Vertaistukea ongelmapelaajien läheisille

Hei,

Peluuri tarjoaa 20.5.2008 alkaen Päihdelinkin keskustelualueella Tuuletin-keskustelufoorumin pelaajien läheisille. Vertaistuen ja ohjauksen avulla on mahdollista tuulettaa ajatuksia ja tunteita, joita läheisen liiallinen pelaaminen herättää. Palstalla on mahdollisuus keskustella ongelmasta myös ammattilaisen kanssa.
Keskusteluhin osallistuminen edellyttää rekisteröitymisen Päihdelinkkiin ja ilmoittautumisen osoitteeseen tuuletin@peluuri.fi.

Tervetuloa mukaan!

Päihdelinkin toimitus

toivottavasti syntyy paljon keskustelua,itse olen peliriippuvaisen puoliso ja tällä hetkellä itsekin aivan rikki…puolison ajatuksia ei ymmärrä kukaan muu niin hyvin kuin toinen samaa vierestä nähnyt. Kenellekään tutulle, ystäville, sukulaisille yms. tästä on todella vaikea puhua, tuntuu, että se vaan pahentaisi asioita…oma olo on vaan todella voimaton, mitään ei voi tehdä kun vierestä katsoa ja siinä sivussa väsyy itsekin. Peliriippuvaisen kanssa elämistä voi verrata alkoholistin kanssa elämiseen, jatkuva varuillaan olo ja jatkuvat pettymykset…juuri kun luulet, että nyt vähäksi aikaa helpottaa niin taas mennään. Tappioiden jälkeen ei parempaa roskakoria sitten olekaan kun puoliso.Tuntuu, että pelit ohjaavat meidän elämää, kun se on hallinnassa hetken menee parisuhde ja kaikki muukin paremmin. Kun siippa lankea niin kaikki menee rajusti alaspäin. vielä eilen uskoin, että ainakin vähän aikaa menisi pelaamatta, mutta yöllä armas siippani oli hipsutellut pois sängystä heti kun ite nukahdin ja löytyi aamulla tietokoneelta katse aneemisesti ruudussa, naama kylmässä hiessä. Millään muulla ei taas mitään väliä.Päivällä laskin ite ruokakaupassa riittääkö rahat ja mietin miten saan ne riittämään seuraavaan tiliin.

Täällä toinen puoliso, aivan ymmällään ja hajalla. Asunto menossa alta - pelivelkojen vuoksi. Niitä on nyt n 30 000e. Miten se voi olla mahdolista!!!

En tiedä mitä teen? Onko jollain jotain sanottavaa tilanteeseen??? Ero taitaa tulla, sillä asunto menee alta. Se on miehelle liikaa, että hänen pelaamisen vuoksi asunto menee… En jaksa.

Tiedän, että jollekin laki-ihmiselle pitäisi soittaa, mutta mihin soitan ja mitä sanon? Olen ihan pihalla…

hei!

Niin siinä käy, me puolisot jaksamme ja jaksamme ja aina vaan haluamme uskoa ,että nyt hän ei enään pelaa. Ja joka kerta valehtelustaan ja lupauksen rikkomisestaan kiini jäädessään meidän mailma romahtaa. Kunnes ei enään jaksa välittää, tulee olo että aivan sama. Jopa toivoo että hän jäisi kiinni vaikka pettämisestäkin niin saisin syyn vihata häntä ja voisin saman tien pakata toisen tavarat ja päästä eroon hänestä. Nyt on vaan tämä järjetön katkeruus kun kaikki jopa jokapäiväisen ruoan ostaminen on tuskaa kun rahat ei riitä. Velkaa pelkkien pelien takia on noin 50 000e aina pikavippeihin asti. Ja kyllähän te tiedätte millaiset korot niissä on. itse masennuin joulukuussa kun en enään jaksanut pitää kulisseja yllä, nyt tietää kaikki ystävät ja sukulaiset meidän tilanteen, ehkä nyt on helpompi hengittää siinämielessä ettei ainakaan tarvitse esittää. En tiedä mitä tästä eteenpäin, olen hakenut eroa tietäen etten kuitenkaan haluaisi erota, mutta tilanne ei näytä muuttuvan enkä minä enään jaksa katsoa pelihullua miestäni. En jaksa enään olla tällaisessa suhteessa jossa pelit vie kaiken ajan. Silti toivon että tilanne muuttuisi ja kaikki voisi olla hyvin.

Karua luettavaa. Neuvoa en osaa, mutta toivon kaikkea hyvää teille, jotka jaatte tunteeni peliongelmasta.

