Heippa kaikille kohtalotovereille.
Olen juonut ongelmallisesti kolmisen vuotta, josta viimeisin vuosi on ollut täyttä helvettiä. Juomista, krapulaa, loiventamista, uutta nousua, you name it. Lopulta tilanne oli se, että aamulla oli pakko juoda, että pystyi tekemään ylipäätään mitään ja jatkaa pitkin päivää. Aloin pelkäämään kramppeja ja deliriumia ja olo alkoi olla niin ahdistunut, että hakeuduin tämän viikon maanantaina katkolle. Naisena vielä koin juomisesta ekstrahäpeää. Keskiviikkona pääsin pois, eli tämä on nyt 5. alkoton päivä. Tänään ajattelin kokeilla AA-ryhmää. Sekin vähän jännittää, mutta nyt laitan tosissani kaikki peliin, että pysyn raittiina. Jo nyt viiden vaivaisen päivän jälkeen tuntuu, että olen saanut elämäni takaisin. Tiedän, että taistelu on vasta edessä, mutta se infernaalinen kauhu, mitä se juominen, on onneksi nyt jo 5 päivän takana historiassa.
Onnittelut elämäsi parhaasta päätöksestä! En tiedä mitä kaikkia muita hyviä olet tehnyt, mutta silti. Kuulostaa todella hienolta, että olet valmis laittamaan kaiken peliin raittiuden puolesta, vaikka jännittääkin. Olen sinusta todella ylpeä! Siinä ei lopulta menetä yhtään mitään tärkeää, mutta voi saavuttaa parhaan loppuelämän. Joskushan sanotaan, että “taika tapahtuu epämukavuusalueella”.
Toivotan sinulle paljon tsemppiä. Ollaan kuulolla!
Tervetuloa mukaan @Huovinkukka!
Hei,
Osallistuin verkkokokoukseen. Kynnys mennä omilla kotiseuduilla paikan päälle on aika suuri, koska olen itse alalla, jossa toimin myös päihdeongelmaisten kanssa. En ainakaan näin alkuvaiheessa ollut halukas vaarantamaan motivaatiota näkemällä omia asiakkaita. Katkon hoidin yksityisesti toisella paikkakunnalla.
Mutta siis, kokemus oli ristiriitainen. Ihmisiä oli kokouksessa paljon ja kokous oli pitkä. Aloitettiin ensimmäisestä askeleesta, ensikertalainen kun olen. Mukana oli kymmeniä vuosia raittiina olleita, suurin osa pidemmän aikaa. Monilla oli muitakin päihteitä kuvioissa. Osa tarinoista oli sellaisia, jossa ihmiset kertoivat kuinka paljon joivat ja kuinka juominen helpotti ahdistukseen ja mäyräkoiran jälkeen oli mukava kutsua vieraita, olla sosiaalinen jne. Osa ihmisistä olivat hyvin AA-orientoituneita, jotka käyvät useammassakin kokouksessa päivittäin ja ovat vankasti sitä mieltä, että vain AA on tie raittiina pysymiseen. Itse ajattelen, että se mikä ketäkin auttaa toipumaan/pysymään raittiina on yksilöllistä.
Toki hyvää on se, että koko sakki on saman hirveyden, alkoholin orjia ja joukkovoimalla sitä vastaan taistellaan. Ehkä ensimmäisen kerran jälkeen jäin pohtimaan, onko kohdallani paras tapa toipua pyörimällä alkoholin ja sen käytön ympärillä vai nimenomaan keskittyä siihen, että nythän en juo; mitä kaikkea voinkaan tehdä. Ikään kuin vahvistaa selvän identiteetin rakentamista. Päihdelääkäri ehdotti minulle päihdeterapeutin ohjaamaa vertaistukiryhmää, joka on jonkin verran analyyttisempi lähestymistapa päihdeongelmaan. Seuraan paria päihdekuntoutujaa, nykyisiä terapeutteja tuolta jenkkilän puolelta. Tuottavat paljon somesisältöä. Niistä on ollut mulle apua ja taisivat olla alkusysäys koko katkolle menemisessä.
No joo, olipa sekavaa. Mutta aion antaa AA:lle kyllä vielä mahdollisuuden. Ryhmiäkin on varmasti monenlaisia. Tämä on vielä tälläista hakemista, mikä olisi oma juttu. Mutta pääasia että viikko sitten viimeksi meni viinaksia ja tähän päivään on selvitty!
Tervetuloa mukaan Huovinkukka minunkin puolestani!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä tuosta, että jokaisen meidän täytyy löytää ne itselleen toimivat keinot, koska me ollaan kaikki kuitenkin yksilöitä. Ja ne omat juttunsa löytää tietenkin kokeilemalla.
Itselleni kaikki ryhmässä tehtävät asiat ovat aina olleet ahdistavia, vaikka ymmärrän että toisille ne ovat aivan äärimmäisen tärkeitä ja voimaannuttavia.
Tämä Plinkin yhteisöllisyys onkin juuri minulle sopivalla tasolla ja viimeisin iso keino, jonka otin käyttöön. Täällä saa tulla ja mennä niin kuin huvittaa ja osallistua keskusteluun tai vaikka vain lukea ja tehdä yksinään omia pohdintojaan.
Pidän paljon myös tuosta sinun ajatuksestasi siitä, että haluaako sitä vain ikuisesti velloa siinä menneessä ja ehkä jotenkin kynsin ja hampain roikkua kuivilla.
