vapaan raittiuden puheenvuorot

Me Lopettajat
1

Kirjallinen varkaus?
Nappasin Jartsin viestistä lyhimmän mahdollisen määritelmän jonka raittiuden osalta tunnen itselleni sopivaksi; vapaa raittius.

Siinähän se on, asian ydin, minun kohdallani. Alkoholismi muodostui kahleeksi, elämää ohjelmoivaksi ja rajoittavaksi.
Siitä halusin irti ja yhtenä tärkeänä arvona minulle oli se, että tilalle ei sitten pidä muodostua jotain toista ohjelmointia joka taas vaatisi huolehtimista ja rajaisi jotain pois.

Ja just sellaisen mielikuvan tein itselleni raittiudesta; vapaan raittiuden, ilman sen “ylläpitämistä” , ihan luomuna, sekoittumatta käsityksiini maailmasta, arvostuksiini, ihmissuhteisiini, töihini, mahdollisiin sitoutumisiini yhteisöihin, ihan vaan itsenään, semmoisena juttuina että minulla ei ole enää käyttöä alkoholille.

Vapaus voi olla ihmiselle pelottava asia. Siihen sisältyy tietysti vastuuta tekemisistä, ja jos oikein haluaa maalata piruja seinille niin voihan vapauden tulkita mielessään myös turvattomaksi. Ajatellen että kun marssin rivistössä kohti vihollista niin onhan se suuri marssirivistö minun henkivakuutukseni, onhan?

Ja juu, ei semmoista täydellistä vapautta kaikissa asioissa tietenkään ole. Sidoksissa olemme, kuka mihinkin ja yhteisesti ainakin elämän rajallisuuteen. Mutta ei se tarkoita sitä että pitäisi luopua siitäkin pienestä itsemääräämisoikeudesta joka on olemassa. Ei minusta kannata lisää ohjelmia ja sääntöjä ja liekanaruja itselleen keräillä. Aika suuri osa niistä rajoituksista ja esteistä on ihan siellä omassa päässä. Itse asetettuja, muka turvaksi maailman sattumanvaraisuutta vastaan. Jotkut rajoitukset ovat ihan hyviä, jotkut taas vievät aikaa turhaan ja pahimmillaan pitävät mielenkiinnon kohdistettuna juuri siihen mikä on itseltä tullut kiellettyä.

No, kun maailmassa saa vapaasti esittää toivomuksia jotka sitten joko toteutuvat tai ei, ja joihin muut sitten suhtautuvat joko myönteisesti tai kielteisesti, niin minähän toivon ettei tähän avaukseeni nyt sitten taas tulisi jotan ohjelmaa kehuvia omakokemuksia,päivän epistoloita jne joilla yritettäisiin todistaa että väärin, väärin…

Tässä vapaata raittiutta sisältävässä elämässäkin kun riittäisi juttelemista.

2

Vapaan rakk… eiku raittiuden puolesta miekin!

3

Tämä olikin hyvä kirjoitus.

Minullekin ihanne olisi se, ettei raittius muodostuisi omaksi hoivattavaksi asiakseen, vaan olisi “automaationa”, omana huomaamattomana ominaisuutenaan siellä taustalla vaikuttamatta muihin arvoihini tai elämääni. Tässä alokkaana jäsentelen kyllä ajatuksia paljon ja rakentelen omaa itseäni ja raitista elämääni, mutta tulevaisuudessa tavoite kyllä olisi juurikin tuollainen vapaa raittius ilman alkoholin tai sen puuttumisen kahleita.

4

Moi porukat. Itselläni on samankaltainen ajattelutapa raittiudesta. Käytän vain määritelmää “raittius itseisarvona”. Tarkoittaa pitkälti samaa asiaa?
Itseisarvo ei ole ensisijaisesti kytköksissä mihinkään muuhun - varsinkaan ideologioihin tai ohjelmiin yms. Se vain on ja sisältää sellaisen asentoitumisen, ettei minun tarvitse kyseenalaistaa asiaa eikä enää kokeilla vaihtoehtoja raittiudelle.

