Viha

Mies on aloittanut kuntoutuksen ja yrittää todella. Kohta pari viikkoa ollut juomatta.
Mutta minä kun en ole mikään kone joka pystyy muuttamaan tuntemuksiaan tuuliviirin lailla. Vielä pari viikkoa sitten mies oli vihollinen. Minä ja lapset vastaan mies. Pään sisällä oli pyörremyrsky. Mitä tehdä kun taas mennään ja lujaa. Mistä saan tuuraajan töihin kun mies taas petti lupauksen? Pitääkö hommata kämppä? Miten pärjäämme? Kaikenlaista pyöri päässä.
Sitten se päättikin mennä kuntoutukseen ja ryhdistäytyä. Nämä pari viikkoa kun mies ei ole juonut,olen nauttinut rauhasta. Olen hengittänyt. Katsokaas kun usein joutuu upoksiin, niin sitten kun pääsee taas pinnalle, haluaa vain hengittää. En ole jaksanut suunnitella tulevia enkä murehtia menneitä (no ehkä pikkasen), olen vain hengittänyt.
Mutta nyt. Olen huomannut, että olen äärimmäisen huonolla tuulella miehen läheisyydessä. Olen vihainen, ärsyyntynyt ja mitä vaan nyt voikaan olla. Joku voisi luulla, että olen iloinen kun mies on vihdoin hoidossa. Mutta minä olen vihainen. Koko mies inhottaa. Minunko nyt pitäisi taas olla tukemassa ja kehumassa. En jaksa. Ei kiinnosta.
Kertokaahan kokemuksianne. Kai tämä on normaalia…?

Kertoo ehkä siitä, että sinulla on paljon pelissä toisen juomattomuudessa/juomisessa.
Kannattaa järjestää asiat ja tehdä toimintasuunnitelma että mitä teet jos mies alkaa juomaan, ja sitten lopettaa miettiminen koko asiaan.

Tuomoiset asiat kannattaa ratkaista muutenkin ihan vaan siksi, että ei-alkoholistisessakin suhteessa asioita voi tapahtua. Toisella voi katketa jalka tai tulee jotan muuta.
Eihän muutkaan ihmiset pelkää joka päivä, että entä jos miehelläni katkeaa jalka.
Joko se johtuu siitä että se jalankatkeaminen on harvinaisempaa, tai sitten on luotto siihen että asioille ei mitään voi ja ne järjestetään,
Alkoholismi poikkeaa tästä siinä, että se koetaan tahalliseksi toisen taholta, ja se ilmenee pikkuhiljaa jonka ympärille sopeudutaan ja kun tämän alkoholismin ottaa pois, niin sopeutuminen silti jatkuu ja ihminen ei tiedä mitä tehdä kun yksi pelinappula onkin poissa, eli ryyppääminen.

Paras tukeminen syntyy kun irrottautuu alkoholiongelmasta. En minä ainakaan ketään kehu siitä että osaa olla juomatta, ei minuakaan siitä kukaan kehu. Tottakai annan tunnustusta jos toinen tekee asioille jotain, sen voi laittaa merkille ilokseen että nyt on mahdollista katsoa muutakin elämän ongelmia kuin pelkkää juomista. Kun juominen on valloillaan, se vie huomion kaikelta muulta.
mutta kuten minun ei tarvi säälistä rakastaa alkoholistia, niin ei minun tarvi toipujaakaan sääliä. Tai sentakia kehua että muuten hän ei enää mene hoitoon, jos en minä kehu. Sehän koko pointti on sillä hoidolla, että kun toinen hoitaa omat ongelmansa, niin minun ei tarvitse elää eikä hengittää sen takia, mitä toinen tekee tai jättää tekemättä. Ja alkoholismin koko opetus on siinä, että minun ei pidä puuttua toisten asioihin ja ohjailla toisia.
Jos mies vie sinulta energiaa, se saattaa tarkoittaa ettei hän opi löytämään sitä mistään muualta. Älä anna energioitasi pois, vaan hanki sitä itsellesi lisää niin se tapahtuu sitten itsestään se tukeminen kun ilo tulee sisältä päin eikä siksi että pitää olla iloinen siksi ettei toinen lähtisi juomaan.

Hei, saitkin hyviä kommentteja Vieraalta.

Viha on oikeastaan hyvä tunne, kunhan sitä käyttää oikein. Ota se puolellesi, tee sen avulla asioita, joita et ehkä muuten jaksaisi tehdä. Hanki itsellesi ihan ikioma elämä. Omat ystävät, oma tukiverkko, joka pysyy ja kestää vaikka mies joisi tai ei juo. Vihan avulla saa paljon asioita aikaiseksi. Sitä ei kannata tuhlata toiselle raivoamiseen, vaan käyttää sitä polttoaineena oman itsensä kehittämiseen. Vain itseäsi voit muutta, miehesi on mikä on.

