Viimeinen känni

Terve kaikille,

tässä yksi juoppo lisää; tarkoituksena lopettaminen.
Olen hieman yli kolmenkymmenen, naimisissa ja maailman suloisimman tytön isä. Asun lämpimässä maassa ja meillä on täällä hieno asunto ja mukavia ihmisiä ympärillä. Työssänikään ei ole valittamista.

Ongelma ei siis ole ulkoisissa puitteissa eikä päähän potkivassa maailmassa, vaan täysin omassa itsessäni. Olen aina juonut; aivan nuoresta pitäen minulla on ollut tämä kummallinen tarve leijailla kemian avulla jonnekin kauas toiseen todellisuuteen. Se liittyy jotenkin läheisesti kaikkeen sellaiseen mistä minä pidän elämässä; se liittyy kirjoittamiseen, se liittyy taiteisiin ja musiikkiin. Se liittyy kaikkeen luovaan harrastukseen, joka on kuitenkin minulle niin kovin tärkeää ja rakasta.

Vuosikaudet onnistuin (tai luulin onnistuvani) pitämään juomisen jollain tavalla kontrollissa; olen aina ollut melko hyväkuntoinen ja onnistunut myös urheilemaan juomiseni ohessa. Ehkä tästä syystä olin aika hyvä skarppaamaan tarvittaessa; jopa peittämään oman juomiseni. Ajan kanssa tämä sitten on käynyt vaikeammaksi ja nykyisin olen tilanteessa jossa en voi juoda yhtä pullollista olutta vetämättä tämän jälkeen päätä täyteen. Juomani alkoholimäärät ovat lähteneet täysin lapasesta; olen aina kaatanut paljon, mutta nykyään menee sellaiset määrät etten voi uskoa pysyväni pitkään hengissä tätä rataa.

Taidan olla ajanut itseni tilanteeseen jossa on pakko tehdä päätös ja tämän päätös tulee määräämään jatkuuko elämäni vai ei. Katsellessani pientä tytärtäni jokeltamassa ja etsiessään katsellaan iskää, tajuan etten halua edes miettiä muuta vaihtoehtoa kuin lopettamisen; Sen on tapahduttava nyt.

(2. päivä selvänä ja järjetön hikoilu eilisestä illasta lähtien. Näin unta eläimistä, kuten aina usean päivän putken jälkeen.)

Hyvä päätös! Ja tässä vaiheessa kannattaa ehkä katsoa mieluummin tunti kuin päivä kerrallaan. Itse otin ekoina päivinä tavoitteeksi aina seuraavan tasatunnin. On motivoivampaa ajatella, että on jo päivän 11. tunti kuin että on vasta ekan raittiin päivän puoliväli. :smiley: Raportoihan tänne jatkossa.

Hei Hannes-Johannes ja tervetuloa joukkoon! Heti kättelyssä sinua voi onnitella siitä, että olet päättänyt tehdä jotain tilanteellesi ja olet löytänyt tänne Plinkkiläisten sankkaan joukkoon. Ei tosiaankaan tarvitse olla yksin, sillä meitä alkoholi/päide/riippuvuusongelmaisia on läjäpäin.

Juomisesta irtirimpuilu on mahdollista.
Itselleni oli merkittävä oivallus kun tajusin päihdeongelmani riippuvuusluonteen. Olin kuvitellut että kyse oli heikosta tahdonhallinnastani, vaikka kyse oli siitä, että olin jäänyt juomiseen koukkuun kuten huumeriippuvaiset huumeisiin.

Olen riippuvainen luonne ja jään koukkuun milloin mihinkin. Se lienee aika tyypillistä meille jotka jumitamme myös ennen pitkää alkoholin kanssa. Nyt suuntaan hullutukseni muualle, alkoholin käyttöä voin kontrolloida vain siten, että en ota ollenkaan. Eikä se ole menetys, se vain tuntuu riippuvuuden vuoksi alussa siltä, koska se on sen taudin kuva…

Sinnittele hetki kerrallaan. Selviät siitä, tilalle tulee muita ja mukavempia asioita.