5

[quote=“mies metsänreunasta”]
Alkoholismi muodostui kahleeksi, elämää ohjelmoivaksi ja rajoittavaksi.
Siitä halusin irti ja yhtenä tärkeänä arvona minulle oli se, että tilalle ei sitten pidä muodostua jotain toista ohjelmointia joka taas vaatisi huolehtimista ja rajaisi jotain pois.

Ja just sellaisen mielikuvan tein itselleni raittiudesta; vapaan raittiuden, ilman sen “ylläpitämistä” , ihan luomuna, sekoittumatta käsityksiini maailmasta, arvostuksiini, ihmissuhteisiini, töihini, mahdollisiin sitoutumisiini yhteisöihin, ihan vaan itsenään, semmoisena juttuina että minulla ei ole enää käyttöä alkoholille.

Sidoksissa olemme, kuka mihinkin ja yhteisesti ainakin elämän rajallisuuteen. Mutta ei se tarkoita sitä että pitäisi luopua siitäkin pienestä itsemääräämisoikeudesta joka on olemassa. Ei minusta kannata lisää ohjelmia ja sääntöjä ja liekanaruja itselleen keräillä. Aika suuri osa niistä rajoituksista ja esteistä on ihan siellä omassa päässä. Itse asetettuja, muka turvaksi maailman sattumanvaraisuutta vastaan. Jotkut rajoitukset ovat ihan hyviä, jotkut taas vievät aikaa turhaan ja pahimmillaan pitävät mielenkiinnon kohdistettuna juuri siihen mikä on itseltä tullut kiellettyä.
/quote]

Kyllä, elämäntapoja ja pyrkimyksiä valitaan enemmän mielikuvituksen kuin laskelmien pohjalta.
Luomuna minäkin raitistuin ilman oppeja.
Samaa sanon kuin muutkin, jos olisin kuvitellut raittiuden ryhmäistunnoiksi juomista vastustaen ja askelia astuen vuosikausia niin en olisi uskaltanut hypätä irti juomisesta. Se oli kuitenkin jollain tapaa vapaata myös ja halusin ainakin yhtä vapaan raittiuden.

6

Hyvä kirjoitus. Olen joskus onnistunut oivaltamaan asian siten, että vapautta on voida sitoutua siihen, mihin todella haluaa. Ja jos nyt ajattelee vaikka raittiutta jonain muuna kuin ylhäältä annettuna ohjelmana, isminä ja sosiaalisena normina, niin jäljellehän jää jotain sellaista kuin minä ja mun elämä.

7

Nymeria kirjoitti hyvin. Raittius on asia johon ei kannata sekoittaa muita asioita . Eletään ja ollaan raittiita.
Andante huomasi että on vapautta kun saa sekä sitoutua että olla sitoutumatta.
Minun elämääni jarrutti vuosikaudet kun sitouduin olemaan akoholisti. Se oli osa yhden sitoumukseni ideologiaa. Olin samalla sen ohjelman ja alkoholismin vanki. Ja sitä oli pidettävä yllä. Olin itse luopunut vapaudestani vapaaehtoisesti että voi senkin vapaaksi tahdoksi sanoa. Itse vapauttani rajoitin mutta en sitä ymmärtänyt. Uskoin kun niin moni sanoi että tässä on raamit elämälle kun me olemme tällaisia. Oliko syy kokonaan minun vai myös niiden jotka yllyttivät? Ei ole lakia joka kieltäisi sitä tekemästä. Ja tein sitä myös, kun luulin että se on oikein. Vuosia elin rajoitettua elämää. Ei ollut helppoa vapautua, oman ajattelun vääräksi tunnustaminen ja kun ryhmäkaverit eivät sitten muuten enää kavereita olleet se oli kuin toinen juomisen lopettaminen. Tein siis lopettamisen tavallaan kahteen kertaan. Kannatti se kun nyt saan elää ilman sitä alkoholismia.

