Meillä oli just tuontyylinen tilanne viime talvena. Minusta tilanne oli ihan hullu, koska jos puoliso dokaa, niin miksi siitä pitäisi lasten kärsiä siten, että niiden pitää pois lähteä? No - jos se juoppo ei siitä lähde, niin silloin pitää itse lähteä lasten kanssa pois.
Ei kannata jäädä tinkaamaan sellaista vaihtoehtoa, että sen juopon pitäisi poislähteä - ei se lähe kuiteskaan.
Meillä ls-ilmoituksen teki poliisi, kun haki exän pois kotoa, kun hän alkoi riehumaan. Minä itse olin ihan kauhuissani, kun ajattelin, että miten nyt lasten k’äy, mutta montakertaa on niin, että pitää jonkun ulkopuolisen puuttua tilanteeseen, ennenkuin itse kykenee pois lähtemään sairaasta tilanteesta.
Uskon että Sinä, Elsa et halua tuollaista elämää ja toivon Sinulle voimia siihen, että jaksat tehdä sellaisia ratkaisuja omassa elämässäsi, että oma elämänlaatusi paranee. Terapeutti on tehnyt ihan oikein, vaikka se pahalta tuntuukin. Tilanne on todella vaikea, mutta ei mahdoton. Nyt on tilaisuus tehdä muutos - tartu siihen! Minä tartuin keväällä ja nyt on elämä ihan uudella mallilla
Se, että on tehty lastensuojeluilmoitus, ei tarkoita että lapset huostaanotetaan automaattisesti. Siihen kuitenkin lastensuojelu saattaa mennä, jos lasten etu sitä vaatii ja lapsen etu ei ole se, että juovan ihmisen kanssa eletään saman katon alla…
Ensiinä: Tervetuloa Louhi palstalle. Olit mielestäni saanut jo hyviä vastauksia eikä minulla ole niihin ainakaan tällä kertaa lisättävää. Toivottavasti saat täältä apua, joko lukemalla tai kirjoittamalla taikka molemmilla.
Elsa85: omakohtaista kokemusta lastensuojelusta minulla ei ole, mutta toivon, että tämä on sysäys lastesi ja sinun hyvinvoinnin paranemiseen. Sitä varten lastensuojelu mielestäni on. Perheen auttamista, jotta lapset voivat hyvin. Palstalla muuten olen kyllä lukenut kokemuksista. Kirjoitappa vaikka tuonne hakuun lastensuojelu, niin varmastikin jotakin löytyy. Muistaakseni ainakin Nopalla on ollut jonkinlaista kokemusta.
Hemmiinalta oli mukava lukea kuulumisia onnistuneesta viikonlopusta.
Meillä viime viikon kissan pöydälle nostaminen tuotti sellaista tulosta, että mies osallistui enemmän viime viikolla oma-aloitteisesti kotitöihin. Perjantaina oltiin katsomassa joulupukkia koko perheen voimin ja mies otti muutaman kaljan kotosalla illalla. Lauantain mies oli pojan kanssa autoharrastuksessa ja me tytön kanssa kaupungilla elokuvissa ym. Illalla mies meni omiin menoihinsa ja me muut omiimme. Aikas kännin oli saanut aikaiseksi ja se vaikutti kyllä omaan nukkumiseeni, kun sytytteli valoja pitkin asuntoa. Eilen me lasten kanssa ulkoiltiin aamupäivällä ja oltiin omissa touhuissamme miehen maatessa koko päivän krapulassa. Itsekin makoilin sohvalla iltapäivällä kamalan päänsäryn ja väsymyksen kourissa. Lapset nauttivat talven tulosta ulkona.
Nyt mietityttää etteikö mies ihan oikeasti halua viettää selviä viikonloppuja vai eikö yksinkertaisesti pysty?
Nauttikaahan kuivasta kelistä ja pakkasesta Vaatetta päälle ja ulos, näin tekee ainakin allekirjoittanut!