Raittiudellesi peukuttaa Rulla

Tässä ollaan ns. asian ytimessä mielestäni; on turhaa potea loputonta syyllisyyttä siitä, ettei kykene hallitsemaan juomistaan, koska alkoholi on riippuvuutta aiheuttava aine muiden joukossa ja jos sitä tarpeeksi pitkään, usein ja hartaasti käyttää, jää todennäköisesti riippuvaiseksi, eli se on tavallaan ihan loogista. Itseäni ainakin on helpottanut asian mieltäminen näin - mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö sitä olisi vastuussa omista teoistaan. Niitä vain on helpompi ymmärtää jos löytyy jokin “syy” sille, miksi toimii kuten toimii…

Tsempit Hannes-Johannekselle täältäkin! Itselläni on juomattomuutta takana vasta huimat 10 päivää, mutta olo on jo paljon parempi ja paranee päivä päivältä :slight_smile:

Hannes-Johannes, oletko mielestäsi alkoholisti?

JUST näin! Ja kun vapauduin syyllisyydestä, sain voimia raitisteluun…

Me alkoholiriippuvaiset ollaan muuten ihan kelpo ihmisiä, mutta meissä on sisäänrakennettuna oma mekanismi, eräänlainen automaattikytkin tai autopilotti, joka junailee mielemme juomisen äärelle. Kun sen mekanismin oppii tunnistamaan itsessään, on helpompi vältellä sen luomia ansoja.

kotiläksyksi määrään teille Juhani Seppäsen -Selvästi juovuksissa kirjan, se avasi silmäni moneen asiaan.
Mars kirjastoon!

Komentelee Rulla

Kiitos tsempeistä - kolmas päivä alkanut ja vaikken kovin hyvin unta saanutkaan, on olo jo hieman parempi; osittain varmasti johtuen päätöksestä lopettaa. Toivottavasti tämä positiivisuus jaksaa kantaa myös pidemmän päälle…

Sitä niin helposti on monesti lopettamassa ja julistamassa elämän muuttuvan - kunnes koittaa se ensimmäinen houkutus ja taas mentiin. Näin se on käynyt aiemmin. Mutta ehkä tällä kertaa; en ehkä koskaan ole yrittänyt ihan täydellä sydämellä, mutta nyt sen teen. Tällä kertaa tämä onnistuu!

Tautina tämä on vaikea käsitellä; sen laukeaminen kun kaikesta huolimatta vaatii sen oman teon ja päätöksen; jotenkin sitä ei halua yrittää selittää etten se ole minä joka juo sen ensimmäisen ryypyn jälkeen, vaan kyseessä on sairauden aiheuttama pakkoreaktio. On melkeinpä helpompi ajatella että syy on täysin omassa itsessä ja heikkoudesa (antaahan tämän hyvän syyn juoda lisää…). Sitä on “normaalien” niin vaikea ymmärtää. Onneksi minulla ei ole vaikeuksia myöntää olevani heikko eikä myskään sitä etten vai kykene sanomaan “ei”. Olenkin alkanut pyytää läheisiltä ihmisille etteivät saattaisi minua tilanteeseen jossa päätös juomisesta jää minulle. Täkäläisessä kulttuurissa se on välillä erittäin vaikeaa, sillä vaikka täälläpäin ei juuri itseni lailla juojia paljoa näe, on alkoholi kuitenkin erittäin läsnä ja sitä juodaan käytännössä päivittäin.

Mutta kuten sanottua, päivä kerrallaan - tunti tunnilta. Vielä on toivoa, kuten vaimoni sanoi. Haluan uskoa tähän ja löytää sen oman itseni jostain tuolta syvältä, sen kaverin mistä me kaikki joskus pidimme. Ja kyllä, nykyisin olen alkoholisti; olen varmasti aina ollut mutta juuri nyt sen ymmärtäminen ja tunnustaminen antaa jo voimia yrittää löytää jotain muutakin elämältä.

