Vielä on vaikeaa uskoa, että olen alkoholisti

Hei kaikille!

Uskomattoman häpeän vallassa kirjoitan tänne. Olen koko elämäni paheksunut isääni, joka oli alkoholisti ja jouduin elämään alkoholin varjossa nuoruuteni. Inhosin isääni ja hänen juomistaan, ja nyt inhoan itseäni ja juomistani. Alkoholi on alkanut viimeisen parin vuoden aikana hallitsemaan elämääni. Olen itselleni perustellut sitä “luxus” -juomisena: shampanjaa, kuohuviiniä, laadukkaita puna- ja valkoviinejä. Pikkuhiljaa joka ilta ja mielellään jo päivällä, jos ei tarvitse ajaa autoa. Nykyään kiskon jo mieheni kaljoja salaa, vaikka en yhtään tykkää kaljasta.

Olen lihonut aika rumaksi tämän tissuttelun myötä, ja olen perustellut juomista niin hienoilla saavutuksilla sekä rentoutumisen tarpeilla. Häpeän juomistani niin paljon, että en ole kehdannut kertoa tästä edes perheelleni tai kenellekään ystävälleni. Teini-ikäiset tyttäreni kyllä huomauttelevat juomisestani ja lihomisestani, mutta heitän sen vitsiksi, vaikka tiedän, että meidän molempien puolella on myös totuus tiedossa…

Tänäänkin olen koko päivän odottanut, että perhe lähtisi pois ja voin salaa mennä ottamaan pari kaljaa - niin kuitenkin, että kukaan ei huomaa juomistani ja voin vielä illalla ajaa autoa. Miten ihmeessä tässä kävi näin?

Nyt olen jo muutaman kuukauden ajan lueskellut näitä sivustoja ja miettinyt, että luultavasti minulle oikea ratkaisu olisi kokonaan olla ilman alkoholia. Kun yhtenä iltana juon pari lasia sivistyneesti ruokaillessa, juon seuraavana päivänä pullon, siitä seuraavana päivänä vielä lisää ja yleensä vielä neljäs tai viides päiväkin menee putkeen, vaikka juomat ei todellakaan maistu hyvältä. Minulle tulee siis selkeitä alkoholistin ryyppyputkia, vaikka en juokaan itseäni yleensä näkyvään humalaan kuin yhtenä päivänä viikossa…

Olen kuitenkin nähnyt liian läheltä lapsena juomisen. Lisäksi isäni kuoli nuorena viinaan. Ja en todellakaan halua samaa. Mutta miksi alkoholi minua näin kutsuu? Ja miten siitä pääsen eroon? Häpeä on vielä liian suuri, jotta voisin mennä AA:han ,vaikka sen voimaan uskonkin. Siksi kirjoitan nyt salaa tänne.

Suren ja säälin itseäni. Miten voin olla päästänyt itseni tällaiseen jamaan? Kaiken kokemani jälkeen?

Miten lähtisin eteenpäin?

Olet jo päässyt eteenpäin, kovastikin, kun olet itse päätellyt että juomisesi on menossa tai jo mennyt alkoholiriippuvuuden puolelle.
Olet myös tullut siihen tulokseen että kokonaan alkoholista pidätäytyminen olisi hyvä ratkaisu.

Siinä on hyvät eväät, usko siis noihin päätelmiisi, kyllä ne oikeita ovat kun olet ne itse tosiksi huomannut.

En tiedä, onko hyvä tehdä koko loppuelämän kattavia lupauksia, elämä kun on kuitenkin arvaamaton monella tavalla.
Luultavasti on kuitenkin hyvä ottaa aika pitkä etäisyys alkoholiin, ihan ensi töiksesi.

On nimittäin niin, että kun olet tarpeeksi pitkkän selvänä, alkoholin ote, riippuvuus, hellittää . Ne mieliteot laimenevat, usko pois. Ja sitgten on helpompi tehdä päätöksiä pidemmällä tähtäimellä, silloin nimittäin olet vapaa ja riippumaton niitä tekemään.

