Viikonloppujuoppo

Kotikanava
581

Ihan vaan lyhyesti sanasta “jättäminen”. Minäkin vierastan sitä. Liitossa, vaikka kuinka “huonossa” ja epätasapainoisessa, on kuitenkin silti aina kaksi osapuolta. Silloin minun mielestäni asioita pitäisi jollakin tasolla pystyä yhdessä käsittelemään, ainakin yrittää. Juurikin tarkistaa, mitä ratkaisumalleja on siinä liitossa vai onko, ja jollei ole, jollakin tavalla päätyä sitten “eroon”, niin että kumpikin kuitenkin saa tilaisuuden sanoa mielipiteensä, eikä vain möläyttää, että “Sinä olet paska. Minä jätän sinut”. -Tämä on kai vanhanaikaista :smiley: Mutta ei minusta ole jättämään lappua pöydälle, että “mä lähdin sitten ny”.

Mutta nyt asiakaskäynnille, ja sitten tilinpäätösten kimppuun.

Mukavaa päivää Hemmiinalle, ja kaikille muille jotka lukevat :smiley:

582

Niin, eivät kai tunteet tai tuntemukset ole kenenkään syytä. Ei niistä siis pidä syyttää ketään, ei toisia eikä itseään. Jos joku ihminen saa toisen tuntemaan esim. vihaa tai katkeruutta, niin kyllähän ne sen tuntijan vastuulla ovat… Eihän toki toisia ihmisiä saa kohdella miten vaan, mutta toisaalta; tärkeämpi pointti onkin siinä, missä kulkevat ne omat rajat. Mitä ottaa vastaan, ja mitä ei. Jos arvostaa ja rakastaa itseään, ja kohtelee itseään kunnioittavasti, ei pysty ottamaan toisilta vähättelevää, rumaa, alistavaa ja ilkeää käytöstä vastaan. Ei vain pysty. Ei se tarkoita riitaa, eikä puolustautumissotaa, vaan sitä, että ilmoittaa että tuollaista ei katsele, olen enemmän arvoinen. Ja sitten toimii tämän mukaan, eikä usko sanoja, vaan tekoja.

Tämä siis omakohtaista pohdintaa jälleen. Nyt kun asiaa mietin, olen saanut ympäristöstäni juuri sellaista kohtelua, miten olen itseäni kohdellut. Ja miten olen antanut itseäni kohdella. Mies lähti juomaan viikonloppuisin, ja vähät välitti tunteistani, kun en itsekään niistä välittänyt, vaan pakenin niitä minkä jaloistani pääsin. Kun vedin rajat, vaihtui mies, mutta vaihtui myös elämä. Rajojen vetäminen tarkoitti kohdallani oikeastaan vaan sitä, että aloin hyväksyä itseni sellaisena kipeänä ihmisenä kuin olin. Annoin itselleni anteeksi, kohtelin itseäni myötätunnolla ja rakkaudella, ja otin vastaan KAIKKI tunteet mitä minusta nousi.

(ja tällä tiellä olen edelleen, ei ole mikään nopea prosessi…)

Tsemiä Hemmiina, kyllä se siitä. Niin ja Rintsku myös, askel kerrallaan kohti uusia tuulia, kyllä elämä kantaa meidät kaikki. Kipuineen, vaivoineen, epätäydellisyyksineen kaikkineen olemme täydellisiä, tärkeitä, rakastettavia olentoja joka ikinen <3

583

Kiitos taas, Sitris ja - mikä se olikaan; ainiin Rintsku :wink: !

Sitruunapippuri toi esille tuon rajan vetämisen ja se olikin hyvä näkökulma taas yhden kerran :slight_smile: Minä olen mielestäni pitänyt tiukasti huolta siitä, etten suostu mihin tahansa kohteluun ja esim. tuo miehen viikonloppujuominen on asia, jota en vain voi hyväksyä ja sen olen miehellekin tehnyt selväksi. Okei, hän jatkaa tapaansa, mutta saa sitten “palkaksi” surkean vaimon :wink: Olen itse asiassa joskus hänelle sanonutkin, että siinä, missä hänellä on oikeus juoda, on minulla oikeus olla surkealla mielellä eli kumpikin tuossa vaiheessa pahoitetaan ja/tai ärsytetään toistemme mieltä, mutta ei sen tarvi elämää suurempaa ongelmaa tuottaa. Eikös tuo ole ihan tasa-arvoista :wink:

Meillä muutes mies on hiljalleen yrittänyt ryhdistäytyä käymällä lenkillä ja kuntoilemalla. Ainakin pientä yritystä häneltä taas “terveempään” suuntaan, mutta ennenkuin kukaan nyt ajattelee, että “tuollahan sitä taas herätellään toiveita ja jaksetaan hetki eteenpäin”, niin kerron, että meillä tämä aaltoilu on tosiaan tavallista enkä siitä nyt sen enempiä odotuksia itselleni lataa. Enkä myöskään miehen harteille. On ihan hänen itsensä kannalta hieno juttu, jos jaksaa taas “ottaa itseään niskasta”. Lisäarvo tulee sitten meille läheisille pirteämmän ja positiivisemman miehen muodossa :slight_smile:

Ja juu, meillä ei mieheltä ole koskaan löytynyt sanoja, siis mitään lupauksia paremmasta, vaan nimenomaan hän on näyttänyt tekojensa kautta, että on sitoutunut omaan ja yhteiseen hyvinvointiin. Rehellinen mies niin hyvässä kuin tuossa pahassakin :slight_smile:

Mutta nyt minä jatkan taas töitä, niin joskus pääsen kotiinkin :stuck_out_tongue:

584

Tervehdys taas kaikille pitkästä aikaa. :slight_smile:

Eipä ole tullut kirjoiteltua, mutta kiitos kuitenkin kaikille ajatuksiaherättävistä kommenteista aiempaan viestiini. :slight_smile:

Jos hieman taas näin terapiamielessä päivittäisin kuulumisiani…

Mies ei juo enää ihan päivittäin, alkuviikko menee nykyään vesilinjalla, osittain johtuen yhteisestä painonpudotusyrityksestä…Mutta loppuviikot/viikonloput ovat entisellään. Joka viikonloppuun kuuluu alkoholi, hyvin reippaassa määrin. Tänään soittelin miehelle töihin kissan eläinlääkäriasioista ja mies totesi, että “älä nyt tälle päivälle sitä aikaa varaa, mä nimittäin haluan ottaa oluen heti kun pääsen töistä”. Että tämä on se viikonloppujen priorisointi. No, onneksi kissan lääkeasiat hoituivat puhelimitse…

No, ottihan se mies sitten oluen…toisenkin…kahden tunnin sisällä vissiin 7-8…Tuntuu typerältä laskea näitä tölkkejä, mutta näköjään siihen on alitajuisesti menty…Teki kyllä toki myös pihahommia samalla, että ihan pelkästä dokaamisesta ei ollut kyse. No, sitten alkoi soittelurinki kavereille, eli tyypillinen merkki siitä että mies ei enää viihdy kotona. Päätyi sitten lähtemään sisarensa luokse. “En mä kyllä mee jos taas tulee sanktiota” totesi kyllä jossain vaiheessa, kuittaillen siitä että olen valittanut siitä että olen aina viikonloppuisin yksin…

Olen itseasiassa tässä todennut, että niinkään suuri ongelma ei ole se, että mies on reissuillaan, vaan se aivan järjetön humalahakuisuus. Olen ennenkin elänyt parisuhteessa alkoholia käyttävien miesten kanssa, mutta kenelläkään ei ole ollut näin suurta humalahakuisuutta. Kun tuo juominen ei ole enää mitään sosiaalista, vaan menee parissa tunnissa siihen pisteeseen, ettei enää edes pysty keskustelemaan. Ja nyt on alkanut ilmaantua ihan uskomatonta sekoilua…Tänäänkin reissulta palattuaan istahti sohvalle ja juteltiin ihan rauhassa niitä näitä. Yhtäkkiä vaan nousee sohvalta ja toteaa, että “no mä ymmärrän kyllä etten oo sulle tarpeeksi hyvä” ja lähtee huoneesta. Olen ihan hoomoilasena, että mistäs tää tuli. Sitten mies tulee takaisin ja valittaa kun meni arpavoitto sivusuun…Eikä enää edes muista mitä on pari minuuttia sitten sanonut…Että sellainen keskustelukumppani…

Eniten ahdistusta aiheuttaa se, kun ei koskaan tiedä milloin mies tulee ja missä kunnossa, vai tuleeko ollenkaan, ja mitä on matkalla sattunut.

Pari viikkoa sitten tuli myös eräänlainen “all time low”, kun mies lähti juhlimaan siskonsa synttäreitä. Toinen sisko oli jo alustavasti sanonut, että toivoisi ettei mies vetäisi itseään ihan änkyräkänniin, vaan että kaikilla voisi olla mukavaa. Mies vaan tuhahteli tälle pyynnölle. Ja kuinkas siinä sitten kävikään, klo 21 juhlailtana jo sain puhelun miehen siskolta, että mitä hän tekee, kun mies ei varmaan selviä omin päin kotiin kun on niin päissään ja ehtinyt jo kaatuakin pariin kertaan. Mies on aina sanonut, että jos läheisille hänen alkoholinkäyttönsä on ongelma, hän kyllä tekee asialle jotain…No, eipä tähän mennessä…Jotenkin kaikkein pahimmalta tuntuu se, ettei edes siskonsa synttäreiden takia voi hillitä juomistaan. Kaiken edelle menee se viina.

Miehellä on myös aina selitys juomiselleen…“no se meni överiks kun on toi paino laskenut” “se oli vaan sitä kun olin niin väsynyt”…Koskaan ei kyse ole siitä, että olisi vaan juonut liikaa…

Jotenkin tätä kirjoittaessani tunnen itseni todella tyhmäksi, kun edes mietin, että onko tämä enää tervettä vai ei. Mutta oman alkoholistiperheen lapsi-menneisyyteni takia koko ajan on takaraivossa se nalkuttava osio, joka ajattelee että olen vaan liian herkkä tällaisten suhteen…Mieskin selittää mielipahani aina sillä, että en vaan pysty ymmärtämään normaalia alkoholinkäyttöä, kun en itse käytä…

No, tulipahan taas purettua sydäntä, kun mies makaa sammuneena makuuhuoneessa…Kiitos ja anteeksi. :slight_smile: Kiva lukea myös teidän muiden kokemuksia, yritän pysyä palstalla vähän aktiivisemmin jatkossa. :wink:

Hauskaa ja stressivapaata viikonlopun jatkoa kaikille. :slight_smile:

585

Hei taas yhden viikonlopun jälkeen!

Kiva oli lukea Louhin kuulumisia, vaikkeivät ne niin “innostavia” olleetkaan. Louhi teki tärkeän havainnon todetessaan, että tekstiään lukiessaan kokee itsensä tyhmäksi, kun edes miettii, onko miehen käytös (tai heidän elämä yleensä?) tervettä vai ei. Yksi tämän keskustelufoorumin tehtävä mielestäni onkin se, että voi tehdä objektiivisia havaintoja ikäänkuin ulkopuolisena, kun lukee omia viestejään etenkin jälkikäteen.

