Ajattelin, josko täältä saisi vertaistukea. Haluan lopettaa alkoholinkäytön kokonaan, koska en pysty sitä hallitsemaan vaan se vie mua ja mun elämää tosi huonoon suuntaan. Olen lopettamista yrittänyt aikaisemminkin, mutta nyt ihan oikeasti HALUAN sitä enkä yritä vaan siksi että “pitäisi”.
Muutamalle ystävälle olen tästä aiheesta vähän puhunut, tai lähinnä mietiskellyt ääneen. Mutta ei ne tajua. Vastaukset on jotain sitä luokkaa, että “oot nyt vaikka kuukauden selvinpäin niin kyllä sä sit voit ottaa muutaman”. En voi, en vaan pysty siihen, se on kaikki tai ei mitään. Onhan ne nähneet mut kännissä, miten ne ei voi tajuta että mä en ota muutamaa? Mä juon niin kauan kun juotavaa riittää ja taju pysyy päässä. Eikä sitä mikään kuukauden selvistely muuta miksikään.
Nyt siis toivoisin vertaistukea teiltä. Te varmasti ymmärrätte, että tää ei ole mikään tahdonasia. Mutta oon ehkä ottanut jo sen tärkeimmän askeleen, ja myöntänyt että tämä on oikeasti ongelma ja mä olen sen edessä voimaton.
Tervetuloa vaan juttelemaan tänne.
Sinulla on tavoite selvänä, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
No, siinä ehkä olen hiukan eri mieltä, ettei olisi tahdonasia. Ei se haitaksi ole, jos tahtoa selviytymiseen löytyy. Ja viestistäsi hiukan arvelen että sinulla sitä kuitenkin on. Ei sitä omaa tahtoa kannata halveksia, voipa olla jonain päivänä niinkin että se on just se pelastava asia.
Mutta se siitä, itse toki tuon omalla kohdallasi kuitenkin paremmin tiedät.
Ystäville puhuminen on aina kaksipiipuinen juttu.
Minun kohdallani, kun lopetin sellaisen todella pitkän juopottelun, ja totuttelin selviä päiviä kohtaamaan, en ensimmäiseen puoleentoista viikkoon uskaltanut hiiskahtaakaan asiasta. Niin henkilökohtainen ja raju muutos se oli. Se olisi ihan oikeasti voinut kaatua just tuollaisiin vähätteleviin tai epäileviin tai johonkin systeemiin komenteleviin kommentteihin. Sen kanssa oli ihan itse ensin opittava olemaan.
Ja sitten, pari vikkoa kun olin selvänä katsellut elämää, tulin kans tänne plinkkiin, kaikenmaailman asioista, elämästä ja mieluiten sen päihteettömistä ja päihdeongelmattomista puolista juttelemaan.
Ja runsas kuusi vuotta siitä nyt sitten on, ja ne päihdeasiat ovat lakanneet varjostamasta elämääni.
Hyvä että tulit, sinulla on ihan hyvä alku, siitä vaan eteenpäion ja kerro nyt miten etenee!
No, tahdonasialla tarkoitin enemmänkin sitä, että alkoholiongelma ei ole mikään tahdonasia, eikä alkoholiongelmainen noin vaan voi alkaa kohtuukäyttäjäksi. Vaikka haluaisikin. Mä halusin ja yritin sitä monta vuotta, mutta se ei vaan mun kohdalla ole mahdollista. Melkein kymmenen vuotta piti yrittää ennen kuin meni jakeluun että ei onnistu. Raitistuminen sen sijaan varmasti on paljonkin tahdonasia. Ja nyt tuntuu siltä että voisin olla siihen valmis.
Samassa veneessä ollaan, rantaanpäin soutelemassa. Aika yksin olin vielä kesällä ongelmani kanssa, mutta täältä Plinkistä on löytynyt näkymättömiä käsipareja aironvarteen, äyskäröimään ja hukkunutta veneentappia etsiskelemään.
Tervetuloa, ananas!