Puolisoni on peliongelmainen, mutta toistaiseksi taloudellista tappiota tullut hyvin vähän. Näin siitä syystä, että kaikki raha kulkee minun kauttani. Hänellä ei ole automaattikorttia, eikä siten rahaa ilman, että pyytää sitä minulta.
Hän itse on halunnut pysytellä erossa nettipelaamisesta, koska oivalsi, että se voisi lisätä ongelmia. Viikko sitten kertoi kokeilleensa, mutta sanoi lopettaneensa heti ja pyysi minua jemmaamaan pankkitunnukset… Tänään selvisi, että on pelannut tällä viikolla joka päivä. Myönsi myös valehdelleensa.
On kamala olo, koska olin tuon “kokeilin ja lopetin”-jutun jälkeen jo ehtinyt kuvittelemaan, että ongelma voisi olla pikkuhiljaa poistumassa. Ryhdyin haaveilemaan päivästä, jolloin voisin pyytää häntä tuomaan työmatkalla pikaruokaa. Tai päivästä, jolloin uskaltaisin ryhtyä ajattelemaan ja toivomaan perhettä. Lapsia en halua ja yhtenä syynä on se, että ällöttää ja ärsyttää olla ainoa taloudesta vastuussa oleva. Haluan kotiin kaksi vastuuntuntoista aikuista.
Pelottaa ja itkettikin tänään. Mies sitä ihmetteli halusi keskustella kuukausilimitistä, mutta palstaa luettuani huomasin, että se taitaa olla mahdotonta. Mies ehdotti, että luopuu RAYn peleistä ja pelaa vain netissä. Eipä vaihtoehdot houkutelleet hirveästi, enkä edes viitsinyt vastata.
Lopuksi vielä kerron, että tappiot ovat tähän mennessä muutamia kymppejä, pahimmillaan 300e/kk, joista mies selviää keskituloisena hyvin. Pelaaminen kuitenkin aiheuttaa paljon pahaa mieltä, riitoja ja pilaa kaikki juhlaillat. Mies myöntää peliongelmansa avoimesti, välillä hiukan hymähtäen, joskus jopa korostaen (kertoo omasta ongelmastaan heti jos peliongelmat tulevat yleisesti keskustelun aiheeksi esim. kaveriporukassa). Samalla hän kuitenkin sanoo nauttivansa pelaamisesta niin paljon, ettei halua siitä luopua. Yhden kerran, juuri tuon 300e hävittyään on päättänyt pitää taukoa, joka piti viikon. Ja nyt siis viikko sitten sanoi, ettei aio mennä nettipokeriin enää ja oli mennyt joka päivä.
Siis hän ainakin jollain tasolla myöntää ongelman, mutta ei halua apua. Kai yritän tässä kysyä, onko minulla mitään keinoa saada hänet hyväksymään ongelmansa ja hakemaan apua ennen kuin kaikki leviää käsiin. Osaisikohan joku antaa neuvoja? Kaikesta avusta olen äärimmäisen kiitollinen. Tiedän, että voimme selvitä, mutta taas(kaan) en voi toisen puolesta parantua.
Mitä faktoja peliriippuvuudesta parantumisesta teillä on tiedossanne? Millainen on paranemisprosentti? Onko hänellä (eli meillä) toivoa parantua?

En ollenkaan halua vähätellä teidän ongelmaa, mutta onneksi tappiot on noin pieniä. Toivoa on jos miehesi todella haluaa apua ja hakee sitä.

Tosin peluuri on niin ovela manipuloimaan sinua ja muita uskotellen pelaamisen olevan hallussa saaden lisäaikaa “tunnustamalla” ongelmansa, mutta todellisuudessa ei sitä rehellisesti tee. Toivoisin todella etten olisi nykyään näin negatiivisella pohjalla mutta 6 vuoden helvetti pelien kanssa on opettanut. Alussa se oli pientä tulosvetoa sitten vähän suuremmilla panoksilla. Sitten tuli netin ihana maailma ja taivas repes, nettipelit olivat se viimeinen pisara. Silti minä luulin pystyväni hallitsemaan mieheni peliongelmaa juuri sinun kuvailemallasi tavalla, siis minä olin rahojen vartija. Kuinkas kävikään, mieheni lainasi kavereiltaan, vanhemmiltaan ja otti parit helpot joustoluotot ja tietysti salasi kaiken.Hän jopa sai minun pankkitunnuksilla tililtä rahaa nostettua ja pelasi nekin, silloin raivostuin todella. Minä luulin pitkään, että asiat on hallussa kunnes pommi oli taas pudotettu ja sain tietää kaiken. Olin toki epäilly jo hetken kultani vehtaavan jotain selkäni takana ja siitähän sain syyn tutkia hänen lomppakkonsa ja puhelimensa viestit menin niinkin alhaiselle tasolle, että tutkin myös hänen postinsa, tiliotteet mukaan lukien.Sen jälkeen ei ole ollut paluuta luottamuksen kaidalle polulle. Niin nyt varmaan viisaimmat jo parahtavat että helvettiäkö minä tässä vielä ruikutan, ottaa ja pakkaa vaan ja hankkii elämän!olisikin niin helppoa.

