminen onnistuisi. Sitten taas aloitetaan. Kohta taas ponnistellaan. Eikö se olis helpointa jatkaa sitä lopettamista silloin, kun on jo päässyt hyvään alkuun? Itselleni on aika selvää, että yhdestä oluesta ei iso ilo synny. Paljon juomisesta taas moni muu asia kärsii. :smiley:

[.

Hei,
Olen suunnilleen ikäisesi mies tuolta Lopettajien puolelta, mutta kirjoitan joskus tännekin. Ylhäällä on poimintoja kertomuksestasi, joiden pohjalta tässä kommentoin. Todella tutun tuntuista kirjoitat; aivan kuin omat tuntemukseni oluen kanssa vuosia sitten. Onkin erittäin hyvä että olet jo itse havahtunut alkoholin käyttöösi; suoraan sanoen olet mielestäni siinä jo ‘kaltevalla pinnalla’, ts. sinulla on suuri riski päätyä tilanteeseen, jossa lopettaminen on ainoa vaihtoehto.

Kirjoitit että haluat olla vain nautiskelija eli rentoutua viinin parissa iltaisin ja ottaa muutaman lasillisen. Mikäs siinä, sehän on varmasti kivaa, mutta ongelma on se (kuten mainitsit), että määrät pyrkii vuosien myötä kasvamaan ts. toleranssi kasvaa, eikä se pari lasillista riitäkään enää nautintoon jatkossa eli mainitsemaasi kohtuukäytön tavoitetta:

on erittäin vaikeaa (käytännössä mahdotonta) pitää yllä jos on juonut päivittäin säännöllisesti vuosikausia.

Toivoit asiallisia kommentteja, joten toivottavasti et koe tätä liian jyrkäksi. Rehellinen tämä kommentti ainakin on. Menestystä sulle ainakin vähentämisessä ja mukavaa kesän alkua!

Itse ehkä pyrin siihen, että on muitakin tapoja rentoutua, kuin se lasillinen viiniä. Että oppisin muunlaisen elämäntavan, jossa alkoholi ei näyttelisi mitään roolia. Silloin kun mun oli pakko lopettaa, olin siinä tilanteessa, että vähentäminen ei enää onnistunut, koska se lasillinenkin piti yllä riippuvuutta alkoholiin ja olin juuri tuossa jonkun edellä kuvaamassa tilanteessa, jossa vähensin kamalalla työllä, join taas ja taas yritin vähentää. Siksi totaalinen lopettaminen sopi paremmin. Olin kyllä yrittänyt jos jonkinlaista laskusysteemiä, missä join “sallittuja” määriä. Minä en pystynyt siinä vaiheessa itse hallitsemaan juomistani laisinkaan, vaan se vei minua. Nyt, puolen vuoden raittiuden jälkeen alkoholi ei enää merkitse minulle sitä mitä ennen, suurimpana muutoksena ehkä se, että en koe sitä enää millään tavalla rentouttavaksi, vaan yksikin lasi häiritsee untani niin paljon, että olen seuraavana päivänä todella huonotuulinen ja väsynyt. Samoin se pöhnä, mikä juomisesta tulee, estää minua toimimasta normaalisti illan aikana, siksi en oikein alkoholista enää pidä, vaikka sen nykyään sallisin itselleni.

