Viimeinen pisara...

Morot vaan kaikille!

Otsikon vastaisesti, en usko että viimeinen pisara on juotu. Tossa on viinilasi nytkin näppiksen vieressä. Viimeinen pisara oli se, että äsken hyvä ystävä soitti ja kertoi miten huolissaan on minusta. Audit testin kymppikysymyksessä kysytään “Onko joku läheisesi tai ystäväsi, lääkäri tai joku muu ollut huolissaan alkoholinkäytöstäsi tai ehdottanut että vähentäisit juomista?” On, on ja on. Ja viimeaikoina entistä useammin. Oma taustani on se, että olen reilu kolmikymppinen miespuoleinen akateeminen pätkäduunari/ikuisuusopiskelija. Juominen on lisääntynyt lähes vaivihkaa vuosien saatossa ja ongelmajuomiseksi itse tunnistin sen vuonna 2008 ja menin terveyskeskukseen, josta minut opastettiin a-klinikalle. Siellä oli vastassa sosiaaliterapeutti joka löpisi jotain sellaista yläastevalistuksen tyylistä moskaa. Ajattelin että tää ei auta ja jatkoin alkoholintäytteistä elämää. Vaihdoin kaupunkia ja tulin taas siihen tulokseen, että tilanne ei ole hallinnassa ja tarvitsen apua. Menin taas a-klinikalle ja sain aivan toisen vastaanoton. Hoitaja, lääkäri, terapeutti ja antabus. Viina jäi puoleksi vuodeksi ja elämä alkoi näyttää taas hyvältä. Urheilin hulluna, tein kaikkia hyviä asioita ja ajattelin, että tää tästä taas lähtee. Lääkärin kanssa oltiin tultu siihen tulokseen, että alkoholin väärinkäytön taustalla oli masennus ja unettomuus, joita olin alkanut itsehoitaa alkoholilla. Sain mielialalääkkeen ja unilääkkeet. Antabuksen jätin parin kuukauden jälkeen pois kun tulin siihen tulokseen, että en enää tarvitse alkoholia mihinkään. Kaikki meni hyvin muutaman kuukauden ja kunto nousi ja paino tippui. Penkkitulos nousi puolessa vuodessa 20kg ja jaksoin juosta ja riehua. Kaikki aiemmat oireet, kuten paniikkihäiriö katosi. Mieliala oli hyvä ja yleinen asenne elämään optimistinen. Sitten kävi kehnosti. Sain samana päivänä tietää läheisen ihmisen vakavasta sairaudesta ja siitä, että taloudellinen tilanne oli kääntynyt hyvästä katastrofaaliseksi. Mielensisäisesti jonkinsortin hybris kääntyi itseinhoon ja väliinpitämättömyyteen. Reilun puolenvuoden raittius ja hyviinvointi nollaantui yhdellä iskulla. Kävelin alkoon ja palasin siihen mistä olin taistellut pois. Edes toleranssi ei ollut laskenut juurikaan reilussa sadassa päivässä. Juominen on tässä viime kuukausien aikana vaihdellut sellaisesta ihan dekadentista itsetuhoisesta kippaamisesta sellaiseen hillitympään tissutteluun, ja joitakin lyhyita selviä jaksojakin on ollut välissä. Sosiaalisesti olen käytännössä linnottautunut kotiini ja tää internet on ollu ainoa sosiaalisuuden muoto. Kirjauduin tossa pari viikkoa sitten uudestaan a-klinikalle ja sain avokatakisun lääkkeet. Olin pari viikkoa juomatta, mutta sitten taas retkahdin. Uutena juttuna mulla on tullu nyt mukaan myös bentsot. En selitä niistä tarkemmin kun en halua, että kukaan niistä kiinnostuu, mutta sen verran sanon, että veikkaisin että ne vie vaan syvemmälle addiktioon ja tekee ulospääsystä entistä vaikeampaa. Summa summarum oon nyt siinä tilanteessa että mua ei kiinnosta mikään muu kuin alkoholi, vaikka se on vieny multa kaiken. Katkerin häviö oli edellisen parisuhteen menettäminen sen takia. Siitä on kohta neljä vuotta ja vieläkin mietin, että jos oisin hakenut apua aikaisemmin. Mun itsetunto on ollut viime vuodet niin nollassa että en edes ole yrittänyt lähestyä vastakkaista sukupuolta.