Olen tiedostanut senkin etten voi miestäni hallita vaan hänen tulee itse haluta muutosta, se tekeekin tästä niin pelottavaa, eikö. Tieto siitä etten voi koskaan enään olla varma siitä pelaako hän vai ei.

on myöskin ihan luonnollista pelaajalle syyttää kaikesta käyttäytymisestään muita. minun mieheni on sitä mieltä, että hänellä on näin suuret ongelmat vain ja ainoastaan minun takiani, minä siis olen syypää pelaamiseen.Nykyään en enään syyllistä itseäni sitä tein masentumiseeni asti, en enään suostu häpeämään sillä eihän se pelaaminen minun vikani ole.

Älä missään nimessä lähde mihinkään kuukausi limiittiin ja turvaa taloudellinen asemasi, jos olette naimisissa niin avioehto on ainoa mahdollisuus. Mieti kaksi kertaa ennen lapsia jaksatko loppupeleissä olla ainut vastuun kantaja jos miehesi retkahtaa pahasti. Tiedän että kuulostaa pahalta ja katkeralta puheelta mutta olen omakohtaisesti kokenut kaiken kantapäänkautta. Meillä se meni niinkin pahaksi että velkoja lupasi tulla hakemaan rahat “kavereiden” kanssa. Se oli pelottavaa joten minä maksoin sen velan pois ajattelin niin tekemällä pitää perheeni turvassa. Kuinka pitkään ajksan kantaa toivoa paremmasta, en tiedä. Mutta nyt ei ole oikein voimia tehdä mitään muutakaan. jotenkin katson elämääni vierestä ja toivon että minä jaksaisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hankkia itselleni ELÄMÄ.

Täällä myös puoliso. En edes tiedä kuinka paljon puoliso on pelannut, koska hän ei suostu sitä kertomaan. Meillä on yhteiset ja omat rahat. Yhteisillä mies ei ole koskaan pelannut ja niillä maksetaan asumiset, ruoka yms. Hän on silti pelannut velaksi ja olen joskus joutunut lainaamaan, että on selvinnyt veloista. Ratkeaminen tuo aina parisuhdekriisin tullessaan. Minulle selvisi vasta, että vuoden tauon jälkeen on ollut n. neljä kuukautta pelaamista. Kaikki sinä aikana tapahtunut on minulle ällöttävää näytelmää. Mies on salannut kaiken ja paennut välillä peliluolaan. Tähän asti mies on kenellekään kieltänyt puhumasta tästä ja se on tehnyt elämästä tosi tuskallista. Tästä pelaamisesta on tosi vaikea puhua miehenkään kanssa. Meillä on paljon hyvää ja ihanaa, mutta ratkeamisen jälkeen sitä on niin vaikea nähdä. Näen vaan peliongelman ja sen, että olen ansassa pelurin vaimona… En enää jaksa uskoa, että se koskaan loppuisi. Aikaisemmin uskoin niin.

Niin tuttua tekstiä Meillä on se tilanne että miehen pikavipit oli menossa ulosottoon kun ei pystynyt niitä maksamaan joten myytiin auto. Eipä ole sitten sitäkään enään. Asunto on myynnissä pakosta sillä muuten loputkin velat menevät ulosottoon. Sekin on tietysti minun vikani kun en suostunut joitakin kuukausia sitten ottamaan yhteistä lainaa jolla olisi yhdistetty kaikki pelivelat ( noin 45 000e).Onneksi pelivelat on hänen nimellään enkä joudu eron myötä niistä mitenkään vastuseen. Nykyään meillä menee päin helvettiä ja ero on tulossa, olen aivan loppu.