Ei se välttämättä alkuun helppoa ole. Kun tekisi mieli ryypätä, niin itsensä kanssa siinä on väänettävä. Mutta se kannattaa.

Tänne kirjoittelu on monen kohdalla antanut lisää voimia, usein kirjoittaessaan ajatuksiaan ne selkiintyvät lisää itsellekin. Alkoholistiksi julistautuminen on kuuleman mukaan joillekin ollut hyväksi, joillekin taas sitoutuminen tuohon identiteettiin on vain vahvistanut alkoholiriippuvuuden otetta omakuvasta -ehkei kannata ainakaan pitää kiirettä kun alkaa itseään lopullisesti joksikin määrittämään.
Kyllä sekin sitten selviää, kun tarpeeksi pitkään pysyttelee erossa alkoholista, ja määritelmän voi tehdä rauhallisin mielin, ilman akuuttia pakkoa.

Moni täällä on päässyt tilanteeseen jossa alkoholilla ei ole enää merkitystä henkilökohtaisessa elämässä, ja se on alkutilanteeseen verrattuna melkoinen muutos. Yksi murhe elämässä vähemmän.

Positiivista ajattelua, jokainen tunti, jokainen päivä etäisyyttä edellisen ryyppyyn kannattaa laskea voitoksi itselle. Siitä se lähtee.

Hei Alkoholistin tytär.
On erittäin hienoa että rohkenit kirjoittaa tänne. Älä sitä häpeä. Vaikka oletkin alkoholismia nähnyt jo lapsuudessa ei se ikävä kyllä suojaa sinua. Jos alkoholi maistuu niin se maistuu. Hyvä että olet nyt ottanut askeleen ajatuksissasi ja huomannut että käyttö on karkaamassa.
Jatka ihmeessä tänne kirjoittelua. Kyllä täältä tukea saa ja rohkaisua.
Salaa sinua seuraan :smiley:
Putkanvartija 0132

Alkoholistin tytär kirjoitti

Tervetuloa tänne avautumaan ongelmastasi, kuolemanvakavasta sairaudestasi! Alkoholismiin sairastumisessa geeniperimällä on iso osuus. Sinulla siis on alttius ja niillä hienoilla juomilla on ollut helppo aloittaa ja torjua ajatus, että seuraat isäsi jälkiä. Perimääsi et ole syyllinen, juominen taas on ollut oma päätöksesi. Siitä olet vastuussa ja vastuussa olet myös lopettamisesta. Tietenkin on vaikea ja tuntuu häpeälliseltä tunnustaa, että on juonut itsensä valheita ja peittelyä vaativaan tilaan.
Uskot AA:n voimaan, niin minäkin. Sain raittiuden ensimmäisestä palaveristani. Voit mennä, vaikka kuinka jännittäisi, kokouksiin vapaasti ja itsesi takia. Oma halu on ainoa pääsyvaatimus. Ja autolla pääsee palavereihin aika kauaksikin, jos kotinurkilla ei ole sopivaan aikaan.

Toivon, että et joudu juomaan enempää, vaan että olet löytänyt henkilökohtaisen pohjasi. Sen tilan tai pisteen, jota alemmas et halua mennä juomalla. Raitis päivä kerrallaan on konkreettinen ja riittävän pitkä tavoite.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Hei, et mahda geeniperimällesi mitään. Sinua voi kyllä onnitella, sillä olet havainnut ongelman, moni alkoholisti kiistää sen tiukasti.

Avominne pitää hienoja luentoja ympäri Suomea, sinulle voisi olla apua jo siitä, että kuulet sen. Alkoholismi on aivosairaus.

Alussa juomisen lopettaminen on vaikeaa, mutta ajan myötä se helpottuu. Unohda kohtuukäyttöhaaveet, ne on vain alkoholistisen mielen toiveajattelua. Kirjoita tänne, lue aiheesta ja pahimmilla hetkillä, ole juomatta vaikka minuutti kerrallaan. Sä kyllä onnistut siinä, on jo iso askel kun tajuaa ongelman.

