Vaikeat kohdat?

Kertokaahan, kokeneemmat, milloin teillä on ollut vaikeaa “raittiusuran” aikana juomattomana pysyminen?

Aina silloin tällöin viitataan ajallisiin jaksoihin. Joku mainitsi 3-6-12-24 -säännön, aika monet ovat maininneet myös neljän kuukauden olleen jonkinlainen “ylitettävä kynnys”. Onkohan noissa ajankohdissa mitään “oikeaa” taikaa?

(Tietty raitistuminen yhtä lailla kuin juoppouskin on yksilöllinen prosessi, ja varmaan tutut juomistilanteet ovat itse kullekin ehkä niitä vaikeita. )

Hei Metsätähti!

Huomaan, että sinulla on mukavaa raittiutta jo monta viikkoa, siitä olen iloinen minäkin.

Minulla satunnaiset alkoholin mieliteot ovat liittyneet väsyneenä oloon, kovaan janoon ja myös nälkään. Vuosia sitten alkoholi välähti mieleeni myös eräänä yksinäisenä kesäiltana. Vaikea hetki voi tulla aivan yllättäen, sillä vihollinen vaanii koko ajan puolustuksemme heikointa kohtaa.

Tänään olen tavannut raittiin alkoholistitoverin vakavista asioista keskustelun merkeissä. Toiselta sain terveiset puhelimitse hänen palattuaan muutaman päivän virkistysmatkalta. Eilen kolmas toveri kertoi puolisonsa saaneen töitä pitkän työttömyyskauden jälkeen. Eipä olisi tällaisia myönteisiä asioita kerrottavana, jos olisin jatkanut juomista tai olisin raitistunut yksin ja omin voimin.

Hyvää jatkoa sinullekin!

Silloin kun on tiedossa sellainen tilanne, missä ennen olisi huikkaa ottanut ennen sitä tapahtumaa, kannattaa kiertää kaukaa ne juomahyllyt+paikat.
Itselle sattui sellainen ennakoimaton repsahdus, kun olin normi tilaisuuteen menossa missä on aina otettu muutama ennen sen alkua. Kävin kaupassa ja huomaamatta sitten 2 siideriä hyllystä koppasin kauppatavaroiden mukaan, ihan niinkuin joskus ennen. No tajusin kyllä tilanteen ja jäikin sitten siihen 2 siideriin sen illan juomat, vaikka olisi enempikin voinut juoda :blush:
Samanlainen moraalinen krapula tuli parista kuin jos olisi juonut parikymmentä :imp:

Minä en mitää selkeitä rajapyykkejä huomannut, mutta kyllä ne juomismieliteot taisivat jonkunlaisissa aalloissa tulla ja mennä. Puolen vuoden jälkeen alkoi selvästi tulla vapautunut olo. Aika nopeasti totuin esimerkiksi opiskelijabileissä käymään ilman juomistakin. Harvinaisemmat tilanteet, joihin juominen liittyi ennen, saivat aikaan hermostuneisuutta ja juomismielitekoakin, mutta niin kovin kirkkaana on mielessä ollut tämä juomattomuus, että selvisin lopulta hyvin.

Juuri tuli 8kk täyteen. Tosiaan vapautta olen alkanut kokea, mutta toisaalta tiedostan alkoholin voiman minuun, kohtuukäyttö ei käy mielessäkään. En koe tarvitsevani alkoholia enää mihinkään. Olen nykyään saanut ihan normaaleista jutuista (hyvä musiikki ja rento olo) jopa nousuhumalan kaltaista hyvänolon tunnetta… juodessa se hyvä tunne tuli vain juomisesta.

Voisin kuvitella, että kesällä ehkä tulee joitain terassiajatuksia tms, onhan tämä nyt ensimmäinen raitis kesä. Täytyy vain palauttaa mieleen se tuskanhikinen krapula helteisenä kesäpäivänä, niin katoaa sellaiset ajatukset vallan äkkiä! Ohjeeksi voin antaa vain sen, että antakaa itsellenne aikaa.