Hei Hannes-Johannes,

Itse olen lähempänä 50 oleva eronnut mies ja mietin ihan samoja asioita kuin sinä - samaan on käytös mennyt. Viikonloppuna tuli sählättyä oikein olantakaa, putki oli ke-su. Häpeä ja moraalinen krapula ovat nyt valtavat, muutenkin pelkotiloja päällä. Onneksi olen lomalla. Tiedän että tein aikamoisia tyhmyyksiä. Ja samoin, kaksi yötä on nyt mennyt täristessä, viimeyönä katkonaista unta. En tiedä miten tästä jaksaa nousta, putki on kuitenkin ainakin saatu katkaistua. Jos tarvitset kaveria voisin lähteä lopetushommiin kanssasi näin chatin välityksellä, ehkä kahden olisi helpompaa, voisi vaihtaa sitten kokemuksia matkanvarrella. Kiinnostaako?

moi,
et ole ainoa, joka miettii sitä, kauanko kroppa kestää viinaa. Fyysiset vauriot ovat kamalia, mutta pahinta minun mielestä on se, että loukkaan rakkaitani ! Kyllähän viinan kanssa läträäminen on hitaan itsemurhan tekemistä monessa mielessä:henkinen taso taantuu ja fysiikka lopulta pettää. Tietenkin vielä se, että kännissä voi kaatua tms loukata itseään tai toisia.
Tsemppiä selvään elämään ja krapulan hikoilut itse ajattelen niin, että oma rakas elimistöni yrittää puhdistautua myrkyistä. Jaffaa ja buranaa :smiley: ÄLÄ LUOVUTA !!!

Neljäs päivä - Teema: palaneet sillat

Tänään oksettaa ja heikottaa, mutta hikoilu on vähentynyt huomattavasti. Itse juomista ajattelen ainoastaan negatiivisena asiana, enkä ole näin kertaakaan saanut pakottavaa mielihalua lähteä juomaan ja unohtaa tämä koko sähellys…

Rupesin tässä ajattelemaan ja muistelemaan kulunueita vuosia ja kaikkea sitä skeidaa mitä olen saanut aikaan “toteuttaessani itseäni”. Totta, on monia hyviä ihmisiä ja tilanteita joihin en varmasti olisi koskaan tutustunut ilman alkoholia, mutta lähinnä mielessäni pyörii ne monet ihmiset joiden seuraan ei ole enää paluuta. Niin monet tilanteet ovat päätynyeet enemmän tai vähemmän sekavissa merkeissä jonkinlaiseen tragediaan ja toisten ihmisten loukkaamiseen. Sen sijaan että olisin yrittänyt koskaan selvitellä tilanteita olen yksinkertaisesti luovuttanut ja juonut entistä enemmän; jatkaen sekavaa vaellustani ihmisistä ja tilanteista toiseen - tuhoten kaiken mikä eteeni on tullut.

Tämä on ehkä se kaikkein vaikein asia käsitellä omassa mielessään. Monet näistä menneisyyden haamuista tulevat palaamaan ikuisesti mieleeni ja painajaisiini. Näitä ihmisiä ei auta tieto siitä että “se en ollut oikea minä”. Heitä tuskin kiinnostaa moinen selitys. Silti mielessäni pyörii myös ajatus että jahka pääsen tästä pahimmasta vaiheesta eroon haluaisin yrittää rakentaa uudelleen mitä siltoja vielä on mahdollista korjata… En oikein jaksa uskoa että tämä tulee onnistumaan monenkaan kohdalla; harva haluaa juoppoa lähelleen ja vielä harvempi uskoo heidän kykenevän muuttumaan, varsinkin kun menneisyys näyttää toisenlaista mallia.