Mitä oon lukenu tän foorumin ketjuja, ni täällä on aika vähän mun kaltaisia tapauksia. Avautukaahan vertaiset tänne tai antakaa vinkkiä, mistä keksiä taas kipinä elämään ilman alkoholia.

Niin se pitää vielä tosta juomisesta sanoa, että se ei oo ollu mitään pari kaljaa illassa vaan silloin kun olin vielä duunissa meni viikossa helposti yli sata alkoholiannosta ja nyt kun en oo ni enemmän

Luulenpa, että kaltaisiasi on paljonkin… mustakin tuntuu tällä hetkellä, että alko on paras kaverini vaikka mulla onkin (vielä) parisuhde yms. lisäksi olen myöskin akateemisesti koulutettu, mikäli sillä on väliä… ihan oikeesti viina vie kenet vaan, millon vaan ja miten vaan… enkä mä ainakaan näytä tarpeeks haluavan taistella sitä vastaan, koska onhan se niin hirveän kivaa olla nousuhumalassa… eikö? voi prl miten löytäis jotain parempaa? onko parempaa? maailmahan hajoaa tsunameihin, maanjäristyksiin yms… ok itsepetosta tuokin…

Totta tosiaan: alko on paras kaverini. Se ei petä ikinä, toimii kaikkiin vaivoihin ja päihtymys eristää ihanasti kaikesta ahdistavasta. Yksi ystäväni, joka on päihdelääketieteeseen erikoistunut psykiatri kertoi, että etanoli on tehokkain anksiolyytti. Yksin juominen on eskapismia, se on pakoa omasta ahdistuksesta ja siitä, että näkee miten kaikki ympärillä menee päin helvettiä. Etanoli toimii aivoissa niin, että kaikki se katoaa jonnekin ja sellainen lohdullinen huntu tulee ja peittää näkymän sinne. Akateemisuudella ei tosiaan ole mitään merkitystä, halusin sen tuoda esille lähinnä sillä, että olen nähnyt, että ongelma on siellä maailmassa ihan samanlainen kuin haalarihommissa (oon tehny niitäkin). Pointti oli ehkä rohkaista niitä, jotka kokee, että en mää kuulu tohon porukkaan ku oon opiskellu niitä ja näitä. Akateemisen juopon on helpompi naureskella turmiolan tommille ja kieltää oma ongelma.

Mä oon pähkäillyt paljon juoppouden patologiaa, mistä se tulee ja miten se toimii. Ihminen on kai juopotellut jo tuhansia vuosia. Taustalla on maanviljelys ja sadon säilyminen. Jossain kohdassa on keksitty, että rypälemehu kestää hyvänä eikä homehdu, jos sen käyttää. Viljasta on keksitty tehdä olutta. Sokerit muutetaan etanolikis ja saadaan nesteet kestämään aikaa. Sitten jossain kohdassa keksittiin tislaus ja tuli viinat.

Mut ihminen päihtdytti itseään jo ennen alkoholin keksimistä. Idea on vanhempi kuin tuote. Täällä pohjolassa on käytetty mm. sieniä. Eksistentiaalifilosofia selittää ihmisen tarpeen päihtyä sillä, että olemme ainoa eliölaji tällä planeetalla joka on tietoinen omasta olemassaolostaan. Se että me peiliin katsoassamme tiedämme että siellä on heijastuma itsestä on tietysti hienoa ja osoitus meidän ylivertaisesta älystä, on se myös todiste siitä että me kannamme eksistentialismin taakkaa jatkuvasti harteillamme. Jokaikinen selvä päivä on jatkoa filmille joka ei pääty. Se vaan on ja on. Siksi ihminen keksi jo evoluution alkuhämärissä päihtymisen. Filmi on pakko saada poikki, jotta voi aloittaa uuden. Jopa eläimet nauttivat päihtymyksestä, etanolilla tai muuten.