Olen miettinyt paljon suhdettani alkoholiin ja lukenut ihmisten kirjoituksia täältä ja toki pelkään, että huijaan itseäni nyt sillä, että pystyisin juomaan taas, että juuri minä olisin se poikkeusyksilö siinä, että voin puolen vuoden raittiuden jälkeen siirtyä kohtuukäyttöön. Tahtoisin päästä tilanteeseen, että alkoholi ei merkitse minulle mitään, ei kieltäytymistä, mutta ei myöskään tavoiteltavaa rentoutttavaa tilaa. Tavallaan nyt tuntuu siltä, ainakin tekojen tasolla. En mieti etukäteen, miten suhtaudun alkoholiin vaan joko kieltäydyn siitä tai otan tarjotun lasillisen vastaan enkä halua enempää kuin sen lasillise, jonka olen jopa unohtanut joskus juoda loppuun. Mene ja tiedä, toistaiseksi tämä on mennyt niin, ettei ole oikeastaan alkoholia tehnyt mieli. Tai tuo on väärin sanottu, on kyllä mieli on tehnyt, halu on ollut kova palata siihen entiseen pullo illassa systeemiin, ja olen oikein harmitellut, kun alkoholi ei anna samoja kiksejä kuin ennen. Mutta kun olen todella oikeasti juonut ruoan kanssa lasin viiniä, on se kokemuksena ollut sitten taas niin huono, pettymys, joten lopputulos on ollut, että mieluummin olen juomatta, koska en jaksaisi enää arkeani, jos vielä joisin siihen päälle. Mutta pointtini on se, että en usko, että täällä palstalla on montaakaan, jotka vosivat katkaista fyysisen ja henkisen riippuvuuden alkoholiin vain vähentämällä. Tai oikeastaan tarkoitan sitä, että mielestäni pitää nähdä se toinenkin puoli, raitis ajanjakso, ennenkuin voi edes ajatella tietävänsä, mikä on kohtuukäyttöä.

Itsestäni tiedän, että olin jo hyvää matkaa menossa siihen suuntaan, jossa mikään tauko alkoholin käytössä ei olisi enää auttanut, enkä tiedä, onko se vielä jonain päivänä edessä, onhan kohtuukäytön aikaani kulunut vasta muutama kuukausi. Olen tietenkin äärettömän kiitollinen, että lähelläni oli ihminen, jolle uskalsin varhaisessa vaiheessa kertoa, että alkoholin käyttöni ei oikein enää ole hallinnassani (joka kyllä oli sen itsekin huomnannut jo ja kokenut suureksi ongelmaksi suhteessamme). Lisäksi olin neljättä vuotta psykoterapiassa, joten minulla oli paikka, missä olin jo käynyt ja sain edelleen käydä läpi niitä tunteita, joita olin juomisella paennut. Lisäksi tein valtavan työn miettiessäni suhdettani alkoholin käyttöön ja opettelin aktiivisesti uusia käyttäytymismalleja vanhojen juomistapojen korvikkeeksi.

Nämä pohdinnat ovat vain omiani ja koskevat vain minua. Ainoa, mitä voin sanoa, on, että minä hyödyin suuresti puolen vuoden raittiusjaksosta. Tulevasta en tiedä, nyt tilanne on tämä.

.

.

Olen myös kokonaan lopettamisen kannattaja, kerron oman tarinani, ehkä se antaa teille jotain aineksia tulevaan:

Olen kolmikymppinen nuori nainen, perheetön, vakityöpaikka löytyy. Aloitin alkoholinkäytön jo teini-iässä, aluksi
se pysyi normaalilla viikonloppu-huvittelulinjalla.

n. neljä vuotta sitten muutettuani vieraalle paikkakunnalle työn perässä juomamäärät lisääntyivät ja vuosi 2009 menikin sitten baarissa melkein kokonaan, ehkä 3-4 kännit joka viikko. Poissaoloja töistä tuli ja paino nousi.

Ensin yritin vähentämistä, ei onnistunut. Kevättalvella otin sitten antabukset käyttöön, kävin ne päihdeklinikalla ottamassa kolme kertaa viikossa. Lopetin siis kokonaan juomisen.

Minulle tämä oli paras ja helpoin ratkaisu, vähentäminen ei onnistunut. Nyt lähes 5 kk jälkeenpäin, täysraittiina edelleen, olo on hyvä, 10 kiloa painosta lähtenyt edes kummemmin laihduttamatta ja henkinen terveyteni + suorituskykyni on paljon entistä parempi. Voin sanoa, että juomisen lopettamisen myötä KAIKKI elämässä on parantunut. En uskalla edes ajatella, missä tilassa olisin jos olisin vielä siellä baarissa. Minulla alkoholinkäyttö johti myös velkaantumiseen. Juomismääräni olivat varmaan suurinpiirtein samoja kuin aloittajalla, jos hän juo punaviiniä joka päivä.