Kirjoitan tänne nyt ensimmäistä kertaa. Eli tilanne on siis se, että avomieheni pelaa sekä nettipokeria että käy casinolla aina silloin tällöin. Aikaisemmin hän on pelannut myös pelikoneita, mutta tällä hetkelle niiden pelaaminen ei käsittääkseni ole ongema. En ole pitänyt kirjaa, mutta tuntuu siltä että noin kuukauden välein mieheni on jäänyt kiinni valehtelusta. Tiedän kyllä, että hän pelaa, mutta yleensä hän valehteleekin vain rahatilanteestaan ja ottamistaan pikavipeistä. Siinäkin vaiheessa kun hän on jäänyt kiinni valheistaan hän valehtelee vain lisää. Tällä hetkellä en oikein tiedä paljonko miehelläni on velkaa. Omien sanojensa mukaan vain 200-300 euroa. Vähän kyllä vaikea uskoa.
En tiedä mitä tehdä. Tilanne on jatkunut samanlaisena jo kolme vuotta. Olen sanonut miehelleni, että ehdot, joilla tämä suhde voi jatkua ovat, että hän lopettaa pelaamisen kokonaan ja hankkii itselleen apua. Hänkään ei halua erota, mutta ei kuitenkaan ole valmis lupaamaan lopettavansa pelaamista. Tiedän, että peliriippuvuus on sairaus ja siksi tuntuisi tosi pahalta lähteä. Välitän myös itse niin paljon, etten tiedä olisinko valmis lähtemään, vaikka mitään lupauksia pelaamisen lopettamisesta ei ikinä tulisikaan. Tiedän myös, että peliriippuvuudesta parantuminen on loppupeleissä kiinni vain pelaajasta itsestään, enkä toisin sanoen voi tehdä oikein mitään. Onko minun siis vain odotettava sitä päivää, jona hän mahdolliseti itse haluaa apua ongelmaansa? Tuntuu lievästi itsetuhoiselta ajatukselta, mutta niin kyllä suhteen lopettaminenkin. Lisäksi haluaisin tietää, minkä viestin välitän miehelleni kun uhkaan lähtemisellä, mutta en kuitenkaan lähde. Uhkaan, koska en tiedä, mitä muutakaan voin tehdä ja jotainhan tälle tilanteelle on tehtävä! En kyllä itsekkään usko, että uhkailusta tai uhkauksen toteuttamisesta olisi mitään apua. Jos lähden, niin siitä on korkeintaan hyötyä minulle, mutta vasta todella pitkä ajan päästä.

Tosi surkeeta… Jälleen kerran kamala pettymys ja maailma romahtaa kun saa tietää puolisonsa pelanneen.
Eikö tämä voi ikinä loppua? Inhottaa kun joutuu vierestä seuraamaan ihanan ihmisen romahtamista raunioksi.

Muutama vuosi sitten kesällä tapasin unelmieni miehen. Se oli ihanaa aikaa ja seuraavan kesän korvalla muutettiin yhteiseen asuntoon. Elämä tuntui niin uskomattoman hyvälle. Mutta sitten jostain tuli muistutus maksamatta jääneestä laskusta. Ei iso juttu mutta sitten tuli ensimmäinen valhe. Ja toinen, ja kolmas. Siitä valheesta alkoi syöksykierre, jolla ei ollut vielä nimeä. Postiluukusta tipahteli joka päivä maksumuistutuksia ja ulosottoviraston kirjeitä. Hätäännyin perhanasti, mikä tässä oli vialla… Puoliso jäi pitkälle sairauslomalle ja makasi sängyn pohjalla. Voi itku, kertoisitko mikä on?

Jouduttiin pois omasta yhteisestä kodista. “Ai miten niin ei ole asumisesta maksettu? Olen kyllä laittanut joka kuukausi puolisoni tilille rahaa sitä varten…” kuulin itseni sanovan puhelimessa ventovieraalle. Muutettiin pois ja kuvittelin että selvitään, asutaan tässä vaan muutama kuukausi kunnes saadaan talous kuntoon ja päästään muuttamaan unelmien kotiin. Puoliso yritti töihin mutta sieltäkin soitettiin… Missä se mies on? Jos ei ollut sängyn pohjalla, oli kaupungilla tai jossain.

En uskonut todeksi enää mitään, pyörryksissä vaan ihmettelin, mikä on se asia joka pistää elämämme totaalisesti sekaisin ja tuo valhetta, salailua, epätoivoa… Sitten puoliso palasi töihin ja nöyrtyi (tai mitä lie) ja näytti papereita; palkkakuitteja ja tiliotteita… Jotta sinäkin nyt tietäisit, mikä tässä on. Niin, ulosottoja tässä näkyy, ja tosi isoja kertanostoja ja tili puhdas nolla. Niin, mitä?

