vapaaehtoisen ja pakollisen lopetuksen ero?

Päivän hommat siinä mallissa että vois vaikka pienet nokoset ottaa. Ruohoa leikattu, komposti käännetty, työkalut kasattu huomista työpäivää varten, puut kannettu saunanlämmitystä varten … kai siinä jo näin laiskalle miehelle tarpeeksi on.

Päiväunien valmistelu hyvässä mallissa, vatsa tankattu täyteen makkaravoileipiä, kunnon jahtimakkarasiivuilla, eikä sellaisilla joiden läpi katsellaan auringonpimennystä tai tarkistetaan onko mauserimittaan ilmestynyt klappia…
ja olishan siinä sängyn vieressä läjä kirjojakin joista voisi jonkun juohevakerrontaisen valita, muutaman sivun antaisi soljua eteenpäin kunnes silmät alkavat lurpahtelemaan ja väsy vie miehen…

Toinen vaihtoehto tietysti on vain asettua selälleen, sulkea silmät ja ottaa urakan jonkun mitään merkitsemättömän asian ajattelusta, mieluummin sellaisen josta ei valmista tule eikä ole niin väliäkään. Uni tulee hyvin niinkin.

Taidankin tänään ajatella mallilleen semmoisen jutun joka tuossa muljahti voileipiä ahmiessani ja nettiä selatessani mieleen.

Kun tämä lopettamisesta keskustelu on kovin paljon sitä että kerrotaan uljaita tarinoita siitä miten juomalla on tehty melkein mahdottomia hävitystöitä oman elämänlaadun suhteen, opeteltu tekemään kaikki mahdollinen viinankäytön tahdissa ja sitten jouduttu tilanteeseen jossa jo puolittain pakon edessä on pitänyt ottaa etäisyyttä ryyppäämiseen… ja siitäkin sitten on -ainakin pienellä tarkoitushakuisuudella valikoiden muisteltuna- saatu aikaan filosofista kertomusta, kokemuksellista mustavalkoista elämäkertaa hiottavaksi yhä tarunomaisempaaan muotoon, niin mitenkäs sitten ne vähemmän mediaseksikkäät, omia aikojaan muuten vaan selvinneet? Unohtuvatko kokonaan?

Paljon nimittäin niitäkin, jotka lopettavat juomisen vaikkei ole mminkäänlaista pakkoa, voisivat aivan hyvin nostella totilasiaan vielä kymmenet vuodet maksaansa räjäyttämättä tai agressiiviseksi katutappelijaksi ryhtymättä. He vain lopettavat, kuka mistäkin syystä ja moni varmasti edes syytä niin tarkkaan miettimättä.

Ja luulen että se voi joskus olla hankala temppu sekin. Mikäs lopetuksen kanssa jos se kerran on öpakko, kun vaihtoehtoja ei ole niin siinä sitä on selvä meininki.

Mutta jos vaihtoehtoja on, ja silti muljahtaa mieleen että lopetanpa tämmöisen! Voisipa olla niin, etytä siinä tarvittaisiin tukea, tsemppausta, korvaavia elämänvaihtoehtoja ainakin yhtä paljon kuin silloinkin kun tilanne itsessään vaatii ryyppäämisen katkaisua.

Ei niistä ihmisistä tietysti niin helposti sankaritarinoita saa aikaan eikä niin raflaavia otsikoita, mutta eivätkö nekin päihteidenkäytön lopetukset ainakin kokonaisuuden kannalta arvokkaita ja tuettavia ole?

ja niihin panostamalla voitaisiin ehkä saada pitkällä tähtäimellä aikaan yhtä hyvää -noin kansanterveydellisesti ja sosiaalisesti ajatellen- kuin ns. pakon edessä raitistumisiakin kannustamalla.

Vai onko sellaisia raitistuneita ja jos niin minkä verran?
ja ovatko he “oikeaoppisia” lopettajia niin että vaikka tällä palstalla olla m yös heidät huomioivaa keskustelua tukena ja inspiraatioita antavana…

enpä vielä tiedä, mutta otanpa sen mietintäasennon ja annan ajatuksen lennellä -kunnes nukahdan…
Ja jos sitten päikkärien jälkeen jlotain asiasta muistan ja jos yleensä enää kiinnostaakaan niin saatan palata asiaan.