Meidän viikonloppuun sitten… Mies pysytteli tällä kertaa kotosalla selkeistä kiusauksista huolimatta. Joi viikonvaihteen aikana yhteensä neljä olutta, ainakin niiden tyhjien pullojen määrässä laskettuna, mitkä ilmestyivät roskiskaappiin. Meille tuli lauantaina kutsu anoppilaan iltaa istumaan, mikä käytännössä tarkoittaa juomaan ja seurustelemaan, ja hetken aikaa tuota vaihtoehtoa mietimmekin. Sitten se hetken tunnelma jotenkin meni ohi ja lopulta jäimme kotiin. Huomasin kyllä, että olin jollakin tapaa pingottunut sen aikaa, kun vähänkään arvelin, että “lähtö tulee”, mutta tosiaan illan mittaan rentouduin ja ainakin omalta osaltani tein päätöksen, että en lähde mihinkään. Tuossa yhteydessä sain sanotuksi miehelle, että itsellä on ensi viikonvaihteessa “viihteellinen” meno, joten en siinäkään mielessä halua/jaksa tätä viikonloppua viettää valvoen ja juoden.

Siitä huolimatta, että yksi viikonvaihde sujui noin, sanoisinko asiallisesti, en ole mitenkään huojentunut, koska miehellä selvästikin kiusaus ottaa olutta ja/tai lähteä johonkin on suuri. Meillähän on yleensä selkeästi näkynyt se suunnanmuutos, jossa mies “ottaa itseään niskasta” ja alkaa kuntoilemaan eikä tunnu edes ajattelevan juomista, mutta vielä ei näytä olevan kypsä aika tuolle - jos sitten enää koskaan onkaan…

Täytyy siis edelleen tehdä työtä sen eteen, että miehen toiminnasta ja kiusauksista huolimatta kykenen itse voimaan mahdollisimman hyvin, enkä lamaannu sen edessä, että “odotan”, mihin miehen askel kuljettaa :slight_smile:

Pirteää viikon alkua, siskot!

586

Huh, onpas täällä käyty keskustelua! :smiley:
Paljon oli sellaista tekstiä mikä laittoi ajattelemaan, että olisin voinut itse tuon kirjoittaa.
Esimerkiksi tämä:

Vuosi sitten ero pyöri vahvasti mielessä. Mutta tämä oppiminen elämään (tai niinkuin minä nimitän: oman elämän hankkimis-projekti) ja asennoitumisen muutos on muuttanut mieltä. Meillä kotonahan ei ole miehen juomisen suhteen ole oikeastaan mikään muuttunut. Välillä määrät ovat suurempia, välillä pienempiä. Mutta oma asennoituminen: en kärsi itse siitä enään niin paljon, kun olen opetellut ajattelemaan elämääni muutenkin kuin miehen kautta. En ole elämässäni riippuvainen hänen tekemisistään. Tämä tuntuu nyt naurettavalta, eihän kenenkään sillälailla kuulu elää. Mutta minäpä elin, vuositolkulla.

Jompikumpi, Hemmina tai Rinalda, kirjoitti myöskin siitä kuinka myös alkoholistilla on paha olo eikä hän tarkoituksella aiheuta pahaa oloa muille.
Tämä on sellainen asia mikä minulta pääsee aina välillä unohtumaan. Tottakai toivon, että miehen olisi parempi olla. Olenkin koittanut häntä nyt vähän tuuppia miettimään omaa oloaan ja sitä mikä voisi oloa parantaa. Luulen, että meidän yhteiselomme onnellisuus on koostuu myös siitä kuinka molemmat voivat omalla sarallaan. Jos itse voi huonosti, ei voi parisuhdekaan voida hyvin.

Paljon muutakin olisi ollut sellaista mitä olisi voinut kommentoida, voihan oll, että jatkan myöhemmin tai sitten en, nyt aika on kuitenkin rajallinen.

Vielä pieni “päiväkirjamerkintä”: Itse pidin nenäkiinnikirjassa-viikonloppua ja otin pääsääntöisesti rauhallisesti. Lauantaina tosin käytiin koko perheen voimin hurvittelemassa, koska lapsille oli se reissu luvattu. Mies otti perjantai- ja lauantai-iltoina, jonkun siiderin taisi myös sunnuntaina, mutta oli lauantaina meidän muiden mukana mukisematta, selvinpäin.
Tuleva viikonloppu ja sitä seuraava ovatkin meillä rauhallista tuon juomisen suhteen, koska mies lähtee perinteiselle reissulleen perjantaina ja palailee vasta ensi viikon lauantaina.

Tuli vielä mieleen Rinaldan jostakin kommentista miehen ottamisesta mukaan toimintaan. Itse olen tehnyt sellaisen periaatepäätöksen, että miehen ollessa selvinpäin, hän on enemmän kuin tervetullut mukaan meidän toimintoihin, mutta kännissä en häntä huoli mukaan. Itselläni hermot kiristyy välittömästi katsellessani hänen juovuksissa olemistaan joten meidän on silloin parempi olla eri paikoissa. Mukavampi kaikille. En ole meinaan hermostuneena mitään mukavaa seuraa kenellekään. :smiling_imp:

Niin ja Louhille vielä piti kirjoittamani: tervetuloa taas tänne, jospa vaikka kirjoittaminen helpottaisi oloasi.

