Tilanne on siis tämä; mieheni passitettiin suljetulle osastolle kaksi viikkoa sitten. On syönyt lääkkeitä tuon ajan. Aluksi diagnoosi oli masennus mutta nyt se on vaihtunut psykoosiksi (jonka näemmä laukaisi päivittäinen pilven polttelu). Osastolla hän kokee että muut potilaat haluavat hänelle pahaa ja odottavat vain tilaisuutta hyökätä. Nämä ovat hänen ainoita harhoja. Onko kenellekään kokemuksia tällaisesta, vertaistuki olisi korvaamaton apu tässä tilanteessa. Kai oletin että kahdessa viikossa harhat olisivat jo poissa.
laitan muutamia linkkejä luotettavaksi pitämiltäni sivuilta:
fi.wikipedia.org/wiki/Kannabiksen_vaikutukset
duodecimlehti.fi/web/guest/a … s=duo10930
sairaanhoitajat.fi/artikkeli/ka … dellisuus/
-vaikea sanoa tilanteestasi, kun ei sitä tarkemmin tunne.
toisaalta tulee hieman mieleen, että kananbispsykoosi on muotisana. ei välttämättä
niin kiistaton kuin monet (terveysalan ihmisetkin) antavat ymmärtää.
-koeta kysellä myös hoitopaikasta mahdollisimman paljon, vaikka vähän vaatia tietoja.
nuo paikat ovat pikkuisen erikoisia tuon tiedon panttauksen kanssa. tai noin itse koen asian
olleen.kai heillä on syynsä.
-ehkä osastoilla:sauna ja kuivaushuone voisi olla porukkaa joka tietää tästä enemmän ja siellä
on enemmän kirjoittajia. voisit kenties saada paremmin vastauksia noissa.
Kiitos vastauksesta 
en tosiaan tiedä missä täällä kannattaa mitäkin kysyä! Juu, todellakin siltä tuntuu että tietoa pitää lypsää ja varsinkin hoitajat on todella nihkeitä.
Mä en sillä tavoin ehkä voi olla vertaistukena, koska mä olen itse se muiden psykoosissa keikkuva läheinen. Mutta sen verran voin omasta kokemuksesta sanoa, että suljetulla vaitiolovelvollisuus on oikeastaan täydellistä vaitioloa velvoittava, kun potilas ei tilansa vuoksi voi antaa valtuuksia henkilökunnalle informoida asioistaan ulkopuolisille, olkoonkin perheenjäsen.
Toinen, että eipä ne harhat tosiaan juu välttämättä katoa kuukausienkaan kuluttua. Minä psykoosin läpikäyneenä voisin väittää, etten koskaan siitä ole ennalleni enää palautunut 100%. Omalla kohdallani en edes usko sen mahdollisuuteen, tosin mulla ei ollutkaan kannabispsykoosia, joten vähän eri asia ja toki jokainen on yksilönsä. Tosin en mä nyt 24/7 psykoosissa ole, vaan kyllä se tiettyjä jälkiä jättää ajatustoimintaan mun henk.koht kokemuksen mukaan.
En missään nimessä halua lytätä toivoa, vaan korostan, että jokaisella nää mielen sairaudet ilmenee eri tavoin, kuin myös niistä toipuminenkin.
Kiitos vastauksesta. Mua kyllä kiinnostaa tosi paljon myös psykoosiin sairastuneiden kommentit, tää aihe on tosi vieras ja googlettamalla löytyy niin paljon eri kohtaloita yms. Eihän tässä tosiaan voi varmaan kukaan ennustaa mitä tulevan pitää. Nyt on tullut myös luuloja etten välitä hänestä yhtään. Tuntuu tosi pahalta , vaikka yritän koko ajan miettiä että hän ei ole nyt oma itsensä. Olitko itse suljetulla? Ja oliko sinullakin harhoja / luuloja?
Jep, oli luuloja, että läheiset vihaa ja sit ajattelin kans, että ovat saattaneet saada jumalalta kehotuksen jättää mut, koska en ole uskovainen ja suurin osa sukulaisista on. 