8

Minä taisin olla nuorempana kova innostumaan milloin mistäkin yhteisöstä -ja usein ihan täysillä sitten sitouduinkin. Kai siinä oli osatekijänä se, että ujonpuoleinen olin, itsetuntokin heikko ja jonkun tiukan idean ympärillä pyörivä yhteisö oli sitten helppo ympäristö, siinä kun pysyi samassa juonessa niin tunsi aina johonkin kuuluvansa.

Mutta kyllä siinä sitten välillä huomasi hiukan omaa ajatteluaan sammutttavansakin.

Ja kuitenkin, komeuksia ne kaikki olivat, ja aina sniissäkin jotain oppi. Ja kun sitten myös irrottautui ja tutustui muihinkin suuntauksiin samankin asian puitteissa niin opiksi ne olivat. Ehkä olisi voinut elää vapaamminkin, mutta minulla se oppiminen kesti kauan, ei voi mitään.

Mutta, ollutta ja elettyä, se siitä.

Ei minusta silti sitoutuminen ihan pahakaan asia ole. Monta hommaa onnistuu vain yhteistyöllä, kun yhden ihmisen kyvyt ja voimat eivät riitä. Ja mukanaoleminen “jossain itseä suuremmassa” antaa tietysti yhä lisää niitä onnistumisen kokemuksia. Ja sitoudummehan kai kaikki, johonkin. Työhön, parisuhteeseen, jonkun tavoitteen yhdessä toteuttamiseen… mutta ne ajattelua sitovat ohjelmat on sitten jo hiukan eri juttu.

Tällä hetkellä olen lähes kaikki yhdistys- ym hommat jättänyt, osin ihan elämäntilanteen takia, siinä kun nyt on murehtimista ihan tarpeeksi. Mutta, aina johonkin voin lähteä mukaan, jos asia mielestäni on sen arvoinen, kiinnostava, ja lisäksi jos koen että siinä minua tarvitaan… turhan panttina norkoilu ei oikein enää sytytä.

Ja nykyään kyllä tutkin hiukan ennenkuin mihinkään menen liittymään. Mielelläni luen vaikka säännöt ja tarkoituksen, katselen miten toimintasuunnitelmissa ja toimintakertomuksissa asiat vastaavat toisiaan ja mitä taustaideologioita siellä rivien välissä on… en enää viitsi ihan kuljetettavissa olla.

Nämä omat elämäntapani, selvänä oleminen siinä mukana, niitä en kyllä alista minkään yhteisön ohjeisiin enkä ohjelmiin. Niiden suhteen pidän kiinni omasta vapaudestani -kai ne sentään ovat aika pitkälle minun yksityisasioitani?

9

Myös oma raittiuteni perustuu ehdottomalle vapaudelle ja tuen tätä ketjua aivan täysillä!

10

Valkoisen härmän peitossa pihanurmikko, puista varisseet lehdet peittyy mukavasti. On kuin suuri maalari olisi siivonnut meidän laiskempien julkisivunjynssääjien synnit piiloon, heittänyt vähän kimallusta puiden oksiinkin ja jäädyttänyt kuraiset ojat sileiksi nauhoiksi uomiinsa.

Mutta kun tuo kylmä koillistuuli siinä viuhtomassa, ei tuolla ulkona viitsi olla. Tänä aamuna soiteltiin työkaverin kanssa että annetaanpa ilmojen lauhtua, ne vähät työt joita meillä nyt on, ehtii kyllä ensi viikollakin.
Pidetään nyt lomaa.

Makkarakeittoa just keitin puuhellalla ison kattilallisen. Mikäpä minulla tässä olisi ollessa. Lämmintä riittää, ainakin toistaiseksi. Sapuskaa on kaapissa, ajanvietettäkin, radiota telkkaria kirjoja nettiä, ja vaikka puupalikoista alkaisi hellan vieressä veistelemään mitä mieleen juolahtaisi. Kaikenlaista tekemistä, tarpeellistakin, olisi, mutta valikoivasti unohdellen ei niistä niin harmia ole.

