Mahtaisikohan lopettaminen onnistua, kun vähentäminen ei näytä oikein sujuvan? Tai kokonaiskulutus on kyllä laskenut, mutta muuten ei ole tuloksissa kehumista. Vaikka kuinka olen päättänyt ottaa vain kohtuudella, niin ne päätökset unohtuu viimestään parin lasillisen jälkeen. Olen niin kertakaikkisen kyllästynyt monen päivän morkkiksiin, jolloin ihmisten tapaaminen pelottaa ja hävettää. Pahimmalta tuntuu se huoli, jota olen aiheuttanut perheelleni. Tänään on toinen totaalitipaton päivä.
Voi hyvinkin olla helpompaa olla kokonaan ottamatta. Ainakin minä luulen että tämä kokonaan lopettaminen oli helppo juttu, yksinkertainen… ja vähentely sitten vaatisi enemmän tarkkaavaisuutta - ja ties kuinka kauan ennenkuin se vähän ja harvoin ottaminen olisi luonnollisen tuntuinen tapa.
En silti ihan varma voi olla kun en vähentämistä kummemmin kokeillutkaan.
Tämä lopettaminen nyt ainakin meni sen verran yksinkertaisella päätöksellä että se meni itselleni jakeluun.
No se jatkuva annosten laskeskelu ja juomamäärien etukäteen suunnittelu oli kyllä jotensakin rasittavaa. Ja jos taas kotona oli enemmän juotavaa, niin sittenhän sitä tuli juotuakin enemmän - pullot tyhjiksi asti, kerran toisensa jälkeen sama kaava. Miehellä ei ole mitään ongelmaa, hän voi ottaa muutaman jos siltä tuntuu, mutta mun on todella vaikea jättää muutamaan.
Siinäpä se, ja yleensä laskeminen horjuu muutaman ryypyn jälkeen… ja jos ei ole tarkkana itsensä kanssa voi alkuun tulla pienessä nousussa mieleen että jospa nyt ei tänään oliskaan ihan välttämätönta jokaista laskea 
Sekin hyvä puoli kokonaan ilman olemisessa on, että jos mieli muuttuu, niin mitään ei ole menettänyt.
Kyllä takaisin aina pääsee, jos haluja on.
Mutta, jos taas käy niin että hetki lopettamisen jälkeen ei enää ole haluja ottaa, sen paremmin vähän kuin paljonkaan niin ei sekään hassumpi juttu ole. Maukasta on elämä selvin päinkin, ja paljon vähemmän miettimistä kun ei tarvitse alkoholista välittää.
Toivottavasti tästä ei kuitenkaan tule samanlaista soutamista ja huopaamista kuin tupakanpolton “lopettaminen” aikanaan oli: 4 tai 11 päivää polttamatta ja 3 päivää tupakoiden, sama uudestaan ja uudestaan jne. Välillä muutama kuukausi kärvistelyä nikotiinipurkan ja -imeskelytablettien voimin, kunnes taas tuli mieleen, että silloin kun ottaa, voi myös polttaa, tai jotain muuta yhtä järkevää…
Olen lueskellut “Selviämistarinoita” ja siellä yksi raitistunut alkoholisti ehdottaa, että kannattaa kokeilla olla kolme kuukautta täysin juomatta, niin näkee mihin suuntaan elämä muuttuu.
Luulen kyllä, että vääränlainen alkoholinkäyttö on varmaan pahin ongelmani. Saattaa olla niin, että masentuneisuus johtuu alkoholista eikä toisinpäin. No, se nähdään…
Jäin muuten niihin nikotiinituotteisiin pahasti koukkuun. Monta vuotta meni niin, että välillä poltin ja välillä jyystin purkkaa.
Päivä kerrallaan tässä muutenkin elellään 
. Vaikka mulla on ikävä tapa pohtia tulevia ongelmia mielessäni, kunnes ne tuntuvat ihan vuorenkorkuisilta. Varsinkin silloin kun valvoo öisin, niin kaikki menneet mokat ja tulevat vaikeudet ahdistavat pahasti.
Niin sanovat, että jatkuva alkoholinkäyttö aiheuttaa mielialan laskua, ja kun harvoin käyttävä saa alkoholilla nousuhumalassa mieliansa nousemaan sinne reippaasti keskitasosta plussan puolelle, joutuukin päivittäinen käyttäjä ottamaan sen annoksensa jotta pääsisi ns. normaalimukavaan mielentilaan.