Asiasi ovat juomiseesi nähden nyt hyvässä mallissa, koska haluat lopettaa. Kun alkoholi ja sen myötä alkoholismi on vallannut ihmisen kehon ja mielen, on tilanne sikäli toivoton, että tahdonvoimalla aniharva pystyy siinä tilassa pelastamaan itse itsensä. Rehellinen voimattomuutensa myöntäminen on se luja pohja, jolta alkoholistin on mahdollisuus päästä raittiiseen elämään.
Kun minulta kohtuujuominen ei onnistunut ja tuli todellinen hätä itsestä, päätin lähteä hakemaan apua. Päätökseni toteuttaminen johti eräänä iltana askeleeni AA:n ovelle. Sen jälkeen en ole tarvinnut alkoholia, en suruun enkä iloon. Kumpiakin on tielleni osunut. Ryhmät kokoontuvat voidakseen tarjota avun juomisestaan vielä kärsivälle alkoholistille, mutta ne myös auttavat pitämään kerran alkaneen raittiuden.
Alkoholismi on krooninen sairaus, siitä voi kuitenkin toipua. Sinä olet vastuussa omasta valinnastasi.
Googlesta löydät Suomen AA:n ryhmät. Katsoin, että niitä on tänään yli 150, ja huomenna lisää. Jokaiseen olet tervetullut!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tervetuloa minunkin puolestani tänne plinkkiin. Siitä kovasta halusta se lähtee ja juuri omasta halusta laittaa piste juomiselle. Olet yrittänyt aikaisemminkin lopettaa, joten sinun kannattaa miettiä, mikä meni vikaan, kun repsahdit. Muistele niitä hyviä asioita, joita juomattomuus toi. Tietty jos ehdit sellaisia kokea ennen repsahdusta. Itsekin olen nyt yrittänyt niitä muistella ja mielestäni erityisesti aikaisemmat hyvät kokemukset antavat paljon voimia tässä uudessa yrityksessä. Tämä plinkki on myös oiva väline, sen lukeminen ja tänne kirjoittaminenkin. Tsemppiä sinulle ja muista päivä kerrallaan!
Kiitos kaikille lämpimistä tervetulotoivotuksista!
Todella tämän asian myöntäminen itselleen on ollut itseasiassa suuri helpotus. Enää ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan eikä salailla mitään. Se salailu on varsinkin viime aikoina ollut kuluttavaa.
Olen ollut sellainen tuurijuoppo, en ole juonut joka päivä mutta kun olen juonut saattaa helposti jäädä putki päälle. Selvät kaudet ovat kestäneet viikosta muutamaan kuukauteen. En oikein tiedä mikä on laukaissut halun juoda. Viime aikoina on melkeinpä tuntunut siltä etten olisi halunnut, mutta olen ollut sellaisessa paikassa/tilanteessa jossa juominen “kuuluu asiaan”. Niinpä aion seuraavat viikot viihtyä tiiviisti kotona. Ehkä kyllästyminen on yksi sellainen joka on ajanut juomaan, kaipaa jotain “jännistystä” ja mitä pidempään olen ollut selvinpäin, sitä enemmän koen ryyppyillan ansainneeni. Luulen että kaveripiirissä tulee tapahtumaan paljon muutoksia, monet, ehkä jopa useimmat kaverit ovat vain ryyppykavereita. Ja nekin jotka eivät ennen olleet mieluusti tapaavat viinilasin tai tuopin äärellä. Eihän se estä mua juomasta vain kahvia, mutta ehkäpä näin alkuun viisaampaa vältellä sellaisia tapaamisia ja tapahtumia.
Tuo on ihan hyvä päätös. Käsittääkseni kuukauden tai usemman kuukauden katkaisuhoidoissakin toipuva keskittyy hoitamaan ja hoidattamaan itsensä kuntoon ilman kontakteja entiseen elämään houkutuksineen.
Hei ananas!
