Viimeinen muisto juomisesta ennen lopettamista

Minun viimeinen muisto on viimeisestä kännistäni joka oli tarkoitettu kohtuujuomiseksi ( yllätys :unamused: ). Kuten arvata saattaa, niin kohtuu muuttui parin kolmen kaljan jälkeen hillittömäksi päänsekoitusoperaatioksi. Kun ne muutamat kaljat loppui, niin ajatukset kääntyi kuperkeikan lailla, että tämä humalahan on juuri se mitä haluan ja kaipaan nyt ja tulevaisuudessa, joten saappaat niskaan ja kylille hakemaan iso pullo Whiskyä sekä pikku pullo kossua.

Join kun mielipuoli imien tuota eliksiiriä ja ihana suhina päässä lisääntyi lisääntymistään. Jossakin vaiheessaa kun olin jo merkittävän sekaisin, niin ajatukset kääntyivätkin taas kuperkeikan lailla, että ei saatanan tämä sittenkään ole se mitä haluan. Jatkoin kuitenkin juomista pakonomaisesti, mutta henkinen olo oli romahtamaisillaan ja tais siinä muutama tippa tulla silimistäkin (Niin kännissä olin, että ei ihime vaikka loraus olisi tullut housuihinkin).

Otin sen pullon missä viellä oli loraus pohjalla ja kaadoin viemäriin, sitten siivosin kämpästä kaikki juomisiini viittaavat jäljet ja vein jopa tyhjät pullot lasinkeräyspisteeseen. Menin vessaan ja polvistuin pää vessanpyttyyn survoen samalla sormet kurkkuun. Maha oli niin täynnä viinaa, että tuntui jotta kurkku halakiaa kun viinat syöksyi pönttöön valtavalla voimalla. Kurkku oli tosi kipeä pari päivää oksennuksen jälkeen ja välillä pelkäsin että se olisi jotenkin vaurioitunut tuon ankaran megayökkäyksen jäljiltä.

Tämä viimeinen juomiseni tapahtui kotona ollessani yksin. Eikö se jo kuvaa missä mennään tai mihin suuntaan ollaan menossa. Mielestäni varsin hyvin, joten oli aika lopettaa juominen tykkänään ja lopullisesti, enkä olekkaan juonut sen jälkeen, enkä tule juomaan.

Minulla tämä viimeinen humala keskittyi vain yhteen päivään, mutta joillakinhan se on voinut kestää päiviä tai jopa kuukausia. Olis kivaa lukia myös muitten “hyvät” ja huonot muistot/ajatukset viimeisestä kännistä tässä ketjussa. Tietenkin joku voi kyseenalaistaa, että mistä tietää että se viimeinen känni on otettu, mutta jos tällä hetkellä siltä tuntuu, niin se riittäköön.

Kiva kuulla, että Prossakin on saanut rauhan, eikä enää tarvii tempoilla.
Hieno homma.

Munkin viimeinen känni oli kyllä ikimuistoinen, tuskin unohdan sitä koskaan. Vaan ei se ollut sinänsä sen kummempi kuin moni muukaan vastaava viikon putkihumala. Sitä kun tuli otettua välillä enempi ja välillä vähempi ja melkein joka päivä jonkinlainen känni.
Nyt on 4,5 vuotta ollut selvinpäin oloa ja onhan tässä löytynyt elämälle ihan uutta suuntaa ja syvyyttä.
Ehkä siinä viimeisessä humalassa koin jonkinlaisen pohjakokemuksen. Tajusin, mitä tulee väistämättä tapahtumaan jos en lopeta. Tälle voisi joku antaa jonkin hengellisen nimityksenkin, mutta kyllä se minut asettaa nöyrälle mielelle edelleen.
Silloin jo olin nähnyt kaverien ympäriltä katoavan viinan takia ja onhan niitä kadonnut sen jälkeenkin. Siihen vaan ikäänkuin hukkuu, kun tarpeeksi syvälle antaa kaiken mennä.