‘Pakko’ on teoreettinen sillä tavalla, että suhteellisen harva lopettaa, vaikka on ‘pakko’.

Otsikko sen sijaan on omiaan taas jakamaan porukkaa ‘vapaaehtoisesti lopettaneisiin’ ja ‘pakolla lopettaneisiin’ ja kädenvääntöön siitä, kumpi on suurempi sankari… :slight_smile:

No niin, päiväunet nukuttu, kesäpäivää jäljellä vaikka kuinka. Potkkkaisin mökkini oven auki vihreään suveen ja kunhan tämän kahvisaavini nieleskelen niin taas valmiina jotain pientä näpertelemään.

Cricket teki asiallisen huomion, otsikko sisältää jaon ja ehkäpä jopa vastakkainasetteluakin.

Enpä saanut asiaa juuri pitemmälle mietittyä kun uni tuli silmään kesken ajatuksenvirtaa.

En siis tiedä, onko tuollainen jako elämässä olemassakaan, vai ovatko ne erot ihmisten elämänparannusjutuissa kuitenkin jossain ihan muualla?
Kumnpaankin voisi ajatella sopivan samoja juttuja, vaikkapa alkuun “pienimmän mahdollisen muutoksen” etsiminen jolla monet aikaa myöten yltävät suurimpiin ja “mahdottomimpiin” muutoksiin - pitkällä aikavälillä.

Niin, ne “sankaritarinat”? Olen jo oppinut täällä plinkissäkin välttämään niitä ketjuja jotka perustuvat pelkästään kirjoittajan oman elämäntarinan, mahtavien kontrastien ja läpi tulen ja kieltäymysten taisteltavan ponnistelun kuvaamiseen, ylhäältä annettuun ihmeeseen , “Deus ex machina” -jolla jo antiikin roomalaisessa teatterissa ratkaistiin mahdottomat tilanteet, ja siihen nousu sankariksi, elämän muuttuminen kullankimalteiseksi ja onnelliseksi… hienoja ne ovat, ja varmasti kertojansa mielestä juuri oikein nähtyjä totuuksia kertojan omasta elämästä.

On minustakin hienoa että ihminen tuntee olevansa “oman elämänsä sankari”.

Ja siitä huolimatta onko esimerkiksi viinan suhteen juonut itsensä “pohjalle” tai onko muuten laittanut elämänsä siihen malliin ettei kiveä kiven päälle jäänyt.

Minusta sankaruutta on myös se arkipäivän hiljainen puurtaminen itsestään numeroa tekemättä, vuosikymmenten mittainen itse muuttuminen ja omalta osaltaan myös maailman muuttaminen ilman mediaseksikkäitä yksityiskohtia ja dramaattisia juonenkäänteitä.

En ainakaan minä halua niitä sankaruuksia eriarvoisiksi asettaa.

Jos sitten palataan taas siihen viinankäytön lopettamiseen tai vähentämiseen - siitä kai jonkinlainen konsensus täällä vallitsee että se on hyvä ja kannatettava juttu, olipa lähtötilanne sitten mikä tahansa-
kovin usein näyttää nousevan esiin kuin ennakko-odotuksena että lopettaminen on ajankohtaista ja miettimisen, kirjoittamisen, vertaistuenkin arvoista vain kun sisältyy noita jyrkkiä kontrasteja.

Ja kuitenkin, viinanjuojissa on lopettajia muissakin kuin edes juopon nimikettä ansaitsevissa, alkoholistin arvonimestä puhumattakaan. Paljon suurempi osa ihmisiä tekee päätöksiä siinä harmaassa välimaastossa joka on syntymäraittiiden ja ongelmajuojien välimaastossa. Ja suuri osa lopettajistakin on juuri heitä.
Ja uskon että lopettaminen on heidänkin kohdallaan hyvä ja tukemisen arvoinen ratkaisu.

Jo senkin takia, että useimmiten alkoholiongelma seuraa juuri jatkuvasta ja pitkäaikaisesta juomisesta. Toisinaan kymmenien vuosien juomisesta, ja minusta on aina parempi mitä aikaisemmassa vaiheessa itsekukin alkaa jotain ajatustyötä asiassa tekemään.