Raittiuden jatkuessa voit varautua todellakin siihen, että kaveripiiri saattaa vaihtua suurestikin. Jonkinlaista kokemusta siitäkin on, minä näet join viimeiset ajat lähes aina yksin. Uusia kavereita rupesin sitten saamaan AA:sta. Ja palavereissa on mukavaa ja hyödyllistä käydä ihan vieraissakin paikoissa, myös ulkomailla. Kielen osaaminenkaan ei ole ehtona, riittää kun on halu lopettaa ja mennä mukaan. Palaveriin meno on silloin kiinnostavalla tavalla aika jännää. Kun raittius on luonnollista, ei mikään estä osallistumasta juhliin tai muihin tilaisuuksiin, jossa alkoholiakin tarjoillaan.
Vaikka en vetoa AA:han tunne, täytyy sanoa, että Lomapuiston tarinat, kommentit ja vastaukset pysähdyttävät. Jäpä puhuu selvästikin omasta kokemuksesta, eikä viesteissä ole tyrkyttämisen tunnetta, vaan aitoa reagointia toisen ihmisen tilanteeseen ja auttamisen halua. Vaikka kuka huutas mitä.
Irrotan pätkän kirjoittamasti ja totean, että ovet ovat avoinna jokaiselle, joka haluaa lopettaa juomisensa.
Muuten, kiitos myönteisesti kirjoittamasti, koitan pitää jalat tiiviisti maassa.
Tähän asti on sujunut melko hyvin. Ahdistaa vieläkin, mutta sekin väistynee aikanaan. En ole myöskään tupakoinut nyt juomattomuuteni aikana, mutta en ole sitä oikeastaan kaivannutkaan. Aikaisemmin tupakoin oikeastaan vain töissä ja kotona vain pari päivässä tai en ollenkaan. Muutama vuosi sitten onnistuin olemaan kahdeksan kuukautta polttamatta ja vaikka sen jälkeen aloinkin taas käryttelemään määrät ovat olleen huomattavasti pienempiä. Paitsi juodessa, jolloin saattaa mennä kaksi askia illassa helposti. Krapulassa en polta ja koska olin sen vuoksi muutaman päivän polttamatta, ajattelin, että miksi sitten aloittaa taas kun pahin on jo ohi.
Viikonlopun olin töissä, joten silloin ei ollut sen suurempia juomishimoja. Aikaisemmilla kerroilla olen huomannut että jostain syystä kun olen ollut 2-3 viikkoa selvinpäin juomishimo on pahimmillaan. Sen jälkeen se laantuu. Mutta päivä kerrallaan, vaikka itselläni onkin paha taipumus miettiä asioita liian pitkälle. Riittää etten tänään juo.
Nukkuminen ei oikein meinaa onnistua, nukahdan kyllä illalla mutta herään aamuyöstä enkä sitten enää saa unta. Koitan olla stressaamatta siitä ja nukkua päiväunet jos pystyn, tiedän että tämäkin loppuu kunhan keho tottuu uuteen tilanteeseen. Olen aika rauhallisin mielin, mutta seuraavat pari viikkoa jännittää, kun ne ovat yleensä olleet ne viikot jolloin eniten tekee mieli juoda.
AA:ta olen miettinyt, mutta en erityisemmin pidä suurista ryhmätilaisuuksista. Ihmispaljous ei ole mun juttuni, paitsi kännissä… En nyt sano ettenkö aio ikinä mennä, mutta harkitsen sitä vielä. Ennemmin juttelisin jonkun kanssa kahden kesken, se olisi jotenkin luontevampaa kuin isossa porukassa.
Tänä aamuna tein muuten täällä plinkissä alkoholiriippuvuustestin; tuloksena vahva alkoholiriippuvuus. Niinpä niin. Joskus jossain lääkärillä tehnyt audit-testin ja kyllä muistan siihen aika paljon valehdelleeni, koska eihän nyt lääkärille voi kertoa olevansa sairas… Hiljalleen tän asian hyväksyminen helpottuu, vaikka monta vuotta olen itse tajunnut tän olevan ongelma, niin pitkään en halunnut sitä hyväksyä ja olin jotenkin katkera, että miksi mussa on jotain vikaa enkä osaa juoda kohtuudella. Mutta ei mussa ehkä olekaan mitään vikaa sittenkään.