Alku voi laittaa opettelemaan itsensä kanssa toimeen tulemista. Halut ja tavoitteet kun voivat vaihdella hetkestä toiseen.
Tasapaino kuitenkin löytyy, kunhan jaksaa…

Tuo ketjusi otsikko kuvannee vain nykyisyyttä.
Tulevaisuuksia tai mahdollisia tulevaisuuksia on monta.

Yksi mahdollisuus on se, että tuo kysymys ja uskominen tuohon arvonimeen ei sitten enää olekaan merkityksellinen -aika on hyvä lääke.
Ja saattaapa käydä niinkin, että jonain päivänä voit miettiä siten että onpa vaikea uskoa että joskus olisin ollut alkoholisti.

Niin on monelle käynyt, ja ihmisen laupiaasti unohtavan ja hämärtävän muistin kätköistä esiinkaivetut menneisyyden mietteet saattavat hymyilyttää.

Nyt, aloittaessasi elämäntapamuutosta alkoholin suhteen, tuo voi tuntuas kovin kaukaiselta tavoitteelta, mutta jotenkin aika on suhteellinen käsite. Se tavoite voi ollakin lähempänä kuin nyt muutoksen suuruutta pelätessäsi, luulet.

Älä pelkää aloittaa, kyllä se siitä lutviutuu!

Arvelen, että isäsi kohtalosta näit, kuinka alkoholismi on etenevä ja ennenaikaiseen tuhoon johtava sairaus. Ainoa tapa selviytyä on ehdoton raittius. Ellet vielä nykyisine juomatapoinesi ole alkoholisti sanan täydessä merkityksessä, saatat olla kuitenkin piilevä sellainen.

Tänään et ole yksin

Hyvää huomenta Alkoholistin tytär,

menneisyyteni on aivan samanlaista kuin sinunkin, koko lapsuuteni ja nuoruuteni häpesin alkoholisti-isäni ryyppäämistä ja kännissä toikkarointia naapureiden nähden. Puhumattakaan turvattomuuden tunteestani.

Olet lämpimästi tervetullut tänne kirjoittelemaan, yhdessä päihitämme viinanpirun!

Tsemppiä,

Tyyne

Lämmin kiitos Teille kaikille vastanneille ja kannustaneille. Tuntuu jotenkin todella koskettavalta, että noin moni ventovieras seisoo vierelläni. Alkoholi pyörii uskomattoman paljon mielessä ja vie aikaa. Mutta tänään en juo vaan lähden tanssitunnille. Toki minulle aikaisemminkin on nämä alkuviikot olleet “uusia elämän alkuja” ja viimeistään torstaina olen “ansainnut” jo viiniä. Ja usein se on siitä torstaista kantanut viikon tai kaksi… Vähintään taas maanantaihin saakka. Nyt aion ehkä yli kahteen vuoteen olla ensimmäisen viikonlopun kokonaan ilman alkoholia. Se ajatus tuntuu todella innostavalta, mutta samaan aikaan tiedän, että jäätävä viinanhimo iskee torstaina. Minulla kun on erittäin harvoin vapaata viikonloppuna, mutta nyt on. Ja nyt tänä syksynä olen kaksi kertaa ollut järkyttävässä krapulassa / humalassa töissä. Tuntuu aivan uskomattomalta yhä se, että minä olen voinut olla loiventavien voimalla töissä??? Se on järkyttävä pohjakosketus.

Ja vaikka vähän väliä olen täysin vakuuttunut, että nyt tämä riittää. On myös toinen ääni mielessä, joka sanoo, ettei tämä nyt niin vakavaa ole… Ja jälleen järjen ääni sanoo, että jos ei nyt ole vielä niin vakavaa, että olisin juonut urani, perheeni, kotini ja ystäväni, niin jonain päivänä se on. Ja en halua mistään hinnasta nähdä sitä päivää!!!

Mutta siis: kiitos paljon tuesta. On turvallista tietää, että en ole yksin, vaikka en läheisilleni olekaan halunnut alkoholin todellista tilannetta paljastaakaan.