Minä olen pelannut.

Minä olen pelannut.

Noista sanoista on kulunut kaksi ja puoli vuotta ja ne ovat kuluneet jossain sumussa… Sinä aikana useita kriisejä luottamuksen ja pettymysten suhteen. Ulosottohelvettiä, lainoja ja rahan pyytämisiä, maksamatta jättämisiä, kiristystä, uhkailua, salailua ja valheita valheiden perään… Tilisiirtoja, rahat turvaan, omat rahat, yritetäänkö yhteisiä rahoja, kirjalliset lupaukset ja suunnitelmat tulevaisuudesta, tiliotteiden tarkastus ja joka kerta: satojen eurojen kertatalletuksia pelitileille… Joka kerta kun jää kiinni, tuo perkele lupaa minulle että pelaaminen loppuu nyt. “Minä tunnustan, minulla on ongelma mutta se hoituu kyllä.” Ja aina olen uskonut, hölmö. Olen selviytynyt laskuista ja elämisestä jotenkuten mutta turha toivoakaan mitään uudistuksia. Ikinä ei voi luottaa edes siihen että toinen hoitaisi asumiskustannukset osaltaan. Tai että ostaisi joskus ruokaa jääkaappiin. Kyllä kotona pitää olla kaksi aikuista!!

Paitsi että itse pelaajasta tulee ihmisraunio, vie hän mukanaan myös näköjään läheisensä. Peiliin katsoessani sieltä näkyy apeat ja murheelliset silmät ja harmaankalpeat kasvot, ei iloista hymyä eikä pilkettä silmäkulmassa… Olen yrittänyt puhua ja auttaa ja ymmärtää ja sopeutua… Enkä kuitenkaan pääse hänen päänsä sisälle, en ymmärrä koko riippuvuuden syntyä, kehittymistä enkä ilmenemistä. Enkä varsinkaan voi tehdä päätöstä hänen puolestaan että pelaaminen loppuisi.

Kun vain nyt jaksaisin, niin järjestäisin itseni kuntoon. Pakko tästä helvetistä on joskus päästä irti.

Kaikki kuulostaa niin hyvin tutulta. Itse olen tiennyt avomieheni peliongelmasta varsin pian ensitapaamisemme jälkeen. Kaikesta huolimatta ajattelin jatkaa suhdetta, koska muilta ominaisuuksiltaan olin tavannut ns. elämäni miehen. Välin toivon että olisin silloin ollut järkevä ja jättänyt suhteen siihen…hankkinut oman elämän. Toisaalta nyt meillä on kaksi lasta ja hän on erinomainen isä…ajattelen että ollaan me jotain hyvää ja ainutlaatuistakin saatu aikaan. Mikään ei kuitenkaan pyyhi pois kaikkea tuskaa ja murhetta mitä pelaaminen, salailu ja valehtelu saa aikaan! Avopuolisoni pelaa onneksi vain (tietääkseni) kolikkopelejä, mutta sinnekkin saa illan aikana uppoamaan helposti 500euroa…! Elämämme kulkee kuin aallokko, on hyviä ja huonoja aikoja. Olen antanut pari viimeistä varoitusta, mutta niinkuin monet tätä lukevat tietävät lupaukset muutoksesta ovat haihtuneet parissa viikossa. Nyt olimme jo lasten vuoksi suunnittelemassa häitä (jotkut jo kauhistuvat miten edes harkita sellaista peliongelmaisen kanssa). Sitten selvisi että taas on mennyt 400 euroa RAY:n kassaan…pistin leikin poikki ja sanoin että nyt loppu! Nyt avomies on pelipoikki ohjelmassa, hakenut työterveyshuollosta lääkärin ja psykologin apuja ja sovittu että katsotaan mihin suuntaan tästä lähdetään ajan kanssa.(häät jäähyllä). En ole koskaan nähnyt avopuolisoani näin tosissaan ja se tuntuu osittain hyvältä että hän on havahtunut että voi menettää koko elämänsä näissä ns. hyväntahdon peleissä! Ja tiedoksi taustoista niin myös meillä olen ollut jo iät ja ajat rahakirstun vartijana eli pidän hallussa kortit, salasanat, pankkitunnukset, oikeus katsoa tiliotteet, lasten tileille ja yhteiselle tilille vain minulla käyttöoikeus tai yhteiskäyttöoikeus. Estot puhelimessa pikavippeihin eli palvelunumero esto, casinoille esto pääsyihin jne…eli kyllä tässä kaikki mahdollinen on tehty ettei olisi pelaamiseen mahdollisuutta. Mutta ne työkaverit ja kaverit jotka ei tajua tilannetta ja antavat sen lainan!!!
Nyt katsotaan miten tämä etenee…Rakkaus on sokea, mutta ei tyhmä!