Onneksi se vaikutus häipyy nopeasti kun alkoholinkäyttö lopetetaan, ja mielialat palautuvat ns. normaaleiksi, mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa. Ilmeisesti sitten aivoihin myös jää niitä muistijälkiä ja automaatteja pitemmäksikin aikaa, eli jatkuvan käytön uudestaan aloittaminen johtanee nopeasti samaan tilanteeseen… hiukan miinuksella koko ajan ja ryyppyjä tarvitaan “käyntiinlähtöön”.
Voi hyvinkin olla, että aivoja saa totutettua vähitellen myös vähentämällä ja harventamalla alkoholin käyttöä, mutta epäilen sen olevan paljon epävarmempaa ja ainakin suuritöisempää. Eli, ihan hyvä ajatus olla vaikka jokunen kuukausi ilman ja kun siinä on päässyt “normalisoitumaan” niin voihan sitä sitten halutessaan harkita uudestaan.
Minulla muutaman vuosikymmenen jokapäiväisen ryyppäämisen aiheuttamat tuntemukset häipyivät muutamassa viikossa, eli ei se raitistuminen aina kovin vaikeaakaan ole. Luja usko onnistumiseen ja itseni psyykkaaminen siihen että alkoholi on minulle aivan merkityksetön aine, ja lopun edestä pidin turpani kiinni, touhuilin kuten ennenkin ja annoin aivojeni tottua uuteen elämään.
Varmasti se tarvittava aika vaihtelee, mutta ei kannata tieten tahtoen manata isoja peikkoja mieleensä, huominen on aina eilistä helpompi.
Yritin aikanaan vähentää kaikenlaisilla jekuilla, kuten juomalla laimeampaa - no sitä meni sitten vaan enemmän, ostamalla vähemmän - sitten joutui kaivamaan lahjalikööritkin esille tai käymään naapurissa ostoksilla. Harvempaan ottaminen ei onnistunut, kun jo sekin, että jonkin pakottavan syyn vuoksi joutui olemaan selvin päin, oli joka hetki tuskaa. Huomattavasti helpompaa on ollut tämä lopettaminen. Mutta ei nyt kuitenkaan huomattavan helppoa.
Nopea on suhteellinen käsite. Itselläni pari viikkoa ei kyllä riittänyt. Uskon, että aivokemian korjaantumiseen tarvitaan myös solukalvojen uudistumista ja niiden rakenteiden korjaantumista, ja se vie aikaa useamman kuukauden. Mutta jos ajattelee, että yli kaksikymmentä vuotta on päivittäin vetänyt väkeviä, ja kohtuu kelvoksi pää vielä korjaantui noin puolessa vuodessa, niin nopeaahan tuo siihen nähden.
Uusien tapojen opettelu vie myös aikaa ja vanhasta poisoppiminen varsinkin. Tähän puoleen voisi olla hyvä saada apuja ja neuvoja, ehkä jossain jaellaankin?
Kolmas selvä päivä illassa. Ei tämä sinänsä mitään poikkeuksellista ole, mutta erilaisen fiiliksestä tekee se, että nyt ei kyseessä ole kuukauden tipaton tms, vaan tarkoituksena on raitistua. Olin tuossa helmikuun loppupuolelta alkaen seitsemän viikkoa juomatta ja sitten otin yhtenä viikonloppuna kohtuullisesti muutaman lasin viiniä, ja toisena viikonloppuna kohtuuttomasti sekalaisia juomia, että silleen.
Päivittäin en ole koskaan juonut, mutta viime vuoden keväällä oli muutaman kuukauden jakso, jolloin otin pari-kolme lasillista muutamana iltana viikossa ja viikonloppuisin sitten enemmänkin. Jakso päättyi totaaliseen katastrofiin, jota seurasi muutaman viikon alkoholiton pätkä, jonka aikana käytin valeriaanaa univaikeuksiin. Kunnes taas jatkoin "kohtuu"käyttöä.
Niin, niitä univaikeuksia on edelleen ja ihan jatkuvasti. Ainakaan seitsemän viikon juomattomuus ei vaikuttanut nukkumiseen mitään, mutta elän toivossa että ne ajan mittaan helpottaisivat. Tai sitten ei, koska muistan kyllä että jo nuorena, ennenkuin aloin edes käyttää alkoholia, niin mulla oli pahoja uniongelmia. Ehkä niiden kanssa on vaan elettävä.
