Vihdoinkin

Kylläpä tässä kauan onkin mennyt että vihdoin koen onnistuvani raittiudessa. Olen nelissäkymmenissä ja alkoholi alkoi maistua jo nuorena. eka poikaystävä oli vanhempi ja alkoholisti. Pari vuotta seurusteltiin. Olin alaikäinen enkä silloin vielä paljoa juonut. Eka känni oli kyllä.otettu jo yläkouluiässä. Vanhemmat ostivat discoreissulle nelikymppistä viinaa joka kaverin kanssa leikkikentällä puoliksi juotiin.minä tosin otin isompia hörppyjä etten vaan jää vähemmälle. Kun pullo oli tyhjä aloin kaatuilla ja muistan kun ihmettelin että miten maa nousee pystyyn ja sitten sattui. kaveri oli viisas ja jostain kävi soittamassa isin hakemaan mut. Siellä sitten saunassa paskoin ja oksensin yön ja äiti oli vihainen. Siis huolissaanhan sekä oli mutta kätki huolen vihaan. Kaveri oli pitänyt hauskaa diskossa. Ekasta poikaystävistä (rauha hänen muistolleen) jäi kammo alkoholin hajuun koska hän pahoinpiteli kännipäissään minua joitakin kertoja. Kerran meni hampaat kielestä läpi ja piti ommella kieli. Muuten vaan tuli lähinnä henkisiä traumoja. Nuori kun olin niin asumme meillä lapsuuskodissani ja vanhempani eivät mistään mitään tienneet. Sekä pahin pahoinpitely sitten teki suhteestamme lopun. Täysin sinä kesänä 18 ja menin ravintolaan töihin. Siellä tapasin nykyisen mieheni ja kuten ravintolatyöntekijät usein alkoi aika kostea eläm

Jäi kesken tämä vuodatus. Siis kostea kesä. Sitten lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja join vain kun tapasin tulevaa miestäni. Aina oli juotava koska pelkäsin alkoholin hajua. Sitten normikuviot. Asunnon osto, lapsia töitä ja välillä lasten hoitoa kotona. Mies kärsi masennuksen ja itsemurhayrityksen kun nuorimmat lapset olivat pieniä. Silloin jo join ahdistukseeni yksin. Oli syrjähyppyjä puolin ja toisin. Todella rankkaa elämää. Jo15 vuotta sitten pelkäsin että menetämme kaiken alkoholin takia. Hoidin kyllä asiani mutta ajattelin vaan koska taas juodaan. Opiskelin muutama vuosi sitten ja valmistuminen toiseen ammattiin. Sain viielä yhden lapsen ja työpaikan. Ekan vakinaisen vasta melkein nelikymppisenä. Ja koko ajan: suoritin elämää jo odotin juomista. Töissä oli kauheeta kun krapulaa paheni ja tuli paniikkeja. Alkoi olla mitta täynnä. Olen nyt kolmisen vuotta tehnyt raitistumusta vaihtelevalla menestyksellä. Jos juon, menee vähintään kaksi päivää. Kerrat on harvenneiet ja nyt reilu kaksi viikkoa olen ollut raitis (siis oikeestiko vasta niin vähän) nyt mulla alkaa olla työkalut kasassa ja tajusin tärkein (ehkä elämäni tärkeimmän) asian. Vihdoin irrottaudun mieheni vaikutuspiiristä. Jos en enää halua juoda on sekä tasan ja vain minun asiani. Tapahukoon mitä vain niin minä en juo. Mielettöminä apuna on ollut ‘selviämistarinoita’ kirja. Olen lukenut sitä kolme vuotta vähän väliä ja saanut apua ja lohtua. Mieheni tässä taannoin kysyi että miksei sitä kyseenalaista kun muutenkin kyseenalaistanut asioit. Kerroin hänelle saunassa kirjasta lukemistani asioista jotka olivat kuin itse olisin kirjoittanut. Tuo avasi silmäni. Siltä taholta on turha toivoa tukea. Muutin toiseen huoneeseen ja ostin oman tabletin. Nyt aion pyytää teiltä rakkaat kanssaalkoholistit kulkemaan kanssani. Ekaa kertaa olen varma että onnistun, Aion opetella huolehtimaan omista tarpeistani ja rakastamaan myös itseäni. Olen sen arvoinen!

