Olen kahden alkoholistin tytär. Lapsuuteni oli traumaattinen ja lasinen, ja sitä korjailtiin vuosikausia terapialla. Sisarukseni ei ollut yhtä onnekas vaan jäi varhaiseläkkeelle alle 40-vuotiaana, juo ilmeisesti paljon. Onnekas olen siinä että isäni alkoholisti on jo haudassa, mutta epäonnekas kun äitini on yhä elossa. Äitini on juonut siitä saakka kun olin 11-12-vuotias. Nyt vuosia on takana lähes 25 vuotta viinaa.
Äitini on itsekkäin ihminen maan päällä. Jo lapsena häntä tuntui kiinnostavan vain oma itse, lasten hoitaminen, kasvatus ja niille ruuan osto saivat äitini suutuksiin monta kertaa. Äitini alkoholismin pahennuttua hän lähti ryyppyreissuille joilla tapahtui Luoja tietää mitä, mukana oli kylän juopporemmi ja kaikki huru-ukot mitkä vaan saattoi pitäjältä löytää. Isä hakkasi äidin aina kun tämä tuli reissuiltaan. Sitten juotiin taas.
Äitini on raskaansarjan juomari. Hän piilotteli kaljakoreja metsässä, naapureiden saunoissa ja vessanpöntö kannen alta saattoi monesti löytyö vodkaa.
Äitini ei koskaan pitänyt minua tyttärenä, vaan kilpailevana naaraana isäni talossa. Jos pidin liian kauniita vaatteita, sain kuulla vietteleväni omaa isääni. Kaikkien piti olla hissunkissun ettei äiti vaan suutu ja lähde taas juomaan. Opin tukehduttamaan itseni ja tunteeni.
Lähtiessäni kotoa oli seesteisempi kausi, äitini jatkoi ryypiskelyä, löysi huru-ukkoja ja sai aina häädön asunnoistaan mistä milloinkin. Paapovat isovanhempani juoksivat aina apuun, kantoivat äidilleni ruokaa, ostivat auton, avustivat ja muuttivat. Jos äitini ei ollut tyytyväinen taloyhtiön mattotelineeseen, kävi ukkini ostamassa hänelle oman. Äitini ei tietenkään siivonnut tai tehnyt mitään vaan joi ihraisella perseellään istuen. Jossain vaiheessa hän alkoi harrastaa housuun kusemista ja paskomista, ja lopulta lopetti wc:n käytön kokonaan. Äitini ryyppyreissut päättyivät aina siihen että hänen perskannikkansa olivat niin syöpyneet kusesta, että hänet piti viedä sairaalaan.
Ukkini ja mummoni jaksoivat pelastaa äitiäni, ja tunkivat tälle ruokaa ja tavaraa. Me lapsenlapset tunnuimme jääneen taka-alalle. Äitini tärveli isovanhempieni omistaman rivitalo-osakkeen paskomalla ja kusemalla sen pilalle. Hänen ryyppykaverinsa aiheuttivat jatkuvasti häiriöitä naapurustoon. Häädön saatuaan äidilleni oli taas asunto valmiina. Sieltäkin hän sai häädön.
Olin muuttamassa tuoreen aviomieheni kanssa äitini asuntoa, mummoani auttaen. Äitini ei koskaan ollut tavannut aviomiestäni, ja ensimmäinen näky jonka hän näki äidistäni oli tämä kusisine housuineen örveltämässä lattialla, kusen, paskan ja oksennuksen täyttämässä asunnossa jossa tavarat oli sikinsokin ja asunto täysin tärvelty asumiskelvottomaksi. Mieheni kantoi hänen törkyisiä patjoja ja tavaroitaan autoon. Hän piteli oksennusta jatkuvasti ja kiukkuili minulle.
Raahasin satakiloisen änkyröivän äitini muovilla vuorattuun autoomme. Emme saaneet muutosta muuta kuin haukut päällemme. Äitini haukkui isovanhempani varkaiksi, vaikka ovat ostaneet tälle uudet sohvakalustot, ym. Paaponeet kakaransa pilalle.
Äitini häädettiin lopulta ja tämä muutti isovanhempieni luokse asumaan. On täysin hoidettava ja paapottava kermaperse. Vanha mummoni voitelee tämän selkää ja kokkaa ruuat. Äitini ei maksa vuokraa, ei sähköä, ei mitään. Istuu huoneessaan peitto korvilla tai tuijottaa netistä ohjelmia.
Ukkini kuoltua, mummoni halusi äitini pois heidän asunnostaan. Muhkeilla perintörahoilla äitini saisi taas uuden asunnon pilattavaksi. Mummoni oli jo kerran reissussa, kun äitini oli sillä aikaa tuonut hänen kotiinsa pahimman huru-ukon, joiden kanssa olivat sotkeneet ja maanneet mummoni sängyssä kusineen ja paskoineen. Mummoni haluaa vapautensa, ja esikoiseni synnyttyä olen käynyt mummolassani paljon.
