Vain muutaman dollarin tähden

Olen peliriippuvainen, mutta en vielä perikadossa. Olen köyhä, mutta luottotietoni ovat kunnossa. Saisin pikalainaa, jos haluaisin. Käyttäisin sen pelaamiseen, mutta sitähän en kertoisi kenellekään. Jos vain voittaisin vähän ja pyyhkisin sillä kaikki (taloudelliset) ongelmani pois. Tekisikö se minusta onnellisen?

Harrastukseni alkoi viattomasta bingon peluusta puolisoni kanssa. Koti-illan piristykseksi keksimme kokeilla nettibingoa, kun joku kaveri oli siitä kertonut. Pelasimme pienillä panoksilla ja voitotkin olivat pieniä, mutta voitimme viikonlopun ruokarahat ja se oli niin helppoa ja hauskaa. Toisella kerralla hävisimme voittomme samaisen netticasinon kolikkoautomaattiin, koska pitihän sitäkin kokeilla. Sen jälkeen ajattelimme, että ei tämä ole mistään kotoisin… typerää touhua kerrakseen. Siitä se kipinä kuitenkin jäi kytemään…

Ajatus siitä, että slottien pyörittämisellä tienaa kuukauden jos toisenkin palkan istumalla kotisohvalla perjantai-iltana olutta hörpiskellen, oli vain yksinkertaisesti liian houkutteleva, vaikka realistisesti ajateltuna hullun unelmointia. Minähän olen järkevä ja vastuuntuntoinen ihminen, eikä minulla ole “lupaa” unelmoida niin sanotusta “lotto-voitosta”!

En ole ikinä kuvitellut voittavani lotossa, ja siksi en ole juuri koskaan lotonnut. En uskonut myöskään menestyväni pitkävedossa tai vakiossa, joskus niitä toki kokeilin, mutta niiden suhteen minulla ei ollut “harhakuvitelmia”. Koskaan en pistänyt “ylimääräisiä” kolikoita kaupan aulan hedelmäpeleihin, koska ajattelin, että se on turhaa.

Netticasinoiden automaatit ovatkin sitten ihan toista maata. Ne loivat eteeni illuusion suuresta voitosta, joka on käden ulottuvilla, vain muutaman pyöräytyksen päässä. Ja minähän retkahdin, varsinkin kun sain päivälehdistä lukea miljoonien voitoista, joita suomalaiset olivat muutamien kymmenien senttien panoksella tienanneet.

Tulen köyhästä perheestä. Meillä oli mustavalkoinen matkatelevisio kun muilla oli väri sellainen. Välillä meillä ei ollut televisiota ollenkaan. Isäni oli alkoholisti ja äitini piti huolta minusta ja siskostani yksin. Meillä ei ollut koskaan “ylimääräistä” rahaa, mutta raha ei ollut myöskään ‘tärkeää’. Se oli eräänlainen elinehto, mutta siitä ei juuri puhuttu tai sen puutetta surkuteltu. Muistan kun äitini piti kirjaa paperilla kuukausittaisista menoista ja tuloista, ja piti kirjaa niin hyvin, että vaikka elimme niukkuudessa, niin siitä huolimatta saimme aina vaatteita ja ruokaa, urheiluvälineitä harrastuksiin jne. Minä ja siskoni ymmärsimme tuolloin, että äitimme on aivan erityslaatuinen ihminen pennin venyttäjänä, ja niin minustakin kasvoi sellainen. En ole ikinä tuhlannut, olen aina elänyt säästäväisesti ja olen aina myös antanut kaiken minkä suinkin voin omistani pois. Siksipä pelaaminen, järjetön rahan syöttäminen johonkin netticasinoon on minulle täysin absurdia, mutta kuitenkin se on se mitä olen… mikä minusta on tullut. En hallitse pelaamistani! Pistän vaikka viimeisen roponi johonkin kirottuun automaattiin enkä edes sillä hetkellä välitä voitanko, pääasia on että pelasin ja kokeilin! (kun minulla silloin kerran oli varaa…tai ehkä ei ollut, mutta jotenkin selitin sen itselleni niin)

Jos sitten olisin voittanut, niin maailmahan olisi muuttunut kullaksi ja olisin voinut ostaa äidilleni sen talon, mistä hän haaveili, eikö niin?