Minulle oli joskus helpottavaa, kun monien vuosien jälkeen tajusin, että en ole niin tärkeä tai ihmeellinen ihminen, että minun päätökseni tai tekoni voisivat vaikuttaa puolison tekemiseen tai luonteeseen tai addiktioihin millään tavalla. Hänellä on oma elämänsä. Olin vain itse niin rikki ja sokea, oman addiktioni vietävänä, että ajatusmaailmani oli vääristynyt, ja sairastuin sellaiseen “pikkujumala”-tautiin. Eli se lähdenkö vai jäänkö, sanonko vai enkö sano, menenkö toiseen huoneeseen vain enkö mene… että sillä olisi ollut merkitystä toiseen juomiseen tai juomattomuuteen, veemäisyyteen tai rauhallisuuteen, tai yhtään mihinkään.

Hellitä ja anna Jumalan ohjata, sanotaan Al-anonissa, ja minuun se kolahdi. Hellitin. Keskityin itseeni, ja ihme tapahtui. Asiat hoituivat silti, maailma meni eteenpäin, ihan minusta riippumatta.

Vihaa vaan, sinulla on oikeus. Mutta olet tehnyt päätöksen jäädä siihen, juovan miehen rinnalle, ja sen vuoksi olet saanut tuon aiemmin saamasi kohtelun vastaasi. SE on ollut sinun päätöksesi, sinun valintasi. Sinun vastuullasi. Eli tavallaan viha on turhaa, mutta toivottavasti se auttaa sinua eteenpäin. Ansaitset varmasti parempaa kuin juopon miehen, jokainen meistä ansaitsee. Kannattaa miettiä, MIKSI olet tuossa tilanteessa ylipäätään. Siitä alkaa ovia avautua, ja eheytyminen käynnistyy. Minä olen läheisriippuvainen, ja niin kauan kun en nähnyt ja tunnistanut sairauttani, toistin tapojani kuin paikalleen jämähtänyt levy. Hain oikeutusta vihaani, suruuni ja pelkoihini itseni ulkopuolelta, ja sen vuoksi oli näppärää valita mieheksi alkoholisti. Hän näytti minulle peilinä kaikki ne ongelmat, mitä itsessäni jylläsi. Piittaamattomuuden, ylpeyden, sairaalloisen tärkeydentunteen, vihamielisyyden, katkeruuden, vastuuttomuuden, epärehellisyyden, ylimielisyyden, eristäytymisen, herkkänahkaisuuden, räjähdysherkkyyden, kiukkuisuuden,marttyyriyden, levottomuuden, tuomitsevaisuuden, arvottomuuden tunteen, hermostuneisuuden, häpeän. Kun yritin epätoivoisesti “korjata” miestäni, todellisuudessa yritin korjata itseäni. Tässä oli varmaan myös syy, miksi en silloin lähtenyt, tarvitsin miestä peilikuvakseni, syntisäkiksi. Hän otti omat paheeni itselleen, tai niin kuvittelin. Jos olisin lähtenyt, ja kaikki olisi ollut kuten ennenkin, ketä olisin silloin voinut syyttää? Tämä siis omaa pohdintaani, en tiedä sinun tilanteestasi, tuli vain mieleen tuosta vihasta. En siis tarkoita että sinun kohdallasi olisi näin, mutta minulla oli. Viha oli niin tuttu tunne, monta vuotta olin vihan vallassa. Jossakin vaiheessa huomasin, että se olikin vihaa itseäni kohtaan. Siitäkin piti päästä ylitse, piti hyväksyä itsenä sellaisena kuin olin. Vajaavaisena, heikkona. Erehtyväisenä. Edelleen opettelen rakastamaan itseäni, ja hyväksymään itseni tällaisena, kuin juuri tänään olen. Kun onnistun siinä, osaan hyväksyä toisetkin ihmiset, puutteineen ja kipuineen. Olen edelleen läheisriippuvainen, ja joudun tekemään koko ajan töitä itseni kanssa. Onneksi kuitenkin nykyään yritän korjata itseäni, enkä kumppaniani. Elämä on muuttunut ihan huikean paljon, ja olen valtavan kiitollinen al-anonille, terapeutilleni, ystävilleni ja kaikille jotka ovat auttaneet minua tällä matkalla. Nykyään kaikki on hyvin, ja olen sinut itseni kanssa.

Erittäin tuttu tunne. Milloin ihminen tarvitsee lepoa? Silloin, kun hän on tehnyt työtä.

Olen tällä palstalla vieraillessa pohtinut sitä , että mitä on ihmisten toiveet.