Mutta nyt töiden kimppuun…

587

Olipas kiva kuulla, Delfi, sinustakin taas välillä :slight_smile:
Ja ihanaa, että koet, ettet kärsi itse miehen juomisesta enää niin paljon, kun olet opetellut ajattelemaan elämääsi muutenkin kuin miehen kautta. Tuohon minulla tuntuu edelleenkin olevan jonkin verran matkaa.

Tänä aamuna, vai olikohan se eilen, kotona miehen kanssa pyöriessämme tuli tunne, että siinähän se ukkokultani taas ympärillä häärää - oli siis jotenkin tuttu ja turvallinen tunne. Täytyy myöntää, että esim. koskettamisen tasolla olemme vieläkin kaukana toisistamme eli meille hyvin tavallista koskettelua ja ohimennen suukotusta on hyvin harvoin. Ehkä sekin tapa vielä palautuu, kunhan aikaa kuluu :slight_smile: Ja tärkeää tuossa on tietenkin se, ettei kumpikaan koe joutuvansa koskettamaan vain toisen mieliksi.

Sinänsä jännää, että pystyn lyhyessä ajassa, siis ihan vuorokaudessa, irtautumaan niistä “pohjatunnelmista”, joita miehen juominen tai jopa juomisen himo minussa synnyttää, mutta harmi tosiaan, ettei tämä ole pysyvää “paranemista” läheisriippuvuudesta tai miksi sitä sitten nimittääkään. Sitä tavoitellessa ja odotellessa :slight_smile: Heipat taas tältä erää!

588

Se on muuten tärkeä taito, irtaantua… Että ei ota kaikkea niin vakavasti. Kun tilanne on päällä, tuntuu että olisi siellä myrskynsilmässä hirveässä pyörityksessä… mutta kun pystyy katsomaan sitä tilannetta vähän etäänpää, niin eihän se nyt niin vakavaa olekaan, miltä se juuri nyt tuntuu. Tunteitahan ne vain ovat. Muistan että joskus jaottelin elämääni lohkoihin, vähän kuin ruisleipään, jossa oli monta lohkoa. Yksi oli suhden mieheeen, yksi lapset, yksi työ, yksi ystävät, yksi harrastukset jne… ja kun joku osio prakasi, (no yleensä juuri se mies…) niin helposti unohtui kokonaisuus, koko leipä siis… Mutta se auttoi, että muisti, että tämä on nyt vain yksi lohko, missä mättää, muut lohkot on kunnossa. Tai yleensäkin, muistan miten tuntui että se yksi päivä/Ilta oli KAIKKI ja ikinä ei enää mikään voi olla jatkossa hyvin… kaikki on pilalla… Se oli aika masentava ajattelutapa. Hienoa Hemmiina että pääset välillä etäämmäksi siitä ahdingosta, ja osaat suhteuttaa sitä.

Paranemisesta, minusta on huikea ajatus se, että joskus olisi eheä ja “terve”. Mutta en halua haaskata tätä elämistä sen odottamiseen, vaan päivä kerrallaan nauttia täällä olemisesta, ihan tällaisena “sairaana kehäraakkina” kuin olen :slight_smile: Eli olen hyväksynyt sen, että en ole vielä eheä ja täydellinen, tuskin olen koskaan, mutta silti voin rakastaa itseäni ja toisia, sieltä kipeydestä ja keskeneräisyydestä käsin - sekä samalla nauttia elämästä. Paraneminen tapahtuu kuin itsestään, kun vain jaksaa olla itselleen rehellinen, ja elää tiedostavasti. Nyt vien itseni hevostelemaan, ja sitten syömään sushia. Aionpa hemmotella itseäni vielä Kutsukaa kätilöt- sarjalla netflixin kautta, ja lakritsi-jätskillä, tuossa myöhemmin illemmalla. Hyvää viikonloppua Hemmiina, ja kaikki muutkin!

589

Viikonalkua taas kaikille! :slight_smile:

Ihan ensimmäisenä Sitruunapippurille, meillä on näköjään samat nautinnot, lakujätski ja tuo Hakekaa Kätilö-sarja. Etenkin jälkimmäiseen olen ihan koukussa. :slight_smile:

Viikonlopun päivitystä taas täältä…Miehellä meni taas melkoisen lujaa, eikä ilmaantunut la-su-yöksi edes kotiin. Itse olin koko viikonlopun töissä, joten miehellä oli taas loistava tekosyy lähteä viihteelle. Mutta tällä kertaa kiehahti sen verran pahasti yli jo minullakin, että mies taisi ymmärtää jotain. Lupasi, että hankkii jonkinlaista keskusteluapua jostain, en sitten tiedä onko se psykologi vai mikä…Saa nyt nähdä. En oikeasti tiedä, onko tämä oikeasti lähtöisin hänestä, vai siitä että näki minun olevan aivan kyllästynyt tähän touhuun ja haluaa tavallaan tehdä minulle mieliksi…Vai jättääkö tekemättä mitään ja jatkaa ennallaan…Aika näyttää…

Toivottavasti teillä muilla on viikonloput menneet mukavammissa merkeissä. :slight_smile:

590

Hei taas kaikille :slight_smile: !