Anteeksi kun on hirveästi kirjoitusvirheitä. En ihan vielä osaa käyttää tätä vehettä. Tää jotenkin tarjoaa outoja sanoja ja ne jää epähuomiossa tekstiin. Eikä näkökäänei ole ihan paras. Koittakaa kestää, toivottavasti saatte selvää.

rakasminä, sinulla on ihana nimimerkki :smiley:

Samastuin paljon kertomaasi, minäkin olen juonut poikaystävien ja miehen mukana, ja monesti niin että ei olisi yhtään tehnyt mieli, mutta piti vaan… Kunnes heräsin huomaamaan, että minussa on kimppu erilaisia addiktioita, jotka peittävät alleen todellisen minuuteni. Olin yhtä kuin oireeni, ja jotta löytäisin itseni, mm. juominen piti lopettaa kokonaan. Tällä tiellä olen, yli vuoden raittius jo takana, ja nykyään alkoholi ei juuri käy edes mielessä, enkä koe jääväni paitsi mitään, kun en sitä käytä.

Onnea matkaan, toivon sydämestäni että onnistut.

Lämpimästi tervetuloa mukaan. Tällä taipaleella ei voi käydä kuin hyvin, ainakin entiseen polkuun nähden.

Yksi päivä kerrallaan ja kohta toteat, kuten minä, ettei alkoholilla ole sinulle mitään annettavaa ja sen jälkeen raittius muuttuu tavaksi elää ja pitää huolta itsestä. Jos emme huolehdi itsestämme, niin mitä hyvää meistä kenellekään on.

Tästä alkakoon seikkailu, jossa matkaseurue on ehkä monenkirjavaa, mutta sitäkin enemmän heillä on annettavana tukea ja huolenpitoa toisilleen.

Tänään, tässä ja nyt, meillä on kaikki hyvin.

Lämpimästi tervetuloa palstalle (todella, vihdoinkin…) rakas sisko… Tämä plinkki on auttanut minua ehkä enemmän, kuin itse edes tajuan, täällä saa mahtavasti tukea ja toisaalta, pelkkä päiväkirjamainen omien ajatustenkin kirjoittaminen auttaa. Ihanaa kun olet täällä!

Voi ei! Kirjoitin puolen tunnin sepustuksen ja onnistuin peukaloimaan sen pois. Se van hävisi. Mutta kiitos teille kaikille! Tuli olo että kuulun joukkoonne. Tänään olen ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoittanut keskustelupalstalle. Olen innoissani kuin lehmä kevät laitumelle päästyään! Superkiitos siskolleni joka johdatti minut tänne ja on toiminut tukihenkilönäni raitistumisessa. Mieheni ei asian vakavuutta ymmärrä koska hänelä ei ongelmaa ole. Ilmoitti äsken että heillä on ylihuomenna työhyvinvointi ilta ,(lue ryyppyjuhlat) niistä hän tulee aina niin räkä poskella ettei avustamatta saa ulko-ovea auki ja usein on ollut naama ruvella aika pahastii. Että se siitä ongelmattomuudesta. Nyt voin kertoa teille että ennen olin noista menoista mustis, vihainen yms. Mutta nyt ei moneen kertaan ole tuntunut kuin hykerryttävää iloa siitä että ite ei tartte olla tuossa kunnossa. Kiva että sitruunapippuri tykkäsi nimimerkistä. Kokeilin vaikka mitä ja olivat varattuja. Tuo kuullosti itestäni niin omahyväiseltä että hävetti laittaa. Mutta toisaalta. Nyt on mun vuoro olla rakas. Vaikka edes vain omasta mielestäni. Kiitos vielä! Mulla on tosi lämmin ja tervetullut olo!

Noin käy jokaiselle joskus, että teksti häviää… Olet rakas mulle ainaski! <3

Muille sen verran, että olemme todellakin siskokset, mutta toivoisin, että mitä fiiliksiä teillä minua kohtaan onkaan, niin että ette antaisi niiden vaikuttaa siihen, miten kirjoitatte Rakasminälle…olemme lähtöisin samoista vanhemmista ja samasta pesästä, mutta emme suinkaan ole sama ihminen…emmekä edes kovin samanlaisia! Mitä nyt sama sairaus löytyy… :laughing: Ja läheisiä toki olemme! :slight_smile:

No mutta tuohan on hienoa, että Mirtillo on vaikuttanut rakasminän palstalle uskaltautumiseen! Vertaistuki on paras mahdollinen vaihtoehto itsensä hoitamiseksi ainakin ensi alkuun.
Tervetuloa!