Itselläni auttoi irrottautumisessa se, että aloin tehdä suunnitelmia.
Koen toipuneeni siksi, että minun ainoa toivo ei ole enää siinä, että mies ei joisi.
Jotkut toivoo vain sitä että mies ei joisi. Sehän on silloin selvä. Mutta: Kun mies lopettaa juomisen ja lähtee hoitoon, on ihana levätä ja alkaa miettiä mikä on minun toive. Sellainen toive joka ei liity mieheen, tai siihen mitä haluan hänelle/hänen puolestaan. Vaan aika etsiä, että mitä minä haluan itselle. Ja miten varmistan että kenenkään juominen ei vaikuta siihen. Se että toinen lähtee hoitoon, ei tarkoita riemusta hyppimistä. Se tarkoittaa lepoa, vihdoinkin asiat lähti eteenpäin, ja sitä että minulla ei ole enää alkoholiongelmaa. Elämä voittaa, ja kotiin kukkakaupan kautta. En voi koskaan tietää, alkaako mies juomaan uudestaan, eikä minun tarvitsekaan tietää sitä.

Tervetuloa joukkoon tummaan, Milla N!
Minullekin on käynyt noin. Olen sopeutunut jollakin tavalla tilanteeseen, jota on jatkunut pitkään. Nykyään juominen on muuten jatkuvaa, mutta hetkittäisen rahapulan johdosta on parin viikon taukoja. Silloin olen nauttinut rauhasta.

Mutta viime aikoina tilanne on muuttunut minun osaltani. Kun miehellä on putki päällä ja minulla kiire töissä, selviän hyvin, painan töitä kuin apina :smiley: Mutta kun rahat loppuvat ja miehelle tulee tauko juomiseen, jos minulle osuu vähän rauhallisempi hetki töissä, en olekaan onnellinen. Olen hemmetin ahdistunut, itken ja tunnen olevani umpikujassa. Näin on käynyt nyt useamman kerran peräkkäin, viimeksi eilinen oli surkea päivä. Mies vietti nukkumispäivän eikä ollut mitenkään “häiriöksi”, mutta minä vaan itkin itsekseni.

Olen tulkinnut tämän omalla kohdallani niin, että koen, että minun on pakko pitää langat käsissä, ja pitää huolta siitä että kaikki sujuu, niin työssä kuin kotona. Silloin kun mies on pois pelistä, koen alitajuisesti, että minun pitää olla vahva. Ja silloin kun tilanne hetkeksi rauhoittuu, silloin, edelleen alitajuisesti, koen että uskallan antaa itselleni luvan romahtaa.

Parhaiten voin silloin, kun pystyn irroittamaan ajatukseni miehestä ja hänen alkoholiongelmastaan kokonaan, kun pystyn elämään ja toimimaan niin kuin häntä ei olisikaan. Kun pystyn unohtamaan huolehtimisen ja keskittymään omiin asioihini.

Juuri näin! Sitruunapippuri tiivisti niin hyvin, ettei siihen ole mitään lisättävää :smiley: Käytä rauhallinen tilanne hyväksesi, keskity itsesi hoitamiseen. Yritä muuntaa viha energiaksi, lähde vaikka juoksemaan! (Kultakala puhui juoksemisesta aikoinaan, ja minäkin olen huomannut, että fyysinen rasitus tekee hyvää). Päätä, että sinä ja lapset selviätte voittajina! Tässä taistelussa ei välttämättä ole voittajia ja häviäjiä. Jos mies onnistuu omassa ponnistuksessaan, olette kaikki voittajia, ja jos olet hoitanut itseäsi, jaksat myös paremmin tukea, jos katsot sen osaksesi. Mutta älä mieti sitä nyt, vaan KESKITY ITSEESI :smiley:

No niin. Se siitä kuntoutuksesta. Mies tuli kännissä kotiin…autolla. Mä en kestä tätä. Pitääkö nyt oikeesti laittaa talo myyntiin. Mä en tajuu. Miten sairas ihminen voi olla??? Viikon ollut kortti ja nyt jo ajaa kännissä, saakeli.

Ja tänään taas ollaan niinkuin ei mitään. Tää taitaa olla ihan normijuttu muillakin juovilla. Ensin toilaillaan ja seuraavana päivänä ollaa niin katuvan oloisia ja ystävällisiä. Ja taas yritetään olla ilman tottakai. Joopajoo…

Juttuhan on siten, että kun toilailee, niin tekemättömäksihän sitä ei saa mitenkään. Monesti mietinkin alkkiksen kanssa seurustellessa, että mitä sen alkkiksen pitäisi näiden toilailujen jälkeen tehdä ja olla. Siis minun mielestäni pohjimmiltaan. Mitä minä häneltä siinävaiheessa haluan? Katumusta, anteeksipyynnön? Kukkia ja suklaata? Haleja? Pusun? Lupauksen? Että hän olisi hiljaa? Että hän muuttaisi? Että hän ensikerralla juodessaan ei toilailisi? Vai että hän lopettaisi juomisen?
huoh…Siinä on miettimistä aina kerrakseen, että mitä minä haluan toisen ihmisen tekevän:)
Toilailu on tapahtunut tosiasia, sitä ei muuksi voi muuttaa, ei alkoholinkäyttäjä itsekään koska eihän hän jumala ole. Hän ei voi tehdä sille enää mitään, vaikka haluaisikin. Menneet on menneitä, katseet on pakko suunnata tulevaisuuteen.