Vaimon juominen

Hei

Olen huolissani vaimoni juomisesta, en vain tiedä onko syytä huoleen. Ainakin hänen juomisensa häiritsee minua. Vaimoni juo/tissuttelee useamman kerran viikossa. Arkisin yleensä parina iltana pari lasia viiniä tai lonkeroa, viikonloppuisin käyttö on hieman runsaanpaa. Perjantaisin ja lauantaisin hän juo noin pullon viiniä / päivä, joskus runsaamminkin. Täysin selvää viikonloppua meillä ei ole ollut ainakaan puoleen vuoteen, pitempään en ole asiaa oikein pohtinut. Vaimoni sietokyky on mielestäni korkea, sillä hän voi juoda suurinpiirtein saman määrän alkoholia kuin minä vaikka on huomattavasti pienempi ja hennompi. Vaimostani ei myöskään huomaa humaltumista kovin helposti.
Vaimollani on 7 vuotias lapsi edellisestä avioliitosta ja lapsen ollessa isällään, sujuu meidän yhteiset viikonloput aika viinahuuruissa. Yleensä vaimoni kutsuu meille vieraita tai hän järjestää meidät jonnekin kylään, niin että alkoholi on silloin melkein itsestäänselvyys. Toki otan silloin myös itsekin, kun en jaksa olla täysin selvinpäin.
Kotiasiat meillä on mielestäni hyvin ja työnkin hän hoitaa mallikkaasti. Asiasta en ole hänelle vielä rohjennut mainita, sillä pelkään hänen siitä suuttuvan. Yleisesti olemme joskus alkoholinkäytöstä keskustellet ja huolissaan hän on silloin lähinnä muiden alkoholin käytöstä.
En nyt ajattele että vaimoni olisi varsinaisesti alkoholisti (vielä), mutta pelkään tilanteen tästä pahenevan. Mitenkähän tähän pitäisi reagoida, vai olenko turhaan huolissani?

Hei,
saat varmaan vastauksia minua viisaammilta
mutta itse eronneena/jätettynä tekisin nyt sinuna niin että nostaisin kuitenkin kissan pöydälle,
onko jotain mihin vaimosi on tyytymätön ja pitäisikö jotain tehdä toisin. Ehkä kysymättä ja syyllistämättäkin tiedät jotain?
En tarkoita että se olisi sinun syysi - ei varmaan ole niin kuin ei ollut minunkan omassa suhteessani. Kuitenkin jos oltaisiin vasta alussa tän ongelman kanssa niin tekisin toisin - silloin en tajunnut mikä määrä kyyneleitä tarinan toisessa päässä odottaa.
Onnea!

.

Ongelmakäytön rajat ylittyvät selvästi. Ei ole minusta seitsenvuotiaan äidille suositeltavaa käytöstä tuollainen, ja vaikuttaa kuntoon ja terveyteen ennenpitkää - jo tuollaisenaan, pahentuessaan varmasti.

Omat määräni olivat samoissa, ja niin ovat tuttavapiirinkin, mikä ei siis tee tuosta suositeltavaa. Oikein huolestuttavaa on tuo kohta, että “et jaksa olla selvinpäin”. Ex-mieheni juominen oli tuosta reilumpaa, mutta siisteimmillään vaimosi luokkaa.

Nykyisin vaimosi juomatottumukset kuulostavatkin enemmän faijaltani. Sillä on komea ja iso kaljapötsi. Terveellistä!

No. Neuvoja en valitettavasti osaa antaa :frowning: minä jätin miehen ja faijan kanssa ei tartte olla päivittäin tekemisissä. Hänkin hoitaa työnsä mallikkaasti, on aina hoitanut. Ja muutaman kerran vuodessa sitten vetää sellaiset ääliökännit, että olen ikäni hävennyt. Viikonloppuisin yleensä “muutaman” ihan kotioloissa - ja pääsee silloinkin sellaiseen kuntoon, että olen teinistä asti pyöritellyt silmiäni sille jatkuvalle uuden drinksun kaatamiselle ja nyt viimeksi käydessäni jopa huomasin, että oli humalassa, kun volyymi nousi. Tunteistaan faija ei osaa puhua ollenkaan selvin päin.

Hiipivä tauti toi alkoholismi.

Juomisen määrät kasvavat huomaamatta. Hitaasti, mutta varmasti!