Ei minusta voida ihmisiä jakaa kahteen leiriin joista toisilla on alkoholiongelma ja toisilla ei.
Ääripäiden välillä on miljoona välimuotoa, mustan ja valkoisen välillä ne kaikki heikosti erottuvat harmaan sävyt ja niiden lisäksi kussakin ihmisessä miljloona muuta ominaisuutta jotka tekevät jokaisesta oman yksilönsä. Ja kenties samalla oman elämänsä sankarin.

En osaa edes arvailla onko palstasta jotain tilastoa, mutta ihan noin näppituntumalla arvelen, että tänne hakeutuvat ne, joiden kohdalla lopettaminen ei ole täysin ongelmatonta. Ne, kenelle lopettaminen ei ole ongelma, yleensä vain lopettavat sen suuremmitta hälinöittä, eikö niin :slight_smile:? Mistä siis päättelet, että palstalla on suurin osa ‘harmaata välimaastoa’?

Tämä on sellainen jako, jonka kohdalla en ainakaan itse voi sanoa, että kuulun jompaan kumpaan leiriin. Sellaista pakkoa ei kohdallani, ollut kuin tuossa aiemmin kuvataan. Ei vielä huolta terveydestä, perheen menetyksestä, työelämästä putoamisesta ja silti koin eräänlaista pakkoa. Sisäistä, voimakasta tarvetta muutokseen. Ajattelen myöskin niin, että lopettaminen on aina vapaaehtoista, vaikka noita pakottavia asioita olisi kuinka plakkarissa. Pakko on hyvin suhteellinen käsite muutenkin.

Taisin vähän epäselvästi taas kirjoitella.

Sitä en tiedä mitä kaikkea palstanlukijoissa on, mutta uskon että näitä lukevat meidän muutaman kirjoittajan lisäksi myös monenlaiset muut ihmiset, uteliaisuudesta, tiedonhalusta, uusia näkökulmia löytääkseen, osa varmasti selvää sosiaalipornoa löytääkseen, osa siksi että haluaa saada itselleen eväitä oman elämänsä solmukohtien varalle, kenties omalla kohdalla tai lähiympäristölssä esiintulleen ongelman innoittamana… mistäpä minä tietäisin.

Mutta oikeastaan sanoinkin että maailmassa, suomessakin, yleisesti ottaen ihmisiä on laidasta laitaan, ja alkoholinkäytön lopettaneissa, samoin kuin lopettamista miettineissäkin, on aivan kaikkia nloita värisävyjä.

En siis pidä lainkaan tarpeellisena rajata lopettamisesta käytävää keskustelua vain pienten ääriryhmien “omaisuudeksi”.
Minusta oikeus lopettamiseen, lopettamisesta keskusteluunkin on aivan kaikilla, ja siksi mieluummin vaikka omilla kirjoituksillani kerronkin että sopisi, mielestäni, mukaan, vaikkei olisikaan kerrottavana niitä värikkäitä tarinoita omasta elämästä.

Jokaiseen keskusteluryhmään muodostuu sitä omaa kulttuuria, ja helpoimmin mukaan lähtevät sitten jatkavat samalla tyylillä kuin valtasuuntaus tekee.
Saattaapa joku jättää kirjoittamattakin ja osallistumatta keskusteluun juuri siksi että täällä niin kovin painotetaan ongelmien kasaantumista ennen kuin niistä edes keskustellaan.

Ei minusta ole ollenkaan itsestäänselvää että lopettajat olisivat ihmistä kummempia juoppoinakaan olleet, ovatpa vain lopettaneet.
Omasta puolestani toivottaisin kovasti tervetulleeksi keskusteluun kaikilla tavoin lopettaneet, mielellään juuri ne jotka ovat hloksanneet hyvissä ajoin jättää juomisen… heillä voisi olla muutenkin järkeviä ajatuksia!