Tää ei oo nyt puolustuspuhe alkoholilille. Pikemminkin puhe sen puolesta, että ihmisen pitää päästä välillä “pihalle”, aineella tai muin keinoin. Mää oon kokeillu melkein kaikkia päänsäätölääkkeitä ja joitain huumeiksi luokiteltavia aineita. Lääkkeet vaikuttaa joko nollasti tai sit tekee hypomaniaa (ssri). Ainoa huumeeksi laskettava aine jota oon kokeillu on kannabis. Parhaimmillaan melkein yhtä hyvä kuin alkoholi, mutta ei toimi sosisaalisesti ja sit amotivationaalinen syndrooma. Ja toki se et jos on geenit ni voi laukaista psykoosin.

Mee lenkille, ajattele positiivisesti ja ota itteäs niskasta kiinni. Tekisin niin, mutta en pysty. Oon yrittäny. Taistelen lähinnä nyt sitä vastaan ku hoitavat henkilöt haluais mut laitoshoitoon. Jossain mun aivojen ja mielen pohjalla jyllää ajatus, että maailmassa on virhe ja se että oireilen ja sitä halutaan hoitaa kertoo vain siitä että olen väärinajattelija. PS. en usko salaliittoteorioihin

Ei se alkoholi lukeneisuutta katso… “Akateemisen” on vain joskus helpompi kätkeä juomisensa muka hallittuun viininmaisteluun. Eivätpä ne lukemani ja kirjoittamani jutut minuakaan estäneet laseja tyhjentämästä.

En lähde neuvomaan, jokaisen on löydettävä se oma kohtansa, jossa kykenee luovuttamaan pullostaan, ja vähitellen ymmärtää että kyse ei ole siitä että ei saa juoda, vaan siitä että ei tarvitse juoda. Luovuttamisen ja lopettamisen halu auttaa kummasti eteenpäin. Viina ei murheita poista, ehkä ne hetkeksi piilottaa mutta sen jälkeen niiden murheiden ja pelkojen kohtaaminen on vielä vaikeampaa.

Käypä lukemassa “Me lopettajien” puolella SoiKanteleen kirjoituksia, saatat saada niistä jotakin ajattelemisen aihetta. Vaikeastakin riippuvuudesta voi selvitä. Olet jo maistanut elämää ilman alkoholia, joten tiedät minne haluat mennä.

Jaksamista ja tulevaisuudenuskoa, halua rakentaa uutta elämää!

Kiitos. Käyn lukemassa. Mua kyllä tavallaan hitottaa, että oon rakentamassa uutta elämää. Kun ei tää elämä alkoholin kanssa oo sellasta mitä oon suunnitellut. Haukkukaa vaan naiviksi, mutta en mää osannu ajatella että alko on mikään huume, joka koukuttaa. Yhteiskuntatieteilijänä halusin jopa uskoa, että ei yhteiskunta voi tehdä sitä kansalaisilleen, että myy ainetta joka on käytännössä huumetta.

Ajattelin että tänään vois ajaa taas konetta alas, mutta päädyin taas alkoon. Huomenna uusi yritys. Pakko ehkä tehdä niin, että kun iltapäivästä alkaa promillet laskee ni nappaa antabuksen.

Lueskelin pikaisesti noita SoiKanteleen kirjoituksia ja tuli mieleen, että jossain kai luokitellaan alkoholismi ykköstyyppiin ja kakkostyyppiin. Mä lienen sitä toista tyyppiä ku toi nimimerkki. Mulle alkoholipäihtyminen on aina ollut hyvin tarkkaa puuhaa. Hyvätkään ystävät ei usein tunnista, jos olen kovassakin humalassa. Se on lähes kunniakysymys mulle. Alkoholipäihtyminen on mulle primäärisesti oma asia ja sekundäärisesti sosiaalinen asia. Siltikin olen kännissä varsin sosiaalinen ja mukava. Varmastikin hyvä seuramies, jonka kaverit haluaakin nähdä pienessä pierussa kuin selvinpäin. Selvistäpäin lähinnä mökötän. Olen viime vuosina siirtänyt juomisen kotiin ja omiin oloihin kun en kestä muita humalaisia ihmisiä. Suurin osa “amatööreistä” on ihan sietämättömiä kännissä.