Vaikka eihän tossa kuvitelmassa ole mitään järkeä, kun en kerran jumalaan usko… Mutta eihän se mieli sillon toimikaan loogisesti.
Olen varmasti ollut hirveä läheisiäni kohtaan, sen uskon. Onneksi mulle kuitenkin on sattunut sellaisiaihmisiä, jotka eivät ole jättäneet sairastumisen vuoksi, paitsi yksi. Mutten laske sellaista oikeaksi ystäväksi. Sen mä vaan tiedän, että kyllä se satutti, se hylkääminen siis. Parasta varmaankin on olla tukena niin, että käy paikanpäällä ja koittaa olla ottamatta itseensä sitä käytöstä. Jos alkaa tuntua liian raskaalta niin käy sitten puhumassa vaikka työpaikan kautta psykologille.
Mä tosiaan olin ekan kerran suljetulla v. 2013, silloin olin suljetulla tosin vaan viikon ja sit suostuin avo-osastolla olemaan kolme viikkoa. Nyt 2015-2016 olin varmaan about 12kk hoidossa, joista ekat pari viikkoa ihan oikeasti tahdonvastaisena suljetulla, sit kävin kääntymässä kotona ja suostuin psykoosikuntoutusosastolle pitemmäksi ajaksi.
Mulla siis diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta jos sun miehellä on “pelkkä” psykoottinen masennus, niin ennuste on parempi, vaikkakin paranoiat on ihan yhtä voimakkaita kuin muissakin psykoosisairauksissa.
Mulle on jäänyt toi hylkäämis-/vihaamisparanoia siis mielen perukoille ja sellainen epäluottamus ihmisiä kohtaan, mutta toisaalta, mulla on myös epävakaasta persoonasta dg, joten sekin jo voimistaa noita kuvitelmia hylkäämisestä/vihaamisesta. Toisaalta silti luulen, että jos ne eivät koskaan olis menneet psykoosiksi asti, niin mulla olisi helpompaa niiden asioiden kanssa.
Tsemppiä!
Kiitos!! Tänään olen menossa psykologin juttusille että saan omaa taakkaani pienemmäksi. Kestikö sulla kauan että hyväksyit sen että sulla on psykoosi? Oliko se vaikeaa? Ja löytykö sulle heti sopivat lääkkeet? Mielensairaudet on niin tabu tässä yhteiskunnassa ja jopa musta tuntuu et kukaan ei oikeest ymmärrä minkälaista tää on. Mut tosiaan, mä koitan olla tukena ja rakastaa, vaikka mies ei sitä usko. Kiitos tsempeistä <3
tosi hienoa, että olet tajunnut hakea itsellesi myös apua.
ja tuo, että ymmärrät ihmisen sairautta. mielen sairaudet ovat tosiaan aikamoinen tabu vielä.
ihmiset joita asia ei omakohtaisesti ole koskenut, eivät voi oikein tajuta mistä on kyse.
vaikka miehesi näyttääkin torjuvan sinut ja suhtautuvan hyvin vihamielisesti, niin silti uskon
hänen arvostavan pyrkimystäsi auttaa, tukea ja olla yhteydessä.
jaksele, mutta älä mene itse sairaan mukana.
ja minä myös kirjoitan itse sairaana olleena/olevana.
osastolla olostani on jo kauan, mutta se jäi vahvana mieleen, että kukaan ei juuri pitänyt
yhteyttä. no, yhteydenpidon olin kieltänyt. silti sitä toivoin. sairasta, eikö?
Lassie,
Mä en muista, “hyväksyinkö” asiaa koskaan. Olin jo aikaisemmin sairastanut erinäisiä mt-ongelmia, eli sinänsä ne asiat olivat mulle tuttuja jo entuudestaan. Koen oikeastaan sairastaneeni lapsuudesta asti enemmän tai vähemmän, eli en tiedä, millaista elämä olisi edes terveenä. Luultavasti hyväksyminen olisi ollut vaikeampaa, jos olisi aiemmin elänyt terveenä ja psykoosi olisi iskenyt täysin puskista. 