Vaikeat kohdat riippuvat varmaan paljon juomakokemuksista. Minulla ei juurikaan ole kokemusta “sosiaalisesta” ryyppäämisestä, eikä sellainen ole koskaan kiinnostanutkaan.
Vähän omia kokemuksia vaikeista(?) ajankohdista: Ensimmäinen kuukausi oli yhtä juhlaa. Krapula parani vähitellen, työpaikkaa, mistä olin aikaisemmin saanut lähteä, tarjottiin takaisin. Olin iloinen, että olin lopulta päässyt eroon viinasta. Tietysti elämä tuntui hienolta, kun alkoholistinen vaihtoehto oli vielä tuoreessa muistissa. Sitten vähitellen, ilman selvää rajaa, alkuinnostus haihtui - olo ilman krapulaahan on vain normaalia, työpaikka ei “vastannut kykyjäni”, muutenkin “aa-humala” rupesi haihtumaan. Hieman tunne “eikö tämä raittius tämän ihmeellisempää olekaan!” Varsinkin kun ei enää verrannut elämää juoma-aikaan, vaan pikemminkin siihen taivaallisen ihanaan olotilaan, mitä oli kuvitellut. Ja osansa oli aa-kirjallisuuden raitista elämää kaunopuheisesti ylistävät kohdat. En minä mitään varsinaista kriisiä kokenut, opin vähitellen hyväksymään, että raitis elämä ei aina ole autuasta hurmosta. Tosin aa-n tai jonkin muun ohjelman avulla siitä voi saada ihan siedettävän. Ja vertaistuki auttaa, myös täällä palstoilla.
Seuraava henkinen vastamäki tuli, kun huomasin, että aa-laiset eivät olekaan sellaisia pyhimyksiä, kuin olin mielessäni saanut kuvan. Senkin joutui vain hyväksymään, että he (me) aa-laiset olemmekin ihan vaan ihmisiä. Mutta kun vertaa “tavallisiin” ihmisiin, eikä mihinkään itse luotuun mielikuvaan, niin siitäkin kriisistä voi selvitä.
Eräs “kriisi” oli, kun huomasin, ettei oma henkinen kehitykseni edennytkään sellaista turbovauhtia, kuin olin kuvitellut. Vaikka kuinka pimeässä kylpyhuoneessa katsoin peiliin, ei mitään pyhimyskehän hohtoa näkynyt, eikä selässä tuntunut edes siiventynkiä. Eikä taloudellinen tilanne parantunut kertarysäyksellä.
Mutta raittiuttahan minä tulin hakemaan, ja sitä on tullut. Ja kaikki ne “vastoinkäymiset” ovat vain tehneet sen mielenkiintoiseksi. Että tervetuloa vain todelliseen elämään.

Jokainen päivä voi olla ylitettävä kynnys jollekin, ja vieläpä iso kynnys.

Kuten meikämannekin edellä sanoi, niin kai noihin vaikeisiin hetkiin jokaisella vaikuttaa se oma päihdehistoria, miten usein ja missä tilanteissa on ollut tapana ottaa.
Oman vaillinnaisen ja vähäisen tietopohjani perusteella olen fundeerannut, että se 3-6-12 -sääntö taitaa olla urbaanilegenda. No tjaaa… kuulin joskus AA:ssa, että aika monet lähtee 1 v. synttärien jälkeen kentälle kokeilemaan “kohtuukäyttöä”, mutta ei kai mitään numeraalista sääntöä nuissa muuten oo.

Itselläni on ihan vapautunutta olla täysin selvinpäin vaikka kuukausi tai pari, sitten voi lipsua motivaatio joinain vaarallisen “otollisen” tuntuisina viikonloppuina. Vaarallisempi sen suhteen on hyvä olo kuin paha olo. Hyvä olo saa varomattomaksi ja huolettomaksi.

PS. Ainiiin, ja sitten sellanen voi olla paha harha, että jos luulee olevansa turvassa päihderiippuvuudelta sen takia että muka tietää mistä siinä on kyse. Voi vaikkapa ahmia kirjaviisautta päihderiippuvuuksista, perehtyä päihdelääketieteeseen, tutkailla AA:ta, tutustua raittiisiin ihmisiin ja sen varjolla luulla että “kun mä tajuan tämän jutun niin täysin, ei mulle itselle voi millään tulla päihdeongelmaa”.

Tämähän on tietysti harhaluulo. :laughing:

Kyllä puolen vuoden kohdalla oli kaikin tavoin ihan kamalan vaikea kohta, Alku oli koko ajan muuten vaan vaikeaa. Mitään erityistä oman olon helpotusta, onnen tunnetta, ulkopuolisten kehuja ym. ei tullut, mutta kaikki tuo olikin ihan epärealistista kuvitelmaa. Lopetinhan vaan viinan juonnin, hyvä niin, ei tee enää mieli, mutta levoton olo tulee pitkien vapaiden yhteydessä - kroppa muistaa edelleen, varmaan lopun ikääni.

Puolen vuoden kohdalla iski täälläkin. Samalla tuntui, että juomisen mieliteko jollakin tapaa hävisi pyörimästä mielestä, mutta tuli myös täydellinen pudotus kovaan todellisuuteen. Kysymykseni itselleni kuului jotenkin, “mitä ihmettä teen tunteitteni kanssa” tai jotakin tuonne suuntaan. Oli aika hirvittävä olla pitkän aikaa sen jälkeen, mutta kyllä tämä tästä hiljalleen helpottaa.