Uskallusta enemmän kyseessä taisi olla laitteistopulma… :slight_smile: Ja kyllä, mulle ainakin tää palsta on ollut korvaamaton. Mutta nyt jätän siskoni ketjun rauhaan. Päätimme vain yhdessä että turha tätä sukulaisuutta on salaillakaan, joten kävin sen “ilmoittamassa”… :slight_smile:

Tervetuloa minunkin puolesta!

Just vertaistuen takia plinkkiin tulin, siskoltani mirtillolta olen saanut valtavasti tukea mutta täälllä hengailee niin paljon ihmisiä että varmaan tulee uusia näkökantoja asioihin, tärkein pointti tässä oli se, että tämä ei ole aikaan sidottua. Puörin orananpyörässä kolmivuorotyön ja perheen tiimellyksessä joten ne juomahimot tai haudasta nousseet ei yleensä ilmaannu virka- aikaan. Yhtenä päivänä vaan sain ahaa.- elämyksen että mä tarviin tablettitietsikan. Makso mitä makso. Tää on elämän ja kuoleman kysymys. En mä jaksa kököttää pöydän ääressä ja sitäpaitsi aina on hälinää ja joku tarvii jotain. Tai yöllä se on ihan mahdoton ajatus että avaisin koneen jonka avautuminen vie pitkään ja kyhjöttäsin sillä. Tää on ihana laite, nytkin peiton alla sängyssä kirjottelen. Mies vei lapset kouluun ja eskariin. 17 vuotias tyttö lähtee tänään vanhimman tytön luo toiseen kaupunkiin. Mulla on nyt viisi vapaapäivää. Proriteetti on olla täysillä pienen eskarilaisen kanssa. Kuten aina, mutta kun hän nukkuu ja nyt kun on eskarissa voin näpeläidä konetta. En ole koskaan käyttänyt somea koska on tuntunut että se aika on perheeltä tai ylipäätään " livetykseltä" pois. Mutta ainahan voi muuttaa mieltään. Tääkin on muuten aika koukuttavaa. Ei varmaan niin huono addiktio käydä plinkissä kuin juoda. Vai mitä,

Huomenta “rakasminä” ja myös minulta lämpimät tervetuloa-toivotukset. Samalla varoitus: tähän plinkkiin todella jää koukkuun! Hahaaaa! Hyvä niin! Positiivinen “riippuvuus”. :laughing:

Kyllä! Tässä olen koittanut haalia itselleni muitakin positiivisia riippuvuuksia. Kävin hiihtämässä eilen lapsen kanssa. Tänään tein piiitkän lenkin ja pulahdin avannossa. Silloin kun join niin sydän tuntui olevan ylikierroksilla selvinäkin päivinät etten olisi avantoonkaan uskaltanut mennä. pahinta olivat me aamuyöt ryyppäämisen jälkeen jolloin kylvin hiessä, sydän hakkasi niin että oli tulla ulos rinnasta ja olin varma etten selviä hengissä tai että läheisille käy jotain pahaa. Oli sellaisia työpäiviäkin että ryvin helvetin tuskissa mutta tein työni niin ettei kukaan huomannut. Välillä meinasi mennä taju kun kumarruin alaspäin ( teen hoitotyötä) ja sydän muljahteli. Sisulla vaan ja mielessä siinsi että kotona otan sitten helpotusta. Ihan pikkusen vaan että seuraava päivä on helpompi.
Noista oloista on jo aikaa ja nykyään riemuitsen siitä ihanasta olosta kun pää toimii ja fysiikka toimii. Työnteko ja elämä yleensä on niin helppoa. Kevyttä ja ihanaa. Kummallisesti unohtuu että noinkin on tullut elettyä, vaikka ei siitä edes ole kovin kauaa. Mietin lenkillä itekseni että ihan oikeeestiko raahasin aina selkä vääränä siideriä kotiin ja kangaskassilla tietenkin ettei naapurit arvaa mitä kuljettelen. Niinkuin eräs virolainen ihminen sanoi miehelleni, joka aikanaan lastasi autoon hirveitä viinamääriä heiltä lähtiessämme

Lähti tuo liian aikaisin. Siis hän tokaisi että’jootiku elu on raske.’ Eli JUOPON ELÄMÄ ON RASKASTA . Hän itse ei alkoholia käytä mutta osui kyllä niin naulankantaan toteamuksellaan. Huippua on viettää raitista ei niin raskasta elämää.