Lähinnä SoiKanteletta suosittelin siksi, että vihjasit kokeilleesi myös muita päihteitä kuin alkoholia. Alkoholin välittömät fyysiset vieroitusoireet on yleensä siedettäviä (nimimerkki kokemusta on, tosin ei delirium-tasoisesta ja se vaatinee jo sairaalahoitoa, mutta ohi menee sekin), noista muista eroon pääsy fyysisellä tasolla voi sitten olla ihan oma tarinansa, ja siksi kannattaa varoa. Noista Kanteleella tuntuu olevan omakohtaista kokemusta, siksi kannattaa kuunnella.

Minäkin join mieluiten “piilossa”, elämä ympärillä oli periaatteessa kunnossa. Hyvä työ, ehjä perhe, pari koiraa, tutkintoon tähtäävää aikuisopiskelua hyvine arvosanoineen, jonkinlaista asemaa myös harrastusten parissa. Vauhti alaspäin oli melkoinen silloin kun panin stopin, ihan vielä en reunalta ollut tipahtanut mutta se taisi olla vain ajan kysymys. Reilu puoli vuotta nyt raittiina, enkä kaipaa vanhaa. Tietysti elämässä on omat kiemuransa edelleen, eivätkä kipeät kokemukset maailmasta katoa, mutta eivät ne juomallakaan kadonneet. Kolmaskaan viinapullo ei herätä kuollutta henkiin, mutta auttaa pysymään masennuksessa ja itsesäälissä.

Jos/kun yhteiskuntatieteet kiinnostavat, niin ehkä Weckroth avaa sielunmaisemia paremmin: stakes.fi/yp/2000/5/005weckroth.pdf. Muita minulle ajattelemisen aihetta antaneita kirjoituksia ovat olleet mm. Katja Kuusiston väitöskirja toipumisen reiteistä, ja käytännön tasolla Järvenpään sosiaalisairaalan osin teoriapainotteiset “ohjeet” retkahduksen estosta.

Juomisen syyt on helppo ulkoistaa: yhteiskunta ei toimi, kaverit ei arvosta, ulkona on kylmä/kuuma, ei tullut palkankorotusta, toinen sai työpaikan… Mutta kannattaa muistaa, että itse sen tölkin/tuopin/pullon kurkustaan alas kaataa ja seuraukset kärsii. Siinä vaiheessa kun tuntuu, että oma mitta on täysi, kannattaa ottaa kaikki tarvittavat keinot käyttöön ja vaikka etsiä nippu uusia. Toipumistarinoita on yhtä monta kuin toipujiakin, toisten tarinoista voi ottaa oppia ja rakentaa niistä omansa.

Se, mikä minut “yllätti” tässä raitistumisessa on se valtava määrä aikaa, joka juomiselta vapautui. Sillä voi tehdä kaikenlaista, joka oikeasti parantaa elämänlaatua.

Edelleen suosittelen pohtimaan, mitä elämältäsi ja tulevaisuudeltasi haluat.

Moi
Metsätähden kommentit on hyviä. Alkoholihan ei kysy ammattia, se ei kysynyt sitä “Koneen Ruhtinaalta” Pekka Herliiniltä jos olette kirjan lukeneet.

Akateemiselle :
Olen itsekkin huomannut, tähän ikään on jo ehtinytkin, että on monia eri tyyppisiä juomistapoja/-juomis käyttäytymistä jne…
-Kerran viikossa pää sekaasin
-Aina pää sekaasin
-Tissuttelijat, juovat useammin mutta ei pää sekaasin
-jnee.
Vieroittuminen noista vaatii myös tapojen muuttamista, siten että alkon tilalle tulee jotain muuta.
Jokaiselle ne on erilaisia. Tuskin miehet kovin usein rupeeaa virkkaamaan tai käymään jumpassa jne…
Mutta on monia muitakin asioita, riippuvuuden tilalle tulee toinen riippuvuus, esim… Maratoonihulluus juosta kaikki illat 3-4 tuntia. Maratooni on parempi kuin alkoholi, mutta onhan sitä muutakin, kuka kellekkin sopii.
Tv.Tuppi

Tuo viimeinen vie vähän pohjaa tuolta päihtymisen tietoisen olemassaolon alibilta, eikö?
Olemassaolon ja tietoisuuden tragediaa miettivälle suosittelen keskitysleiriltä selvinneen psykiatrin, Viktor Franklin teoksia. Termistö on hieman vanhahtavaa, mutta sanoma ei voisi olla ajankohtaisempi, vaikka kirjat on kirjoitettu 60 vuotta sitten.