Meillä on ollut tosi tympeää, kun piilopulloja putkahtelee sieltä täältä esiin. Muistannekohan itsekään, minne niitä piilottelee? Niitä piilopulloja kun ei lasketa juomismääriin mukaan! Mikä on tehty piilossa, niin sitä ei ole olemassa.

Juovan naisen puolisot ovat vähemmistönä ihan kaikessa. Ja suhtautuminen mieheen, jonka vaimo on alkoholisti on kummallista. Jos tulee asiaa sosiaalitoimistoon tai lastensuojeluun, niin syyttävä sormi osoittaa miestä, olipa tilanne mikä tahansa! Eihän kukaan usko, että nainen voi laiminlyödä lastaan! Ja kun vieläpä nainen keskustelee niin vakuuttavasti ja tietää miten lapsia hoidetaan, niin eihän ongelmia voi syntyä muusta, kuin miehen kyvyttömyydestä olla rakastava puoliso ja isä/isäpuoli… Kun vaimon lapsi saa kaiken minkä haluaa äidiltään, niin se kyllä koettelee miehen itsehillintää. Miehellä ei ole mitään mahdollisuutta puuttua lapsen ja äidin väliseen kaupusteluun: “Minä juon - saat “karkkia”, jos rakastat minua”.

Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa elämässään ja jokainen määrittelee oman elämänsä “laadun”, mutta jos olisin ymmärtänyt seurustelun alkuvaiheessa lähteä, niin olisin kyllä poistunut takavasemmalle jos olisin tiennyt minkä helvetin joutuu kokemaan. Nyt on jo vaikeaa kaikinpuolin.

Voimia ja tsemppiä!

Hei,
Ja tervetuloa palstalle! Ehkä kuulostaa kummalta tällainen toivotus kun on kuitenkin ikävästä asiasta kysymys, mutta moni on löytänyt täältä lohtua, vertaistukea ja myös tietoa alkoholismista. Itse olen kokenut hyvin tärkeäksi sen, että oma ketju toimii päiväkirjana ja peilinä: kun tänne kirjoittaa sekä hyvät että huonot uutiset, ei jälkeenpäin tarvi muistella miten ylä- ja alamäet on menneet, tieto tunnelmista löytyy täältä.

Eräs alkoholin ongelmakäytöstä ja mahdollisesta alkoholismista kertova mittari on nimenomaan se, että läheinen/läheiset ovat alkoholinkäytöstä huolissaan, tai että alkoholinkäyttö heitä häiritsee. Tätä asiaa ei pidä vähätellä, sillä mikäli on kysymys alkoholismista läheiset ymmärtävät sen paljon ennen juovaa alkoholistia.

Alkoholismi johtuu sekä perinnöllisistä että muista tekijöistä, ja on ns. primääri sairaus. Sitä, onko ihminen alkoholisti vai ei, ei voida määritelllä jos katsotaan vain yksittäisiä seikkoja (kuten sitä hoitaako työnsä, paljonko juo, kauanko on juomatta jne). Toisaalta alkoholismi on myös etenevä sairaus, ja se näyttäytyy erivaiheissaan erilaisena (alkuvaihe vrs. rappioalkoholismi). Henkilö voi juoda huomattavia määriä alkoholia olematta alkoholisti, mikäli häneltä puuttuvat ne “sopivat” geenit. Silloin puhutaan suurkuluttajasta, tai ehkä alkoholin ongelmakäytöstä. Mielestäni puhuttaessa alkoholiriippuvuudesta tarkoitetaan alkoholismia.

Mietit ehkä, miksi saivartelen termien ja käsitteiden kanssa. Tämä johtuu siitä yleisestä harhaluulosta, että riippuvuussairaus nimeltään alkoholismi voisi kehittyä kenelle tahansa “pelkästään juomalla”. Jos ymmärtää mitä sairauskäsitys tarkoittaa, ymmärtää myös etteivät samat konstit päde alkoholin suurkuluttajaan ja alkoholistiin: alkoholistilla ei ole kyseessä pinttynyt tapa, vaan riippuvuussairaus.

Yhtä oikeaa vastausta ei luullakseni ole olemassa. Meistä kukaan ei voi sanoa oman kokemuksensa perusteella että asiat olisivat toisin jos itse olisimme toimineet toisin. Aika kuitenkin tuo etäisyyttä asioihin, ja joitakin asioita näkee kirkkaammin. Varmaa on kuitenkin se, että mitä tahansa teet(te)kin, tämä on asia johon ei tule ihan hetkessä selvyyttä.