Hei taas lajitoverit!
Huomenna taas töihin vapaiden jälkeen. Voi olla että jää plinkissä käyminen vähemmälle. Mutta ette te minusta eroon pääse! Kun olen tänne vihdoin viimeisenä oljenkortena päässyt niin täällä pysyn. Yhtä varmasti kuin alkoholismi pysyy minussa.
Mies nukkui eilen kolmeen asti. Oli virkistäytymässä työporukan kanssa. Kummallista että vaikutti entistä väsyneemmältä.
Hän ei ole mitään kysynyt siitä että muutin nukkumaan toiseen huoneeseen ja hommasin oman tietsikan. Näen kyllä että hän asiaa pohtii, että mikä on tullut. Mutta kun ei kysy niin en minäkään mitään puhu. Eletään vaan ihan sovussa normaalisti. Sen olen päättänyt että omista tunnoistani en hänelle kerro koska hän niitä aina väheksyy ja teilaa. Tässä alkoholi asiassakin aina yritti lohdutella että ethän sä niin paljon juo ja saithan kuitenkin kolmen päivän jälkeen loppumaan yms. Vaikka kerroin että paniikki päälä, en halua juoda, en pärjää tälle pirulle…tiliti avoimesti kaikki tunnot ja hän mitätöi. No onneks mulla on nyt foorumi jossa ei väheksytä alkoholipirun tuomia vaikeuksia. Nyt tässä mietiskellessän olen tajunnut että mieheni ei koskaan puhu omista tunteistaan. Jossain kriisin yhteydessä olen yrittänyt saada selville mitä hän tuntee mutta ei tiedä itsekään tai osaa pukea sanoiksi. Muutoin on kyllä kovin verbaalisesti lahjakas että se ei ole brobleemana. Hän on vain äärimmäisen sulkeutunut kun kyse on hänen henkilökohtaisista tunnoistaan. Muita asioita kyllä spekuloi ja pohdiskelee laajasti. Olen myös huomannut että koska vältän kertomasta hänelle omia tunteitan on himskatin vähän juteltavaa. Olenkohan minä kuitenkin ollut taakka hänelle jatkuvine lopettamisyrityksineni ja alkon käytön pohtimisineni? Jos en ole antanut hänelle tilaa? Tilanne ei kyllä ole muuttunut. Hän on ollut aina sulkeutunut. Vuosia sitten ikävien tapahtumien seurauksena hän yritti itsemurhaa ja oli muutaman viikon sairaalahoidossa. Sielläkin hän kertoi kiusaantuneensa kun piti kertoa omista asioistaan. Kävimme sen jälkeen puimassa asioita perheterapiassa ( ja sen ansioksi lasken että yhdessä vieläkin ollaan) mutta sielläkin hä enimmäkseen vaikeni. Tuo käyttäytymismalli on hänellä kotoa opittu. Siellä oli aina kaikki hyvi. Jos jotain sattui ( ja kyllä sattui) keitettiin pullakahvit ja asiaa ei ollut koskaan ollutkaan. Nuorena vaimona minua hämmensi mielettömästi tuo tapa käsitellä vaikeat asiat. Niin heillä tehtiin ja mistäpä hän muunlaista mallia olisi oppinut? Ai niin minunhan piti mennä hiihtämään. Nyt ladulle! Kiitos jos jaksoitte lukea, pit kirjoittaa ihan pienesti jotain mutta alkoi virrata…

Tulee ihan hirveesti ärsyttäviä kirjoiusvirheitä ja puuttuu kirjaimia. Kottakaa olla hermostumatta. Itteeni tuo v***ttaa.