Hetkinen, mitä tarkoitat? Että maailmassa on virhe vai että tulkintasi maailmasta on vääristynyt? Toki kummatkin voivat olla mahdollisia. Harvemmin siinä maailmassa itsessään kuitenkaan on virhettä, vaikka se onkin täynnä meitä virheitä tekeviä ihmisiä, joten tuo jälkimmäinen oletuksesi on ehkä osuvampi. Laitoshoitohan ei ole pakollinen kenellekään, mutta tarinasi luettua tulee kyllä sellainen olo, että jotain apua olisi hyvä ottaa vastaan. Tsempit sinne! :slight_smile:

Vai johtuuko se siitä, että ihminen on omasta itsestään ja elämästään niin pihalla, että pikkuisenkin siellä omassa itsessään sisällä piipahtaminen tuntuu ihan kummalliselta ja ahdistavalta?

Moikka
Monesti päihteidenkäyttöön liittyy masennus, ja jos sen antaa olla liian pitkään niin ongelmat kasvaa, siis kuiville pääseminen on vaikeampaa :frowning:
Tv. Tuppi

Moro,

täällä taas, nyt selvin päin. Pari kuukautta hurahti taas viinan ja itseinhon merkeissä. Koitin omatoimisesti katkaista juomista tässä välillä ja parhaimmillaan onnistuin olemaan viisi päivää juomatta, mutta vieroitusoireet ja ahdistuneisuus ajoi joka kerta takaisin juomaan. Nyt on reilu viikko takana selvänä a-klinikan ystävällisellä avustuksella. Antabus on taas mukana kuviossa ja vakaamus on pitää pitempi breikki. Annan lapselle selvän joulun (puhun nyt itsestäni :stuck_out_tongue: ). Nyt on ehkä aika pohtia ja analysoida, mikä meni viimeeksi pieleen raitistelun kanssa. Reilu puolen vuoden abstinenssi ei muuttanut mitään, vaan käääntyi vajaan vuoden juomiseksi. Nyt pitää tehdä jotain toisin. Ensinnäkin pitää välttää kriisejä. Tämä valitettavasti ei aina ole omassa päätösvallassa. Toiseksi pitää kehittää kriisistrategia: jos paska iskee tuulettimeen, niin pitää olla toinen osoite kuin alko. Elämään pitää saada sisältöä ja rutiinia: duunia tai takaisin koulun penkille. Urheilua, paljon urheilua. Pitää tarkkailla, että homma ei mene manian puolelle: uskoisin, että edellisen selvän kauden aikana olin jonkinlaisessa hypomaniassa. Luulin tekeväni kaikkea ja olin ihan liekeisää vaikka todellisuudessa suurin osa taisi olla jonkinlaista illuusiota. Klinikan terapeutti epäili, että mulla saattais olla jonkinlaista kaksisuuntaisuutta, mikä selittäisi osaltaan ton keväisen putoamisen. Mutta nyt tuntuu hyvältä, pitkästä aikaa. Mulla on uskoa tulevaisuuteen ja itsetuhoiset ajatukset on poissa.

Hyvää Joulua kaikille!

Ps. jos luet tätä ja mietit, että pitäiskö mennä a-klinikalle, niin mene!

Mun ensikokemukset matalan kynnyksen päihdehoidosta ovat kyllä pikkaisen tosta “yläastevalistuksen” ja toisen hoitopaikkasi välimaastosta. Motivaatiota sieltä on tullut, mutta ei mitään kovin konkreettista työkalua. Mistään terapioista ja lääkäreistä ei ole puhuttu mitään.

