En tiedä mitä sanoisin. Veljeni oli alkoholisti. Vuosien varrella hänelle sattui ja tapahtui. Apua hän sai, mutta siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Samaa tahtia mentiin viimeiset vuodet. Sitten tuli viimeinen onnettomuus, jossa ei enää ollut tuuria mukana, että hengissä olisi selvinnyt.
Kun en pystynyt auttamaan, otin häneen etäisyyttä. Nyt ei oikein alkujärkytyksen jälkeen tunnu miltään. Tajuan kyllä että veli on poissa, mutta tuntuu siltä kuin hän olisi ollut poissa jo kauan. Olen surullinen että hän kuoli, samalla ajattelen, että hän ei aiheuta enempää ongelmia ja sotkuja. En osaa en pysty ajattelemaan hänen normaalia olemustaan, aina mieleen tulee vain sekava humalainen valehtelija, joka kaatui milloin mihinkin ja satutti itsensä. Ei oikein ole mitään, mistä päästää irti, kun on päästänyt irti jo vuosia sitten. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Tuleeko suru myöhemmin, tai katumus, ettei sittenkin ollut toisen kanssa tekemisissä, kun se oli vielä elossa? Olenko surrut häntä jo vuosia, että ei ole enää mitään suremista?
Osanottoni suruusi. Pohdiskelet onko surusi ja reaktiosi oikeanlaisia tilanteessasi. Itse menetin veljeni jo kauan sitten, hänellä oli sekä päihde- että mielenterveysongelmia. Muutamien itsemurhayritysten jälkeen onnistui. Olin itse tuolloin vasta murrosikäinen. Aluksi muistan tunteneeni helpotusta, ei enää huolta ja häpeää, mitä hän tekemisillään aiheutti. Olin aika turta, toisaalta surin itsekseni. Vanhempieni surua en halunnut lisätä, itsemurha oli tuolloin myös perheen häpeä. Tapahtuneesta on jo kauan ja en enää tavoita kokemiani tunnetiloja. Ajan kuluessa olen huomannut muistelevani veljeni kanssa kokemia pieniä hyviä hetkiä ja olevani haikea siitä, että hän oli itsensä kanssa niin hukassa ja onneton.
Nyt kun ikää ja elämänkokemusta on tullut ja erilaisia menetyksiä, niin halusin vain sinulle sanoa, että älä murehdi sitä suretko oikein ja millainen surusi on tulevaisuudessa. Tunteet ja ajatuksesi ovat oikeita ja auttavat sinua eteenpäin. Menetykseen usein kuuluu surua, vihaa, ikävää, pettymystä mutta myös epätodellista oloa ja katumusta siitä miten olisi itse pitänyt tehdä jo toimia. Puhu luotettaville läheisille, kirjoittele tänne tai hae ammattiapua jos tunteet tuntuvat ylivoimaisilta kestää. Tunteilla on kuitenkin hyvä tarkoitus kokijalleen, olivatpa ne millaisia tahansa. Jaksamista.