Mulla ei itseasiassa ole koskaan löytynyt täysin oireita poistavaa lääkitystä, olen nimittäin monille lääkkeille tosi pahasti allerginen. Tosi harvinaista se on, että ois niin allerginen kuin mä. Eli ei kannata pelätä, etteikö sun miehelle löytyisi sopivia. Toki monesti ihmiset joutuvat kokeilemaan useampaa lääkettä, tai käyttämään useamman lääkkeen yhdistelmää.
Kirjoittelehan, kun siltä tuntuu! Miten miehesi voi nyt?
,
Kiitos kaikille vastauksista <3 nyt on miehellä lääke vaihtunut kun ei edellinen toiminut ollenkaan, ehkä jopa vaan pahensi tilannetta. Meillä oli eilen ihana päivä hänen ja hänen äitinsä kanssa mutta tänään… Tänään ollaan oltu kotona kahdestaan ja syyttelyt alkoivat. En kuulemma rakasta ja on ollut muita miehiä joka sormelle. Tänään on eka kerta kun tekis mieli luovuttaa. En siis oo todellakaan luovuttamassa mutta ekaa kertaa tuli sellainen olo etten vaan jaksa. Hän siis on nyt viikonloppuna päässyt päiviksi kotiin ja illalla menee takaisin osastolle. Oon itsekin sitä mieltä että oon suhtautunut tähän asiaan todella hyvin, mut nyt tuntuu etten enää jaksa. Miten voin oikeasti sivuuttaa nuo sen syyttelyt? Osaa kuitenkin myöhemmin pyytää anteeksi, vaikka ei se mua mitenkään auta. Luulen kuitenkin että hän tietää että mulle tulee paha olo sen sanoista. En tiiä. Sekavat fiilikset. Inhottava olla. Ja vielä kerran, kiitos kaikille tsempeistä ja viesteistä, ne tuo toivoa, vaikka tää tällä hetkellä täyttä paskaa onkin.
Niin, nyt hän luulee että osastolla on teatteri pystyssä. Kaikki potilaat on näyttelijöitä ja tarkoitus on vaan ajaa hänet hulluksi. Ja kaikki läheiset on juonessa mukana.
Mä toivon että se joskus osaa pyytää anteeksi ja tietäis et mitä oon joutunut kestämään.
Olen pahoillani, että tilanne on nyt tuo. 
En kuitenkaan usko, että hänen tarkoituksensa on loukata sua pahaa pahuuttaan. Mä olen joutunut ton mun vuoden sairaalajakson aikana olemaan jos jonkinmoisen psykoottisen ihmisen kanssa samassa huoneessa, niin tiedän, että kyllä he ihan oikeasti uskovat vakaasti noihin käsittämättömiinkin kuvitelmiinsa. Pelottavaa se varmaan on, jos toinen käy aggressiiviseksi. Tai onkin, itsekin jouduin psykoottisen ihmisen hyökkäyksen kohteeksi. Vaikea sitä oli käsittää ja sietää.
Älä kuitenkaan laita puolisoasi pyytämään itse sairautta anteeksi, siitä tulee tosi paska mieli, koska itse kuitenkaan ei ole sairauttaan halunnut. Tietenkin pitää ymmärtää jälkeenpäin pyytää anteeksi, mutta tuossa tilanteessa miehesi ei yksinkertaisesti tajua, mitä hänen tulisi pyytää anteeksi. Kun hän toipuu, voi mun mielestä keskustella asiasta, mutta tällä hetkellä luultavasti se vaan pahentaisi asiaa.
Onko sulla mahdollisuus olla yhteydessä osaston henkilökuntaan? Jos toivoisit vaikka kotilomien rajoittamista ja kerrot tilanteen? Saisit hengähtää, eikä miehesi pääsisi kuvittelemaan, että nimenomaan sinä haluat pahaa hänelle, jos rajoitus tulee osaston henkilökunnalta.