Ehkäpä siksi olisikin parempi yrittää keskittyä nykyisyyteen ja ruveta tekemään hyviä asioita; sellaisiinhan ihmiset kiinnittävät huomionsa eivätkä ihmisiin itseensä. Toipuvasta alkoholistista tahtoo helposti tulla melko itsekeskeinen ihminen varsinkin näin alkuvaiheessa; onhan se ymmärrettävää. Oma elämä on muuttumassa ja ainoastaan alkoholi ja sen juomattomuus tuntuvat olevan tärkeitä. Siksi uskonkin että paras keino toipua on yrittää keskittyä kaikkeen muuhun kuin itse addiktioon. Nyt jatkan töitäni ja yritän saada aikaan jotain arkipäiväistä ja hyvää - unohtaen sillat ja niiden ylitykset vielä toistaiseksi.

hyvä idea,
ei kannata yrittää muuttaa mennyttä ja pyydellä määrää enempää anteeksi. Pyydä ihan ensiksi itseltäsi anteeksi ja koita opetella pitämään itsestäsi. Minullakin on jos jonkinlaisia haamuja menneisyydessä ja hämäriä mielikuvia juomiskinkereistä. Ne kulkevat jotenkin aina mukana, mutta niiden ei kannata antaa kuiskia korvaan liiaksi.
Jos keskityt liikaa anteeksipyytelyyn muilta ja asioiden selittelyyn; elämä menee hukkaan.
Pieni hetki kerrallaan koitetaan olla ilman sitä viinaa;pala kerrallaan itsetunto myös vahvistuu ja oman elämän hallinta palaa.
Liikaa ei kannata analysoida,kuten totesitkin. Minä ainakin yritän keskittyä johonkin konkreettiseen tekemiseen,jos alkaa v…tuttaa liikaa. Pihahommia, autoa tankkaamaan…mitä vaan!
Tsemppiä meille kaikille.

Yhdeksäs päivä - ensimmäinen viikko ja mikä tärkeintä, ensimmäinen kuiva viikonloppu takana. Join kyllä eilen yhden oluen, tosin alkoholittoman. Pää on ruvennut selkiämään ja hikoilukin on vähentynyt miltei normaaliksi. Fyysisesti olo on vieläkin jotenkin oudolla tavalla väsynyt ja voimaton, vaikka olenkin saanut unenlahjani takaisin ja nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan. Lienee normaalia. Ensi viikolla yritän palata kuntosalille ja saada myös fyysistä kuntoa paranemaan päin. Niin tai näin, on henkisesti olo kuitenkin käsittämättömän paljon parempi kuin aikoihin. Silmät ovat auenneet uudelleen.

Tässä vaiheessa on toki liian aikaista ruveta lauluja kirjoittelemaan siitä kuinka helposti tämä käy, mutta sen sanon kaikille lopetusta miettiville että kyllä ne käärmeet ja demonit väistyvät lopulta. Pahin on kuitenkin aika nopeasti ohi ja tämän jälkeen alkaa se eläminen ilman dokaamista - vaikeaa varmasti alussa, mutta tässä pisteessä on jo yksi valtava etu puolellaan; nimittäin se että sitä rupeaa ns. pelaamaan täydellä pakalla. Järki on voittamassa eikä valinnat tapahdu enää automaattisesti kuten ennen, vaan omasta tahdosta.

Kaikki on kuitenkin yksilöllistä ja jokaisella on ne omat liskot kohdattavanaan. Omasta puolestani voin sanoa että tähän pisteeseen tie oli, vaikkakin tuskallinen, myös jollain tasolla jopa helpompi kuin kuvittelin. Olin turhaan pelännyt liikaa niitä ensimmäisiä päiviä ja tätä viikonloppua. Toivottavasti muillakin on yhtä paljon onnea matkassa.

Nyt siis takaisin elämään ja yrittämään pitää se oma pää ja ajatukset selvänä - kirjoittelen uudestaan jos retkahdan tai sitten paljon myöhemmin jos kaikki on mennyt hyvin…