Taisin jo jossain viestissäni sanoakin, että olen vähentänyt kovasti osallisuuksiani ja osallistumisiani kaikenlaisiin yhteisöihin. Aikansa kutakin. Nyt kun tässä hiljalleen laitan hellan pesään klapin toisensa jälkeen ja maistelen makkarakeittoani, niin olen oikein tyytyväinen siihen ettei ole mitään menemistä tuonne pakkaseen, lähtemistä mihinkään sovittuihin mukamastärkeisiin palavereihin tai tilaisuuksiin -niin mielelläni kuin niissä olen joskus omaakin ääntäni kuunnellut ja usein niitä vartavasten järjestellytkin itseni ja muiden ajantäytteeksi.

Ei, ei perhana vieköön, jos taas tarttis alkaa polkemaan jäähyhmäistä mopoa käyntiin ja tuossa viimassa useampaan talvipomppaan sulloutuneena viuhtoa kymmenen kilometriä sitä varten että saisi olla mukana Erittäin Tärkeitä Asioita jaarittelemassa toisten yhtä mukamasviisaiden kanssa… ei. Kyllä vapaus on tätä että ei ole pakkoa eikä tarvetta semmoiseenkaan. Kun ei huvita.

11

Aikansa kutakin, juu! Mäkin olin ennen aktiivinen yhdistysihminen ja varsinkin elmupuuhissa ja muissa musiikki- ja tapahtumatuotantotouhuissa olin paljon mukana. Nyt en ole ollut juuri missään, poliittisissa hankkeissa joskus vähän niin kuin tukiryhmäläisen roolissa mutten muuten. Enkä sano, etteikö koskaan enää, mutta nyt ei vaan tosiaan huvita. Jos huvittaa joskus, niin sekin sopii.

12

Elmun mainitseminen herätti jotain mukavia muistoja sieltä jostain. Musiikista en ymmärrä oikein mitään, mutta jotain jakkaroita kantamassa olin joukon jatkona -ja tunnelmaa oli. Musikaalisuuden puute on yksi paiseistani, mutta senkin kanssa oppii elämään.

13

Mielenkiintoinen ketju, kiitos metsänreunanmies. Tässä retkahduksen jälkeisessä sekaannuksessa pyörittelen itsekin että mikä tämä kuvio tulee oikein olemaan, aiemmin koetusta ammentelen nyt uusia linjoja tälle uudelle raittiille elämälleni. Olen alkanut miettimään missä edellinen kierros meni metsään ja että miksi jotkut onnistuvat ja jotkut eivät, eivätkä onnistu moneen kertaan, ennenaikaiseen hautaan saakka. Silti he palaavat kerta toisen jälkeen ryhmiin ja ohjelmiin ennen sitä hautaa. En voi olla miettimättä että olisiko niin, että ryhmät ja ohjelmat kasvavat osaksi sitä noidankehää?

Mietin usein kuntoutuksessa tapaamaani ikäistäni naista, joka oli ja on kävelevä ihme. Teini-iästä lähtien rankkaa narkkaamista ja todella pitkän kaavan mukaan tehtyä eroa suuresta rakkaudesta, heroiinista. Muistan hänen jossain yhteydessä arvioineen tilansa todella vakavaksi sairaudeksi. Itse tuossa retkahdellessa mietin paljon että onko päihderiippuvuuteni sairaus vai ominaisuus? Nyt siinä ei ole minulle enää mitään epäselvää, sairas olen, päihderiippuvainen. Missä menin pöpelikköön edellisellä raittiilla kierroksella, enkö ollut vielä valmis vapauteen, ja tulenko olemaan koskaan? Oliko suurin virhe antaa otteeni lipsua edes jonkilaisesta vertaistuesta? Tulenko tarvitsemaan muistutuksia siitä että kuka ja mikä minä olen, lopun elämääni?

Vapaa raittius tällä hetkellä edustaa minulle sellaista suhdetta ryhmiin ja ohjelmiin, että voin aivan loistavasti napsia rusinat pullasta ja hakea ryhmistä sen minkä tarvitsen. Kukaan ei pakota minua mihinkään, minulla on vapaus vaikka vetää viinaa ja kamaa jos haluan. Ohjemani luon mielummin itse, sen perusteella mikä hyvältä tuntuu, on aiemmin osoittautunut toimivaksi ja minkä opin vaikka täällä keskustellessa, tai sitten niissä ryhmissä istuessa ja kuunnellessa. Omaa ääntäni minä rakastan, ja uskoakseni tulen aina rakastamaan :slight_smile:

R-R

14

Lipunnoston arvoinen viestiketju. Yhdessä ja erikseenkin väkeviä sanoja: Vapaus, Raittius, Puheenvuoro.

