Hei kaikki!
Olen kolmekymppinen mies, jota ei kukaan uskoisi alkoholin väärinkäyttäjäksi. Minulla on hyvä työ, ja elämäni vaikuttaa olevan ulkoisesti mallillaan. Kun olen seurassa, vältän näyttämästä liian innokkaalta ottamaan “vielä yhden” - minut saa suostutella siihen, jotta vaikuttaisin ottavani illan viimeisen lähinnä seuran vuoksi. Silloin harvoin, kun olen todella todella humalassa, en ikinä tee mitään typerää. Vaikutan kutakuinkin normaalilta enkä ole (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) ikinä saanut hävetä kännitöppäilyjäni. Tällöinkään ihmiset eivät varmaan ole edes tajunneet minun olevan niin sanotusti pellit kiinni. Jos joskus otan liiaksi, tuloksena on pahimimillaan oksentelua ja paha krapula, mutta tällaista tapahtuu ani harvoin. Kyllähän kaikille vahinkoja sattuu!
Kukaan ei tietäne, että juon lähes joka ilta. En ikinä juo niin paljon, että se haittaisi työtäni, mutta viikottaiset käyttösuositukset kyllä paukkuvat eikä alkoholittomia iltoja kuukaudessa montaa ole. Käyn eri Alkoissa, mutta vain viikonloppuisin, ostamassa hyviä viinejä, aivan kuin olisin valmistautumassa sivistyneisiin illanistujaisiin. Arkisin käyn niin ikään eri kaupoissa ja ostan muutaman oluen muiden ostosten yhteydessä. Olen onnistunut huijaamaan itseänikin vuosikausia, ikään kuin vain silloin tällöin nauttisin itsekseni muutamasta lasista punaviiniä tai joisin raskaan työpäivän kunniaksi pari olutta. Muutama viinilasillinen on muuttunut viinipulloksi muutamana iltana viikossa, ja oluttakin menee arki-iltoina enemmän kuin yksi. Asun yksin ja käyn usein ulkona, joten tämä yksin juomiseni on siis sen sivistyneen seurajuomisen lisänä.
Näin on jatkunut muutama vuosi. Terveys on varmaan pääosin tallella eikä juomiseni ole ehtinyt aiheuttaa sen suurempia sosiaalisia kuin taloudellisiakaan vahinkoja. Silti käyttäytymiseni ällöttää minua, olenhan tottunut pitämään itseni kurissa. Olen ollut jo pitkään huolestunut, minkä johdosta otin nyt ensiaskeleen ja päätin tunnustaa ongelmani ensimmäistä kertaa, joskin näin anonyymisti keskustelupalstalla.
Nyt on vappuaatto ja olen ulkomailla työmatkalla. Täällä ei vappua juhlita, mutta olen juopotellut yksikseni hotellihuoneessa. Minulle saa riittää! Muiden kokemuksista ja kertomuksista tiedän, että tämä on äärimmäisen vaarallinen tie. Sen tähden olen päättänyt, että yksin juomiseni loppui viisi minuuttia sitten juotuani viimeisen lasillisen viiniä.
Sillä ei ole väliä, kiinnostaako ketään tarinani tai lukeeko näitä kukaan, mutta seuraavien viikkojen ja kuukausien ajan aion kirjoittaa tänne juomisistani, aina kun aihetta on.
Olet tehnyt hyvän päätöksen, jota ei tarvitse katua. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että omaa alkoholisoitumista edesauttoi muutaman vuoden säännöllinen yksin tissuttelu alati kasvavin annoksin, jossakin vaiheessa sitten nukkuminen ei enää onnistunutkaan ilman jokailtaista tuttipulloa.
Tässä tulee minusta esiin koko jujun syvyys: päihdeongelman tunnistaminen ja tunnustaminen sekä korkin sulkeminen ovat vasta alkua. Oman elämän ja minuuden kohtaaminen tuntuvat olevan se varsinainen savotta ja siihen pääsee mukaan sitten asteittain, mitä taaemmaksi itse juominen jää ja mitä enemmän elämään alkaa järjestyä ikään kuin sitä väljää tilaa. Energiaa alkaa vapautua. Oman elämän, minuuden ja kaikkien realiteettien kohtaaminen ei sekään ole aivan kivutonta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että jokin mielensisäinen filtteri suodattaa suuntaan ja toiseen aina sen verran tavaraa kuin mieli itse on siihen valmis: kun jokin omassa elämässä oleva perustavanlaatuinen tyytymättömyys alkaa kirkastua, se voi tuntua musertavalta, mutta siihenkin voi luottaa, että mieli ottaa kantaakseen sen, mihin se kulloinkin pystyy. Eli siellä on kyllä se kaikki voima, vaikkei aluksi siltä tuntuisikaan. Erilaisten kipujen ja tyytymättömyyksien ja sitä kautta ilmenevien korjausliikkeiden tarpeen kohtaamisen kautta tuo Pumppurallan mainitsema rauhan, tai tyyneyden, todellisuus alkaa sitten hahmottua - ja sitä seuraavat kokemukset oman identiteetin rakentumisesta ja eheytymisestä. Tietoisuuden kasvaminen tuntuisi ainakin omalla kohdallani olevan kaiken alfa ja omega: kun voin hissuksiin heittää matkastani turhia kuormiani ja juuri noita roolejanikin - niitähän meillä on erilaisia joka tapauksessa, mutta eräitä voimme erehtyä luulemaan koko minuudeksemme - voin samalla vapautua tuntemaan, kuka minä olen ja mikä minussa on aina läsnä, olinpa missä tilanteessa tahansa. Edessä on itsetuntemuksen ja henkisen kasvun tie, näin minä sen yritän kohdallani mieltää.