Ahdistaa. Ahdista niin paljon että sattuu. Mulla ei ole mitään lääkkeitä ahdistukseen (joskus on kyllä ollut) enkä sellaisia haluaisikaan, mutta jotain helpotusta ois kiva saada… Ei kyllä tee mieli juoda koska siitä tää johtuukin.
Niinpä mä vaan odottelen ja toivon että tää vähän helpottais.
Lueskelin hiukan juttujasi. Eilen kirjoitin sulle silleen kanssa kun ei tule kaikkiin viestiketjuihin kirjoitettua. Ei resussit riitä, eikä kaikkialle tule venyttyä…
Yksi hyvä juttu jos se ahdistus alkoholista tai no mistä tahansa kumpuaa, niin on kestettävä sitä ahdistusta. Opittava elämään sen kanssa ilman, että pakenee alkoholiin tai mihinkään muuhun. Pitäis yrittää kohdata se paha juttu. Kuulostella sitä mielessä. Ajatella, että se kuuluu asiaan. Voi tuntea sillä tavalla. Ihmisellä on tunteita, niin ei pidä pelästyä ja yrittää tukahduttaa niitä ainaskaan alkolla.
Yks juttu on kirjoittaa paperille tai koneelle mikä vaivaa. Kirjoittaa tosiaan kaikki mikä mieltä kaihertaa niin itselle eteen. Ei niitä kaikkia tänne tarvii julkaista jos on kova kipu sisällä. Tosin mikä tuntuu parhaimmalta. Olen minä pahan olon tännekin vuodattanut, niin joku siihen on sitten osannut sanoakin jotain. Sekin on auttanut kyllä.
Tuosta koneelle kirjoittamiselle tulikin mieleen, että voi pitää päivässä jonkun vaikka puolen tunnin huolihetken. Kirjottaa tosiaan kaikki mikä vaivaa ylös ja silleen murehta. Antaa tulla kaikki ulos. Silleen sen puolentunnin-tunnin aikana. Joku antoi joskus minulle semmoisen vihjeen ja kokeilin sitä. Tosiaan ainaskin itseeni auttoi. Silleen antaa kerran päivässä itselleen luvan murehtia. Sitten jotenkin murehtii kunnolla. Keskittyy täysin siihen.
Joskus totakin kokeillut, niin sai kyllä itkemään. Oli jotenkin huojentunut olo. Kirjoita se paha mieli jonnekin. Tunne se. Koe se. Älä pakene sitä. Kohtaa se. Anna sen tulla. En tiedä saatko kiinni ajatuksistani?
Muistan joskus juovana aikana juoneeni tuohon ahdistukseen. Silleen pakenin. Nyt olen huomannut, että voi ne tunteet kohdata pakenematta niitä. Vaikka ne sattuukin, niin jotenkin se kipu on hyvä kohdata. Ei sitä pääse karkuun.
Päiväkirjaa pidän aina toisinaan, olen sen huomannut helpottavan. Vieläkin ahdistaa, mutta pikkuhiljaa paremmat hetket ahdistuksen välissä pitenee. Olen koittanut ajatella että vaikka mitä tapahtuisi, niin maailma ei kaadu ja elämä jatkuu. Siitä koitan pitää kiinni. Ja tiedän että jossain kohtaa tämäkin helpottaa.
Alkoholin avulla mäkin ennen näitä tunteita pakenin. Ja omaa elämääni oikeastaan. Tuli joku vastoinkäyminen, joten join, ja sitten ahdisti krapulan vuoksi joten join, jne jne. Kamala oravanpyörä.
Kymmenen selvää päivää jo takana! Tästä on hyvä jatkaa. Ja tänäänkään en juo.