Niin, luulenpa että kuitenkin kovin harva tämän suomenmaankin miljoonista alkoholia käyttävistä voitaisiin luokitella kuuluvaksi jompaankumpaan ääripään absoluuttiseen olotilaan.
Erilaisia olemme, monin tavoin.
Pakko, tosiaan, melko moniselityksinen sana.
Jotenkin kun uskon siihen yhden ajattelijan lausahdukseen että vapauskin on välttämättömyyksien tajuamista … niin jotain “pakkojakin” aina joka asiassa on. Jos sitten vapauttakin.

Lopettamisen suhteen olen sitä mieltä että aina parempi mitä varhaisemmassa vaiheessa.
Ja siinä ehkä keskustelulla voi olla enemmänkin merkitystä, silloin kun vielä ne “alkoholinkäytön plussapuolet” ovat luonnostaan kallistamassa vaakaa käytön jatkamisen puolelle.

Kun kaveri on jo itse päättänyt että peli seis, lopetan, tai että on “pakko” lopettaa niin ei siinä taida enää minulla asiaan paljon lisäämistä olla, kun ei ole tarvetta päätökseen enää vaikuttakaan. Voin toki sanoa että joo, niin tein minäkin, ihan siltä varalta että se sitten vahvistaisi entisestään itse tehtyä päätöstä… kukapa senkään tietää.

Mutta minun elämäkertaani lukemalla ei siinä vaiheessa kukaan paremmaksi tule, parempi on keskittyä omaan selviytymiseensä. Apua ja tukea sitten ehkä joskus jollain tavalla voin antaa -jos hyvin käy.

Miten osuit itse tänne :slight_smile:?

Todennäköistä on, että lukijoita on enemmän kuin kirjoittajia. Ja siksi onkin hyvä asia, että on erilaisia lähtökohtia ja näkökantoja.

Mielenkiintoinen ajatus sinänsä… En ole aikaisemmin ajatellut kirjoittavani ‘suurelle yleisölle’, vaan samojen ongelmien kanssa painiville. Tymä :slight_smile:

Sori nyt vaan, mutta otsikko on sinun… Eli mitä sitten tarkoitit ‘pakollisella lopetuksella’?

En edes muista miten ensimmäisen kerran näitä lueskelin… kai se ihan netin surffailun yhteydessä sattumalta tapahtui.

Mutta ensimmäisen kerran kirjoitin kun olin ollut vajaan pari viikkoa selvänä.

Aikaa jäi kun juominen loppui, myös tällaiseen mietiskelyyn ja yhtenä syynä oli varmasti se, että olin monissa asioissa nähnyt juomisen lopettamisen kovin erilaisena prosessina kuin silloisten kirjoittajien valtaenemmistö.

Olin silloin sitä mieltä että minulla on asiaan jotain sanottavaa … nyt en ole siitäkään lainkaan varma, kunhan asioita joutessani kääntelen ja aina johonkin asiaan voi löytää uusiakin ulottuvuuksia kun yrittää saada haparoivia ajatuksia edes jotenkin loogisiksi lauseiksi omienkin silmien eteen.

Tämä on yksi tarpeettomista harrastuksistani, tämä keskustelu. Olen vanhemmiten tullut siihen johtopäätökseen että on tarpeellista harrastaa juuri tarpeettomia asioita. Säilyy suhteellisuudentaju hiukan paremmin kun kaikki asiat eivät ole niitä Tärkeitä ja Pakollisia Asioita :smiley: :smiley: :smiley:

Otsikko varmasti on huono, ja Cricketin kysymys aivan aiheellinen. Jotenkin tuo asia kuitenkin oli otsikoksi muotoiltava enkä parempaan pystynyt.
Ehkä se juontaa siitä että niin kovin usein täälläkin kirjoittajat katsovat tarpeelliseksi korostaa sitä vaihtoehtojen vähyyttä, jos nyt ei aivan “pakko”-sanaa käyttäen niin kuitenkin tuoden esiin sitä muuten olisi huonposti käynyt… ja usein muuten hienoja ja moniulotteisia ajatelmia hiukan himmentää se, että ne tavallaan unohdetaan ne selviytyjät, lopettajat ja parempaan elämään pyrkijät joilla ei mitään “pakkoon” viittaavaakaan välttämättä ole… voisivat toki jatkaa vaikka ryypiskelyä ja elämä olisi siitä huolimatta ihan ok.