Voimia kaikille samojen ongelmien kanssa pyöriville! Vain vahva ihminen pysyy rinnalla, mutta vaatii vielä suurempaa vahvuutta tietää koska on tullut voimiensa päähän ja valita sitten se oma elämä!

Hei

Rekisteröidyin, mutta en pysty kirjoittamaan Tuulettimen puolella. Juurikin sinne olisin halunnut päästä purkamaan ajatuksiani ihan tavan arjesta pelien maailmassa olevan ystäväni vuoksi. Miten sinne siis voi päästä kirjoittamaan?

Taisin itse löytää vastauksen eli lähetin postia tuulettimen mailiin.

Hei
Uutena kirjoittajana luin ajatuksianne ihan kuin minun päästäni, olen katsonut mieheni pelaamista jo kuusi vuotta. Samoin voin yhtyä teihin on ylämäkiä ja alamäkiä, elämä on kuitenkin yhtä pelkoa ja varpaillaan olemista. Meillä on kaksi lasta, autot ja talo ja juuri kun luulet että kaikki on ohi on tililtäni hävinnyt yön aikana kaikki mitä irti saatu. En tiedä mitä tekisin ja minne kääntyisin, olen työssä käyvä ja ulospäin asiat on hyvin. Elämä on kuitenkin kurjaa en haluaisi luopua miehestäni, olen ehdottanut hoitoon menemistä ei auta, ei koskaan myönnä ongelmaansa eikä siitä puhu sanoo vaan mitäs sitten jos pelasin tän kuun ruoka rahat. Hän on hyvässä asemassa työssään ja hoitaa lapsia ja kotia mutta tämä valehtelu ja pelaaminen on kamalaa. Itse olen täysin loppu ja mietin jo avioeroa. Tänäänkin kun tililtäni oli yön aikana hävinnyt tämän viikon ruoka rahat olen vain itkenyt koko aamun… Jos ei lapsia olisi olisin jo lähtenyt… En haluaisi heille mitään pahaa … olen vain todella väsynyt , kaikki maistuu puulle myös työ… lasten kanssa ei jaksa muuta tehdä kuin olla kotona… ja kenellekään ei voi puhua :frowning:

hei kaikille.

Meillä tai siis minulla on tämä tie käyty loppuun. En jaksanut enään valehtelun rumbaa vaan laitoin lopullisen avioerohakemuksen menemään. Nyt asun yksin lasteni kanssa ja opettelen elämään. Vaikeaa se on mutta nyt välimatkaa saatuani ymmärrän saaneeni rauhallisemman olon. Mikä parasta kyttääminen on loppu kun mieheni on poissa. Siis tarkoitan ettei minun tarvitse enään kytätä onko mieheni pelannut taas, missä hä on ollut, ja mitä taas valehdellut. nyt hän saa elää niinkuin haluaa pelata vaikka vaatteensa päältä. Omaisuuden osituksen olen siirtänyt lakimiehen hoidettavaksi ja elatussopimuksen tekemiseen menemme lastenvalvojan luoksi(jos mies suostuu tulemaan). Hän on edelleen sitä mieltä että minä jätin hänet yksin ongelmiensa kanssa vaikka olinkin yrittänyt jo useamman vuoden hakea meille apua. Hän syyllistää edelleen minua pelaamisestaan ja siitä että on velkojensa(50 000e)kanssa suurissa ongelmissa. Ulosottoon ne on menossa pikavippejä myöten siltikään hän ei ole ymmärtänyt lopettaa.Tämän mieheni peliongelman myötä olen menettänyt myös hyvän ystäväni, appivanhempani sekä avioliittoni puhumattakaan ydinperheestä jossa lasten olisi kuulunut elää onnellisena.Nyt on aika aloittaa uusi elämä kivuta mäkeä ylös pikkuhiljaa, ehkä joskus pääsen korkealle tai ainakin puoleen väliin. ehkä joskus olen vielä onnellinen.Totuus on se että peluurin puolisoon ongelma jättää pysyvät arvet. Koittakaa jaksaa ja jollette niin pelastakaa itsenne te ette voi pelastaa pelaajaa jollei hän sitä halua.