Tai no, ehkä vähän vierastan sanaa Raittius, koska liitän sen mielikuvissani kulman takana väijyvään Alkoholismiin, joka hyökkää kimppuuni heti kun valppauteni herpaantuu. Tai jotain sinnepäin. Ite mietin, että juomattomuus voisi olla osa kokonaisvaltaisempaa, terveellistä elämäntapaa, ilman erityishuomiota - vähän niinkuin hampaiden pesu, joka hoituu säännöllisesti ilman, että sille uhraa ajatuksenpuolikastakaan. Tai ehkä jotain vieläkin automaattisempaa, passivisempaa. Vapaus olla raittiina ilman, että joutuu liikoja kelailemaan sen enempää raittiutta kuin juomistakaan. Niinkuin ei mieti varpaitaan kävellessään. Paitsi nyt, kun murskasin yhden niistä pihatalkoissa…

15

Välillä hiukan harmittaa se, että raittius -sanaan on ladattu niin kovin paljon tiukkapitoisuutta, ohjelmallisuuksia, hengellisyyttä, porvarillisuutta, “parempien ihmisten” jumalista elämää ja raittiutta on myös käytetty keppihevosena jotain noista markkinoitaessa.
Ehkä juuri siksi monet raittiusliikkeet ovat alkaneet hiukan häpeilemään koko raittius- sanaa.

Ikävä juttu.

Raittiuden puhdistaminen siihen liittyvästä oheiskrääsästä olisi tervetullut juttu. Sitä asiaa ajavaan liikkeeseen saattaisin jopa minäkin lähteä mukaan. ( no joo, kai sitä sentään siellä sun täällä yritetäänkin)

Minustakin raittius on puhtaimmillaan juuri silloin kun sitä ei tarvitse erikseen miettiä eikä mainita, sitä ei tarvitse pönkittää millään eikä sen menettämistä tarvitse pelätä.

16

Medialla on nykyään lehmä ojassa se oma rahalehmä.
Raittiudesta ei kannata tehdä juttua jos ei saada pornojuttua. Kun löytyy joku joka on elänyt kuin viimeistä päivää ja melkein aivonsa juonut ja se saadaan todistamaan että löysin raittiuden tai jumalan niin siitä lukijat tykkää. Ja lehti myy.

Tavallinen raittius mihin ei liity sensaatiotarinaa ei ole kauppatavara. Siksi ollaan tässä. Jos sanot olevasi raitis niin kuulijat pää kenossa ottaa ymmärtävän ilmeen. Ahaa, sinulla siis on ollut alkoholiongelma.

Vaikka suurin osa raittiita on siksi että viina ei kiinnosta.

17

Näin se menee, sanat saavat leimoja kylkeensä, sisältöä joka ei oikeastaan niihin edes kuuluisi.
Raittiiksi ilmoittautuva helposti tulkitaan päihdeongelman kanssa kamppailevaksi kieltäytyjäksi tai hengellisyyden mustakaapuiseksi vartiomieheksi. Todellisuudessa se raitis voi olla aivan minkälainen ihminen tahansa, ainoastaan se on tuon määritelmän mukaan selvää että päihteitä se ihmisnen ei käytä.