Minulla ei ole sukulaisia, ei paljon ystäviä. Haluan pienen poikani saavan elää maalla ja hänen kehitykselleen olisi hyväksi nähdä ihmisiä. En vain siedä äitini näkemistä. Mummoni valjastaa minut heti tekemään äidilleni palveluksia. Nyt olisi taas uusi muutto edessä. Minua ei kiinnosta pätkääkään koko kusipään muutto. Hän on valehteleva, itsekäs ja kuvottava juopposäkki. Vaikka hän sai ukkini perinnöt, uuden oman asunnon uusine huonekaluineen, hän kuppaa valhein mummoani. Kun käymme kaupassa, hän ostaa jotain käyttötavaraa mummolaan ja valehtelee hinnan. Viimeksi ostaessani putkenavaajaa, äitini oli valehdellut mummoltani 12 euroa ylimääräistä. Tuo kuvailee hyvin miten alhainen saasta äitini on. Ei kunnioitusta, ei kiitollisuutta. “Anteeksi” -sanaa en tuon säkin suusta ole koskaan kuullut.
Äitini tarvitsee kaikessa apua. Ei siksi etteikö hän kykenisi vaan on saamaton laiska juoppo. Hän odottaa että hänelle lämmitetään sauna, tehdään ruoka ja voidellaan iltaisin selkäkin. Minä hoidan muuton jälleen, ja vihaan jokaista hetkeä. Yritin sanoa mummolleni että en siedä äitiäni. Yritin sanoa että hänen pois lähtönsä olisi helpotus. Mummoni vain sanoi että “onhan hän kuitenkin äitisi”. Että pitäisi minun kuitenkin vierailla hänen luonaan, aiheuttamastaan tuskasta, surusta ja traumoista huolimatta.
Kerroinko jo että äitini ei auta minua koskaan? Hän antaa sisarukselleni rahaa koska tämä saa myös jatkuvasti häätöuhkailuja ja on ulosotossa. Minua hän ei avusta koska perheeni “pärjää”, mieheni on yrittäjä, minä kouluttautunut ja meillä on pieni lapsi. Saan kyllä pestä hänen autojaan ja muuttaa hänen tavaroitaan, mutta taloudellinen apu valuu sisarelleni, ilmeisesti koska hän on parempi lapsi (miespuolinen).
En osaa sanoin kuvailla miten halveksin ja vihaan tuota ihmistä, ja jota joudun sietämään vain siksi että rakastan mummoani ja haluan vierailla hänen luonaan. Mummoni on ainoa sukulaiseni johon pidän yhteyttä ja joka on aina ollut ystävällinen. Haluan hänet lapseni elämään. Mutta hinta on kova, äitini on välissä. Vierailuni muuntuvat äitini auttamiseksi ja paapomiseksi. En ymmärrä tätäkään muuttoa - on hienot uudet asunnot huonekaluineen, ja nyt pesemme äidilleni hänet paskaiset kuppinsa sinne putipuhtaaksi. Jotta tämä voi ryypiskellä siellä ja tuoda huru-ukkonsa sinne hajottamaan paikat ja aiheuttamaan naapurustoon sekasortoa.
Olen nähnyt ja kuullut paljon alkoholisteja, mutta kaikilla heillä on jokin “hyväkin” puoli sisällään. He saattavat esim. selvinpäin auttaa lapsiaan. Mutta äitini on toista maata. Hänelle on olemassa vain hänen oma kermaperseensä. Hän häikäilemättä vaikka valhein käyttää muita ihmisiä hyväkseen. Hän nauttii siitä kun huru-ukko hakkaa häntä ja juo hänen rahansa pankkikorttiaan käyttämällä. ja me jotka häntä autamme ja tuomme iloa lapsinemme hänen elämäänsä, meitä hän kohtelee hyväksikäyttämällä ja valehtelemalla.
Miten pääsen vihastani yli? Onko minulla muuta vaihtoehtoa kuin vain katkaista välit koko sukuun?
Oletko koskaan ajatellut meneväsi alkoholistien aikuiset lapset- ryhmään? Tai al-anooniin. Sieltä voisit saada vertaistukea ja vinkkejä muilta, kuinka ovat selviytyneet. Tärkeintä on ehkä että koska menneisyyttä tai äitiäsi et voi muuttaa, niin voisit saada itsellesi ja lapsellesi hyvän elämän. Viha ja katkeruus saattavat olla vahingollisia riippakiviä ja onnellisuuden esteitä.