Sen voin ainakin sanoa, että promilleissa nukuttu uni ei virkistä lainkaan eli yömyssyn ottoa en ole unilääkkeeksi koskaan kokeillut.
Hei marisa!
Oikeilla jäljillä taidat olla, kun arvelet lopettamisen olevan helpompaa kuin vähentämisen. Ainakin minulle lopettaminen oli kokonaisratkaisu sen jälkeen, kun olin yrittänyt juoda kohtuullisesti eli siihen astista vähemmän, mutta onnistumatta. Päivä kerrallaan olen saanut olla raittiina siitä illasta alkaen, kun avasin palaveripaikan oven ja astuin raitistuneiden alkoholistien joukkoon.
Selviämistarinoiden lisäksi hyviä kirjoja ovat mm. Antti Heikkilän Riippuvuus, valheiden verkko, Nimettömät alkoholistit, Raimo. O. Kojon Eroon viinasta.
Kannattaa ottaa vastaan kaikki saatavilla oleva tuki. Yksin on raskaampaa kuin muiden kanssa.
AA on ratkaisu.
Luovuta ja anna elämäsi ohjat korkeimmalle, se helpottaa.
Voimia.
Lopettaminen on paras päätökseni pitkään aikaan. Yhteisöllisyyttä kaipaan minäkin, mutta ei sitä oikeasti netistä löydä. Aito elämä on kuitenkin vielä tuolla ulkona ja siellä oppii uusia taitoja. Mm. se AA ja muut harrastukset.
Kyllä tää netti on mulle tärkeä. Olen täälläkin monta viikkoa käynyt lueskelemassa ennenkuin nyt kirjauduin. Moni kirjoittaja tuntuu jo ihan tutulta, kun juttujen perusteella on syntynyt niin vahva mielikuva - joka voi tietty olla ihan vääräkin.
Olen aika hiljainen ja syrjäänvetäytyvä luonteeltani, niin tosielämässä tuntuu usein, että jään jotenkin sivuun enkä saa ääntäni kuuluviin. Täällä tuntuu tosi kivalta kun saa kommentteja ihmisiltä…
Silloin kun lopettelin tupakanpolttoa, niin kirjoittelin myös aiheeseen liittyvällä foorumilla. Mun mielestä siitä oli ihan oikeasti apua, samaten kuin korvikkeistakin.
Lopetin viinilehden tilauksen, se on tullut minulle vuosia, mutta nyt on tullut tarpeettomaksi… 
Mielessä kyllä kävi, ettenkö enää koskaan joisi punaviiniä ruoan kanssa 
. Mutta vain kävi, koska viimeisin viininjuontikerta on kovin tuoreesti mielessä:
Olin siis pitänyt tipatonta seitsemän viikkoa (sen oli tarkoituskin olla vain tipaton kausi) ja sen päätyttyä otin perjantaina yhden lasin valkkaria ja lauantaina kolme lasia punkkua. Ajattelin, että jee, nythän tää sujui hyvin, osaan ehkä kohtuukäyttää . Olin menossa tyttöporukassa ulos seuraavana lauantaina ja päätin etukäteen, että viisi juomaa on maksimi . Joopa joo, viisi lasillista meni jo ruoan kanssa 
. Ruokapaikasta suoraan baariin, jossa sitten erinäinen määrä oluita ja viskiä kyytipojaksi.
Seuraavana päivänä, joka siis oli vappua edeltävä sunnuntai, kulautinkin sitten kurkkuuni vapuksi varaamani kuohuvat ja muut viinit. Että siinäpä sitä oli kohtuukäytön mallia…
Viides raitis päivä illassa. Tänään on ollut hankalampi päivä kuin edelliset, jostain syystä kuvitelma kohtuukäytöstä on käynyt mielessä useamman kerran. Mutta tiedän kyllä, että kyse on viinapirun valheellisista lupauksista - samanlaista puhetta piti nikkispeikkokin aikanaan, että kyllä nyt yhden voit polttaa - ja siitä yhdestähän se joka kerta lähti 
.