Nähdäkseni sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko otat asian puheeksi, tai sitten et. Jos otat asian puheeksi, voi olla että puolisosi suuttuu, loukkaantuu, laittaa asian sinun syyksesi, ja kieltää ongelman olemassaolon. Tällainen käytös voi kertoa alkoholismista. Muunlaiset vastaukset ovat valitettavasti epäselvempiä :wink:

Mikäli et ota asiaa puheeksi, voit antaa elämän mennä radallaan ja katsoa miten tilanne kehittyy, tai tehdä elämääsi omalta osaltasi siihen jotain muutoksia. Halutessasi voisit esimerkiksi jättää alkoholinkäytön pois. Et aluksi tekisi asiasta mitään numeroa. Jos puolisosi huomaa, voit esimerkiksi kertoa että sinulla ei vaan enää tee alkoholia mieli, ja kun ei siitä elimistölle varsinaisesti hyötyäkään ole, niin ajattelin toistaiseksi olla juomatta. Kokeilisit lähestyä asiaa ns. omalla esimerkillä, ja katsoisit aiheuttaako tämä keskustelua tai vähentääkö puoliso juomistaan.

Terkuin Ellis

Mun mielestä yksi syy, miksi sitä ei pidä vähätellä on, että jos ihminen ei ole alkoholisti ja näkee läheistensä asiasta kärsivän, hän yksinkertaisesti muuttaa käytöstään! Toisinsanoen se on keino saada selville, onko kyse alkoholismista, että kertoo, miltä asia todella tuntuu. Suurkuluttaja toteaa että kas, jaa, no mun varmaan pitää vähentää/ tehdä asdialle jotain. Alkoholisti selittää asian niin, että selväksi tulee, että syy on kaikissa muissa paitsi hänessä ja ainakan hänen ei tarvi tehdä mitään ja hänellä on oikeus…jne…
Toki sairaudessa on erilaisia vaiheita, jossakin vaiheessa alkoholistikin voi olla halukas tekemään vähentämis lupauksia. Mutta hän ei niihin pysty, suurkuluttaja pystyy vähentämään, kun se alkaa häntä häiritä ja se häiritsee häntä, jos se häiritsee hänen läheisiään. Ihminen kuitenkin pohjimmiltaan on laumaeläin ja haluaa toimia niin, että läheillä olevat voivat hyvin, vain silloin hän itse voi voida hyvin.

Näin minäkin ajattelen, ja olen sitä mieltä että tasa-arvoisessa ja tasapainoisessa suhteessa asioista voidaan neuvotella ja pystytään sopimaan kompromissi. Olen kuitenkin tullut ajatelleeksi, että asiassa on yksi mutta: käsittääkseni myös monet suurkuluttaja ovat haluttomia luopumaan alkoholista tai vähentämään, ja muuttamaan tapojaan. Se on vähän sama kuin tupakanpoltto: läheiset voivat pauhata aiheesta vaikka kuinka, polttaja voi ymmärtää että asia läheisiä häiritsee esim. terveysnäkökohtien takia, muttei silti ole valmis lopettamaan. Ajatelkaapa vaikka tupakoitsevia, raskaana olevia tai imettäviä äitejä! (tai niitä isiä, jotka istuu marketin parkkipaikalla ipanat autossa, ja vetää ketjulla siellä sen aikaa kun joutuvat vaimoa odotamaan).

Että mistä sen sitten varmuudella tietää… olisiko varmin merkki se, että jos ihminen juo salaa, hän on alkoholisti?

-Ellis

Totta on sekin, että monet ihmiset ovat ylipäätään haluttomia tekemään muutoksia elämäänsä, mutta sitten tullaan tähän, että elämä on valintoja. On muitakin asioita kuin alkoholi, jotka voivat parisuhteessa olla niitä kynnyskysymyksiä, millaisen ihmisen kanssa olen valmis elämään ja millaisen en. Onhan niitäkin, joille tupakointi on se kynnyskysymys jo seurustelun aloittamiselle; joko lopetat tupakoinnin, tai juttu ei etene yhtään
Tuo tupakka on mun mielestä siitä huono vertaus, että se on ihan oikea riippuvuus. Vaikka nikotiiniriippuvuus syntyy käytön myötä, ilmeisesti myös se on asia, johon toiset addiktoituvat helpommin kuin toiset ja toisten on helpompi päästä irti kuin toisten. Itse en oppinut aikoinaan tupakoimaan, vaikka oikeasti järkevänä nuorena olen sitä koittanut joskus opetella :blush:
Mä tunnen useampia tupakoitsijoita, jotka haluavat oikeasti lopettaa. Olen naimissa tyypin kanssa, joka ostaa 3 viimeistä askia päivässä ja ihan varmasti ihan oikeasti haluaa lopettaa tupakoinnin, mutta kun ei vaan pysty. Välillä menee vuorokausi, välillä jopa pari kolme viikkoa ilman, mutta aina lopulta tulee joku asia, minkä takia ei kannata just nyt kiusata itseään tms.
Olren kuullut monen raittiin alkoholistin sanovan, että alkoholin jättäminen on helpompaa kuin tupakoinnin lopettaminen! Monelle kuitenkin raittuden myötä tulee tarve päästä myös tupakasta.

