Vertaistukea nuorelle

Hei jengi!

Olen analysoinut viimeisen vuoden aikana pelikäyttäytymistä ja pyrkinyt vähentämään pelaamista jokseenkin menestyksekkäästi. Blokit kaikille nettikasinoille on ollut voimassa jo pari vuotta ja tuo puoli jäänyt kokonaan pois kuvioista.

En pelaa ollenkaan ollessani selvinpäin, mutta alkoholin myötävaikutuksessa pelaan lähinnä Ray:n pöytäpelejä niin kasinolla kuin baareissa. Baareissakin pelaaminen on vähentynyt lähes kokonaan, mutta Casino Helsinki tuntuu olevan vielä voittamaton este humalassa.

Selvinpäin pysyn hyvin kontrollissa, eikä pelaaminen ole ajatuksissani ollenkaan. Humalassa varsinkin jos rahaa on illan aikana mennyt paljon, niin olen nyt kolme kertaa ajautunut Helsingin Ray Casinolle. Syy pelaamiselle tuntuu olevan, “rahan hankkiminen”, mikä on typerää ja pitkässä juoksussa hyvin haitallista.

Viime viikonloppuna retkahdin ja käytin 600e eri korttipöydissä. Nyt fiilis on tottakai todella huono, sillä olevan aktiivisesti tehnyt päätöksen lopettamisesta ja se on pitänytkin todella hyvin, kunhan humalatila pysyy maltillisena.

Tiedänkin jo varmasti vastauksen, että miten pääsen pöytäpeleistä kokonaan eroon=älä käytä alkoholia. Olisi mukava kuulla ihmisten kommentteja, mietteitä, kokemuksia asiasta.

:slight_smile: kiitos

Voit pyytää Casinolle bannit muistaakseni vuodeksi kerrallaan. Kävelet vain siihen aulaan ja kerrot asiasi. Sitten ongelma on hoidettu hetkeksi pois.

Moikka,

Kiitos vinkistä. Tuntuu, että pelaaminen keskittyy juuri tuohon paikkaan, joten uskon, että tästä voisi olla nopea apu ongelmaan.

Onko muilla tälläisestä kokemusta, että selvinpäin ei pelihimoja ole ollenkaa, mutta impulssikontrolli katoaa humalassa? Olen lueskellut nyt päivän aikana täältä ihmisten aloittamia keskusteluja ja en tunnista päivittäistä pelihimoa tai taistelua sisälläni.

Nämä pari Casinokeikkaa on aina menneet saman kaavan kautta>kavereiden kanssa ulkona ja rahaa kuluu>käydäämpä testaamassa casinolla pöytäpelejä, jotta saisi osan takaisin.

Joka kerta mennyt saman kaavan kautta. Positiivista tässä on, että tämä tapahtuu vain humalassa.

Tuttua huttua aikaisemmin. Casinon portaat on helvetin raskaat kävellä ylös tappiot niskassa. Otin itselleni vuoden porttarin ko. paikkaan ensimmäistä kertaa ehkä joku 5v sitten. Välillä kävin vuoden jälkeen häviämässä muutaman satasen ja jatkoin porttaria. Nyt en ole pariin vuoteen käynyt. Eikä ole oikeesti ikävä. Tsemppiä, suosittelen!

Voi V**** Ku ei tässä itekkään koskaan opi, että ne humalatilassa hyvältä tuntuvat ideat ei nyt yleensä vaan toimi. Itselläkin pelaaminen pysyy suurimmilta osan kurissa, mutta humalassa tekee mieli kokeilla vähän netticasinoa ja siinä sitä sit taas ollaan… Hävisin tuossa muutama minuutti sitten taas 300€. Opiskelijalle iso raha. Viimesen vuoden saldo siis -3300€ about. Ois sillä 3000€ tehnyt vaihtovuotena paljon muutakin… Aika monta kertaa joutu sanomaan, että ei pysty. Ja ei pystyny kertomaan kyllä kellekkään mihin ne rahat oikeasti on menny…

Kunpa en ois koskaan alkanut pelaamaan. Eroon pääseminen on ihan saamarin vaikeaa. Ikää siis reilusti alle 30v.

Moro!

Tutun kuulosta hommaa. Mäkin reilusti alle 30v. Toimiva vinkki ainakin itselle: kaikki nettikasinot tilien sulku. Se kannataa ehdottomasti. Tylysti vaan kaikki kiinni. Ihan huijarimestoja ja rahat menee täysin hukkaan. Nettikasinot on jääny ihan kokonaan multa.

Olen ainakin itse ymmärtänyt, että jos pelaan yhtään niin tulevaisuus näyttää aika heikolta. Velkoja/vippejä en oo saanu kerrytettä, mutta kyl välillä tili menny nolliin. Lumipallon lailla lähtee vierimään jos pelaa yhtään. Mä oon pyrkinyt rationalisoimaan asiaa itselleni ja analysoimalla tilannetta. Toki välillä viikonloppuna on menny baaripöytiin rahaa ja sen haluan karsia vielä kokonaan pois.

Tsemppiä sinne sulle.

Tämä on hieman arveluttavaa, mutta… Jos epäilet ettet pysty humalassa kiertämään pelin lumousta, niin älä pelaa ainakaan niitä baarin pyötiä. Niissä on niin huonot todennäköisyydet, että oikein karmii. Jos joskus pelataa, niin vain käteisellä mikä on varaa hävitä. Kerrytä rahaa etukätään ja jätä kortit kotiin, kun menet käymään Casinolla. Kun kävelee sinne 500e taskussa ja on etukäteen päättänyt, että tämän voin hävitä, niin morkkikset ovat pienemmät kuin “lähden kortilla koittamaan 100e” ja sitten lopulta häviät sen viisisatasen, kun et pystynyt pitämään lupaustasi. Harva pystyy ja siitä syystä pelit ovat turmiollisia. Tuossa rahan etukäteen säästämisessä huomaa paremmin sen rahan arvon, kun setelit on kourassa, niin sitä alkaa miettimään, että hetkinen, tällä saisi ostettua vaikka mitä.

Moro,

Joo ihan totta joka sana. Oon kuitenkin huomannut, että ei pelaaminen tuo mitään positiivista vaikutusta elämään, joten oon päättäny lopettaa koko touhun. Mutta hyviä pointteja!