Vähentäminen ei ole vaihtoehto

Olen viisikymppinen mies, töissä, perheellinen, ja asiat ihan kohtuullisen hyvällä tolalla.

On makuasia, olenko alkoholisti vaiko alkoholin suurkuluttaja. Voisin tietenkin kirjoittaa myös imperfektissä “olinko alkoholisti vaiko alkoholin suurkuluttaja”, mutta puolentoista kuukauden vesiselvällä kaudella ei vielä pysty julistautumaan absolutistiksi, vaikka mieli tekisikin.

Olen sitä ikäluokkaa, jolle koulussa annettiin raittiusvalistusta. Koulussa kulki kiertäviäkin puhujia, ja olipa yksi tuttavakin töissä oikein raittiusjärjestössä, kiertävänä matkapuhujana. Joka tapauksessa saatu valistus viinan kiroista ja toisaalta lähipiirissä nähty todellisuus eivät vastanneet toisiaan. Lähipiirissäni alkoholia on aina käytetty enintään kohtuullisesti, eikä milloinkaan ole esimerkiksi nyrkki heilunut,ei suurempaa suukopuakaan ollut.

Kun tulin täysi-ikäiseksi, aloin käydä kapakoissa kavereiden kanssa viikonloppuisin. Siihen aikaan ei viikolla juotu, silloin tehtiin töitä tai opiskeltiin, se oli ihan selviö. Hankala tilanne elämässäni koitti hieman alle kolmekymppisenä, kun tämä kuuluisa -90- luvun lama pyyhkäisi oikein kunnolla. Silloin lopetin alkoholinkäytön vuosikausiksi kokonaan, ajattelin, ettei sellaisten harmien ollessa 24/7 läsnä ole syytä tarttua pulloon. Hyvä näin.

Kaikkeen tottuu. Kun tilannetta oli jatkunut vajaat kymmenen vuotta, lopetin absolutismin, ja käyttö pysyi hyvin hallinnassa. Ehkä jotain pieniä merkkejä käytön runsaudesta oli jo, en mene vannomaan.

Vuoden 2003 tienoilla tapahtui selkeä muutos. Olin taistellut itseni laman aiheuttamista murheista pois, ja alkoi taloudellisen nousun aikakausi. Sixpack tarttui silloin tällöin kaupasta mukaan, olisiko ollut kerta, kaksi viikossa. Jotenkin vain kävi niin, että yhä useammin se sikspäkki tarttui mukaan, ja vuosina 2005-2011 tissuttelu alkoi olla jokapäiväistä. Äärimmäisen harvoin olin kännissä, sellaisessa pikku pöhnässä vain. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta pystyin huolehtimaan siitäkin, että olen ajokunnossa, kun tulee aika lähteä. Silloin oli ns. tuuri myötä, pääsin perille onnellisesti joutumatta puhaltamaan. Mutta kyllä pelotti.

Viime vuosina aloimme elämänkumppanin kanssa yhä useammin keskustella siitä, että käytämme liikaa alkoholia. Ei voi olla normaalia, että parissa viikossa kertyy useita kymmeniä tyhjiä oiluttölkkejä kauppaan vietäväksi, tiskikaapin alaosaan tyhjentyneitä hanapakkauksia. Ei voi olla normaalia, että melkein joka viikonloppuna on hanapakkaus viiniä, jota sitten lipitellään. Teimme erilaisia sopimuksia - ostetaan vain joka kolmas viikko. Vain viikonloppuina saa ottaa. Arjen ketutuksen keskellä tuli kuitenkin ostettua muutama pintti jääkaappiin… Tai muistaa, että hei, meillä ei oo nyt juustoa, käväisen tuosta lähikaupasta. Paluukuormassa oli tosiaan juustoa tai muuta “unohtunutta”, mutta myös sixpack…

Laskeskelin viime vuoden kulutusta kohdallani. Se oli lähelle viisikymmentä litraa puhdasta alkoholia! On suoranainen ihme, ettei sisuskalut ole alkaneet reistailla! Suurkuluttajan elimistö kai tottuu jatkuvaan tissutteluun. Minkäänlaista krapulaa ei ole viime vuosina ollut, nuorukaisena sellaisia tuli sairastettua.

Lopulta kypsyi päätös: nyt saa riittää. Takana on nyt kuutisen viikkoa täysraittiutta, eikä mitään ongelmia ole ollut. Yöunet ovat tulleet rauhallisemmiksi ja virkistävämmiksi. Tiukka paikka tulee, jos sosiaalisessa elämässä käy niin, että tarjotaan lasia nenän alle. Silloin ei kai auta kuin sanoa että kiitos vaan, mutta olen autolla. Tai ilmaista jotenkin muuten, että en käytä enää alkoholia. Vähentäminen ei ole ainakaan minun tapauksessani mikään vaihtoehto. Sitä kokeilimme muutamaankin otteeseen, ja jos se vähentäminen kesti viikon tai pari, niin pian oltiin takaisin samassa tissuttelukierteessä.

Koko tämä tissuttelu sujui siis vuosikausia ilman sosiaalisia ongelmia, asiat oli aina hoidettu, töistä ei oltu poissa kertaakaan. Milloinkaan en ole saanut lasiini niin sanottua ärräviinaa. Kuten jo totesin, raittiusvalistus väkivallan, asioiden rempalleen jättämisen tai sosiaalisten ongelmien osalta on osoittautunut harvinaisen paksuksi roskapuheeksi. Mies voi juoda puhdasta alkoholia vaikka viisikymmentä litraa vuodessa jonkin aikaa ilman, että mopo karkaa käsistä. Tosin asioiden luisuminen hallitsemattomaksi alkaa olla tuolloin pelottavan lähellä. Ainakin minulla hälytyskellot lopulta kilkattivat.

Nyt ollaan oltu tosiaan kuutisen viikkoa raittiina. Päätös on tähän saakka ollut helppo pitää. Olotila on hyvä, mieli toiveikas. Ehkä sittenkin pystymme välttämään hallitsemattoman pudotuksen. Odotan ja odotamme elämältä vielä muutakin kuin lohdutonta alkoholikierrettä.

Tervetuloa Archie palstalle.
Olipa ilahduttavaa luettavaa, ratkaisu tehty, ennen kuin kaikki on tuusan nuuskana. Miksi et voi sanoa olevasi absolutisti? Mielestäni voit aivan hyvin sanoa ja se myös tavallaan sinetöi päätöstäsi. :smiley:

Kiitos kannustuksesta, basi.
Kyllähän meillä vaimon kanssa vahva henki on päällä, aiomme päästä toisiamme tukien irti tissuttelukierteestä.

Joo, niin uumoilinkin, että myös vaimosi on tehnyt oman ratkaisunsa. On varmasti hienoa edetä yhdessä asian kanssa, mutta muistakaa samalla että juomisen lopettaminen on pohjimmiltaan yksityinen ja itsestä lähtevä asia, joka ei voi olla riippuvainen kenenkään toisen alkoholin käytöstä tai käyttämättömyydestä. Ainakin tekstistäsi tuli sellainen olo, että ei tuosta mainitsemastani vaaraa kohdallasi. :smiley:

Tervetuloa palstalle Archie!

Mukavaa kun joukkoon astuu muitakin korkin kiinni laittavia kohtuukäyttäjiä/suurkuluttajia. Alkoholistinhan on jo paljon vaikeampaa lopettaa juominen. Eli ajoissa herääminen on hyvä juttu. Itselläni määrät olivat huomattavasti pienempiä kuin sinulla, mutta päätin silti lopettaa ja ryhtyä absolutistiksi. Vähentäminen toimi minulla(pystyin vähentämään käyttömäärät hyvinkin pieniksi), mutta se ei poistanut tunne-elämän ongelmia. Aloin vain kokea entistä selvemmin, että se “koukku” on olemassa, ja juominen ja unilääkkeiden napsiminen oli minulle tämän tiedon valossa eräänlaista “henkistä huoraamista”. Viiniä teki mieli, aina tipattoman kuukauden päätteeksi. Unilääkettä teki mieli, aina stressaavan päivän päätteeksi. Sen vuoksi kokonaan lopettaminen oli helpottava ratkaisu. Mutta ei kuitenkaan niin helppoa, mitä luulin. On vaikea elää tiedossa, että “ei koskaan enää”. Yritänkin elää vain tämän päivän raittiina - metodilla.

Toisaalta noin pitkää raittiuden jaksoa, kuin sinulla on joskus ollut, en ole koskaan aikuisiällä itse kokenut. Eli sinä tiedät jo ennestään, että osaat elää ilman viinaksia, kun olet elänyt jo vuosikausia putkeen ilman alkoa. Tämä tieto ja kokemus varmasti auttavat nyt sinua, eikö?

Kiva myös kun vaimosi tukee sinua, ja on itsekin tissuttelematta. Mutta jos hän repsahtaa, oletko valmistautunut jatkamaan silti omaa linjaasi? …En tarkoita tätä millään pahalla, tämä mahdollisuus kannattaa vain ottaa huomioon jo etukäteen. Onneksi olkoon päätöksestäsi, ja pura ihmeessä tuntoja tänne Plinkkiin.

Onnea matkaan!

-Sitruunapippuri-

Kiitoksia. On se hienoa, koska pystyy nauttimaan taas asioista, jotka jäivät tissuttelu-turtumuksen alle. Kirjat, elokuvat, musiikki, liikkuminen ulkona jne. Saunajuomaksi kylmä vesi on paras!

Ratkaisu tehtiin yhdessä, luvaten tukea toinen toisiamme. Jo pelkästään se, että tietäisi aiheuttavansa toiselle pettymyksen repsahtamalla, pitää lujana.

Sitruunapippuri,

kyllä kaikki on otettu huomioon. Tosin uskoisin, että meillä nimenomaan minä olen se heikompi tässä asiassa, vaimo ei edes ollut mikään suurkuluttaja. Korkeintaan kohtuukäyttäjä.

Juu toisinaan se ei tee pahaa kun laittaa korkin kiinni, päinvastoin. Mutta jos pahasti alkoholisoitunut niinkuin esim minä, niin pidemmän päälle tuntuu tää raittiuskin yhdeltä “kitkutukselta” ihan niinkuin pakottais olemaan selvänä (vaikkei haluaisi), mutta pääasia on että pystyy olemaan raittiinakin.