no joo, mutta kun esimerkiksi pitää aina ottaa jotain. Nikotiini on riippuvuus siinä missä muutkin riipuvuudet, mutta toisaalta ei kyllä puhutella nikotiiniriippuvuussairaudesta… sitä kait se silti on. Mut silti, samaa asiaa voi kuvat vaikka niillä sukilla jotka aina jää lattialle. 10 vuotta niistä kun on hokenut, että nosta ne pois lattialta, ja toinen vain ei nosta. Tai nostaa hetken ja sitten taas palaa entisille urille. Huono esimerkki tai hyvä, mutta pointti on se että voi olla että ihmiset ei siltikään ole niin valmiit vastaanottamaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä ja muutosehdotuksia puolistoltaan, kuin mitä äkkiseltään toivoisi, vaikkeivät olekaan alkoholisteja.

Tää on just niinkuin meillä… Tuntuu turhalta sanoa mitään juomisesta, tuntuu kuin menee toisesta korvasta sisään toisesta ulos. (aivan kuten olen joskus tupakoinnista sanonut) Mutta missä vaiheessa, en jaksa enää vain sanoa, pyytää, ehdottaa… Missä vaiheessa lakkaan hakkaamasta päätä seinään, ja sanon nyt riittää. Who knows? En ainakaan tänään. Katotaan milloin seuraavaa reissu tulee, edellisestä täällä toivuttu; tänään vielä ollut omaa masennusta, ahdistusta… Seuraavaksi tulee pelko, millon reissu edessä… Moni on täällä sanonut että päivä kerrallaan → näillä mennään. Täällä palstalla käynti/ ja toisten kirjoitusten lukeminen on kyllä loistavaa terapiaa, ja antaa paljon ajatuksia.

Paskan maanantain jälkeen S-Marketin kautta kotiin, yksi pikkutölkki Karhua kylmään ja työpäivä pois harteilta.
Tiistaina sama homma, ostin miehellekin varuiksi tölkin jos vaikka maistuu. Että teki hyvää.
Keskiviikkona join miehelle ostamani tölkin.
Torstaina on saunapäivä, lähimarketti rikastui taas parin tölkin katteilla.
Perjantaina ostin koko viikonlopuksi kaljat.

Mies pelasi tietokoneellaan, kääntyi olohuoneesta takaisin kun näki minut ja näki tölkin. Kai sitä saa yhden kaljan työpäivän jälkeen ottaa?

Kolmannella viikolla pysähdyin jääkylmä, tuttu muoto kämmenpohjassani ja sanoin ääneen: “ei jumalauta mulla voi olla taas kalja kourassa.” Vasta sitten mies sanoi, että “olen huomannut ja olen huolissani.”

Ei kyse ollut siitä, että olisin kännissä, riehunut, sammunut, oksentanut, vittuillut, haissut, ylittänyt suurkulutuksen viikkorajat tai edes kertakäytön rajat. Kyse oli siitä, että en voinut olla ottamatta sitä yhtä kaljaa. Kyse oli siitä, että minun mieheni oli huolissaan, ei ehkä senhetkisestä tilanteesta, vaan tulevasta. Ja tuleva olisi tullut.

Seuraavana päivänä menin lähimarkettiin ja ostin nolla-Holstenia.
En siksi, että halusin näyttää tai että minusta edes tuntuisi siltä, että minulla on ongelma tai voi joskus olla, vaan pelkästään siksi, että minun mieheni oli huolissaan.

:frowning: toi tummennettu ois ollut se tärkeempi, eli itse olla huolissaan itsestään, et voi tulla ongelma ajan kanssa, ei kannata antaa edes sitä pikkusormee, vie ihan huomaamatta koko käden ja ei edes sekään loppupeleissä riitä, vaan menee koko ihminen.