Vilkaisin taas kirjoituksia ja pakkohan se on reagoida Delfin viimeisimpään
Kirjoitit, Delfi, näin: "Nyt mietityttää etteikö mies ihan oikeasti halua viettää selviä viikonloppuja vai eikö yksinkertaisesti pysty? "
Tuo onkin melko mielenkiintoinen kysymys ja tuohon voisin miestäsi tuntematta vastata, että ehkä se on vähän sekä että. Kurjia vastauksia kyllä molemmat. Mielestäni on kuitenkin hieno juttu, että jaksat huolehtia itsestäsi ja lapsista, ettet ihan kokonaan vaivu “synkkyyteen”, niinkuin minä neljä vuotta sitten juurikin näihin aikoihin. Tai no, en kai siinä mielessä vaipunut synkkyyteen, kuin tuosta herkästi saisi käsityksen, mutta iloton olin ja arki pyöri miehen käytöksen (juomisen, itsekkyyden yms. ) ympärillä. Kaitpa se oli juurikin sitä läheisriippuvuutta, joka nykyisin kiusaa jo vähemmin
Niin, näyttää siis siltä, että sinä et ole samalla tavoin läheisriippuvainen, kuin moni meistä on tai on ainakin ollut. Tunnut pystyvän keskittymään myös ns. omaan elämään ja se on hyvä! Pidä siitä kiinni, vaikka miehen käytös mietityttääkin
En kertakaikkiaan ehdi nyt muuta, koska odotan omaa miestäni hakemaan minut 10 minuutin sisällä töistä. Heipat siis tällä kertaa!
Taas tätä “päiväkirjaa”
Mies yllätti eilen! Oli järjestellyt kotona paikkoja, kun oli päässyt aiemmin töistä. Nämä oli suunnitelmissa tehdä jo sunnuntaina, mutta se nyt meni niinkuin meni, joten ei siitä sen enempää. Oli saanut vaikka mitä aikaiseksi. Mukava se oli sitten siitä jatkaa, kun toinenkin oli hoitanut omaa osuuttaan. Toinen ylläripylläri: kysyin illalla, että lähteekö mies mukaan koira lenkittämään. Lähti, vaikka ulkona oli -22 pakkasta.
Nämä arjen asiat auttavat jaksamaan ja ehkä niitä juomiskertoja jaksaa hieman paremmin. Mutta edelleen ne kerrat pitäisi kyllä vähentyä, muuten se ainainen kakkosolo ei mihinkään häviä. Taas se toivo nostaa päätään…
Kyllä se meilläkin on tämä aika ollut. Aina toivoi, että mies olisi viikonlopun juomatta. Itse en suunnitellut mitään, jottei tarvitsisi perua, jos vaikka mies olisikin selvinpäin. No eipä niitä sellaisia viikonloppuja pahemmin ollut. Joka ryyppyviikonloppu oli pinna kireällä pettymyksestä, kun mies taas joi. Lapsille tuli tiuskittua ja siitä taas tuli itselle vielä kurjempi olo. Niin se meni viikonlopusta toiseen. Alkuviikko meni pettymyksestä toipumiseen ja loppuviikko jännittäessä seuraavaa. Kuinka tyhmältä se nyt tuntuukin, kun sen tänne nyt kirjoittaa. Läheisriippuvuutta se kai on ollut. Kaipa sitä jonkin verran vieläkin on, mutta nyt pärjään sen kanssa. Teen viikonloppusuunnitelmia itselle ja lapsille, jos mies haluaa tulla mukaan, niin tulkoon, mutta en anna sen enään omia menojani haitata. Ehkä sen vuoksi osittain olemme ajautuneet enemmän erilleen. Mutta, jos se on hinta omasta ja lasten hyvinvoinnista, niin sitten se on.
Tuosta ilottomasta vielä. Nykyään lapset katsot huvittuneena, jos vaikka vaan hymyilen. Sekin aika on tosiaan ollut, että kotona on ollut vain iloton ja pahantuulinen äiti. Onneksi se aika on ohi.