Nyt en ehdi kommentoimaan muiden tekstejä, vaikka mielessä jotain pyörisikin. Ajattelin pikaisesti kertoa, että oma reissuviikonvaihteeni meni oikein hauskasti, joskin melkolailla “viihteellä”. Tuli siis otettua alkoa monenlaisessa muodossa, mutta mitenkään änkyrässä en sentään ollut :sunglasses:

Mies oli nähtävästi viihtynyt sekä pe- että la-iltana jossakin eli käyttänyt poissaoloni kunnolla hyödyksi, en ole siitä häneltä kysellyt, mutta kyllähän se oli etukäteen arvattavissa. Minusta tuntuu, että viikonlopun “irtiotto” arjesta teki meille molemmille hyvää ja erityisesti minulle. Nyt on taas jaksanut katsella kotielämää ja miehenkin läsnäolo tuntuu pelkästään hyvältä. Mies on myös aktivoitunut kodin askareiden jakamisessa kanssani eli siltä osin helpottaa omaa jaksamistani. Hyvä vaan, jos nyt jaksaa tsempata :wink:

Tällä hetkellä tuntuu, niinkuin tuo oma “nollaukseni” olisi onnistunut. En koe ahdistuneisuutta kotiasioista, vaikka äkkiäkös sitä fiilikset muuttuvat :laughing: Naurava naama ihan sen takia, että jokainenhan nämä tunnelmien vaihtelut tietävät :slight_smile:

Nyt on pakko lopetella näin lyhyeen, mutta halusin käydä täällä “ilmoittautumassa” ja kertomassa, että hyvillä mielin elellään juuri nyt :slight_smile:

591

Kirjoittelenpa minäkin nyt kuulumisia. Kiva, että tämäkin palsta on taas herännyt henkiin :smiley: Oli aika hiljaista jossakin vaiheessa.

Tämä on niin totta! Täytyy yrittää muistaa aina ne hyvät asiat vaikka joku yksi lohko mättäisikin. Hyviä asioita on kuitenkin yleensä enemmän.

En halua masentaa, mutta älä Louhi toivo liikoja. Ole vain tyytyväinen, jos hän asialle tekee jotakin. Meillä on ollut samanlaisia lupauksia ja toiveita, mutta eivätpä ne yrittämiset ole kestäneet kuin korkeintaan pienen hetken. Toivotaan kuitenkin, että teillä on toisin.

Hienoa! :smiley:

Omia viikonloppukuulumisia: pyykinpesumaratoni takana, ulkoilua ym. sellaista. Mies on reissullansa, joten alkoholivapaa viikonloppu takana. Ensi viikonloppuna tulee kaverini lastensa kanssa kyläilemään ja se on minulle sellaista arjesta irtautumista. :smiley:
Joku ihmeellinen lenkkeilykärpänen on puraissut ja lenkille on päästävä joka päivä. Kaipa nämä ihanan keväiset ilmat vaikuttavat :sunglasses:

Aurinkoa huudellen (kun se ei tänään tunnu näyttäytyvän),
Delfi

592

Lueskelin tämän ketjun alkupätkiä parin vuoden takaa.
Olin kirjoittanut 1.7.2011 tällaisen tekstin:

On mukava huomata, että tämä päätökseni on pitänyt. Miehen juominen on aikalailla samanlaista mitä se oli silloin, mutta oma ajatusmaailmani on muuttunut. Ajatella, että tuosta päätöksestä tulee jo kaksi vuotta. Paljon on aikaa kulunut, mutta toisaalta se on mennyt nopeasti. Parisuhteen loiva alamäki on alkanut viimeistään tuolloin ja se jatkuu edelleen. Vieläkään en ole valmis eroamaan, mutta en myöskään odota enään liikoja. Edelleen kyllä toivon, että mies löytäisi oman paikkansa elämässä (niinkuin joku tuolla ketjun alkupäässä kirjoitti) ja saataisiin tämä parisuhde nostettua ylöspäin.

Tällaisia mietteitä tänä aamuna :slight_smile: Suosittelen todellakin lukemaan omia vanhoja kirjoituksia, antaa ajattelemisen aihetta.

593

Noniin, jospa sitä malttais pari riviä kirjoitella näin perjantain kunniaksi :slight_smile:

Minäkin kävin lukaisemassa 11.11.2011 kirjoittamani ensimmäisen viestini tässä ketjussa ja jotenkin tuli jännä olo, ihan myönteisellä tavalla. Jos ei muuta muutosta ole tapahtunut tässä noin 1,5 vuoden aikana, niin ainakin se, että en niin valtavasti enää ahdistu tuosta miehen toiminnasta. Jos hetkeksi ahdistun/tuskastunkin, niin kykenen pääsemään kurjasta tunteesta nopeasti irti. Olen kenties oppinut myös toimimaan hiukan itsenäisemmin miehen suunnitelmista piittaamatta. Toisaalta, tuossa ensimmäisessä tekstissäni totesin, että pitäisi löytää tietynlainen itsenäisyys menettämättä silti yhteyttä puolisoon, mutta niin se taitaa olla, että molempia asioita en pysty itselläni pitämään. Kyllä se yhteys puolisoon väkisinkin kärsii, tosin enitenhän se on kärsinyt ihan hänen oman toimintansa takia. En siis mitenkään syyttele itseäni :slight_smile:

Se on tosiaankin perjantai ja vaikken juuri nyt jännitäkään viikonloppua, niin voin kuvitella, että jos mies ottaa olutta ja/tai lähtee baarikierrokselle, niin kyllähän se jollakin tasolla koskettaa eli täysin välinpitämätön en asialle ole enkä varmasti koskaan tule olemaankaan, jollen sitten ylipäätään muutu välinpitämättömäksi miestäni kohtaan = tunteet kuolevat. Sitäkään en missään nimessä halua :slight_smile:

Tähän asti, tämän reilun 20 yhteisen vuoden aikana, mies on AINA ennenpitkää lopettanut jokaviikonloppuisen juomisensa ja alkanut kuntoilemaan ja keskittymään enemmin kotielämään, mutta nyt alkaa usko tuohon muutokseen olemaan vähissä. Tuntuu, että mies pitää ihan ihmisoikeutenaan saada viikonvaihteessa rentoutua oluen parissa… No, joko totun tuohon tai sitten en :wink: Aika siis näyttää, miten tässä tulee käymään.

