Nyt vasta alan toipumaan, aloin juomaan perjantaina illasta, aina tähän sunnuntaihin asti.
Haluan todellakin raittiutta, mutta tuntuu, että sen uudestaan saaminen on niin kovin vaikeaa.
Siksi tulinkin uudestaan P-linkkiin, ottaessani tätäkin apua ja kannustusta vastaan.
Minun mielestäni ainoa toimiva menetelmä kohdallani on ollut keskittyä ainoastaan tähän päivään, ja ollan tänään vain raittiina. Aika paljon omaa luontoani vastaan, kun itse olen aina yrittänyt hallita ja kontrolloida kaikkea, onnistumatta kuitenkaan kontrolliyrityksissäni.
Mikäli se alkumatka käy kovin tuskalliseksi niin hae apua ihmeessä jostain, apuja on tarjolla varmaan vaikka minkälaisia, mut mä en niist osaa sen enempää kertoo kun minä olen käyttänyt vain AA:ta aina.
Tukea ja apua kannattaa hakea ja ottaa vastaan jos tuntuu, ettei omin voimin selviä…hieno homma kun olet jo ensi askeleet raitistumiseen ottanut ja tullut tänne…
päivä kerrallaan on hyvä lähtökohta… ihan alkuun jopa vain minuutti ja tunti kerrallaan!
Heti vaan ekana päivänä homma kunnolla käyntiin… näin toimin itsekin ja jos en olisi toiminut… olisi jo neljäntenä selvänä päivänä saattanut olla myöhäistä…
Mukava se on tosiaan kyllä aloittaa jonkun toisen kanssa samaan aikaan niin pystyy vertailemaan ja puhumaan “saman ajan” kieltä “eheytymistoverin” kanssa.
Itsellä tällainen toveri taitaa olla maaliskuu17 …ja arvokas tuki tuo on ollut ihan siitä alusta tähän asti!
Tsemppiä nyt erityisesti teille “lopussa ja garde”!
Helpottoneempi olo jo. Sentään muutama raitis päivä takana.
Kyllä voin harkita AA:ta, mutta ne ryhmät, joissa olen käynyt, on yritetty manipuloida eri tavoin, että pitäisi käydä joka päivä. En suostu siihen, koska se on taas sitä suorittamista, josta juuri haluan päästä eroon.
Mutta onneksi voin hakea apua niin, että käyn muissa ryhmissä, ja aina voi mennä elokuviin, rentoutua, urheilla, lueskella.
Mä en nyt yritä manipuloida sua käymään AA:ssa joka päivä, vaan mielestäni alkuun on hyvä olla tiivisti avun piirissä oli se sitten mikäniminen raitistumisvertaistukiryhmä hyvänsä. Näetsen sellanen tiivis paneutuminen asiaan aluksi on hyvä konsti. - Mun tätä raitistumiskertaa vaikeasta alussa helpotti tuo aikaisemman raittiuden muisto ja se helpotti asiaa.
Hyvä päätös keskittyä ongelman ytimeen. Oma kokemukseni palavereissa käynnistä on, että on hyvä löytää itselle sopiva rytmi, mahdollisuuksien mukaan säännöllinen. Ja voi ennakkoon kirjata kännykkään tai allakkaan, että ei unohdu tai rupea tuntumaan tylsältä tai tarpeettomalta.
Kirjoitit, että Minun mielestäni ainoa toimiva menetelmä kohdallani on ollut keskittyä ainoastaan tähän päivään, ja ollan tänään vain raittiina. Aika paljon omaa luontoani vastaan, kun itse olen aina yrittänyt hallita ja kontrolloida kaikkea, onnistumatta kuitenkaan kontrolliyrityksissäni. Juurikin näin - päivä kerrallaan on myös oma, uusi oivallukseni ja tavoitteeni. viime kerralla ennen retkahdusta aloin myös kontrolloimaan kaikkea, ja tekemään “juomattomuusaikatauluja”: joka päivä aloin pohtimaan ja laskemaan, kuinka monta päivää olen ollut raittiina, ja kuulutin koko maailmalle, että aion olla ainakin vuoden selvinpäin. Sitten 3,5kk kohdalla join yhden lonkeron, ja miltei nerokkaasti olen perustellut itselleni, miten se on ihan OK. Sitten seuraavalla viikolla join taas yhden, sitä seuraavalla kaksi, ja 5kk jälkeen herään aamulla puolityhjän jaloviinapullon vierestä ihmetellen, miten helvetissä jouduin siihen tilanteeseen. Joten: myös minun kohdallani on parempi mennä päivä kerrallaan, tarvittaessa vaikka minuutti kerrallaan.
Oma kokemukseni on, että mitä tarkemmin ja rehellisemmin niitä kokemuksia ja fiiliksiä kirjoittaa ylös, oli ne sitten hyviä tai huonoja, niistä on aina jälkeenpäin hyötyä - jos ei itselle, niin ehkä jollekin, joka kamppailee omien ongelmiensa kanssa. Jatka siis kirjoittelua!
Olen mennyt kuitenkin uudestaan AA:han, koska koen, että sieltä saan apua. ALkoholismi on petollinen sairaus, ja AA:n avulla saan paljon tukea, ja ilman sitä tuskin olisin raittiina yli 2 viikkoa…
Kun tarkoitin, että jätän muut pois, tarkoitin, että en yritä hoitaa alkoholismia muilla keinoilla.
Joo, kyllä nyt täytyy sanoa, että alkanut saada raittius tuulta purjeisiin. On tää viina ja holismi erikoisia tauteja.
Vaatii toisaalta sen myöntämistä, että yksin ei pärjää, ja on täysin voimaton huikkaan nähden, toisaalta täytyy tehdä kertakaikkisen ehdoton päätös, että päivä kerrallaan viinaa en ota tuli mitä tuli.