Delfi; taas oli kuin omasta elämästäni nuo sinun ajatuksesi Ei tarvinne muuta lisätä, mutta on kyllä ihanaa huomata, että olet päässyt/pääsemässä eroon “läheisriippuvuudesta”. Itselläkin tuntuu nykyisin helpommalta ja jotenkin luotan siihen, että koko ajan parempaan suuntaan mennään. Samaan aikaan, kun itse “päästän irti”, mies tuntuukin osaltaan rauhoittuvan
Olisko niin, että kun tunnustaa ja tiedostaa itsessään tämän läheisriippuvuuden, se alkaa samantien siitä hetkestä jo vähitellen “kuolemaan”, koska ei kestä päivänvaloa ja paljastumistaan? Ainakin itselläni kävi näin. Kun vuosien jälkeen tajusin, mikä minua “vaivasi”, ei sen hetken jälkeen ollut enää paluuta vanhaan. Voimia Hemmina ja Delfi!
Ei sinulta automaattisesti lapsia pois viedä, älä sitä pelkää. Tietysti se vaatii muutosta elämääsi esim. miehesi voidaan määrätä johonkin apua saamaan tai sinun tarvitsee muuttaa erilleen lastesi kanssa eli erota miehestäsi. Ei virallisesti, mutta jos lapsesi on saatava pois sieltä niin valinta on sinun. Muutatko lapsinesi vai muuttavatko vain lapset pois
Kyllä se siitä, ihan oikein teit kun kerroit asiasta avoimesti.
Yhdyn tähän. Näin se minullakin varmasti kävi. Ehkä en tuota taudin nimeä silloin tajunnut, mutta sen kuitenkin, että omaan itseen on tultava muutosta.
Se olis muuten viikon “ensimmäinen perjantai”. Eikä ahdista. Hyvä niin.
Vai että viikon ensimmäinen perjantai, no niinkin voi asian ilmaista
Minulla itse asiassa alkaa nyt neljän päivän vapaa, mutta en millään tavoin pelkää, että meillä esim. tänään nautittaisiin alkoholia. Itse olin suunnitellut jonakin iltana, kenties lauantaina, illanviettoa anoppilassa, ovathan nuo lähes joka viikonloppu meitä kylään pyytäneet. Osa teistä muistaa/tietää jo sen, että anoppilareissu tarkoittaa hyvin syömistä ja juomistakin, johon joudun aina vähän asennoitumaan. Otan silloin nimittäin itsekin… Mutta juu, olin tosiaan ajatellut, että ehkäpä mentäisiin tuonne lauantaina. Nyt sitten mies laittoikin viestiä, että tapasi yhtä kaveriaan kaupungilla ja sopivat, että lähtevät juurikin lauantaina jääkiekko-ottelua katsomaan. Tuo kaveri ei ymmärtääkseni ole ryyppymiehiä, mutta eiköhän mies jatka tuolta baariin. No, sekään ei kyllä haittaa, JOS mies ei kävisi baarissa jo perjantainakin. Toisaalta, olen jo aika hyvin siedättynyt noihin menoihin, joten ehkäpä sen kestän tälläkin kertaa
Oivalsin yhden asian taas äsken: JOS en joutuisi kantamaan huolta esim. tyttären harrastusmatkan kuljetuksista tai lapsista ylipäätään ja JOS ei olisi itselläkään mitään sovittuja menoja, niin mikäpä siinä olisi ottaa muutama punaviinilasillinen ja viettää aikaa anopilla. Selvästikin stressaan ihan jostakin muusta, kuin siitä, että mies ottaa (tai otan itse)… No, näillä eväillä mennään ja on menty jo vuosien ajan, joten luotan kyllä itseeni
Ainiin, pitää sen verran kommentoida Sitruunapippurin kysymystä läheisriippuvuuden oivaltamisesta, että itse olen oivaltanut sairastuneeni tuohon “tautiin” ainakin jo 10 vuotta sitten. Olen myös vähintään saman ajan tiennyt, että ainoa asia, mihin voin vaikuttaa, on oma asenne/suhtautuminen. Joka tapauksessa läheisriippuvuuden ymmärtäminen ja oivaltaminen on tuonut hyviä näkökulmia ajatuksiini ja samalla auttanut pääsemään vaivasta eroon Niin, ja ei minun ole tarvinnut pelätä päivänvaloon joutumista eli paljastumista millään tavalla. Olen melko avoimesti kertonut näistä ongelmistani (ongelmistamme) niin työkavereille kuin ystävillekin ja vanhemmillemme. En siis häpeä asiaa tai muutakaan.