Itsellä ei ole muistoa viimeisestä kännistä, siis ei tuossa mielessä, mutta muistan hyvin sen tunteen joka minulla siellä pohjamudissa kyti. Olin aivan epätoivoinen, kun elämäni ei onnistunut vaan koin itseni epäonnistujaksi, surkeaksi paskaksi, kykenemättömäksi mihinkään, onnettomaksi tumpeloksi,… ja mikä tärkeintä, niin tunsin ettei minulle ole tarkoitettu enää elää tässä elämässä, kun kaikkia läheisiänikin vain kiusaan, enkä koe onnea ja iloa. Puhumattakaan siitä, että en enää keksinyt valheita, kun olin juuri menettänyt kortin, työpaikan ja velat sekä muiden ihmisten painostus painoi päälle. Olin siinä surkeudessani jotenkin tahtomattani, kun halusin kyllä kokea vapautta, iloa onnea ja rakkautta, mutta kukaan ei ymmärtänyt tarkoitusperiäni. Puhumattakaan siitä, että ruumiini huusi apua monin eri vaivoin ja jo päältäpäin katsottuna surkelta kuvatukselta. Olin huonossa kunnossa, niin fyysisesti, kuin henkisesti ja aina kun vain näin itseni peilistäkin, niin itseinhoni vain kasvoi.
Mitä kaikkea olinkaan aiheuttanut niin itselleni, kuin läheisilleni, niin sitä en enää jaksanut kestää, sillä minulla ei ollut enää valheita, voimia eikä halua jatkaa sitä tietä, kun kaikista yrityksistäni huolimatta jouduin aina vain pahempaan jamaan ja tekemään asioita joita en koskaan olisi halunnut tehdä sekä kokea.

Olin vain valmis kuolemaan. Siinä oli minun viimeisen kolmenkymmenen vuoden kännin tulos.

Viimeinen kohtuujuomisen yritys. Taukoa oli ollut pari viikkoa ja määräkään ei ollut mitenkään iso aikaisempiin verrattuna. Siitä huolimatta henkistä ja fyysistä pahaa oloa alusta loppuun. Täydellinen tyhjyys ja tunne siitä, että olen etääntynyt valovuosien päähän muista ihmisistä. Maanpäällinen helvetti. Lopettamisen päätös oli kristallin kirkas ja suuri helpotus.

Viimeinen ryyppäyspäivä oli kahden päivän putken jälkimmäinen, jonka vietin mukavassa seurassa kaverini kanssa. Join paljon, mutta päivä oli rauhallinen ja mukava. Illalla mentiin vielä ravintolaan kuuntelemaan live-musiikkia, taksilla sitten kotiin. Edellinen ilta olikin sitten normaalia minua, kaljaa vedettiin kuola suupielestä valuen ja muisti meni jo alkuillasta.

Viimeinen ilta ei saanut minua lopettamaan, vaan tietoisuus siitä, että en juo kuten muut, ja myös siitä, että pää on tulossa vetävän käteen.

No mä nyt tällä huomenna neljän viikon juomattomuudellani kerron, että viimeisellä kerralla mä join tuopin nelosolutta, josta tulin yllättävän känniin, ja myöhemmin himassa elokuvaa katsoessa väljähtyneen laatusiiderin jämät.

Ne olikin muut syyt, kuin oma kyky rajoittamiseen, jotka mut sai lopettamaan (suhteen ja alkoholinkäytön).

Taksikuski talutti kotiovelle asti, etten jämähdä rappukäytävään. Seuraavana päivänä hittoon Helsingistä rauhoittumaan.Lopullinen lopettamishalu vahvistui, kun olin ollut pois kotikulmilta ja huonosta seurasta noin kuukauden. Helppoahan se oli pitää kiinni päätöksestä, kun pahimmat vieroitusoiret ja himot olivat kadonneet reissun päällä.

Monipäiväinen mökkireissu. Punamusta tölkki kirpakassa syysaamussa. Märkiä kellastuneita lehtiä. Käsittämättömän omituinen olo. Tietoisuus oman elämän vedenjakajalla seisomisesta.

