Tilanne on se, että olen pelannut itseni vararikkoon. velkoja tällähetkellä n. 52 000e, enkä todellakaan saa maksettua kaikkia eriä kerralla. Velkojia on n. 19 ja velat ovat suurudeltaan 100-15 000e.
Mietin että olisi varmaan fiksuinta päästä osa veloista tässä vaiheessa ulosottoon, koska elämiseen ei jää juurikaan rahaa, enkä voi viedä tyttöystävääni mukanani vararikkoon. Pankeissa olen käynyt kysymässä järjestelylainaa, mutta homma on kaatunut vakuuksiin, koska niitä ei ole, tai voisi ollakkin, mutta en viiti ottaa sukulaiseltani takausta hänen asuntoaan vastaan, koska hän luultavasti haluaa myydä asuntonsa pois tässä parin vuoden sisällä.
Mietin että jos päästän ostan ulosottoon, on minulla varaa maksaa ulosottoa ja osaa lainoista ihan itsekseni.
Itsekin yritin saada yhtistelmälainaa mutta pankit ovat aika tiukkoja sen suhteen. Olisin saanut lainan jos mieheni olisi tullut takaajaksi mutta en halunnut häntä vetää sen ennemmän tähän soppaan mukaan. Hieman siinä oli mukaana pelko siitä että mitä jos kuitenkin alaan pelamaan…
Oletko kysynyt että saisitko joihinkin lainoihin lykkäystä, maksuttomia kk jne. Oletko soittanut velkaneuvojalle? He kai parhaiten osavat kertoa vaihtoehtot.
Olen aika huono näissä jutuissa. Ehkä joku muu osaa paremmin neuvoa.
Tärkein on että pysyt erossa peleistä!
Tsemppiä!
Velkaneuvoja minua neuvoikin päästämään lainat ulosottoon, mitä makselisin pois ennen kuin voisin hakea takuu-säätiön takausta. Pankin joustoluottoihin on vapaita kuukausia, mutta muualla vastaukset olivat, että en voi sopia maksuista vasta kuin perintätoimistojen kautta, mihin minulla ei ole vielä mennyt yhtään laskua.
Ajattelin ainakin hoitaa nyt nuo pienemmät vipit pois, pakollisten maksujen lisäksi (vuokra, puhelin, yms.).
Mullakin tilanne meni siihen loppujen lopuksi, etten pystynyt vippejä maksamaan, koska niitä oli liian moneen paikkaan. Velkaneuvojan toimesta päästi isoimmat vipit (2kpl) sinne, laskettuani tarkkaan mitä pystyn varmasti hoitamaan. Mulle se oli hyvä ratkaisu ja mun pelastus, että sain luottohäiriömerkinnän, nyt en saa lisää velkaa. Ja selviä näistä voitajana,harmittaa joka kuukausi maksaa vippejä vieläkin pois, mutta auttaa muistamaan mitä se pelurin todellisuus on. Ja ihana tunne aina kun saa jonkun kokonaan maksettua.
Eniten tässä nyt harmittaa vaan ne lisäkustannukset mitä ulosotto tuo mukanaan.
Ulosmittaavatkohan ne autoni, koska sitä on maksamatta n.2000e, vaikka tarvitsen sitä työmatkoihini, koska yleisillä ei pääse. Auton arvokaan ei taida olla enää kuin n. 4000e.
Harmittaa kyllä hiukan tuo pankinkin toiminta, koska minulla olisi maksuvaraa n. 1500e/kk jos sieltä saisi yhdistettyä. Syytä en tietenkään heitä mistään, koska itse tämän olen aiheuttanut.