Yhdestä “pikkuperjantaista” on selvitty kunnialla. Eilen huomasin itsessäni (ja miehessä…) tietyn sortin levottomuutta eli jollakin tasolla teki mieli ottaa muutama “rentouttava”. No, nuorempi lapsista oli harrastuksensa parissa ja vanhempi lähti naapuriin kavereitaan tapaamaan. Mies ehti jo kertaalleen toteamaan, että hakisikohan meidän esikoinen hänelle pari olutta. Minun ensimmäinen ajatukseni oli, että “jaahas, ja on vasta keskiviikko”. Yritin siinä sitten toppuutella toteamalla, että kun minustakin olisi kiva ottaa pari, mutta en tiedä, onko tytöllä kyytiä harrastuksesta kotiin. Ehdotin, että voitaisiin mennä anoppilaan käymään, jos saan yhteyden nuorempaan kysyäkseni kyytiasiasta ja kertoakseni, että viemme kotiavaimen piharakennukseen. Tyttö kun lähti kotoa ilman avainta olettaen, että olemme normaalikeskiviikon tapaan kotosalla koko illan.
No, soitin tytölle ja yllätysyllätys; puhelimen akku loppui kahden hälytyksen jälkeen. Eipä ollut eka kerta! Seuraavaksi tavoittelen tytön ystävää, joka on samalla reissulla. Ei vastaa puhelimeen. Siinä vaiheessa ajattelin, että antaa olla; menee liian vaikeaksi! Lopulta olimme kotona ja ihan ilman alkoa kumpikin
Yhdestä houkutuksesta on siis selvitty, mutta onhan tässä näitä vapaapäiviä edessä. Nyt minun kyllä pitäisi jotenkin “repäistä” itseni irti siitä, etten “kyttää” miehen olotiloja tai menemisiä, vaan keskityn oman ajan viettoon. Siis se paljon puhuttu läheisriippuvuus meinaa taas nostella päätään… Kiitos kuitenkin tälle foorumille, jo tämä mielen purkaminen helpottaa!
Eilen oli pitkä ja “tylsä” vapaapäivä eli iso riski sellaiselle ihmiselle, joka lähtee irrottautumaan tylsyydestään alkon avulla. No, kuten eilen kirjoittelinkin, tuli jotenkin “aistittua” miehen olotiloja ja samalla vähän omiakin eli pienenpientä houkutusta juoman pariin oli ilmassa. Kävin 19 aikoihin ABC:llä hakemassa jääkaapin täytettä ja samalla ostin miehelle kaksi pulloa olutta ja itselle ison tölkin siideriä - hui! Ostin sitten vielä glögipurkin eli ajattelin, että vahvistettu glögikin saattaa maistua itsenäisyyspäivän TV-ohjelmien äärellä.
Kävin samalla reissulla muuallakin eli viivyin noin tunnin ja ehdin jo miettimään, että onko mies käyttänyt tilanteen hyväkseen ja livahtanut baariin. Ei ollut, mutta oli käynyt kioskilla ostamassa olutta. Määrää en tiedä, yhden tuo siinä minun nähteni joi.
Minä join sen oman siiderini ja huomasin, että se kävi päähän, mutta ei onneksi alkanut “juoksuttamaan” mihinkään. Jonkin ajan kuluttua vihjaisin miehelle, että voitais ottaa glögipaukut. Mies nousi tekemään meille sellaiset eli lasilliset kuumaa glögiä ja liraus Virun Valgeaa sekaan. Siinä oli meidän molempien “ryyppäjäiset” eilen illalla
Kyllä oli itsellä hyvä fiilis, kun tajusin, että mies pystyy pitämään rajansa tuon juomisen kanssa - niin ja minäkin
Tarkoitus oli huomenna lähteä anoppilaan iltaa istumaan, mutta se taitaa nyt jäädä väliin, kun mies suunnittelee menevänsä sinne jääkiekko-otteluun. Tod.näk. mies tänä iltana käy jossakin lähibaarissa, mutta siitä en jaksa nyt ottaa stressiä.
