Viimeinen pullo

Tervehdys kaikki täällä !

Otsikkoni kertoo mistä on kysymys, tai sitten ei, sillä niitä on tullut juotua satoja. Mikä milläkin perusteella. Hyvin olen onnistunut valehtelemaan itselleni ja “varmoja” lupauksia antamaan.
Taas eilen sen join. Voi ( muutama kirosana ) miksi en pääse eroon, vaikka se on selkeästi ainoa vaihtoehto.
Aina kun saan rahaa niin iso osa siitä menee alkoholiin, sitten kitkutellaan halpisruualla seuraavaan tiliin asti. Toki välillä on pakko lainatakin, siitäkin syntyy kierre. Ei ole hääppöistä tämä alkoholistin elämä.
Nyt on ihan karsee olo enkä todellakaan halua tavata ketään. Olisi pitänyt mennä poikani kanssa leikkimään, mutta kun pää ja vartalo on tässä kunnossa niin menemättä jää. Ja se keljuttaa.
Viinahan tietysti auttaisi olotilaan ja toki pitkällä aikajänteellä vain pahentaisi tilannetta. Kokiksen voimalla tässä kirjoittelen yrittäen pitää itseni kurissa vaikka sattuukin.
Vuosi sitten tilanteeni paheni räjähdysmäisesti joten joulukuussa hakeuduin Kalliolaan. Vitsi kun hieno paikka, olisin halunnut jäädä asumaan siihen yhteisöön. Sen jälkeen sainkin raittiutta muutaman kuukauden. Taas alkoi lipsahdella ja yhä pahenee. Mikään ei kiinnosta, ystäviin en pidä yhteyttä, talous koko ajan nollassa, jne. HUH.
AA:kin on tullut kokeiltua, mutta jotenkin ei se “kellarihomma” kiinnosta. Hyvää porukkaa siellä kyllä on. Kaipaan kuitenkin ihan eri tyyppistä terapiaa. Henkilökohtaista vertaistukea. En tiedä löytyisikö sellaista täältä Hämeenlinnasta muutoin kuin AA:n kummitoiminnan kautta. Siinäkin siis pitäisi käydä aktiivisesti niissä “kellareissa”. Olisipa toinenkin tapa. Yksin holismista pois pääseminen on likimain mahdotonta. Ainakin oma kokemukseni näin osoittaa. Täällä kirjoittaminen tarjoaa kylla jonkinmoisen korvikkeen. Pieni purkautuminen on aina paikallaan kun olo on surkea.
Ajatus täydestä raittiudesta tuntuu uskomattoman ihanalta ja sitä kohti pinnistellää :slight_smile:

Tervetuloa joukkoon. Se AA taitaa olla se helpoin tapa. Kannattaa vielä miettiä, onko se lopettamisen halu niin vahva, että on myös valmis hyväksymään raititumiseen tarvittavan hoidon. Onhan niitä toki muitakin tapoja - jotkut onnistuvat jopa omin voimin. A-klinikalla saa yksilöterapiaa. Ajanvarauksen kanssa ja tietenkin hieman rajoitetussa määrin. Kuukauden mittaisia kuntoutusjaksoja on tarjolla montaa mallia. Sitäkin vaihtoehtoa kannattaa harkita aivan vakavasti. Oma raittiuteni lähti alkuun, kun ymmärsin, etten yksin pysty raitistumaan, mutta hoitoa pystyn itselleni hankkimaan. Niinpa hankin sitä kahmalokaupalla. Kerran kuukaudessa minulla on tapaaminen ykstyisen raitttiusvalmentajan kansssa. Siellä saan yksilöllistä terapiaa. Mutta - kuten sanoin, AA on se helpoin taho. Ei ajanvarausta, ilmainen ja auki joka päivä. Hämeenlinna on sen verran lähellä pääkaupunkiseutua, että paikallisjunan kanssa löytää vaikka ullakkokerhon, jos kellarit ahdistavat. Ryhmiäkin on monenlaisia - varmaan jokin ryhmä saattaisi olla myös sinun makuusi.

Hoidon tarve on yksilöllistä. Kuukauden kuntoutusjakso on aika iso henkilökohtainen panostus. Laskepa sellaisen hoidon edellyttämä tuntimäärä ja mieti miten sen kaikkein mielekkäimmin voisi käytttä omaa raitistumista tukemaan. Sitäkin kannattaa ajatella, kuinka kauan hoitoa tarvitsee. Itselläni on nyt mennyt puolitoista vuotta ja edelleen olen hoidon tarpeessa. Onneksi kahdensadan metrin päässä on ovi auki kolmesti viikossa. Ja hieman kauempana lisää ovia.