Mutta sittenkin, lopettamisella voi saada vielä hiukan plussaa, uusia mahdollisuuksia, kuka mitäkin.
Ja minusta se, aivan vapaaehtoinen valinta on yhtä arvokas.

Olisihan otsikossa voinut sopivampiakin sanavalintoja olla.
Vastakkainasetteluja haluaisin minäkin mieluummin välttää… en esimerkiksi mielelläni kayttäisi täällä sanontoja “,me alkoholistit” tms kun kuitenkin niin kirjoittajissa kuin lukijoissakin, lopettaneissakin, on paljon muitakin … yleistäminen on kai se yleisin lokeroimisen muoto, ja siinä sitten tehdään raja-aitoja suuntaan jos toiseenkin.

ollaan vaan minun puolestani tarkemmin määrittelemättömiä ei diagnostisoida itseämme tai toisiamme vaan mieluummin jutellaan asioista moniulotteisempina ja monenkokoisempina, monenäköisinä ja eri tilanteissa eri tavoin ilmen evinäkin.

Saatamme löytää itsekukin jotain uuttakin mustavalkoisen jako kahteen- ajattelun tilalle.

Niin minä kuin muutkin.

Ei niitä unohdeta, koska sinä kirjoitat täällä. Ja hyvä niin :slight_smile:

Ilmeisesti MM tarkoitat pakon edessä lopettaneilla, sellaista porukkaa joilla suurinpiirtein vaihtoehtoina on ollut lopettaminen tai hyvinkin pian tuleva kuolema. Minusta täällä palstalla ei kyllä kovin paljoa ole edustusta tuosta porukasta. Täällä kirjoittavilla olen tulkinnut olevan mitä moninaisimmat taustat ja juomisen tahti/tyyli. Myöskin lopettamiseen johtavat syyt ovat mielestäni useimmilla moniselitteiset, eivätkä oikeastaan tuohon jakoon istuvat ollenkaan. Ajattelisin, että motiivit ovat hyvin sekamuotoisia ja ihmiselle itselleenkin osin tuntemattomia. Jollain lailla on kuitenkin jokaisen lopettaneen kohdalla päädytty siihen, että vaa´ssa lopettaminen on alkanut painamaan enemmän, kuin juomisen jatkaminen. Hyvin moni täällä olisi voinut ulkoa tarkastellen myöskin vielä surutta jatkaa, mutta oleellista lienee noiden ulkoisten syiden lisäksi ihmisen sisäinen fiilis asiasta. Olisiko tämä nyt nähty ja tässä? Omalla kohdalla vastaus oli, että kyllä.

Ehkei nyt ihan hengenlähdön pelossa (vaikka niitäkin tilanteita tietysti on) pikemmin ajattelin niitä hiukan “lievempiä” pakkoja… työpaikan menetyksen uhka, avioeron todennäköisyys, ihmissuhteiden katkeamisen pelko, ympäristön painostus, sen semmoista joka laittaa valitsemaan ja lopettamaan juomisen silloinkin kun se lopettaminen vielä tuntuu “luopumiselta” ja menetykseltä.

Eikä todellakaan noin jyrkkiä jakoja voi eikä ole mielekästäkään tehdä. Usein kai tilanne on sellainen että on sekä hiukan ulkoista painostusta (lievää pakotusta?) ja osaksi halua kokeilla itse kokonaan päihteetöntä elämistä.

Täälläkin usein vedetään esiin tilastoja, joilla osoitetaan miten ja miksi on raitistuttu, mutta epäilen että valtaosa noista oma-aloitteisesti, asiasta mitään numeroa tekemättä hiljalleen lopettaneista tai äärimmäisen minimaaliseksi alkoholinkäyttönsä vähentäneistä ei koskaan tule missään tilastoissa tai tutkimuksissa näkyviin.

ja silti, heidän ratkaisunsa, elämäntapamuutoksensa ja toimintansa vaikuttaa kokonaisuuteen ihan samoin kuin räväkämpiä elämänmuutoksiakin tehneiden korjaustoimet.

yhtälailla hekin vaikuttavat ulospäin ainakin osana kulttuurin muotoutumista, suhtautumista päihteisiin, elämäntapojen “esittelijöinä” ja omalta osaltan ongelmia ehkäisevinä, ehkä vaikutus jossain terveystilastoissakin vuosien viiveellä näkyy.