Elsa, omat kokemukseni lastensuojelusta ovat ihan postiivisia. Kuuntelivat molempia osapuolia ja kävivät tutustumassa lapsiin ja tekivät sillä perusteella päätöksensä. Meidän tapauksessa eivät siis tehneet mitään ja totesivat ettei heillä ole huolta lapsista. Ainoa miinus tässä tapauksessa oli kaiken hitaus. Ensin meni liki kuukausi ennen ensimmäistä palaveria ja siitä vielä n. pari-kolme viikkoa ennenkuin tulivat lapsia tapaamaan (kotiin).
Nyt kun mies tänä kesänä alkoi uudelleen ryyppäämään, en viitsinyt enää jäädä katselemaan ja odottelemaan tuon muistavan olevansa alkoholisti, otin eron niin ei tarvitse noitakaan palavereita enää turhaan käydä istumassa.
Pakko taas jakaa omia tunnelmia Eilen oli pitkästä aikaa, siis varmaan kuuteen viikkoon, sellainen perjantai, kun mies olikin kotona minun palatessa harrastusreissulta. Eikä ollut ottanut olutta. Ihana tunne ja tääkin päivä on käynnistynyt mukavasti. Illemmalla tosin mies on tietääkseni lähdössä sinne peliin, mut tuollaisia reissuja en pane pahakseni, kun ne ovat ennalta tiedossa
Sunnuntaita mennään jo pitkällä ja neljän päivän vapaatkin alkaa olla lopuillaan Olen kyllä mukavasti saanut rentouduttua näiden päivien aikana, joten huomenna on hyvä jatkaa “raatamista” töissä.
Mies lähti sitten eilen peliin ja kuten ennalta osasin aavistella, vietti vapaataan “pitkän kaavan kautta”. Minulla taisi mieli tai sitten kroppa tehdä tepposet, mutta en saanut yllättäen nukuttua, vaan hikoilin ja olin jonkinlaisessa valmiustilassa koko ajan eli kuuntelin, tuleeko taksi kadulle tms, mutta eihän se tullut moneen tuntiin… Lopulta mies kotiutui vasta lähempänä 5.30:a. Oli aika väsyksissä, kun oli kuulemma kävellyt tuon vajaan kolmen kilometrin matkan keskustasta kotiin ja lunta oli tupruttanut jalkakäytävät umpeen. Mies asettui nätisti nukkumaan, vähän valitteli pahaa oloaan (onko meillä ämpäri, no ei ole…) jne, mutta nukahti kohtalaisen pian. Minäkin ehkä kuuden jälkeen sain unen päästä kiinni ja sitten yritin pitkittää nukkumista aina tuonne 10.45 saakka, mutta eihän se unen laatu aamutunneilla enää normaalia ollut.
No, lähdin lähes heti herättyäni, yhden banaanin syötyäni, ystävän kanssa kolmen vartin lenkille ja mieskin oli sillä aikaa noussut ylös. Keittelin “aamukahvit” vasta puolilta päivin.
Väsynythän tuo ukko on ollut, vaikka onkin välillä käynyt lumitöitä tekemässä. Minä kävin esikoisen kanssa kaupassa ja laittelin vähän ruokaa, sitten olen istuskellut yhden nettipelin ääressä Meneehän se joutava vapaapäivä näinkin Ihan hyvässä hengessä tätä päivää ollaan vietetty, joten valvomisesta huolimatta ei onneksi mieliala mitenkään notkahtanut.
Heipsis kaikille!
Kurjaa Hemmiina, että miehesi meno vaikutti yöuniisi. Toivottavasti olet jo saanut univelat pois.
Sitten vähän viikonloppukuulumisia.
Miehen meno oli samanlaista kuin ennenkin: perjantaista sunnuntaihin. Tosin sunnuntaina oli ehkä jotenkin, hmmm miten sen nyt sanoisi, hengissä, puhui järkevämpiä tai jotain.
Sitten omia kuulumisia: perjantaina käytiin keilaamassa koko perheen voimin. (Mieskin siis mukana ja ryyppääminen alkoi vasta sen jälkeen.) Lauantaina käytiin lasten kanssa kaatamassa joulukuusi. Poika sahasi ja minä pidin kiinni Päivällä kaappien siivousta ja iltapäivällä lapset lähtivät toiselle mummulle yökyläilemään mummun pyynnöstä. Itse lähdin kauppoja kiertelemään. Mies jossakin vaiheessa soitti ja pyysi syömään, olivat naapureiden kanssa hakeneet pizzaa. Kävin siellä, lenkillä ja menin jatkamaan joulupuuhasteluita, ei oikein känninen seura kiinnostanut.