Deisi, nimenomaan. Aika harvoin sitä varmaan havahtuu aidosti siihen, että itsellä on ongelma ennen kuin oma perhe sen huomaa. Siksi joskus se tarpeellinen nykäisy voi olla huoli toisesta, joka on tuonut ilmi oman huolensa. Ajoissa.

Mulla on se käsitys, että läheisistään välittävä ihminen, joka ei ole riippuvainen alkoholista, toimii juuri näin.
Ihminen kuitenkin haluaa, että hänen rakaansa ovat tyytyväisiä ja voivat hyvin ja jose he ovat minusta kovasti huolissaan, miten he voisivat voida hyvin???
Tosin on totta sekin, että alkoholista riippyvainen harvoin on asiasta itse huolissaan…

nolla-holstein…

Nolla-Holsteinia jääkaapissa ja normi Sandelssia autokatoksessa piilossa AINA.

Olen menettänyt uskoni täysin siitä, että vaimoni koskaan saa hallintaansa alkoholiongelmaansa.

Ei kai voi muuta kuin odottaa toteutuvaksi mahdollisimman pian papin lupaama “kunnes kuolema Teidät erottaa”. Ketuttaa :frowning:

Niimpä niin :confused: saa luvallisesti ‘‘haista kaljalle’’ :confused: Tota meilläkin muutaman kerran aikoinaan yritettiin saunaolusten kanssa (jemmassa tietysti vahvempaa). Enää en itse tohon retkuun mene.

Jotkut juovat alkoholistit tosiaankin päättävät juoda itsensä hengiltä. Se on ehkä vähän sellainen “raukkamainen” strategia, toiveena on jotenkin “kuolla pienesti”… juodaan ja ehkä otetaan lääkkeitä sekaisin ja toivotaan että jospa vaikka lähtis henki… no ei kaikki, mutta tiedän muutamia jotka on tätä strategiaa kokeilleet. Siinä on vaan se vika, että se on läheisistä ihan kauheaa katseltavaa, ja saattaa pahimmassa tapauksessa kestää vuosikausia, tai vuosikymmeniä. Ei siis kenellekään mikään nopea ratkaisu.

En vaan oikein tiedä, miksi me läheiset koetaan, että meidän pitää tässäkin lopullisessa itsensätuhoamisvaiheessa pitää juoppoa kädestä. Onko meidän elämä arvokkaampaa kun saamme tehdä tällaista saattohoitotyötä? Tai olemmeko siihen kenties pakotettuja? Kuka meidät on pakottanut? Tai valtuuttanut? Minkä arvoinen on oma elämämme, oma hyvinvointimme ja ihmisarvomme. Omasta mielestämme ei ilmeisesti juuri minkään arvoinen. Kyse voi olla myös muutoksen pelosta: pelätään tulevaa ja ehkä sitä että pitää kohdata oma elämä omana itsenä… Se on kummallista, koska tämä nykyinen elämä juovan alkoholistin on usein helvetillistä. Mikä siinä muutoksessa siis voisi olla pahempaa? Ei kai mikään. Omalla kohdallani kysymys oli vain siitä, että oli tottunut vitutukseen jonka luuli alkoholistin aiheuttaneen, vaikka loppuviimein itsehän me itsellemme nämä asiat aiheutamme.

Itse ainakin juuri tämän takia kerroin kumppanille(hänen juominen siinä viimeisessä vaiheessa, terveyskin reistailee) että ei haluta olla katsomassa sen ‘‘läpikäymistä’’ ja siihen osallistumasta, on meille liian rankka ‘‘taakka’’ kannettavaksi, katsoa sitä itsensä tuhoamista ja jos vielä syyllistää se kumppani oman juomisensa meidän viaksi, ei haluta olla syypäitä hänen juomiseensa, saa juoda ja tuhota itsensä, mutta ilman meitä, mei ei tarvita kantaaksemme sitä taakkaa tai syyllisyyden tunnetta (vaikka me ei ollakkaan syypäitä hänen viinan himoon, vaikka niin itselleen todisteleekin), siis minä ja lapset.
Hänen ‘‘viinan juonti syynsä’’ taisi kääntyä häntä vastaan ainakin tässä asiassa, tyyliin ‘’ ei haluta että juot itsesi hengiltä ja jos juontisi johtuu meidän käytöksestä, sulla on parempi olla ilman meitä, jos sillä terveytesi säilytät’’
Ei oo vielä viina maistunut tuon lauseen jälkeen, saas nähdä miten on kun kesäloma alkaa.