Aurinkoisia päiviä teille kaikille <3 ! Palaillaan ensi viikolla kuulumisiin :slight_smile:

594

Pitipä näitä vielä käydä kommentoimassa.

Näin meilläkin on käynyt.

Tämäkin on kuin minun kirjoittamaani. Tosin vahvasti pelkään, että näin on käymässä. Meillä täytyisi ainakin tuon välinpittämyyden suunnan kääntyä nopesti toiseen suuntaan.

Nyt vielä hieman töitä ja sitten kotiin kestitsemään kaverin perhettä ja nauttimaan yhdessäolosta :smiley: Huomenna illalla kotiutuu mies reissultansa. En ole kamalasti ehtinyt ikävöimään touhujen keskeltä. Mutta jonkinverran kuitenkin. Se oli mukava huomata, että toista vielä ikävöi. :smiley:

595

No juu, eipä se tosiaan hirveän lupaavalta näytä tuo miehen avunhankkiminen, tai alkoholinkäytön vähentäminenkään…On kuulemma “jonnekin soitellut”…Mutta pakko sanoa, että tuo ei kuulosta hirvittävän uskottavalta, koska normaalisti mies puhuu aina avoimesti ja tarkasti asioistaan…

Nytkin tuolla makaa makuuhuoneessa sammuneena. Meni taas “käymään työpaikan naapuritoimipisteen kevätjuhlissa” ja lupaili kovasti että tulee kotiin kun pääsen töistä…No, tulihan se, mutta aivan päissään…Olen suoraan sanottuna taas tosi ahdistunut. Saatiin puhuttua asiasta viime viikonloppuna ja sanoin miten ahdistaa kun joka viikonloppu vetää täydet lärvit ja aina saa olla huolissaan. Huomenna vielä toiset firman juhlat ja mikäli viime vuodesta mitään opimme, tulee taas olemaan aivan örvelöt…

Tunnen myös itseni tosi tyhmäksi. Avun hankkimisesta puhuessamme mies sanoi, että tuli vaan aika huonoon saumaan, kun on näitä firman bileitä. Vastasin sitten siihen, että ei se nyt yhdet bileet tässä vaiheessa enää mitään suurempaa merkitse, jos on oikeasti halua muutokseen. Mies otti sitten tämän lupana dokata koko viikonloppu…

Eniten varmaan tässä ahdistaa se, että mies valitsee aina viinan ennen minua. Olen taas koko viikonlopun töissä ja tänään olisi ollut mahdollisuus viettää edes vähän aikaa iltaa yhdessä. Ei, viina vei voiton ja mies kaatui sänkyyn heti kotiin päästyään. Mutta miehen mielestä syy on minun, koska ei hänen voi olettaa kotona odottavan, kun kerran olen ihan “järjettömissä työvuoroissa”…

Ja kaiken ahdistuksen päälle takaraivossa nakertaa koko ajan se, että onko tämä kaikki vain minun ylireagointiani. Että onko kyseessä oikeasti alkoholiongelma, vai vain minun lapsena viinasta traumatisoitunut mieleni. Jotenkin vaan tuo, että mies ei juodessaan enää pysty lopettamaan ennen sammumista, on niin karmaisevaa…Vaikkakin hänen mielestään ihan normaalia…Välillä sitä miettii, kummalla se ongelma on, vai mahdollisesti molemmilla…

Kiitos taas kun jaksoitte lukea avautumistani. :slight_smile: Toivottavasti muilla mukavammat viikonloput. :slight_smile:

596

Maanantaita :smiley:

Samanlaista ahdistusta tunsin minäkin vielä puoli vuotta, vuosi sitten. Enään en voi sanoa, että ahdistuisin. Tottakai tuo harmittaa, kun tuntee olevansa kakkonen. Mutta olen itse ajatellut (meinasin ensin kirjoittaa, että hyväksynyt asian, mutta en sentään) asian näin: En voi vaikuttaa itse miehen tekemisiin. Jos mies on päättänyt ryyppäämään lähteä, niin en voi asialle mitään. Ja se ei todellakaan ole minun syyni, vaan sairaan miehen. Voin vain tehdä itselleni mielekästä ja siten jaksan itse paremmin. Ja hyväksyä sen tosiasian, että toista ei voi muuttaa, vain oman itsensä ja oman ajatusmaailmansa.
Olipas aika paasaamista heti näin viikon aluksi, mutta hyvä Louhi, että jaksat tänne kirjoitella. Sekin jo auttaa jaksamaan ja ainakin minulla muuttamaan omaa ajatusmaailmaani siten, etten enään ahdistu niin paljon.

Sitten omasta viikonlopusta. Parempia kuulumisia kuin Louhilla. :smiley:
Perjantaina ystäväni lapsineen oli meillä yökyläilemässä ja oli niin ihanaa huomata miten hyvä mieli tällaisesta yhdessäolosta tulee. Saunottiin, lenkkeiltiin ja juteltiin kunnolla. Oli tosi kivaa. :smiley:
Lauantaina kotiutui mies reissultansa. Selvinpäin ja jotenkin muuttuneena. Positiivisesti. Vaistosin jo aiemmin, kun hän soitti, mutta myöhemmin asia varmistui. Reissussa oli saanut juteltua kavereidensa kanssa ja ilmeisesti miettinyt asioitaan. Jonkinlainen halu muuttaa elämäntapoja oli ilmaantunut. Juteltiinkin kuin ennen vanhaan. Käytiin sunnuntaina lenkillä yhdessä ja miehellekin totesin, että paljon mieluummin otin tämän muuttuneen miehen takaisin kuin sen, mikä sinne lähti. Tuntui tosi hyvältä saada mies kotiin. Nähtäväksi jää, että tuleeko samat vanhat kaavat esiin, kun arki alkaa. Toivottavasti ei.

Nyt yritän pitää jalat kuitenkin maassa, enkä lähteä toivon kanssa leijailemaan, ja tukea miestä muutoksessa. Pieni askel kerrallaan…

597

Maanantaita täältäkin :slight_smile:

Delfillähän oli ilahduttavia kuulumisia, joihin tekee mieli sanoa, että nauti joka hetkestä, joka sinulle nyt suodaan. On hyvin paljon mahdollista, että “arki” palaa teillekin, mutta älä mieti sitä nyt :slight_smile:

Luin oman perjantaisen kirjoitukseni ja nyt vaan mietin, että on se ihmisen mieli vaan kummallinen… Oletin siis perjantaina olevani jo niin “voimaantunut”, ettei miehen kaljoille lähtö koskettaisi, mutta väärin oletin :confused:

Meidän viikonvaihde alkoi mukavasti ilman juomista, kunnes lauantaina iltapäivällä lasagnea syödessämme mies totesi, että tämän kanssahan maistuisi olut. Kävi hakemassa oluttölkin (on siis taas viikolla käynyt ostoksilla…) ja jo sen korkatessaan varmaan tarkkaili minun reagointiani. Omasta mielestäni suhtauduin asiaan neutraalisti, mutta kun tölkin tyhjettyä mies korkkasikin toisen, niin samantien kyllä oma mieleni “pimahti”. Kävelin yläkertaan tyttöjen luokse ja sanoin, että nyt riittää, taidan pistää tuon iskän pihalle, kun en jaksa katsella tuota jokaviikonloppuista kaljan juontia. Nuorempi tytär sanoi, että siitä vaan, ei hänkään siitä tykkää, vanhempi - isänsä tyttö - oli vaisumpi. Oma mieleni reagoi sen verran voimakkaasti, liekö joku turhautuminen oikea sana kuvaamaan tunnetilaa, että alkoi itkettämään. Menin piharakennukseen kokoamaan itseäni, jonka aikana mies oli vaihtanut collarit farkkuihin ja ilmoitti lähtevänsä olusille. Siinä kohtaa sitten totesin miehelle, että ei tule mitään meidän yhteisestä elämästä, jossa eivät enää arvot kohtaa. Minun elämääni ei ole tuo jokaviikonloppuinen juominen, mutta sinulla näyttää olevan, joten tää oli nyt tässä. Sanoin vielä, että eivät tytötkään tuollaisesta välitä (pitihän se vetäistä tuostakin narusta).

Mies lähti ja minä itkin :cry: Itkeskelin varmaan 1,5 tuntia ja mietin, että eihän tähän ole muuta ratkaisua kuin ero, että en halua kokea tällaisia tunteita viikon välein. Sain tosiaan koottua itseni illaksi ja tuon jälkeen olen ollut taas jotakuinkin oma itseni. Mies palaili reissuiltansa joskus kolmen aikoihin. Nukkui yönsä sohvalla ja tuli aamulla seitsemän aikoihin yhteiseen sänkyymme. Eilen mies oli kuin ei mitään, joten pakko oli hänelle sanoa, että ymmärtääkö minun olevan tosissani. En saanut oikein mitään vastausta. Tuntuu siltä, että mies ikäänkuin työntää päätä puskaan ja pakenee johonkin omaan maailmaansa, ettei tarvitsisi arkisia asioita (ongelmia) ajatella.

Se tässä on hulluinta, että olen edelleen syvästi kiintynyt mieheeni enkä tälläkään hetkellä tunne häntä kohtaan sellaista antipatiaa, joka kannustaisi oikeasti viemään eroasiaa eteenpäin. On ihan pakko myöntää, että syvällä sisälläni toivon miehen sanovan, että älä jätä, yritetään vielä yhdessä. En odota häneltä mitään lupauksia, haluaisin vain vakuuttua siitä, että hän edelleen on sitoutunut perheeseemme (tai lähinnä avioliittoomme) ja yhteiseen kotiimme. Tekemisillään mies on valitettavasti osoittanut, että noin ei ole eli kenties vain huijaan itseäni, kun kuvittelen muuta. Tämä on todella hämmentävää.

Kaikista ikävintä juuri nyt on se, että esikoisella on tulossa yo-juhlat. Ei tarvinne selittää tuon tarkemmin :slight_smile:

Näin siis meillä ja aika näyttää - edelleen - miten tässä käy. Kuten totesin, toivon, että löytyisi yhteistä tahtoa jatkaa edelleenkin aviossa, mutta olen myös entistä lähempänä luovuttamista. Ikäänkuin lähtölaskenta olisi nyt oikeasti alkanut.