Minä olen pakon edessä, vapaaehtoisesti lopettanut, joten kumpaan leiriin kuulun, vai kuulunko kumpaankin, kuulumatta kumpaankaan. :wink:

Joo, eihän ne voi oikein tilastoissa näkyäkään tai se riippuu kaiketi siitä, miten he itse juomisensa määrittävät, koska kyselytutkimuksiin on haettu tietyllä tavalla juoneita ihmisiä. Ongelmallisesti, jonkinlaisen alkoholismin alle lukeutuvista lopettajista, jotka on luvuiksi asti saatu, on noin 30 prossaa on lopettanut vähin äänin, ilman sen kummempia toimenpiteitä. Ehkä tuosta porukasta osa on sellaisia, jotka eivät oikeastaan mahdu sen alkoholismi-määritelmän alle. Jotakin annettavaa toki silläkin porukalla on koko kansan juomista, suhdetta alkoholiin ja alkoholikulttuuria ajatellen tottakai, olen samaa mieltä. Ja ehkä enemmän ja ongelmallisesti juovillekkin, siinä mielessä, että mitä useampi ympärillä näyttää elävän tyydyttävää elämää ilman alkoholia, niin sen mahdollisemmalta se voi tuntua myös lopettamista harkitsevalle.

Keinorintamalla vaan tuppaa olemaan niin, että juomisen edettyä tiettyyn pisteeseen kättä pidempää monesti tarvitaan. Ja joskus jo aikaisemminkin. Avut ovat olleet esimerkiksi meikäläiselle tarpeen, vaikka olen saanut useasti kuulla olevani “sunnuntaialkoholisti” ja todellisesta kaatamisesta ja sen aiheuttamista tuhoista mitään tietämätön. Tämä onkin monimutkainen juttu, tuo tuhopuoli kun on mielestäni tälläiselle monen polven juopolle vähän turhankin tuttu. Ehkä yksi tekijä tuohon pään korjailun tarpeeseen on myös se, että meistä useat ovat vaurioituneet viinan kanssa läträävien aikuisten toimesta jo lapsena.

Kaaleppiselta oli tullut välispiikki, laitan kuitenkin tulemaan…

Otsikon nähdessäni mietin ensin, että “pakkolopettaminen” on suunnilleen sitä, että tyyppi eristetään maailmasta päihteettömään vankilaan :smiley: Eli kyllä varmaan jokainen, joka lopettaa lopettaa vapaaehtoisesti. Mutta ehkä tässä voisi miettiä sellaista “pohjakosketus” ajatusta. Eli niitä, jotka lopettavat siksi, kun juominen on vetänyt pohjalle ja niitä, jotka lopettavat ihan “muuten vain”. Esim. eräs ystäväni lopetti kokonaan alkoholinkäytön sen sisältämien kalorien takia ja toinen ei vain tullut enää raskauden jälkeen ottaneeksi enää.

Raittius on hyvä valinta johtui se sitten siitä, että viina ja humala ehti näyttää jo huonon puolensa tai jopa pahimmat puolensa tai siitä, että viinan juonti vain ei kiinnosta tai huvita.

Omaltaosaltani juomisen lopettaminen oli periaatekysymys. Inhoan sitä, mitä alkoholi edustaa. Ensin inhosin sitä, kuinka alkoholi sai ihmiset (minutkin) kuvittelemaan itsestään ja maailmasta liikoja. Sittemmin minua on alkanut ärsyttää se, että jokin hermomyrkky on jotain, millä ihmiset juhlivat saavutuksiaan.

Itse lueskelin plinkkiä ennen lopullista lopettamispäätöstä. Haeskelin viiteryhmää, haluisin tietää, kuinka ihmiset elävät ilman alkoholia. Nyt tuntuu hassulta, mutta silloin aidosti koin ajatuksen alkoholittomasta elämästä vaikeaksi. Täällä näin, että lopettajia on erilaisia. Useimmat lopettavat jonkun pohjakosketuksen jälkeen, mutta on niitä muitakin. Ja pitkään raittiina olleiden kirjoitukset osoittivat, että eipä se elämä sen ihmeellisempää ole ilman pisaraakaan alkoholia.