Itselleni toimi jo alkumetreillä paremmin ajatus siitä, että en vain yrittänyt olla juomatta päivästä toiseen, vaan keskityin ennemmin rakentamaan raitista ja uutta elämää pala palalta. Keskityin siis siihen, mitä tuli tilalle, enkä niinkään siihen, että mitä se on syrjäyttämässä.
Meillä ihmisillä on kuitenkin aivan uskomaton kyky uudistaa itsemme, kunhan vain on valmis tekemään töitä sen eteen ja ymmärtää, että isot muutokset vaativat paljon myös aikaa.
Heh, tervetuloa kerhoon! Suutarin lapset, kengät jne. Lisäksi esim. eräs melko hyvä tuttuni työskentelee A-klinikalla. Oletan, että hän ei ole ongelmaani huomannut, mutta en enää tiedä. Nyt kun huomaan itse itsessäni yhä enemmän eroja tissutteluminään, en voi välttää ajatusta, etteivätkö muutkin huomaisi. Mutta tokihan erilaiset muutokset voivat aina johtua muustakin.
Tuosta tutusta on kyllä sanottava, että onnekkaita ovat hänen asiakkaansa. Hän on mielettömän ymmärtävä ja empaattinen, todellinen jalat maassa -tyyppi ilman mitään ylemmyydentuntoisia haihatteluja. Koska hän ei varmastikaan ole ainut, luo se toivoa, että itsekin saa tarvittaessa hyvää apua. Tosin mieluummin nimenomaan jostain kauempaa.
Tsemppiä!
Olen samaa mieltä, että Plinkki on erinomainen vertaistukipalsta. Täältä voi aina haravoida omaan tilanteeseen ja vaiheeseen sopivan vertaistuen. Alkoholiongelman hoidossa pätenee sama, kuin mt-ongelmissa. Toisia auttaa keskusteluterapia (ketä mikäkin suuntaus), jotkut tarvitsevat pitkäkestoista ja tiivistä terapiaa, osa hyötyy lyhytterapiasta. Toiset hyötyät toimintaterapiasta, kehollisesta terapiasta, vertaistuesta. Ja osa ei mistään. Mieli on myös ihmeellinen kapistus. Tuo mainitsemani jenkkiterapeutti, edustaa koulukuntaa, jossa ajatus on nimenomaan vahvistaa ajatusta: olen raitis. “Kun olen selvinpäin, olen yhtä selvinpäin, kuin henkilö joka ei ole koskaan juonutkaan.” Ja raittiutta rakennetaan nimenomaan voimaantumisen ja raittiusidentiteetin vahvistamisen kautta; “you can do it”-asenteella. Se on yksi tapa lähestyä ongelmaa, mutta näköjään hänenkin opeillaan on paljon raitistuneita; mukaanlukien hän itse. Aika pohjalla kaveri kävikin. Alkoholihepatiitin ja maksavaurion kautta voittoon mentiin siellä.
Kiitos kannustuksesta!
Olen samaa mieltä, että oma päihdeongelma ja työ päihdeongelmaisten parissa ei ole ongelma, vaan vahvuus. Eikös joku päihdehoitolan johtaja sanonutkin, että useimmat työpaikat lähtevät juomalla, mutta näitä (päihdeterapeutin) töitä saa juomalla. Toki oman toipumisprosessin pitää olla jo pitkällä. Hoitoalallahan tunnetusti on paljon päihdeongelmia. Sairaaloiden käsidesit eivät valitettavasti aina kulu pelkästään potilaskäytössä.
Kasvojen menettämisestä ja nöyrtymisestä ajattelen kanssasi osin toisin. Mielestäni itsetuntemusta täytyy olla, ettei ehdoin tahdoin astu miinaan, joka vaikeuttaa omaa prosessia tai omaa työntekoa. En oikein ymmärrä, mistä pitäisi “tulla alas”? Ja tarkoittaako ylpeys ja toisten alaspäin katsominen sitä, ettei välttämättä halua jakaa omaa tarinaansa juuri omien potilaidensa kanssa, vaan säilyttää potilassuhteet ammattimaisina ja hakea oman avun toipumiseen muualta. Toki olen ollut nyt virkavapaalla pidemmän huilin, jolloin ongelma ryöstäytyikin. Mutta kuitenkin.
Mutta kuten sanoit, yksin ei saa jäädä.
Paljon tsemppiä myös sinulle!
Kiitoskiitos.
Se on juuri suutarin lapset ja kengät.
Yllättävän pitkään näköjään ongelmaansa voi piilotella, vaikka toisin usein väitetään. Kun kerroin omalle puolisolle (joka ei käytä lainkaan päihteitä) ongemastani ja sen syvyydestä hän oli aivan öönä aapisen laidalla. Sitä en tänäkään päivänä tajua, miten hän ei ollut edes aavistanut. Kulissit kunnossa, korkeakoulutettu pariskunta, jossa toinen oli kuitenkin rapajuoppo. Vaikka eipähän ne kovin pitkään olisi enää kestäneet. Ja oli kyllä helpotus “tulla kaapista” ja sanoa, että olen ryypännyt aamusta iltaan jo hyvän tovin. Että “olen vaimosi ja käytännössä rappioalkoholisti.”
Mutta onpa kiva kuulla, että tuttavasi on ihminen paikallaan A-klinikalla. Hyvät päihdetyöntekijät, terapeutit ja lääkärit ovat kultaakin kalliimpia. Toivon, että jos joskus haet/tarvitset apua, niin kohdallesi osuu alan kultakimpale