Sunnuntaina siivoilin rauhallisen aamun jälkeen. Tulipahan pestyä jääkaappi ja järjesteltyä nuoremman huone. Samalla tuli ihmeteltyä lapsen logiikkaa, miten esimerkiksi sukat eksyvät kynäkoriin?
Miinusta viikonlopusta oli kamala päänsärky, mikä luultavasti johtui huonosti nukutuista öistä, kun miehen takia heräilin useaan kertaan. Sama särky juilii vieläkin ja, jos samalla kaavalla tämä menee kuin viime viikolla, niin huominen tässä vielä menee.
Viikonloppuna lähdetään kahdestaan Tallinnaan. Katsotaan mitä siitä tulee, vietetäänkö retkeä yhdessä vai erikseen. Jos kamalaa kännäystä alkaa olla ilmassa, niin mulle voi ilmaantua ihan omat menot. Toiveissa olisi viettää kiva reissu, saada yhteisiä muistoja ja keskusteluyhteys kunnolla auki.
Kiitos, Delfi, vaihteeksi sinun kuulumisistasi ! En ole itse viitsinyt “päiväkirjaa” pitää, kun tuntuu, että yksin täällä puhelen
Tuosta öiden valvomisesta… On tosiaan tuttu kuvio minullekin ja pitkän päälle erittäin kuormittava ongelma. Onneksi mies on nykyisin useimmiten niin huomaavainen, että ei enää omalla käytöksellään lisää minun valvomistani. En tosiaan tiedä, mikä minua silloin viime la-su -yönä valvotti ja hiotutti. Jotenkin jo nukkumaan käynti oli rauhatonta, vaikkei miehen poissaolo mitenkään mieltäni rassannutkaan. Ehkä olin katsonut liian vilkastuttavaa TV-ohjelmaa (Rollareita)
Itse olen viime päivinä huomannut, että en ole niin “riippuvainen” miehen käytöksestä, kuin yleensä. Hänen satunnaiset mielialan liikkeet eivät samalla tapaa “säikähdytä” minua, kuin yleensä. Jollakin tapaa luotan, että elämä kantaa ja että miehelläkin nuo tilanteet vaihtelee ihan siinä, missä vaikkapa itsellänikin. Tarkoitan nyt mielialaa; joskus on kiukkuisempi, kuin joskus ja that’s it Se, että mies on turhautuneen, tylsistyneen tai ärtyneen oloinen ei tarkoita, että hän on laittamassa pian lusikat jakoon. Nuo samaiset tunteet vyöryvät välillä minunkin ylitseni ja silti, kaiken tuon keskellä, perhe on minulle tärkein - miksei siis miehellekin
No, nyt en malta tämän enempää kirjoitella, mutta toivottelen jo tässä vaiheessa Delfille leppoisaa Tallinnan reissua. Älä aseta liikaa odotuksia reissulle, niin hyvin se menee Meillä ainakin miehen kanssa on yleensä matkat onnistuneet, kun silloin ei ole ollut muita arkisia huolia ja vastuita kannettavana.
Vietin eilen omaa pikkujouluani railakkaassa seurassa ja otin itsekin ruuan kanssa punaviiniä, muutaman Breezerin ja jokusen snapsinkin, kun illan isäntä sellaisia tarjoili. Siitä huolimatta pää pysyi selkänä ja kotiin tulin hyvissä voimin kolmen jälkeen aamuyöstä. Ei ole ollut krapulasta tietoakaan, kävin jopa lenkillä 11 aikoihin.