Minulla ovat molemmat raittiit keväät olleet hankalimpia. Kun päivä pitenee ja terassit aukeavat, on homma pidettävä kunnolla hanskassa :slight_smile: Muuten koin 7-8 kuukauden raiuttiuden jälkeen viimeisen tuskaisemman jaksoni, minkä jälkeen ajoittaisia häivähdyksiä lukuunottamatta retkahtaminen on pysynyt kaukana. Ajan kukuminen ja uudet elämäntavat vieroittavat vähitellen alkoholista.

Kylläpä minä tunnistan omalla kohdallani kaikki nuo “ylimenokohdat”. Raitistuminen on kuitenkin “päivä kerrallaan” juttu, eikä siitä kannata tehdä projektisuunnitelmaa. Paras ohje on nauttia vissy ilman kossua ja elämä raakana - kaikilla mausteilla. Elämän kohtaamiseen auttaa kaksi ohjetta. “Tämäkin on minulle Tarkoitettu” ja “Tämäkin menee ohi”.

Minun on turha kuvailla, mitä tapahtuu kahden vuoden päästä, kun juuri on laittanut korkin kiinni. Samankaltaisuudesta ei kannata vääntää väkisin samanlaisuutta. “Ensimmäiset asiat ensin”.

Nämä ensimmäiset asiat ovat alussa:

(1) riittäväst ruokaa, että voimavarat riittävät
(2) paljon nestettä, ettei jano pane juomaan
(3) Paljon lepoa, koska raitistuminen vie voimavaroja
(4) paljon kärsivällisyyttä, koska hiljaa hyvä tulee
(5) paljon armollisuutta itselle, koska väkisin ei synny lasta, eikä kompostin täytettä.

Pientä lihomista ei pidä pelät, mutta nopeaan laihtumiseen kannattaa puuttua. Aikanaan (ja vaikka heti) voi lisätä liikuntaa ja se kyllä auttaa niihin kiloihin. Moni alkoholisti on kuitenkin heti rynnännyt punttisalille ratkomaan nekin asiat oikein urakalla. Se kuuluu tämän vaivan taudinkuvaan, mutta sitä kannattaa välttää.

Kolmen kuukauden maisemissa on yksi ylämäki, joka alkaa kohota kuukauden tietämillä ja laskeutua myötämäeksi neljän kuukauden paikkeilla. Moni on tuossa nousussa todellakin luopunut ja päätynyt hakemaan uutta vauhtia. Kyse on pururadan kuivumisesta ja tunteiden muuuttumisesta ruutitynnyriksi. Ne tunteet saattavat poksahdella ja paukkua ja äkkinäistä se voi pelottaa. Niitä tunteita pitää opiskella ja pelkoja pitää opetella tunnistamaan. Tunteet pitää oppia elämään tuntemalla, eikä viinapulloon hukuttamalla.

Tästä syystä suosittelen jonkin sortin apua ja/tai vertaistukea. Moni on nämä jutut käynyt läpi ja osaa vastata kysymyksiin ja rauhoitella pelokasta mieltä. :smiley: Tsemppiä menoon.

Vaikeita aikoja --yleensä yleiset ryyppyjuhlat, kuten Vappu, Juhannus…
Niiten aikaan tuntuu kuin olisin omassa kotikaupungissani kuin joku Alien… :open_mouth:

Kaikki, ihan kaikki muut näyttävät olevan kännissä jo pari pv ennen juhlaa (seinänaapuri) :smiling_imp:
tai raahaavat mäyräkoiria yms kassitolkulla … :cry:
Kuudes raitis Vappu tulossa…
Pitää keksiä itselleen omaa ohjelmaa, kun ketään ei kiinnosta olla selvinpäin …
paitsi niitä jotka jo Facebookissakin ovat julistaneet viettävänsä Wiinattoman Wapun 2011–
useimmat siitä syystä että ovat töissä, ja harvasssa duunissa voi olla kännissä :unamused:

Liikuntarajoitteisena käyn harvoin itse ruokakaupassa: vielä itse omin jaloin kulkevana kolmas Juhannus meinasi “kamplata”—sanoin juhannusaattona ruokakaupassa itselleni,
että kyllä minä voin yhden saunasiiderin itselleni ostaa–tai kaksi…
Siinä siiderihyllyn edessä paikalle tömähti ystäväpariskunta…raitis vaimo, ja mies haisi vanhalle viinalle, kärrissä kori olutta…kertoi känninen hymynvirne naamalla juhannussuunnitelmia, ja vaimonsa naama näytti aina vain surullisemmalta…
Alkoi etoa, ja etsimättä tuli mieleen, kuinka kovassa krapulassa pikkuruisessa Wc-kopissa istun pytyllä, pää lavuaarissa(tosi ahdas veski),ja tavaraa tulee vuoronperään molemmista päistä… :blush: :smiling_imp:

Meni siiderihalut sillä kertaa, vaikka oli jo purkki kädessä, laitoin takaisin hyllyyn…ihan pottuillessani menin limsahyllyyn ja ostin Smurffi-limsaa. josta lapsenlapsetkin kovasti tykkäävät…
Coca-colaa en voi juoda, koska käytin sitä aina viinalantrinkina… :mrgreen:
Vältän siis kaupassakäyntejä isojen juhlapyhien alla…
Sanomattakin selvää, etten enää käy kapakoissa, ja ystäväpiiri kutistui melkoisesti, koska olen sanonut, ettei luokseni saa tulla mäyräkoiran tms. kanssa…jos on kaljat päään sisällä, voi tulla, mutta eipä ole halukkaita ilmaantunut…
-joskus on joku käynyt nukkumassa vierassohvallani pöhnänsä pois, jotta ilkeää kotiin mennä :question:
Uusi ystäväpiiri käyttää alkoholia hyvin vähän ja on uskonnollismielistä, mutta heidän kanssaankaan ei juhlapyhinä tule seurusteltua koska heillä on omat reissut, joihin liikuntarajoitteinen ei mielellään lähde, on fyysisesti niin rankkaa…
Kotona sit voi netissä surffailla, ja kuvitella olevans ties missä…
Alussa koki olevansa jotenkin parempi kuin muut ihmiset, koska oli selvinpäin… sitten oli vaihe jolloin vilutti–kaikilla t-viivoilla- kovasti…

Nyt raittius on normaali olotila, vain juhlapyhät on kiusallisia siksi koska naapuri metelöi…
Ihan vahingoniloisena keitän Wappuaamuna kahvit ja kuuntelen, kun naapurin Wc kohisee vähän väliä :smiling_imp:
sanon itsekseni-“Sitä se Wiina teettää” :laughing: ja taputan itseäni olkapäälle, kun ei päätä viinan takia enää pakota.
Välillä menee viikkoja, ettei muista sellaista kuin alkoholi olevan olemassakaan.
Tavallinen arki on parasta elämää.
Paras lahja , jonka lapsenlapsilleni voin antaa, on raitis Mummi, joka ei enää ole kummallinen sössöttäjä :blush:
Uusi lapsenlapsikin tulossa vuoden lopussa kuulema,joten taas yksi hyvä syy pysyä raittiina :smiley:

Moro

Kyllä se 3 kk:n kohta ainakin minulle oli pirun vaikea. Pinna kireällä, tuli tiuskittua kaikille tutuille ja läheisille ilman syytä, teki mieli vetää perseet olalle jne.

Nyt on 4 kk takana (selvä päivä nro 122) ja pikkuisen helpottaa. Vappu ei pelota ollenkaan; en ole koskaan ollut mikään juhlajuoppo vaan olen juonut silloin kun siltä tuntuu.

Tossa ylempänä joku mainitsi painon noususta ja sen allekirjoitan. Tulee mähkittyä pizzoja ja kebabeja aivan simona, mutta eiköhän sekin aikaa myöten tasoitu. Pieni ylipaino on vähäinen haitta verrattuna ryyppäämisen haittoihin.

-Kannusaarinen

Raitis vappu tosiaan tulossa, ja hyvällä mielellä sen suhteen. Säätilakin avittaa ihan pikkusen, sillä eipä tuo +9 C ja ajoittaiset vesisateet millekään terassille saati Kaivari-picnicille houkutteliskaan. Kesäisemmällä kelillä ehkä menis sinne juomaan limsaa, jolloin ois kuitenkin lähempänä kiusauksia.

Minäkään en ole koskaan ollut juhlapäiväjuoppo, ja olen nuoresta asti kuulunut niihin juoppoihin jotka tuhahtelevat halveksuvasti moisille “harrastelijajuoppojen” juhlille kuten vappu ja juhannus.

Mutta ihan totta tuo mulla kans, mitä Novamob sanoi, että kevät tekee levottomaksi. Just tää ajankohta, kesän lähestyminen, lisääntyvä valo jne. Joitain, talven rauhoittavaan pimeyteen tottuneita ihmisiä se voi jopa suoranaisesti ahdistaa.

Nii just, aattele. Eikö ookin ääliötä käytöstä.
Ja eikö ole ihanaa ettei itse tarvitse! :smiley: