Vähentämisen vaikeus ja häpeä

Hei kaikki.
Olen 30-vuotias mies ja juon todella paljon. Olen niin sanottu tuurijuoppo, on ollut aivotärähdyksiä yms. Ilman suurempia vaurioita. Lisäksi olen terveydenhuoltoalalla, ja “tiedän” alkoholin vaarat ja “opetan muita” asiasta. Silti itse teen täysin päin vastoin, ilmeisesti nollatakseni pääni muiden ongelmien kuuntelemisesta. Juomiskehitykseni on alkanut viime vuosina työstressin myötä, tai niin ainakin uskottelen itselleni. Taustalla on myös syömishäiriö, ja oman analyysini mukaan kehoni on tottunut saamaan alkoholista saamansa kalorit, kun ruokaa ei saa. Tämä siis ei ole tekosyy, vain huomio. Edelleenkin juon mieluummin kuin syön, juomisen “kaloreita ei lasketa”. Pikkuhiljaa juominen alkaa vaikuttaa myös työhöni. Toivoisin tsemppiä täältä ja neuvoa, miten kannattaisi, täysi antabus kuuri esim tammikuulle (lääkkeet on jo) ja siitä sitten eteenpäin?

Wau, johan on tilanne päällä niin sanotusti sulla. Tietysti jos itse koulutettuna ja kokeneena ammattilaisena epäilet, että juot sen takia ettet kestä ammattisi tuomia paineita, niin sairasloma ei välttämättä ole poissuljettu vaihtoehto? Ja siihen päälle työ yms asioiden pohtiminen?

Antabus kuuri voi olla hyvä juttu, ja jos juttelisit jonkun toisen ammattilaisen kanssa ikään kuin ‘asiakkaan’ roolissa niin sekin voisi auttaa?

kyse ei ole siitä, ettenkö kestäisi työni tuomia paineita. Rakastan työtäni. Rakastan auttaa ihmisiä, enkä yleensä ole klassikko “muiden huolien kantaja”. Ainakaan tietoisesti!

Onko muita jotka ovat terveys- tai sosiaalihuoltoalalla ja jakavat tämän saman “EI HELVETTI TIEDÄN TÄMÄN KYLLÄ JNE.” Tuskan?

Onhan meitä täällä.
Mä en kauheesti ole näitä ajatuksiani täällä kirjoitellut. Mutta kyllä olen miettinyt monenmonituista kertaa. Jokunen vuosi sitten kävin juttelemassa muista asioista ammattilaisen kanssa ja tätä mun vähentämistäkin sivuttiin, se oli kuitenkin semmonen haalea raapasu vain.
Ei sitä tyyppiä kiinnostanut ja enpä minäkään sitten sen kummemmin sitä alkanut avaamaan.
Mutta eräänkin kerran olen potilasta katsonut ja tuumaillut, että tuohon voi päätyä kun tarpeeksi juo. Mutta kun ne omat tunteet on vaan tönittävä tilanteesta pois ja tehdä se työ mitä kuuluu tehdä. Vaan kyllähän ne elämään jää sinne jonnekin aivon sopukoihin ja kyllä ne edelleen sieltä sopivan tilanteen tullen pomppii esiin.