Mies heräsi minun tullessa kotiin ja tuli keittiöön moikkaamaan minua. Oletin, että on ollut itsekin jossain ja käynyt vastikään sänkyyn, mutta kovasti tuo väitti käväisseensä lähibaarissa ja kotiutuneensa sieltä jo iltakymmeneltä. Kaitpa se on uskottava
Tämä päivä on kulunut mukavissa merkein, tosin mies lähti juuri nyt käymään äidillään, kun tuo soitti ja pyyteli kylään. Pyysi minuakin, mutta mies oli juuri laittanut tulet uuniin, joten jäin niitä vahtimaan. En kyllä olisi jaksanutkaan tuonne anoppilaan lähteä, kun tiedän, että siellä tyrkätään ensimmäisenä oluttölkki käteen. Saa nähdä, venähtääkö miehen ilta pitkäksi vai malttaako tuo tulla kotiin saunan lämmitykseen.
Meillä ei ole pihasaunaa lämmitetty varmaan kohta vuoteen ja nyt alkaa “mökki” olemaan melko kostea ja kylmä, kun siellä kuitenkin toimii pyykkihuolto ym. Totesinkin, että oikeasti sitä olisi hyvä lämmittää välillä, niin rakenteet vähän kuivuisivat. Kovasti tuo mies suunnitteli palaavansa muutaman tunnin päästä saunatulen tekoon, mutta saa tosiaankin nähdä. Meille ei siis kuulu mitään sen kummempaa tai mieltä heilauttavaa ja se on hyvä se
Jatkoa eiliseen… Sain jälleen luottamusta vahvistavan kokemuksen, kun mies tuli kuin tulikin anoppilasta kotiin ennen 20:tä saunaa lämmittämään. Kovasti oli kuulemma pidätelty lähtemästä, mutta koti veti voiton Eikä meillä juotu edes saunaolutta illalla.
Jos tämä elämä jatkuisi tähän tapaan, että mies voi piipahtaa lähibaarissa juuttumatta sinne aamuyöhön saakka, tai ettei ylipäätään meneminen ole enää tärkeää, niin mikäpä tässä olisi ollessa Tästä on ainakin levollista jatkaa kohti joulua.
Onpa Hemmiina mukava kuulla hyvin onnistuneista pikkujouluista ja muutenkin positiivisista kuulumisista
Nämä on niitä positiivisia kokemuksia, jotka auttaa jaksamaan.
Meillä Tallinnan reissu meni hyvin. Tuntui kuin vanha pari olisi ollut liikkeellä (niinhän me kyllä ollaankin). Käytiin kaikissa paikoissa missä suunniteltiinkin, nukuttiin paljon ja syötiin hyvin. Alkoholi oli vähän kuvioissa, lauantaina mies oli vähän päihtynyt illalla, muttei missään kaatokännissä. Itse otin muutaman, mutta selvinpäin menin nukkumaan. Mitään syvällisiä keskusteluja ei käyty, mutta onnistunut reissu oli kuitenkin.
Tämä viikko on ollut töissä ja kotona yhtä tohinaa. Vuodenvaihde painaa päälle ja tietysti joulu. Kävipä minulle tässä yksi kummalinen juttukin toissa päivänä: kävin hierojalla ja sen jälkeen on ollut naama turvoksissa, vieläkin tuntuu ettei toinen silmä ole normaali. Mistä lienee johtunut, ikinä ennen ei ole näin käynyt. Poika totesi, että äiti, sä oot käyny salaa pelaamassa jääkiekkoa ja unohtanut hammassuojat
Kiva kuulla, Delfi, onnistuneesta Tallinnan reissusta ! Toivottavasti naaman turvotus on jo helpottamassa
Meillä jouluaskareet ovat jääneet turhan vähiin, kun onnistuin kehittelemään itselleni flunssan eli en kykene tekemään nyt oikein mitään. Pakko oli purkaa työruuhkaa eiliseen saakka, tänään maltoin jäädä sairaslomalle ja olenkin kyllä sen tarpeessa! No, onneksi ei ole pieniä lapsia, jotka kaipaisivat kaikkea joulukrääsää ympärilleen. Menee kai se joulu vähemmälläkin tohinalla ja onhan tässä vielä muutama päivä aikaa
Tällä hetkellä asiat ovat hyvin; ei stressiä menneestä eikä pelkoa tulevasta. Palaan varmaan “areenalle” joulun jälkeen, jos ei mitään erityistä kerrottavaa ennen sitä ole.