Kuulostaa hyvältä ettet juo! Se on vaan elämää se. Tämä. Kaikki silleen väliaikaista. Kyllä jos paha olla, niin helposti silleen haluais paeta. Alkoholiin pakeneminen on vaihtunut vähän enempi nettiin ja omaan päähänsä pakenemiseen. Silleen uppoudun omaan maailmaani ja vedän verhot ulkopuolisilta kiinni. Nähtävästi nettiin tms. pystyn häviämään. Joskus luontoon menen kävelemään, missä tuo sama ilmiö tapahtuu. Silleen ainaskin oon itsestäni huomannut, että voin sitä pakenemista tehdä muutenkin. Pikku vinkki tämäkin… Tavallaan…
Kirjoittelen hyvin paljon itselleni… Eilen mietitytti yksi tietty juttu, niin kirjoitin sen… Itketti. Luonnollista se, että itkee jos on paha olo…
Joskus väärä ilme naapurilta on riittänyt tai joku muu vähäpätönenkin juttu… :mrgreen: Saa kyllä erittäin paha paikka olla nykyään… Pahimmat tuskat jotenkin tuntee hartioilla ja ne menee pois. Vähän kai riippuu milloin on alkanut juomaan… Sallin itseni olevan semmoinen pieni lapsi, joka voi ja saa tuntea ja itkeä. Vaikea selittää… Silloin en tarvinnut alkoholia ja kukaan ei antanutkaan kun olin hyvin pieni…
Kannattaa kai ajatella, että ei ole semmoista juttua mihin alkoholia tarvii. Ei niin hyvää tai pahaa.
Kyllä se helpottaa! Usko pois!
Voimia ja stemppiä mitä sitten läpi käytkin!
ps. yritän myös positiivisuuttakin löytää tosi vaikeista asioista. Ironia joihinkin juttuihin tehoaa ja joihinkin ei. Vaikea oikeen muuta ku stempata. Hieno alku!
pps. tää vertaistuki on ainaskin mulla tämmöstä varovaista kertomista omasta tavasta. Kysellä en kyllä kehtaa. “Vaaranahan” tietty tämmösessä on, että tulee ajatuksia… Nekin voi sanoa, kirjoittaa… Lähettää tai olla lähettämättä… Miten vaan… Tarkkaillut vaan itseäni ja muita silleen, että kun kertoilee juttuja niin toinen innostuu ehkä kertoilemaan kanssa. Kyllä minä kertoilen ja mielelläni tutustun, mutta mitä sitten haluaa sanoa, niin voi kanssa miettiä. Ei ole kahden keskistä tavallaan… Toisaalta anonyymiä mutta jos tulee epämiellytävä olo niin kirjoittaa “itselleen” tekstitiedostoon. Joskus tullut mieleen erittäin henkilökohtaista omasta elämästä, niin oon jättänyt… Toisaalta täällä on niin paljon tekstiä, niin kaikki katoaa muiden tekstien joukkoon ja saa ne poistettuakin. Ilman estoja kirjoitan tekstitiedostoon ja filtteröin jos siltä tuntuu. Julkaisen jos siltä tuntuu. Silleen hyvältä. Onkohan tämä turhaa miettimistä tai jotain… mietin ihan liikaa välillä…
Pahin ahdistus alkaa tältä erää väistyä. Ei se poissa ole kokonaan mutta ei ihan koko aikaa mielessäkään. Olo on tasoittumaan päin ja hyvä niin. Viimeiset pari päivää olo oli nimittäin suorastaan vainoharhainen.