:cry: Voi itku, mulla pääsee itku, kun luen näitä teidän tekstejä… meillä on aivan samaa kuten kaikilla muillakin, ei voi luottaa, ei voi antaa vapauksia yhtään tai kohta romahtaa, eikä voi uskoa että aikuinen ihminen tekee minulle rakkaimalleen!! tällaista. Olen teidän tekstejä lukemalla tullut todellakin siihen tulokseen, että lähden pois. Nyt täytyneen sydän raskaana todeta vai TOTUUS ja etsiä itselleni uusi työpaikka, jostain muualta ja kylmäverisesti lähteä!! mutta kiitoksia kaikkille kanssa sisarille, jotka olette tänne kirjoittaneet ja saaneet avaamaan silmäni!! jotka tosin ovat kyyneleistä täynä… :unamused:

viime yönä mun puhelin soi puoli neljältä. Siellä oli mun mies joka itki hysteerisenä, että kaikki on nyt mennyt, kaikki on nyt mennyt. Hän oli pelannut omat rahat, firman rahat, luottokortit ja myös osakekauppoihin tarkoitetut rahat (osakekaupat on minusta myös osa tätä ongelmaa, peliä sekin). Kova ahistus ja tuska oli hänellä, kahdessa yössä koko tämän viime vuoden tulot ja firman rahat meni jonkun muun taskuun.

Olemme suunnitelleet yhteistä kotia ja lapsia. Keväällä piti ostaa talo, jossa on piha ja asettua siihen yhdessä.

Viimeksi syyskuussa meni viimeksi huomattava summa rahaa, ja sen jälkeen hän ei ole pelannut kuin “vaan” live pelejä. Hän vannoi ettei pelaa enää ja uskoin. Nyt muutaman päivän hän on käyttäntynyt todella kummallisesti ja tätä ihmettelin, kunnes eilen illalla tajusin, että pokeri on taas kuvioissa. Sanoin hänelle, että lopettaa nyt kun on vielä jotain jäljellä. Suoraan sen puhelun jälkeen hän oli pelannut vielä viimeiset 3000€.

Yöllä olin aivan shokissa hänen tuskastaan ja yritin lohduttaaa, menin hänen luokseen, viereen nukkumaan että hän pystysi myös nukkumaan. Herättiin aamulla, pankista alkoivat hänelle soitella.

Nyt alan itse vähitellen tajuta mitä on tapahtunut. Minulla on aivan kauhea tuska ja pettymys siitä miten voi mies näin pettää minut ja meidän yhteisen tulevaisuuden. Hoitoon hän ei aio haketua kun hänhän voi vain lopettaa pelaamisen. En usko että pystyn tähän enää. Auttaakaa joku. Olen aivan rikki ja loppu.

tätä pelaamista on siis jatkunut koko hänen aikuisikänsä, nyt hän on 30.

Niin tuttua kaikki, mitä tällä palstalla kirjoitetaan.
Itse olen aivan loppu. Asunto menee nyt alta avomieheni pelivelkojen vuoksi. Vajaa vuosi sitten tuli ilmi, että miehelläni on 57 000 pelivelkaa. Suhde ja asunto olivat silloinkin vaakalaudalla. Velat saatiin kuitenkin muutettua yhdeksi pankkilainaksi, jota takaamaan lähtivät mieheni vanhemmat. sen jälkeen menikin hetken ihan mukavasti ja tuntui että välillemme kasvaa taas luottamus. Sitten mieheni kanssa aloimme taas etääntyä ja arki alkoi olla pelkkää äyskimietä eikä mistään tärkeästä enää puhuttu. Aloin aavistella, että joku on pielessä, mutta mitään vastauksia en kysymyksiini saanut…tai mitä sain, osoittautuivat myöhemmin valheeksi. Nyt iski sitten uusi pommi viikonloppuna, velkaa on kesän jälkeen tullut 25 000 lisää. Nyt ei ole muuta mahdollisuutta, kuin myydä rakas asuntomme.
Nyt eivät mieheni vanhemmat enää auta taloudellisissa ongelmissa ja ihan hyvä niin, ompahan vihdoin mieheni katsottava totuutta silmiin, että pakko on ottaa täysi vastuu omista ongelmistaan.
Mieheni on kuitenkin nyt halukas hakemaan apua ja on varannut ensi viikolle ajan päihdehuollon kautta järjestettyyn hoitoon. Onko kellään kokemuksia peliriippuvaisen mahdollisuuksista parantua. Onko kenelläkään mitään kokemusta siitä miten on käynyt, kun pelaava puoliso on mennyt hoitoon?
Itsellä takki on ihan tyhjä tällä hetkellä. Ei tiedä mihin suuntaan sitä elämäänsä lähtisi rakentamaan. Tuntuu, että edelleen rakastaa toista ja haluaisi olla tukena, kun vihdoin älysi, että apua on haettava. Toisaalta miettii onko sitten lopun elämäänsä pelko siitä, alkaako toinen pelata taas. Olen itse aiemmin kärsinyt masennuksesta ja vaikka kuinka yrittää nyt keskittyä käytännön asioihin ja tehdä jotain, ettei koko ajan pyörittele asioita päässään, tulee kuitenkin niitä hetkiä, että miettii olisiko kuitenkin helpompi kuolla. Tuntuu, että valitsi tulevaisuutensa miten tahansa, on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.
Nyt mieheni keskittyy käytännön asioiden hoitoon, minun kanssani hän ei kuulemma nyt jaksa keskustella meidän suhteeseen ja elämään liittyvistä asioista, voidaan kuulemma keskustella ja miettiä sitten, kun käytännön asiat ja asuntokaupat on hoidettu. Olenko itsekäs jos haluan vaatia vastauksia omien päätöksieni tueksi ?