Monenlaisia raittiita tunnen ja olen tuntenut.
Vanhempani eivät käyttäneet alkoholia, eivät poltelleet tupakkaa. En muista että olisivat koskaan raittiudesta puhuneet. Muiden ihmisten alkoholinkäyttö tai tupakanpolttokaan ei heitä häirinnyt. Jos tuli vieraaksi joku tupakoitsija niin kyllä jostain peltipurkki tuhkakupiksi löytyi, ja senkuin sitten poltteli. Eivät he alkaneet tupakanhajusta nitkuttamaan. Joku saattoi joskus poiketa humalassakin, siihenkään ei kummemmin huomiota kiinnitetty. Juteltiin, jos ihminen oli sen verran kunnossa että keskustella saattoi. Joskus isäni lähti taluttamaan horjuvaa naapuria kotiinsa, eikä siitäkään numeroa tehty.
Raittius -sanaan tutustuin vasta koulussa, siellä sitä sitten oli, ja hiukan kyllä sekoitettuna muuhun arvoihin kasvattamiseen. Ikävä kyllä, saattoi olla sitten nuorena vähän sitäkin että juominen tuntui yhdeltä tavalta kapinoida sitä muuta arvojen pakettia vastaan. Hölmösti ajateltu, mutta minun nuoruuteeni kuului aika annos hölmöyttä.

Ihan toisenlainen raitis oli appiukkoni. Hän muisti aina ja kaikissa yhteyksissä tuoda esille sen, että hän on ja on aina ollut absoluuttisen raitis mies. Se raittiuden uhoaminen laittoi minut epäilemään, että hänellä saattoi olla alkoholin suhteen ongelmallisempi ajattelutapa kuin minulla, joka sentään olin selvästi alkoholisti (jota sitäkään en pitänyt tarpeellisena mainostaa). Luulen, että asia häntä riipoi koko elämän ajan, tuskin siitä muuten olisi tarvinnut niin lukua pitää.

18

Laitanpa nyt kuitenkin tämän toiseen ketjuun kirjoittamani jutun tänne. Minusta on ja olisi paljon tärkeämpää antaa tukea apua pyytävälle kuin lähteä kritisoimaan erilaisia raitistumisen apuja.

Tässä taas kerran ikävästi keskustelu on tuen antamisesta mennyt AA näkemysten esittämiseen.

Hommassa vaan on se yksipuolinen piirre, että ryhmiin pettyneet hyvin innokkaasti tulevat esittämään ikäviä kommentteja. Sen sijaan sellaiset, jotka eivät ole juomisesta eroon päässeet omin voimin harvemmin esittävät kritiikkiä sitä tyyliä kohtaa. Todennäköisesti juovat edelleen eivätkä edes kirjoita tai lue plinkkiä. Ei minun tulisi mieleen kirjoittaa tuonne vapaan raittiuden - ketjuun, että tyylinne on huono ei auttanut minua. Ehkä pitäisi.

19

Ei monta päivää saanut ketju keskustella raittiudesta ennenkuin palstapoliisi ilmestyi sanomaan että AA:ta pitää myötäillä eikä puhua raittiudesta niinkuin se voisi olla AA:n ulkopuolinen asia.
Me saatiin rättiä päin näköä taas. Pitääkö siitä muistaa kiittää illalla korkeampaa voimaa?
On se joillekin kovaa että toiset puhuu väärin. Ja ajattelee. Voi vittu.

20

Kas vain… pientä trollia piristeeksi :laughing: :laughing: :laughing: ei kai provosoiduta, hyvää illanjatkoa vaan Davellekin.
Ja annetaanhan keskustelun jatkua.

Niin, kun siinä nuoruuteni kapinoinnissa tuntui ryyppääminen sopivan ns. imagooni paremmin kuin raittius niin mitenkähän lienee… jos mielikuvani raittiudesta ja ne sanaan liitetyt ideologiset painolastit olisivatkin olleet ihan toisenlaiset, niin olisinko ehkä suhtautunut raittiuteen/juopotteluun eri tavalla?

Turha kysymys, tietysti, se on ollutta ja mennyttä. Mutta ehkä silläkin asialla jokin merkitys minun asennoitumiseeni ja asenteen toiminnaksimuuttumisen kautta myös johinkin elämäntapoihini oli.
Ei ehkä niin merkittävänä, mutta jos kuitenkin ihan pienenä osana sitä kokonaisuutta joka sitten kaikessa kompleksisuudessaan johti kaikkeen siihen mitä se elämiseni sitten oli.