Rahassa mitattuna en ole itseasiassa jonkun toisen mittapuilla hävinnyt niin paljoa (lapsuudessani se toki olisi ollut omaisuus), vain n. 2000€ viimeisen vuoden aikana, josta puolet viimeisen kuukauden aikana. Mutta minä haluan lopettaa pelaamisen nyt! En halua pelata, saatikka hävitä netticasinoon joka kuukausi satoja euroa palkastani, ja tinkiä sen vuoksi jostakin muusta. Olen muuten myös hyvä penninvenyttäjä! En halua hävitä lomarahojani, ja ottaa sen vuoksi lisää velkaa, jotta voin matkustaa perheeni kanssa lomalle! En halua hävitä enää yhtään murusta sielustani noihin pimeisiin Maltan cyberluoliin, jotka houkuttelevat sijoittamaan kaiken “ylimääräisen” heihin. Totuus on, että raha ei kasva puussa, ja jos saat sitä “ilmaiseksi” niin silloin se on joltain muulta pois.

Vierailin Las Vegasissa 10 vuotta sitten. Silloin en tiennyt uhkapelaamisesta mitään. Minulla oli kaverini kanssa kolikkopussi, johon keräsimme matkamme varrella kolikoita, jotka voimme sitten “tuhlata Las Vegasissa”. Vietimme siellä muutaman todella hauskan päivän. Pelasimme 1 cent/kierros automaatteja ja nätit tytöt kantoivat meille ilmaisia drinkkejä tarjottimilla. Olimme siellä drinkkien, ei pelien tähden!!! Joskus jälkeenpäin olen ajatellut, että voi vitsi kun pääsisin sinne uudestaan, niin vähänkö pelaisin!!! Ongelma on se, että asenne “pelaa sen verran, mitä sinulla on varaa hävitä” ei riippuvuuteen taipuvaan luonteeseen sovi. Yht’äkkiä “varaa hävitä” on melko laaja käsite, ja itse kunkin omnipotenttiset kuvitelmat pukkaavat päälle.

Vierailin viikko sitten tällä keskustelupalstalla, ennen kuin hävisin tähän asti viimeiset euroni. Luin tarinoita ihmiskohtaloista, joissa oltiin taloudellisesti tultu tien päähän. Minä ajattelin, että mulla on asiat vielä hyvin… mä oon vasta hävinnyt “vähän”. Mutta oli se hävitty summa sitten 2000€ tai 20000€, niin ahdistus ja tie itseinhoon on sama. Kaikki ne tunteet mitä pelaaminen aiheuttaa ovat läsnä joka hetkessä: WAUefekti, tyhjyys, välinpitämättömyys, epätoivo, masennus…jne. Ja sillä ei ole lopultakaan merkitystä kuinka paljon olet hävinnyt tai voittanut, vaan että ylipäätänsä olet antanut ‘jonkin’ niin sanotusti ottaa itsestäsi vallan, niin se SYÖ. Piece by piece you lose yourself, kuten joku jo aiemmissa viestiketjuissa sanoi, että joka kerta kun pelaa niin menettää itsestään jotain. Ja hyvin äkkiä pelaamisesta tulee pakkomielteistä. Se valtaa ajatuksesi päivin sekä öin. Lähdet töistä vähän aiemmin, jotta ehdit pelata… järjestät vapaa-aikasi niin, että ehdit pelata… palkitset itseäsi pelaamisella.

Mä en halua menettää itsestäni enää mitään tälle riippuvuudelle, vaan toivoisin voivani eheytyä ja olla onnellinen. Olen tänään sulkenut kaikki pelitilini ja luovuttanut puolisolleni pankkitunnukseni. Varokeinona olemme sopineet, että siirrän palkkani suoraan hänen tililleen.

Nytkin tätä kirjoittaessani on kova pelihimo. Se tunne, kun pistää 20€ casinon automaattiin ja koko taloudellinen tulevaisuuteni on silmissäni avoin. Nyt ehkä on se päivä, että voitan sen miljoonan ja sen jälkeen en pelaa koskaan enää! Tästä eteenpäin toivon laittavani sen 20€ sukanvarteen niin kuin mummoni aikoinaan teki.

Voimia ja onnea, ei peleihin, vaan elämään!