Täydelliseen raittiuteen tarvitaan tietysti oma vahva motivaatio, mutta minä voin sanoa että se TODELLA KANNATTAA. Kokeilkaa vaikka 2 kuukauden ajan, tarvittaessa antabukset avuksi jos ei muuten onnistu. Tuon 2 kuukauden aikana huomaa jo positiivisia muutoksia mm. omassa mielialassa. Sen 2 kuukauden jälkeen voitte sitten jatkaa vähennyslinjalla jos huomaatte, ettei toimi teidän kohdallanne.

Luin ketjun läpi vain silmäillen, mutta ajattelin antaa oman panokseni asiaan. Saa kommentoida.

Ihan mahtavaa kuulla, Agga! You go, girl!

Kiitoksia. Minulle tämä ratkaisu toimi parhaiten.

!

Viivi
Liityin vasta äskettäin plinkkiin, joten en ole varma osaanko käyttää. Löysin kuitenkin tarinasi ja se on niin tuttu. Samanlaista tissuttelua olen harrastanut ja se on lisääntynyt jatkuvasti. Viimeisen vuoden aikana jopa niin, että liityin AA:han. Parempi vaihtoehto olisi ollut tuo sinun, että ajoissa osaa vähentää. Viini on tosiaan koko aika mielessä. Oikein helpottaa kun alkot sulkeutuvat. Kotona ei voi pitää mitään, koska se menee kurkusta alas välittömästi.
toivon parasta sinulle
Yritän edelleen nyt on jo kohta 1 päivä kulunut ilman.

Minäkin ekapäivä iman viinia -luen tämä palsta-se auttamulle ainakin kun vuosia juotua viinia, ja pullo illaksi harvoin riitti…
Mutta jätketään ainakin…Huomenna ekakerran A-klinikkaan meno. :blush:
Kiva kun löysin tämä palstan -luin tänään kokopäivän, enkä yhtään katsonut BB24/7 :laughing:

Heippa!

Olen uusi tällä palstalla… Minäkin olen 40-kymppinen, kahden teini-ikäisen lapsen äiti… Avioliitto kunnossa, työ jne. Viime viikonloppuna ne sitten tapahtui… Jokapäiväisen viinilipittelyn karmea toteaminen… Olenko alkoholisti? Muutaman vuoden ajan olen salakavalasti “oikeuttanut” itselleni sen muutaman punaviinilasillisen joka ilta…aivan vain rentoutuakseni raskaan työpäivän jälkeen. Arki-iltoina join iltapalan kanssa sivistyneesti lasillisen ja sitten toisen suklaan kanssa ja…ja… kunnes lapset ja mies menivät nukkumaan ja minä jatkoin vielä ehkä kolmannen lasillisen yksikseni (verukkeella ettei vielä nukuta) :astonished: Aamusisin olo on kankea, suuta kuivaa ja kauhe MORKKIS kaikesta! Ei enää koskaan enää!! Mutta töissä mieleen hiipi taas asjatus illasta, lasillisesta ihanaa punaviinia ja siitä se sitten taas alkoi… Viikonloppuisin määrät ovat olleet suuremmat ja jokainen sunnuntai alkaa ajatuksella että huomenna aloitan uuden elämän!
Tässä sitä nyt ollaan… Kesäloma oli pitkä ja havahduin ettei ns. alkotonta päivää ollut kuin yksi! Sunnuntaina avauduin asiasta miehelleni, joka oli asiasta suunnattoman helpottunut! Oli miettinyt keinoa miten asiasta minulle puhuisi! En tiedä miten tästä jatkaa, päisvä kerrallaan kait! Riippuvuus siihen ihanaan Flow oloon on ollut niin merkittävä, että kaikki tuki on tarpeen!