No onhan meillä AAssa mahdollisuus etsiä itselleen kummi jonka kanssa voi aloittaa tekemään AAn toipumisohjelman mukaisesti askeltyötä. Vähän niinkuin yksilöterapiaa, jossa kummisi auttaa sinua ohjelmamme mukaisesti toipumaan.

On niitä muitakin keinoja tehdä samat asiat. Terapeuttejakin on maamme pullollaan. Heidän kanssaan käyt keskusteluja siitä mistä kenkä puristaa ja saat mahdollisuuden avautua itsellesikin, jotta se puristaminen loppuu.

Se on kyllä hyvä, että olet tullut siihen päätökseen, että jottain tarttis tehrä…

Raitista päivänjatkoa tännekin.

Uusi päivä alkamassa…

Eilinen onnistui alkoholitta ja niin tulee tänäänkin käymään. Päätetty.
Nyt pitää tosissaan miettiä keinoja jolla tämän elämäntuhoajan saisi pysymään kurissa.
Nähtävästi mahdollisimman nopeasti mukaan AA:n kummitoimintaan. Kaikki muut onkin jo kokeiltu. Antabukset, A-klinikat, Kalliola, ( itsevoimaisuus ).
Vuoden sisään olen käynyt noin kahdessakymmenessä AA-kokouksessa ja ainakin kymmenessä eri paikassa, enkä edelleenkään pidä varsinaisten kokousten annista. Suurin anti on siinä, että tulee lähdettyä. Kokoukset ovat pääsääntöisesti hyvin jäykkiä eikä niissä jää aikaa keskustelulle. Todellakin, kaipaan selkeästi esim. sellaista että voisin vaikka lähteä kävelemään ja juttelemaan toipuneen vertaiseni kanssa. Itse asiassa juuri Kalliolassa oli paljon tällaista ja se tuntui hyvältä.
Eli tavallaan tiedän mitä tarvin, nyt vain se pitäisi saada toteutumaan.
Mitään keinoja en kuitenkaan väheksy. Sellaiseen ei enää ole varaa.

Tänään pojan kanssa leikkimään :slight_smile:, ehkäpä mielikin vähän helpottuu.

Hieno homma :smiley: Näkyy sinulla olevan tuota kokeilua erilaisista syteemeistä. Ainakaan et puhu ennakkoluuloista, vaan ihan omasta kokemuksesta. Ei varmaan ole pahitteeksi pohtia, mikä noissa systeemeissä on mennyt pieleen - miksi raittiutta ei ole löytynyt. Ehkä sieltä löytyy myös avain siihen, miten tällä kertaa sujuu paremmin. Joka tapauksessa hieno homma, ettet luovuta ja lakkaa yrittämästä.

Aivan…

Paljon on tullut pohdittua ja kaikki kirjattua myös paperille. Ihmettelen jos jotain on jäänyt ilmaisematta. Paitsi ehkä laiskuus, haluttomuus elämään ja jatkuva uskomaton omaan ansaan lankeaminen.
On taas aika kerrata kirjoitelmansa.
En luovuta koska silloin se olisi lopullisesti menoa ( joskus jopa haluankin sitä ). Toisaalta minussa vallitsee kumma usko siihen että väsytystaktiikalla saan kelattua itseni kuiville. Rankka tapa mikä ei ole toistaiseksi osoittanut toimivuuden merkkejä. Ilmeisesti en sisimmässäni kuitenkaan hyväksy tapahtunutta, tiedostaminen onkin näköjään vasta alkuaskel. Heittäytyä, hyväksyä koko sydämmessään ja osallistua. Eikä missään tapauksessa lopettaa kun alkaa tuntua hyvältä. Siis tehdä elinikäistä päivittäistä työtä.
Itse asiassa tämä kirjoittaminen juuri nyt “kolahtaa”, sillä asioita tuntuu avautuvan hieman eri kantilta kuin aikaisemmin. Tämä on aikas hyvä palsta näkökulmille, hyödyllinen :slight_smile:. Kiitos kaikille kirjoittajille.
Uusi aloitus tämän kautta, hmm… toivottavasti johtaa lopulta toipumiseen.