Takana oli kohtuujuomisen yritystä Revian avulla kuukausi, pari. Oli pikkujoulut, joista odotin tulevan tosi hauskat. Klubilla vetelin tovereiden kanssa vuoroin kossuvisysä, vuoroin terästettyä glögiä ja puhua pulputin. Hauskuus loppui siihen kun jouduin lapsenlikaksi toiselle alkkikselle. Taksijonossa pakkasessa pelkäsin kuolemaa.

Tämän toivottavasti viimeisen kännini jälkeen join vielä yhden saunaoluen 1.12.2010. Sen jälkeen ei ole tarvinnut leikkiä kohtuukäyttäjää.

Varmaankin se, että en jaksanut enää tuntea edes morkkista, vaikka syytä olisi jälleen kerran ollut. Kivireen perässä vetäminen oli käynyt ylivoimaiseksi ja luovutin. “Ei tämä voi enää jatkua näin”

En tiedä mikä halavattu muhun eileen iski illan hiljaisilla tunneilla. Jostain kumman syystä ajatuksiini palasi vuosien takaisia juopottelun lomassa tehtyjä ääliömokia ja ääliökäyttäytymisiä ihmisiä kohtaan. Voihan venäjä, että alkoi ahistamaan ja hävettämään, jopa niin paljon että oli lähdettävä liikkeelle jotta sain ajatukset pois koko asiasta.

Kun myöhemmin ajatusmyllerrykseni tasaantui, niin tuli äärimmäisen kiitollinen olo siitä, että mun ei enää tarvi juoda alkoholia ja asettaa itseni taas tuommosiin tilanteisiin. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta voi vittu että sitä on ollut tyhymä :blush: . Noh, se kuului siihen elämänvaiheeseen ja tehty mitä tehty.

Onneksi mun ei enää tarvi juoda alkoholia, enkä tällä hetkellä löydä yhtään syytä miksi sitä pitääs juoda.

Moi Prossa,
kuulostaa ihan tutulta.
Aika pitkä välimatka tuohon juomiseen on tarvittu, että kännikohellukset on alkanut näyttämään ja tuntumaan siltä miltä pitääkin. Jotenkin ajattelen, että se on osoitus omatunnon toipumisesta. Ihan tervettä siis ja kun ne on loppuun kelattu, niin ne voi jättää taakseen. Olen ajatellut, että tekojaan on tarpeellista tarkastella niin kauan, kuin niitä mieleen nousee. Täällä pitempään raittiina olleet kehottavat jättämään ne taakseen, mutta ihan vielä ei ole minulla sen aika.

Viimeisin kännini oli kestänyt sen normin kolme päivää, neljäs päivä loivenneltiin ja sitten tuli viides aamu ja maanantai. En kyennyt lähtemään töihin, kauhistuttava häpeän tunne päällä… tätäkö minä elämältäni haluan !!
Sinä maanantaina olin elämässäni niin pohjalla että sen alemmas en enää halunnut vajota. Tässä kuussa tulee kahdeksan raitista kuukautta täyteen :smiley:

15.5. 2010 mökkikemuissa kavereiden kanssa. Olin valtavan huolissani, että en ehdi vetää tarpeeksi. (Enemmän kuin muut.) Eipä hätää, hyvin olin harjoitellut ja ehdinpä mainiosti kunnon känniin. Riitelin, tahdoin olla kaiken keskipiste, puhuin mitä sattuu. Muistan fiiliksen, että musta oli ihana ärsyttää muita, sellaista ei ollut aikaisemmin, yleensä olin hyväntuulinen ja hauska. Kaikki muu, paitsi juominen tuntui turhalta. Seuraavana päivänä morkkis oli mahtava ja häpesin. Makasin sängyssä koko aamupäivän, lihakset nytkähteli omia aikojaan, olisin voinut vaipua maan rakoon ja tajusin että musta ei taida koskaan tulla kohtuukäyttäjää, ja tätä menoa musta tulee vaan vainaa ennen aikojani. Sitä ennen munaisin itseni lopullisesti ja menettäisin mun ihanat ystävät. Ajattelin yrittää olla kokonaan ilman… Eka kokonaan raitis päivä oli 17.5. ja siitä asti olen raitistellut.