Löysin tämän keskustelun vasta nyt, kun tuoreemmat viestit nostivat ketjun listan kärkeen. Näitä syitä ihmisen tarpeeseen saada pää sekaisin on tullut mietittyä, ja tuossahan on varsin mielenkiintoista pohdintaa.

Yhtä kohtaa haluaisin kritisoida. Sillä usein toistetulla antroposentrisellä väitteellä, että ihminen olisi ainoa oman eksistenssinsä tajuava laji, ei käsittääkseni ole mitään pitävää tieteellistä perustaa. Mikseivät muut isoilla ja kehittyneillä aivoilla varustetut lajit pystyisi samaan? Siksikö, että ne eivät ole (vielä, tiettävästi) kirjoittaneet riviäkään filosofisia pohdintoja aiheesta? No eikö ihminen sitten tajunnut omaa olemassaoloaan ja tietoisuuttaan, ennen kuin oppi kirjoittamaan vaivaiset 5000 vuotta sitten? Mistä me tiedämme, millaisia filosofisia järjestelmiä valaat kyhäävät kommunikoidessaan monimutkaisilla äänillä, joista osa on ihmisen kuuloalueen ulkopuolella?

Hienoa, akateemikko, että olet päässyt taas kuiville. Hyvää ja raitista joulua!

Pohdin itsekin tätä asiaa lopettaessani 2,5 vuotta sitten. Itsensä tarkkailu ja omien tuntemusten analysointi on todellinen avain toipumiseen. Sen sijaan armoton itsensä likoon laittaminen erilaisissa tapahtumissa, ylenmääräinen liikunta jne. eivät välttämättä mahdollista em. omien tuntemusten käsittelyä, vaan vievät pahimmillaan huomion kokonaan itse sairaudesta. Hoitamattomana alkoholismi johtaa taas valitettavasti alkupisteeseen…tai jopa pahempaan.

Minua alussa opastanut entinen alkoholisti kehotti ottamaan rennosti, löhöilemään sohvalla, jos ylikierrokset meinaavat iskeä päälle. Olen huono siinä, mutta aina kun annan itselleni mahdollisuuden lorvailuun ja ajatusten vapaaseen virtailuun, olen kauempana alkoholista.

Hyvää uutta vuotta sinulle!

Moro pitkästä aikaa. Paljon on vettä ja muita nesteitä virrannut sitten viime kerran. Kömysin tänään sairaalasta kotiin. Viides haimatulehdus. Edellinen vuosi meni tavallaan aika hyvin, oli melko pitkiä alkottomia kausia. Ja sitten oli kovaa dokaamista välissä. Sairastin syksyllä pahan haimatulehduksen, joka oli tulehduttanut myös suolistoa. Sairaalaan mennessä crp oli 600 ja kuolema oli ilmeisesti aika lähellä. Maltoin sen jälkeen olla jonkin aikaa ilman viinaa, mutta vuodenvaihteen jälkeen meni taas dokaamiseksi. Olin tammikuussa laitoskatkolla. Se ei ollut oikeasti mikään hyvä kokemus. Taisin olla sen jälkeen yhden päivän ilman ja palasin samaan aikasempaan rutiiniin. A-klinikan kanssa meni jotenkin sukset ristiin ja en ole siellä käynyt. Olen omatoimisesti koittanut katkaista juomista huonolla menestyksellä. Nyt sairaalajakso katkaisi kivasti juomisen. Kaapista löytyy purkki antabusta ja koitan nyt omatoimisesti mennä sen kanssa. Oli taas sairaalassa mielenkiintoinen keskustelu lääkärin kanssa: “ymmärrätkö, että sä olit jo lähellä kuolemaa, sä et voi juoda alkoholia?”, “ymmärrän täysin”…

Juuri tuota tää paska - alkoholismi on - että se riippuvuus saa ihmisen vaarantamaan itsensä hengenvaarallisiin tiloihin - niin fyysisesti kuin psyykkisesti - mulla ei ole nyt Antabusta käytössä mutta kerran näiden lukuisien ja lukuisien vähentämisjaksojen alun tein Antabuksella ja se oli aika hyvä mulle silloin siinä alussa …kun ei voinut oikeesti juoda vaikka muuten oisin silloinkin antanut varmaan periksi…