Aina välillä tulee olo, että samahan tuo olisi juoda kalja tai kaksi, mutta sitten päädyn lopputulokseen, että miksi ihmeessä. Kun se ei enää ole “minun juttuni”, niin miksi sitten teeskentelemään.

Alkoholismin kannalta olisi mielenkiintoista myös kysymys vapaaehtoisen ja pakollisen dokaamisen erosta.
Tai pakonomaisen dokaamisen.

Pakollisesta lopettamisesta tulee ekana mieleen, että esim. maksa poksahtaa tai tulee haimatulehdus tai joku muu sellanen tapaus, että se pakottamalla pakottaa lopettamaan alkoholinkäytön kokonaan.
Tai saa vaikka aivoinfarktin, aivoverenvuodon tai kehittyy sellanen alkoholidementia että joutuu johonkin laitokseen kroonikko-osastolle loppuiäkseen, missä ei alkoholia saatavilla ole.

Vapaaehtoista lopettamista on sitten oikeestaan kaikki muu.

Jaaha… jospa taas jatkaisin tätäkin ketjuani, kun koneelleni roikkumaan jäin. Ulos tästä kyllä menen, oli niin kolea ilma kuin olikin, mutta ei tää sisällä istuminenkaan kesäaikana oikein ihmismoista ole…

Niin joo, siihen asiaan palatakseni, vaikka joskus tulee itsellekin mieleen olisko joku säätövirhe pöntössä kun jatkuvasti ajattelen eri tavoin kuin täällä ammattilaisiksi ilmoittauneet opettavat, niin nyt taas tuntuu pikkuisen mukavammalta kun olen huomannut mm. THL:n (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) tutkijoidenkin päätyneen joiltakin osin samankaltaisiin päätelmiin.

mm. semmoinen asia että päihdevaikuttamisessa on havaittu semmoinen juttu että sosiaalisessa vaikuttamisessa ns elämäntaitomalli tuntuu nykyään tehokkaammalta kuin kieltäytymistaitojen opettelu.

Noin olen koko ajan omallakin kohdallani ajatellut, että ne positiiviset reitit ovat toimivampia. Siksi esimerkiksi en ole omalla kohdallöani suostunut ajattelemaan asiaa siten että “tänään en juo” tms vaan pikemmin ajattelemaan asiaa aivan toisinpäin, keskittämään ajatuksiani kaikkeen siihen “hyvään elämään” jota tänään ja lähitulevaisuudessa harrastan.

Silti, ei tainnut olla täsäkään sääntöä ilman poikkeusta… vuosikymmenien päivittäisen ryypiskelyn jälkeen oli kyllä ensimmäinen pari viikkoa sellaista että mukana oli sitä “kieltäytymistäkin”. Olo oli sen verran outo että ihan ensimmäisinä päivinä oli itseä muistutettava ja sitä “Ei”-sanaakin käytettävä.

Mutta uskoisin tehneeni oikean ratkaisun kun hetimmiten käänsin sen ajattelun päinvastaiseksi, niihin myönteisempiin asioihin pohjautuvaksi.

THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitos) saa keskittyä seuraavat vuosikymmenet jotenkin hälventämään jo 12v penskojen ja muun kansan mielestä lanseeramansa alkoholin viikottaiset riskiannokset 24 annosta miehet/vk ja 16 annosta naiset/vk.Jotka ovat muuttuneet juopoilla,eli sadoilla tuhansilla,jos ei nyt suositukseksi,niin ihan normaalikäytöksi.

Epäillen olen minäkin suhtautunut tuollaisten “riskirajojen” ilmoitteluun. Saattaapa olla että terveysriskit noita pienemmillä määrillä sitten ovat vielä siedettävät tai pienet… en tiedä.

Juoppona ollessani, eli jonkun vuosikymmenen joka päivä ryypätessäni, olisi ollut tietysti ihan hyvä jos jonain viikkona olisi noin vähään saanut jätettyä… mutta ei varmasti sellaista tapahtunut!