Onnistuneesti sytytetty nuotio (kävelykadun vieressä), puskassa sammuneena. Herättyäni kioskilta ostettu “gourmee” mättö lokkien iltapalana. Todella orpo olo tihkusateessa…ajatuksena vain että miksi minä?

Perjantaina uutta juomattomuutta takana kaksi viikkoa, sen viimeisen kännin tapahtumat vielä liian kipeät jaettaviksi. Mutta edellinen yritys syksyllä joka onnistui 4,5 kuukautta, se alkoi muistamattomasta taksimatkasta kotieteisen lattialla mahallaan maaten juhlatamineissa pää yrjölammikossa soittaen 112 seen että tulkaa hakemaan taidan olla kuolemassa…Että näin otetaan kohtuudella ja pidetään “hauskaa”.

^ Tuliko ne hakemaan ja millanen reissu siitä tuli? :confused:

Minun viimenen päivä juomista oli muuan talvinen, harmaa sunnuntai-päivä. Tympeän raskassoutuinen fiilis, niinku krapula-sunnuntaina on. Menin mahdollisimman tyhjään ja hiljaiseen baariin nököttämään tuopin ääreen ja lukemaan lehtiä. Päällä oli huppari, vanha toppatakki ja jalassa löystyneet ja kauhtuneet farkut; darra-sunnuntaina kun ei oikein halua herättää huomiota tai tulla huomatuksi, toisin kuin kahtena edellisenä iltana maybe.
Nökötin aikani baarissa toivoen ettei kukaan paikan vakio-reiska tule juttelemaan. Sitten menin kaupan kautta kotiin, ostin pari lonkeroa ja kassin täyteen ruokaa. Söin itseni ähkyksi ja kömmin petiin varmaan ennen klo 18.

Nukuin katkonaisesti 15 tuntia. Maanantainakin oli vähän halju olo, ja etenkin työlästä palata normaaliin ruokavalioon mässy-viikonlopun jälkeen.
Kauheen hukattua elämää tollaset darrapäivät. Elämässä on kuitenkin vain rajallinen määrä päiviä, ne voi käyttää paljon paremminkin ja paremmassa olotilassa.

[size=85]Eikä siinä lauantaissakaan nyt niin hurraamista ollut. [/size]

Eivät tulleet :open_mouth: , enkä kuollut (ihme koska alkoholimyrkytys oli varmasti jonkinmoinenkin). Loppupuhelusta ei muistikuvaa.

Pakko, pakko, pakko päästä juomaan. Koko päivän vaan fiilistelin, et kohta humala päälle. Väsytti, särki selkää ja alavatsaa, tuli kuumetta, mut pakko juoda! Kotona hetki lepoa, 1800mg buranaa alle ja tuli parempi olo, siitähän oli hyvä lähteä juomaan. Pullo viiniä, erinäisiä viinashotteja, baarissa lisää juotavaa, vitutti vaan mut pakko juoda. Sekoilua.

Sitten hirvee darra, ja paniikinomaista kirjoittelua tänne plinkkiin.

Ja kuka väittää, etteikö alkoholi viettele ja vie tahtomaansa suuntaan. Omaa tahtoa se juomattomuus vaan vaatii, sanoo joku, mutta ei nuo ole tainneet kokea juomisen pakkoa.

Darra se kuitenkin kertoo jotain, jos on kertoakseen, siis jatkaako entiseen malliin, jossa viettelyksilleen antaa vallan, vai hakeutuuko avun piiriin, jossa saa apua ja tukea ongelmansa edessä.

Toivottavasti sinä Virna löydät voimia ja rohkeutta tehdä jotain toisin, kun ja jos haluat päästä juomisesta eroon. Krapulassa se lopettaminen on niin helpon oloista, mutta niin on myöhemmin sen juomisen aloittaminenkin, jos sitä yksinään omin voimin koettaa estellä.

Hae ihmeessä apua, jos koet sitä tarvitsevasi!!