Tänä aamulla kun olin koiran kanssa lenkillä, niin näin miten kauempana sellaisen niityn toiselta reunalta lähti ambulanssi. Ihmettelin vähän kun siinä toisella puolella on kyllä terveyskeskus, mutta sen aukeamiseen oli vielä kaksi tuntia. Sitten näin miten joku valkotakkinen hahmo heilui siinä yhden koivun edessä. Olin monen sadan metrin päässä ja ajattelin, että se on joku pikkukoiran ulkoiluttaja, joka harjaa koiraansa tms. Vielä mitä; lähelle päästyäni huomasin, että kyseessä oli kuusikymppinen rouvashenkilö, joka oli siinä vaiheessa päässyt kaksi metriä eteenpäin ja huojui eestaas yhden liikennemerkin varassa. Puolen tunnin päästä kun menin metroon, niin sama täti oli jonkun lähes yhtä juopuneen ukkelin kanssa metroasemalla, vaatteet enempi ja vähempi ravassa. Oli kyllä sen näköinen pari, että olisi luullut toimivan shokkihoitona ainakin parin päivän ajan…
Huomenta,
tulin kurkkaamaan, josko olisin saanut jotain vastauksia, kun tuntuu nyt menevän aikalailla yksinpuheluksi. Mutta ehkäpä olen juttuineni väärässä paikassa, näyttää siltä että pidempään raittiina olleiden aika ja mielenkiinto menee keskenään vääntämiseen. Ymmärrän kyllä, ettei aina jaksa kannustaa vasta-selvinneitä, kun tänne tulee aika lailla kirjoittajia, jotka muutaman päivän tai viikon jälkeen häipyvät kuvioista. Mutta voihan olla, etteivät he kaikki suinkaan palaa pullon pariin vaan poistuvat takavasemmalle, koska eivät koe saavansa vastakaikua.
No, tämä lienee turhaa ruikutusta, mutta tänään on huono aamu, mieli maassa ja itkettää…
Huomenta, marisa.
Ja ennenkaikkea, voimia ja voimaantumista sinulle kuudenteen selvään päivään!
Luota vaan itseesi, kun olet ajatuksissasi siihen tullut että parempi selvänä niin pidä siitä kiinni, etsi omat ratkaisusi, ne ovat sinulle parhaat! Usko itseesi siitäkin huolimatta että välillä näyttää siltä ettei ajatuksille tukea löydy.
Noinhan se on, ettei täällä usein saa haluamaansa palautetta, joskus ei lainkaan. No, minusta ei juuri ole siihen mitä täällä innokkaimmat “valistajat” harrastavat, eli toistamaan että "kuules kun minä kerron miten minä olen elänyt ja miten se pelastuminen tapahtuu ja minä minä minä… " kun jokainen ihminen on erilainen, juominen on erilaista, elämä rakentuu hiukan erilaisista palikoista, ongelmanratkaisu toimii eri tavoin–
Aloin itse kirjoittelemaan tänne pari viikkoa selvänä oltuani -eli pahin vaihe oli ohitse ja homma alkoi olla hanskassa … ja siinä kävi lopulta niin että puolen vuoden päästä kaikentietävät oman tarinansa autuaaksitekevyydestä varmat “vanhat viisaat” ryöpyttivät hapuilevaa ajatteluani siihen malliin että poistin kaiken kirjoittamani.
Ehkä se osaltaan vaikutti ajatteluuni täällä… yritän kyllä keskustellakin täällä, mutta just uusien kirjoittajien kanssa yritän olla pikkuisen varovainen, etten itse haksahtaisi siihen samaan:
Kertomaan omaa elämäntarinaani tai tuputtamaan jotain muualta revittyjä fraaseja, tai patistamaan että mene siihen ja siihen ryhmään, liity tä’hän tai tuohon liikkeeseen, usko tähän jne …
Kun kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä että useimmiten juomisen lopettaminen on oman pään sisällä tapahtuva prosessi, ja ympäristön olisi syytä suhtautua siihen sen verran vakavasti ettei mene arkaa ajattelunmuuttumista sorkkimaan omien elämäntotuuksiensa kanssa.
Mutta, mielelläni minäkin luen ja mukavaa on nähdä miten taas joku on hoksannut että saahan tämän homman käännettyä erilaiseksikin…
Ja aina joskus muistan -toivottavasti- toivottaa voimia ja innostusta jatkaa muutosta, ja aurinkoa päivään .
.