Mutta tästäkin selvisin juomatta. En ees halua kuvitella että miltä ois tuntunut krapulassa tällainen…
Nyt vaan kaipaisin aikaa olla itsekseni, mutta ei oo oikein mahdollisuutta. Töitä ja muita menoja paljon nyt seuraavat pari viikkoa… Iltaisin en oo nyt missään käynyt vaikka on pyydetty, kaipaan vaan nyt omaa aikaa omassa rauhassa. Joku tarve nyt miettiä asioita itsekseen. Ajatukset pyörii paljon nyt tän raittiina olemisen ympärillä, eikä juuri nyt ole halua puhua siitä kenenkään kanssa tai esittää kiinnostunutta ja jutella mistään muustakaan. Kai musta on tulossa erakko. No, ei ehkä sentään, haluaisin vaan rauhassa käydä tätä läpi itseni kanssa.
Olen miettinyt raittina heränneitä asioita yli 2,5v. Mietin yhä. Kannattaa vaan kysellä jos mieltä joku kaihertaa. Itse olen miettinyt asioita miljoonasta eri perspektiivistä, niin ehkä kartalla saatan olla. Useimmilla on vielä rautaisempi kokemus raittiudesta. Oon “naimissa” melkein tän koneen kanssa, niin varmaan “päivystelen” plinkissä. Tullut elämäntavaksi… :mrgreen: Tai no puoliksi vitsiä tossa… mutta jotain kai tiedän… Tai sitten en…
Viime ajat yhden toisen addiktiota aiheuttavan aineen kanssa tapellut, niin muistunut taasen tämä plinkki. Muistan, että vaikeaa oli alussa. Hirmuisen hyvä oli kun joku jotain kirjoitti. Niistä sai voimaa ja ajattelemisen aihetta. Ainakaan periksi en tolle yhelle anna kyllä. Viinan kanssa sama juttu, että aikansa tappeli sen kanssa, niin helpotti… Oppi välttelemään sudenkuopat…
Kirjoita ihmeessä, niin varmasti joku jotain vastaa! Tai jos ei, niin eipä siitäkään kannata hermostua. Välillä sain pitkiä monologeja käydä itsekseen, kun joku kirjoitti. Itselleen tavallaan se kirjoittaminen silleen on… Kirjoittaa niin joku saa jotain ja plinkkiläisille tulet silleen tutuksi niin joku voi kiinnostua auttamaan… Ujostuttaa minua välillä jollekin kirjoittaa… Semmoisia me immeiset ollaat…
Toivottavasti saat levättyä ja miettittyä asioita. Rankka elämänmuutoshan tämä on…
Kaksi viikkoa selvinpäin. Fyysisesti olo on hyvä, henkisesti oon ihan hukassa. Mielialat heittelee ihan miten sattuu ja niin nopeesti ettei meinaa perässä pysyä.
Yhtenä hetkenä itkeskelen yksinäisyyttäni ja seuraavana oon täysin sitä mieltä etten kaipaa elämääni yhtään lisää ihmisiä ja että nytkin on jo liikaa.
Ikävöin ex-puolisoa ja hetken päästä jo suutun sille, joskus syystä, yleensä ilman…
Välillä olo on itsevarma ja hyvä, välillä oon tosi epävarma ja ryven itsesäälissä.
Kaipa tää on osa tätä prosessia… Välillä rankkaa ja välillä melkein surkuhupaisaa näitten ailahteluiden kanssa. Eipähän käy ainakaan aika pitkäksi kun koskaan ei tiedä mitä kulman takana odottaa.
:mrgreen: Saa kyllä erittäin paha paikka olla nykyään… Pahimmat tuskat jotenkin tuntee hartioilla ja ne menee pois. Vähän kai riippuu milloin on alkanut juomaan… Sallin itseni olevan semmoinen pieni lapsi, joka voi ja saa tuntea ja itkeä. Vaikea selittää… Silloin en tarvinnut alkoholia ja kukaan ei antanutkaan kun olin hyvin pieni…
Muistan, että vaikeaa oli alussa. Hirmuisen hyvä oli kun joku jotain kirjoitti. Niistä sai voimaa ja ajattelemisen aihetta. Ainakaan periksi en tolle yhelle anna kyllä. Viinan kanssa sama juttu, että aikansa tappeli sen kanssa, niin helpotti… Oppi välttelemään sudenkuopat…