Joo sen kyllä ymmärrän että se ei käytökselleen mitään voi. Mut miten mun kannattaisi reagoida? Nyt oon reagoinut puolustautumalla ja itkemällä. Tietty sitä välillä ajattelee että mies on järjissään kun käyttäytyy tosi normaalisti mutta sitten sanoo "kyl mä tiiän mitä oot tehnyt / ajattelet ". Tarviin nyt etäisyyttä tähän tilanteeseen. Meillä vaan on parin päivän päästä perhetapaaminen ja tällä hetkellä se tuntuu tosi raskaalta ajatukselta.
Ja Joo on mahdollisuus olla yhteydessä osastolle mutta en halua että sen kotilomia rajoitetaan koska hän käy myös vanhempiensa luona.
,
Meillä on siis ens viikolla se perhetapaaminen ja on ollut yksi keskustelu miehen, psykologin ja hoitajan kanssa. Uskon että mies voi hyvinkin esittää osastolla paremmin voivaa. Uskon että oon ainut kenelle hän sanoo mitä "oikeasti ajattelee ". Meillä oli eilen niin ihana päivä miehen ja hänen vanhempiensa kanssa mutta tänään kun oltiin vaan kaksin… Oli kamalaa, teki mieli vaan lähteä pois. Kuskata jo iltapäivällä takaisin osastolle vaikka sovittiin että iltapalaksi menee takaisin. Tuo on kyllä hyvä, miettii aina vaan että se on se sairaus mikä puhuu. Toivon vaan nyt niin kovasti että nuo ajatukset etten rakasta sitä, esitän vaan, menee nopeasti pois.
Olin kirjoittanut sille pitkän rakkauskirjeen sinne osastolle. Aluksi sanoi että oli ihana ja liikuttava ele. Myöhemmin hän alkoi etsiä siitä epäkohtia ja negatiivisia asioita. Hohhoijaa. Tästä kun selvitään , selvitään kyllä mistä vaan.
JA KIITOS!! <3 Ihmeen hyvin auttaa tämä tuntemattomien kanssa keskustelu, ja se että tiedätte mistä puhutte.
Jep, täytyy kyllä toistaa vielä sen verran itseäni, että kuten Lucrezia tossa sanoikin, niin munkin mielestä olisi nyt oikeasti hyvä olla sinne osastolle yhteydessä ja kertoa tosta oireilusta. Psyykoottiselta ihmiseltä tosiaan, kun kysytään jotain, niin saattaapi olla vaikka satuillut osastolla hoitajille, että kotiloma onkin mennyt hyvin. Psykoosissa myös kognitiiviset kyvyt heikentyy, niin voi olla, että miehesi ei edes muista, miten viikonloppu on mennyt, eikä pysty kertomaankaan siitä totuudenmukaisesti hoitajille senkään vuoksi. Voi olla, että hoitohenkilökunta rajoittaa tapaamisia ihan itse, pyytämättäkin, kertomasi perusteella. Todellakin suosittelen olemaan reheellinen, koska jos lomailuja rajoitetaan, se on vaan miehesi ja kaikkien muiden parhaaksi. Hänen vanhempansa voivat vierailla osastollakin toki, jos siltä tuntuu, että älä siitä murehdi.
En mäkään osaa sanoa mitään toimivaa vinkkiä, mitä vastata harhoihin. Joskus jossain olen kuullut sellaisen vinkin, ettei näkö-/kuuloharhoja kannata kieltää, vaan itsekin esimerkiksi kun yks tosi psykoottinen huonekaveri kysyi, että kuulenko, kun joku jossain kuolee, niin vastasin, että en kuule, mutta ehkä mulla ei ole niin hyvä kuulo. Että ei täysin mene niihin mukaan, muttei ala väittelemäänkään. Ajatusharhoihin voi sitten mun mielestä vaan vastata ihan niin kuin asia todellisuudessa on, että et ole pettänyt miestäsi, ja, että rakastat häntä kyllä.
Saatko itse vielä psykologille lisäaikoja? Ne olisivat varmaan sun jaksamisesi kannalta ensiarvoisen tärkeä juttu.