Onko kenenkään puoliso päässyt irti peliongelmasta? Miten pitkän matkan se vaatii? Vai voiko sitä koskaan päästä tällaisesta riippuvuudesta kokonaan irti :unamused:

Näitä teidän juttuja kun lukee, mietin miten oman suhteen käy. Kuulostaa niin kovin tutulta :frowning: . Voiko toiseen enää luottaa ikinä? Paraneeko nämä asiat? Vai onko kaikki kuitenkin jossain vaiheessa taas edessä.

Hei kaikki!

Olen itse ongelmapelaaja ja haluan toivottaa teille voimia, jotka joudutte kärsimään ja katsomaan sivusta pelaamista! Luin näitä kertomuksianne ja toivon ettei teistä kukaan ala syyllistämään itseänne jos puoliso on ongelmapelaaja. Ongelmapelaajan, kuten alkoholistin ja narkkarinki ominaisuuksia on se, että hän ajattelee vain itseään kun himo peleihin tai esim viinaan iskee. Isäni on alkoholisti ja olen nähnyt miten äitini kärsi ja myöhemmin hän mietti että olikohan hänessä vikaa. Ei todellakaan ollut, isäni ongelmat olivat alkaneet paljon aikasemmin ennen kuin vanhempani olivat edes tavanneet. Itse olen vielä sen verran nuori, etten ole ehtinyt menettää kavereitani, töitäni tai perhettäni. Olen lopettanut pelaamisen, enkä pelaa… mutta tiedän kuitenkin että pelaatessani minun seurustelusuhteet on ollut vaikeita. Pelaajan tulee hakeutua hoitoon, kuten alkoholistinkin. Annetut sanat ja lupaukset tulee aina olemaan pettymyksiä. Te jotka katsotte vierestä alkoholistia, peliongelmaista tai narkkaria, muistakaa ajatella ITSEÄNNE! Teidän ei tarvitse pilata toisen mukana omaa elämäänne. Ennen kaikkea haluan sanoa, että ajatelkaa lapsianne jos teillä on niitä! Lapsen ei tule kasvaa ongelmien keskellä! Vaikka peliongelmainen sanoisi rakasatavansa lapsiaan eniten maailmassa, himojen iskiessä hän ajattelee vain itseään!

Voimia kaikille jaksamaan!

  • Huominen ilman pelaamista -

Tuntuu todella pahalta lukea näitä… Eikö yhtäkään onnellista loppua?

Oma puolisoni ei halua myöntää peliongelmaa eikä velkaantumista. Valehtelee kirkkain silmin “kaikki on hyvin”, puhuu itsensä pussiin, keksii tekosyitä, “piipahtaa kaupungilla”. Sinisilmäisenä ja välillä ihan vain sokeana uskoin kaiken. Nyt alan ymmärtää, miten taitavasta manipuloijasta on kyse. Syyttelee, huutaa, kiroaa, ja uhkailee, että lähtee. Välillä on kultainen, välillä ei ole olemassa.

Kuka tätä riepottelua jaksaa? Miten tätä voi jaksaa?

Rikkinäiset pitäisi korjata. Mutta en osaa. Enkä kai pysty. Eikä se toinen taida edes haluta olla ehjä.