Nyt on vaihteeksi sellainen päivä että suututtaa ihan kaikki. Tää on vaan pms juttuja. Nyt kun en juo, on helpompi tunnistaa ärtynyt mieliala johuvan hormoneista. Ootteko toiset naiseläjät huomanneet vaikuttaako kuunkierto juomahimoihin? Ainakin mulla oli krapulat infernaalisen kauheita tietyssä vaiheessa. Siis ennen menkkoja. Nyt ei ole himoja juomiseen mutta kun mietiskelin menneisyyttä niin eiköhän vaan usein pms- vitutus lääkitty alkolla. Onneksi olen konkari naisen elämässä ja osaan laittaa nää mielialat omaan arvoonsa enkä mee niiden mukana. Oikeestaan huvittaa että pienikin vastoinkäyminen saa aikaan kohtuuttoman reaktion.tai tekee mieli reagoida: karjua ja paiskoa tavaroita. Tähän oloon mulla löytyy täsmälääkkeet: pitkä lenkki, avanto ja sauna. Niiden jälkeen on ihan rento olo. Nyt otan pienet päikkärit kun yö meni pyöriskellessä ja piti jo viideltä herätä töihin. Sitten vaan illan touhuihin!

En osaa suoraan sanoa, onko PMS vaikuttanut juomiseeni, mutta ainakin musta tulee noiden hormoniheilahtelujen aikaan monesti ihan sekoboltsi (tämä oli siis jo ennen alko-ongelmaa). Mielialat heittelevät kymmenen minuutin välein, itkokohtauksia, kilahteluja, sitten jo itselleen nauramista kun tajuaa käyttäytyvänsä täysin järjettömästi, turvonnutta oloa ja ahdistusta omasta ulkonäöstä jnejne. Huh, on siinä ollut entisillä seurustelukumppaneilla kestämistä! :laughing:

Onneksi tosiaan itse jo tiedostaa, mistä noi kamalat mood swingsit johtuu. Aloitin pari päivää sitten uudestaan mielialalääkityksen ja sen tuoteselosteessa sanotaan, että voidaan käyttää myös PMS-oireisiin liittyvien mielialavaihteluiden hoitoon. Toivoa sopii, että on tosiaan jotain vaikutusta tuohonkin elämän osa-alueeseen :smiley:

Terve, RM!

On sulla siinä tarinaa, mutta kauhean kypsästi sinä tunnut asioita jotenkin käsittelevän! Yksi kuvauksesi kolahti kohdalleni niin lujaa, että meinasi itku päästä:

Minulla on tässä ollut jo useamman vuoden pyrkimys päästä kokonaan irti tuurijuopottelijan elinkierteestäni. Juominen oli kausittaista ja useammankin kuukauden tauottamaa, mutta aina minä siihen jotenkin “jouduin” palaamaan. Saattaa olla, että vasta kännissä tai siitä selvitessäni tunsin jotenkin olevani olemassa, tiesin missä olen. Kaikki muu, koko elämä, tuntui vain tapahtuvan jotenkin itseni ulkopuolella. On tullut kans tehtyä jos mitä pätkiä ja vasta pari vuotta sitten sain ensimmäisen vakiduunin niin kuin sinäkin. Samalla musta on tullut isä ja lapsi onkin ehkä selkeimmin asia ja rakkaus elämässäni, johon olen aivan varmasti voinut sitoutua. Kaikki muu on tuntunut kovin irralliselta ja jotenkin epämääräiseltä. Elämäni on ollut pitkään sellaista hiljaista juomisen petailua, vaikken ole varsinaisesti retkahdellutkaan yhtämittaisesti.

Vasta, kun alkoi koko elämä ahdistaa “tarpeeksi”, tajusin kai jotenkin, että minun on alettava raitistaa koko elämääni! Minun on alettava rakentamaan raitista minääni, identiteettiäni, elämääni, suhteitani, unelmianikin ym., jotta voin todella vapautua. Tämän oivalluksen kanssa tunnen jo päässeeni jonkin verran eteenpäin tässä talven mittaan - mistä suuri kiitos plinkkiläisillekin - mutta jonka kanssa koen olevani yhä aivan alussa ja vasta satunnaisesti aistimassa sitä vapautuneisuutta, mitä kohti olen nyt kulkemassa :slight_smile:

Ei vain suorituskykyä, vaan syvyyttä ja iloa elämään!