Nyt kuitenkin keskityn jatkamaan töitäni. Pakko vaan oli välillä käydä täällä avautumassa :slight_smile:

598

Noniin, jatkan eilisestä…

Mies oli käynyt eilen lainaamassa autoani, jotta sai kuljettaa peräkärriä. Mietin mielessäni, että joko tuo alkoi muuttamaan johonkin… Kotona työpäivän jälkeen selvisi, mihin oli kärriä tarvinnut; oli käynyt ostamassa viime syksynä kesken jääneeseen eteisen remonttiin tarvikkeita ja puutarhamme marjapensaisiin tukirakenteita :open_mouth:

Näinkö tässä taas yhden kerran kävi; tarvittiin äärimmäisen raju ilmaisu siitä, että nyt riittää, ennenkuin mies kykeni palautumaan ruotuun. No, aika näyttää eli en voi uskoa, että jokaviikonloppuinen baarissa juokseminen loppuisi tällä tavoin seinään. Tänäänhän on itse asiassa yksi koettelemus, kun on perinteinen suomalainen ryyppypäivä.

En siis kuvittele, että auvoisa elämä tästä taas jatkuisi, vaan otan edelleen päivän kerrallaan ja pyrin nyt selviytymään ainakin noiden yo-juhlien yli. Sen jälkeen, jos kotitilanne on rauhoittunut, jatkan päivä kerrallaan myös eteenpäin, mutta mikäli kesä osoittaa, että miehen menohalu (ei siis liity niinkään juomiseen) jatkuu, niin talo tod.näk. menee myyntiin ja alkaa uusi elämä ilman näitä murheita (toki sitten uusia murheita voi tulla tilalle).

Murheetonta vappua kaikille :smiley: !

599

Yksinpuhelu jatkuu taas, mutta ehkäpä käytte aina välillä näitä juttuja lukemassa - niinhän minäkin teen :slight_smile:

Vappu meni leppoisasti ilman juomisia tai menemisiä kotosalla. Ilmapiiri on “lauhkea”, jos noin voi sanoa, mutta paljonhan niitä puhumattomia asioita muhii pinnan alla.

Mies laitteli vähän aikaa sitten viestiä, että oli käynyt ostamassa lohifilettä viikonlopuksi, jos vaikka uunilohta ja muusia tehtäisiin. Pakko myöntää, että ristiriitaisesti tätä viikonloppu odottelen, koska jotenkin vaan tuntuu, että eihän ne miehen jo tottumukseksi muuttuneet menemiset voi loppua kuin seinään - vaikka niinhän ne ovat kyllä ennenkin loppuneet… Pysytteleekö tuo nyt kotosalla pakosta vai ihan omasta halusta - en yhtään tiedä :confused: Vielä joskus aikaisemmin olen jollakin tasolla tiennyt, että ihan omasta halustaan jää.

Aikamoista kitkuttelua tämä elämä nyt on ja turhan paljon menee energiaa asioiden pohtimiseen, kun niistä ei voi suoraan asianosaisen kanssa keskustella. Älkää ymmärtäkö väärin; toki minä VOIN puhua asioista, mutta jos vastassa on mies, joka ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi - tai jolla ei ehkä mitään sen ihmeempiä ajatuksia olekaan - niin vaikeaahan se on keskustella :slight_smile:

Ei kai tässä muuta, kuin heipat taas tällä erää! Virkistävän viikonlopun toivossa on hyvä elää :wink:

600

Kyllä täällä luetaan, ja mukana eletään :slight_smile:

On vain niin paljon töitä, ettei ehdi eikä jaksa kirjoittaa, ei omaan ketjuun eikä muiden. Tulee tehtyä pitkää päivää ja silti tuntuu välillä melkein mahdottomalta, että kaiken ehtisi määräaikaan mennessä. Ja koko ajan tulee uusia asioita, jotka pitäisi ehtiä hoitaa; niinpä miehen juominen on hetkeksi menettänyt merkityksensä - sitä ei ehdi huomata eikä huomioida. Vetäisi se tuossa 17 päivän putken viime kuussakin, mutta minä istuin työpaikalla töiden kimpussa iltamyöhään enkä juuri ehtinyt kiinnittää huomiota :laughing:

Viime yönä heräsin kolmen aikaan ja aloin miettiä erästä avoinna olevaa työasiaa. Koska ei nukuttanut tippaakaan, nousin ja menin tietokoneelle, laitoin sähköpostia asiakkaan hallitukselle ja perustelin, miten asia pitäisi mielestäni ratkaista ja miksi. Kun sen sain kirjoitettua, pystyin taas nukkumaan. Jos olisin vatvonut ja vatvonut, olisin ollut aamulla väsynyt, enkä enää olisi jaksanut puuttua asiaan. Olin nytkin väsynyt, mutta asia notkahti eteenpäin. Samalla laillahan sitä herää miettimään välillä kotiasioita. Jospa sen osaisi silloinkin kanavoida johonkin hyödylliseen, koska muuten öisestä vatvomisesta ei ole muuta lopputulosta kuin mustat silmänaluset :laughing:

Onkohan tässä höpinässäni mitään punaista lankaa? No vaikka se, jollei ole akuuttia hätää, voi hetkeksi jättää kumppanin ongelmat omaan arvoonsa ja keskittyä sellaisiin asioihin, mihin voi vaikuttaa. Tiedän, miten turhauttavaa on seurata vieressä, kun toisen elämä kuluu jonnin joutavaan. Ja tuntuu, että se toinen vetää kumppaninkin elämän mennessään. Mutta ei anneta sen tapahtua! Pidetään kiinni omasta arvokkaasta elämästämme!

Tiedän myös miten surulliselta se tuntuu, että toisen toiminta menettää merkityksensä. Silloinhan tavallaan kaikki yhteinen menettää merkityksensä. Mutta ainakaan omalla kohdallani ei ole suurten päätösten aika ainakaan vielä. Aikalisä! :smiley:

Mukavaa viikonloppua, Hemmiina! Ja kaikki muut :slight_smile: