En tiedä, kumpaan ryhmään kuuluisin. Kuvittelen, että hallitsen juomiseni ja voin juoda kohtuudella. Toinen osa minusta osoittaa jatkuvasti, että en sittenkään hallitse, ja siksi pitäisi lopettaa.
Olen tänään saanut CDT-lukemani + ne pari muuta maksa-arvoa, jotka ovat hivenen ylhäällä. Lääkäri suositteli, että seuraamme sitä - uusi näyte 1 1/2 kuukauden päästä.
Säikähdin. Kuvittelin, että ei viininjuomiseni missään näy, väsyttää vain.
Minulta on usein kysytty näissä lääkäritapaamisissa ja aikanaan A-klinikallakin, kuinka kauan juomista on jatkunut. En osaa enää vastata. En tiedä.
Käyn töissä, mutta viinin tai oluen juonti on jokapäiväistä, viikonloppuisin runsasta. Rokulipäiviä on ollut.
Koko ajan kasvaa tarve päästä eroon. Vaikeaa.
Kirjoittaa Kontiosta voimaa
Tervetuloa Kontiosta voimaa.
Hallitulta tai kohtuulliselta juomisesi ei kyllä millään mittapuulla vaikuta.
Koska veriarvosi ovat koholla ja takana on pitkä yhtäjaksoinen setti viinan juomista, taitaa se lopettaminen olla sulle ainakin tällä haavaa se ainut todellinen vaihtoehto - sitähän myös lääkärisikin toivoo.
Helppoahan se ei ole tosiaan. Ehkä voisit ottaa uudelleen yhteyksiä A-klinikkaan ja alkaa sitä kautta purkamaan miten lähdet eteenpäin; pärjäätkö keskusteluavulla vai tarvitaanko lääkkeellistäkin tukea aluksi. AA:sta monet ovat saaneet apuja.
Sillä nyt ei ole mitään väliä mihin täällä plinkissä aluksi kirjoittelet, lopettajien puolella osataan varmasti kuitenkin antaa sulle eniten tukea.
Ystäväni kysyi tänään - siis kun olen menossa huomenna ystäväporukan tapaamiseen, että varaako hän sinne alkoholitonta viiniä.
Sanoin, että älä. Olen antanut itselleni luvan nauttia viiniä vielä tänään, huomenna ja lauantaina, mutta sen jälkeen ryhdyn tavoittelemaan viikon nollapäiviä.
Haluan uskoa itseeni - en syyllistää itseäni jo etukäteen, etten tässä onnistu. Aion onnistua.
Sanotaan, että me lopettajat tai vähentäjät petämme itseämme, kun sanomme, että ei tänään, vaan huomenna.
Olen miettinyt tätä asiaa pitkään. Tiedän heikkouteni, mutta toisaalta olen väsynyt myös itseni jatkuvaan rankaisemiseen. Siis ajattelen = olen antanut nämä päivät itselleni aikaa, mutta en yhtään enempää.
Puolustukseni: pidän itseni jatkuvasti työssäni kurin alla = minulla on jatkuvasti deadlinet, joista en ole lipsunut, teen työni ja tiedän kykeneväni hallitsemaan itseäni, kun vain tiedän, että on pakko (ja nyt siis myös ehdoton tarve).
Olen pitänyt juomisistani tarkkaa kirjaa viime vuoden elokuun puolesta välistä asti. Tiedän, kuinka paljon olen juonut. Nollapäiviä on siinä jaksossa vain muutamia, mutta ne muita arvostetumpia. Näen myös työrytmiini liittyvät syklit, jotka heijastuvat viikkoina, että menee tosi paljon ja pienimmillään vain muutama juoma illassa.
Viime viikko juotujen juomien määrä oli huomattavasti pienempi kuin edellinen, tässä viikolla pyrin pienempään määrään kuin viime viikolla, ensi viikolla siis nolla.
Olen muuten tsekannnut lähiympäristöni AA-kerhot. En halua mennä sellaiseen omalla paikkakunnalla. Tämänkin asian suhteen olen jo näin pitkällä - tiedän paikat, kunhan vielä rohkenen mennä.
Siis kaiken kaikkiaan armeliaan itseeni suhtautumisen kautta tiedän olevani jollakin tasolla - tietoinen minäni - menossa oikeaan suuntaan. Lisäksi olen puhunut tuntemuksista jollain avoimuudella myös miehelleni, jonka kanssa tätä kuviota yritän saada paremmaksi. Siis päihdeongelmaisia - siksihän meitä voi sanoa - olemme jossakin määrin molemmat.
Tänään ei niin paha fiilis kuin eilen.
Mukavaa, että palasit kertomaan ajatuksistasi! Vaikkakin saman asian äärellä ollaan on oma tilanteeni on niin erilainen, etten osaa aivan sellaista vertaistukea antaa mitä kenties juuri nyt tarvitsisit. Toivonkin, että tähän ketjuun eksyy kommentoimaan samaa tietä kulkeneita plinkkiläisiä, sellasia jotka voivat antaa sinulle kokemusperäisiä ja rehellisiä näkökulmia tulevaan.
Suunnitelmasi tarttua alkoholin ongelmakäyttöön vaikuttaa hyvältä. Olet jo tovin aikaa ollut tietoinen siitä että juot aivan liikaa ja pohdit muutosta, olet asettanut itsellesi päivän jolloin juominen loppuu tai ainakin vähentyy, kirjautunut plinkkiin ja etsit tukiverkkoa ympärillesi. Nämä kaikki ennustavat hyvää tulevalle.
Jokin kuitenkin jäi minua pohdituttamaan. Olet antanut itsellesi luvan jatkaa juomista ja puolustelet tätä näkemystäsi huolella eri tavoin. Aivan kuin juomattomuus olisi rangaistus siitä, että olet juonut pitkään liikaa ja haluat siksi vielä edes hetken nauttia juomisesta ennen kuin laitat suunnitelmasi täytäntöön. Olet ehkä aiemmin piiskannut itseäsi juomisesi vuoksi, sättinytkin kenties, pyrkinyt vähentämäänkin aikoinaan A-klinikan kautta - mutta yhtäkaikki halusit edelleen siirtää “deadlinea” tuonnemmaksi, aivan kuin olisit luopumassa jostain mikä tekee niin kipeää ja jonka tiedät niin vaikeaksi, että haluat työntää sen tuonnemmaksi.
Voin olla väärässä, mutta jos ajatuksessani on aavistuskin totuutta, tulee vähentämispyrkimyksistäsi erittäin kivikkoinen tie. Se ei tietenkään tarkoita ettet voisi onnistua.
On hyvä olla armelias itselleen tietenkin. Joskus voi olla kuitenkin hyvin vaikea erottaa milloin mieli tekee kepposia - alkoholiriippuvuuteen kun kytkeytyy niin voimakkaasti itsepetos, selittelyt, jahkailu, siirtäminen, puolustelut, epäonnistuneet vähentämisyritykset, kantamattomat lupaukset ja etenkin ongelman vakavuuden kieltäminen. Alkoholiongelmaa ei kannata edes yrittää älyllistää, sen voima on niin suuri, että fiksuinkin mieli notkahtaa sen edessä.
Hyvää loppuviikkoa ja etenkin onnistunutta nollausta ensi viikolla, palaathan kertomaan minkälaisia tuntemuksia se herättää!
Kiitos siltä osin kannustuksesta, että tosiaan - pohdin, olen ymmärtänyt muutosten tarpeen, olen asettanut deadlineja ja silleen.
Mutta kiitos myös siitä osuudesta, jossa näet lävitseni, ymmärrät, miten tällä hetkellä selvästi valehtelen itselleni, petän itseni, en ole riittävästi kuitenkaan sitoutunut kaikkeen siihen, mistä puhun. Kaikkein “hienoin” oli lause “ei kannata älyllistää alkoholiongelmaa”. Mietittävä…
Tämänpäivän fiilikset ovat sellaiset, että puolisoni kanssa tuli tänään todettu yhteisesti, miten vaikeaa on saada aikaan edes yhtä nollapäivää. Se on pelottavaa.
Selityksiä voin käytökselleni antaa, mutta edelleenkin se jokin “naksahdus” on tapahtumatta. Se oivallus, miksi tai se ymmärrys, miksi kannattaisi tai sen senkin selviön tajuaminen, että terveys ei pitkässä juoksussa kestä… ei ole päässäni tänäänkään.
Palataan kuitenkin siihen ystävätapaamiseen: Meni överiksi. Join enemmän kuin olin aikonut. Meni aamutunneille. Toisaalta se ilo, minkä siitä sain, oli ystävien tapaaminen, rauhassa, kelloon katsomatta ja keskustellen asioista, joista en muista, milloin viimeksi olisi puhuttu. Olin myös turvallisessa ympäristössä ja kotiinpaluu sujui hyvin.
Lauantai meni överiksi. Jokin pikkupiru oli istunut olkapäälleni ja sanoi, että kyllä - sinulla on vapaapäivä - ei sen niin väliä.
Sunnuntain ei pitänyt enää mennä niin, mutta meni kuitenkin. Siideriä ja viiniä. Tuskissani nukkumaan = tuleva viikko töiden puolesta ihan kauhea - kuinka jaksan, kuinka selviän.
Maanantaiaamuna toteamus, että ei - en jaksa töihin. Kello 13:n aikaan jaksoin vääntäytyä koneelle töiden ääreen - tosin sitten sitä rumbaan yhtäsoittoa viiden tienoille. Illalla muutama lasi viiniä ja toinen tuskainen yö.
Puoliksi ymmärrys ja hyväksyntä itselle - siis se, että kuitenkin sain tehtyä töitäni, vaikka aamupäivä meni plörinäksi.
Tiistaina työpäivä yhdeksästä puoli seitsemään - täysillä, paljon, tyytyväinen itseeni, illalla lasi viiniä + vähän muuta. Nukkumaan ja taas - tuskainen yö, ei kai muuta voi kuvitellakaan.
Tänään yhdeksäksi töihin, kotiin seitsemän jälkeen. Se viini odotti ja viisi annosta join. Kaikki juomat kirjattu juomapäiväkirjaan, joten koko ajan tiedän, missä mennään.
Mutta tänäänkin mietin, että miksi tässä koko ajan käy näin. Perustelen sillä, että olen ihan puhki. Olen ihan puhki osaksi myös siksi, että tämä arki- ja viikonloppurumbani jyllää kaiken aikaa.
Tiedän tilanteeni. Miksi en tee mitään? Muutos - liian pelottava? Mitä voitan? Mitä häviän?
Mitään en häviä, sen ymmärrän. Paljon voitan.
En vain tiedä, mistä ottaa voimat. Liikaa töitä, liian paljon kaikenlaisia murheita, liian paljon “epänormaalia” arkea, hukuttanut itseni jonnekin kummalliseen maailmaan. Tulee tunne, että on helpompi sietää arkea ja sitä kaikkea, kun pakenee…
Tällä viikolla tunnen tulleeni taas takaisin lähtöpisteeseen - haluan muutosta, tarvitsen muutosta, tiedän senkin, miten kaiken saavuttaa, mutta silti… tahtoa ei ole…
Ja nyt sanon vielä tämänkin, että koitan kaikesta huolimatta olla armollinen itselleni ja nähdä optimistisesti sen, että vaikka tänään näin, vielä tälläkin viikolla on mahdollisuus kokea jotakin sellaista, joka muuttaa suunnan. Tai sitten ensi viikolla, kun yksi työhön liittyvä deadline taas saavutetaan. Tiistaina. Kukaan ei tiedä, mitä minulle silloin tapahtuu. Minäkään en tiedä. Ehkä vapaapäiväni tuo tullessaan “onnen”. Tätä en kirjoita irvokkaasti tai vähätellen tai mitenkään negatiivisesti, vaan se on minun seuraava etappini, jolloin minulla on mahdollisuus oikeasti olla edes yksi päivä irti oravanpyörästäni.
Huomaatko, itsensä pettämisessä olemme mestareita… En tiedä. Tänään niin lopen väsynyt kaikkeen. Huomiseksi tehty toimintasuunnitelma töiden suhteen. Lupa nukkua kahdeksaan. Muutama tunti töitä kotona. Sitten työpaikalle. Kotiin… sitten kun kaikki huomisen työt on tehty. Viinilasillinen? Pullossa on enää yksi…
PS:) Mikä on, amanuessi, 26 päivän juomattomuuden “taika”?
Väsyttää…maksa reistaa…“vain muutama juoma illassa”…Sinulla (naisena varsinkin) on surullisen iso mahdollisuus olla yksi niistä 1000-2000/vuosi viinaan kuolleista suomalaisista. Menetin äskettäin ystävän (maksakirroosi) alkoholille, hän oli edellisenä päivänä vielä töissä, ikä ei vielä viittäkymmentäkään. Tutustu alkoholisairauksiin netistä löytyy. Aloita raittius tänään. Ei enää selityksiä, joita tuntuu riittävän. Jos ajattelee että sitten kun uusivuosi, pääsiäinen, lapinloma, Vappu, viiskymppiset, naistenilta, juhannus, vapaapäivä ja joulu on mennyt niin sitten…lopetan…
Ajattelin sinua Kontiosta voimaa alkuviikolla, toivoin parasta ja mietin tilannettasi. Kuten itse sanoit; alkoholin voima on pelottava. Siksi pidin mahdollisena ja jopa todennäköisenä sitä, ettet pysty pitämään nollapäivät-suunnitelmastasi kiinni.
En suinkaan näe lävitsesi ystävä kallis. Alkoholismi vain on sellainen sairaus, että ikään, koulutustaustaan tai sukupuoleen katsomatta siitä kärsivien ihmisten ajatuskuviot ja kokemukset ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Kyse on etenevästä sairaudesta, jota kulkevan tie on ennustettavissa.
Kysyit retorisesti, miksi et tee mitään. Kyse ei vaikuta ollenkaan olevan siitä, ettet ymmärtäisi, mitä alkoholinkäyttö tekee elämällesi. Tiedät, että terveytesi tulee kaatumaan jos jatkat juomista nykyiseen malliin, jaksamisesi työssä ja muutenkin elämässä on jo vaikeuksissa, olet “lopen väsynyt kaikkeen” kuten kuvailit.
Onkin todennäköisempää, että tee asialle mitään siksi, että et pysty. Nimittäin jos alkoholisti pystyisi päättämään, että nyt minä lopetan juomisen, hän lopettaisi. Mutta alkoholisti ei pysty pysymään päätöksissään, hän ei pysty enää löytämään voimia irrottautuakseen juomisesta. Hän uuvuttaakin itsensä uskottelemalla, että ehkä jonain päivänä tapahtuu jotain - kuin itsellään, jokin ihme - joka vetäisi hänet pois siitä suosta, johon on upottu vuosien aikana. Se toive on valitettavasti turha; hoitamaton alkoholismi tappaa ennen pitkää ihmisen, ensin sisältä ihmisen syövyttäen ja lopulta myös kehon fyysiset voimat loppuvat.
Alkoholismiin kuuluu valehtelu itselleen, esimerkiksi että “kukaan ei tiedä mitä minulle ensi viikolla tapahtuu”. Todellisuudessa lienee niin, että sisimmässäsi tiedät, että jatkat juomista kuten olet tähänkin asti tehnyt - mikäänhän ei ole muuttunut sitten viime vapaapäivän tai loman. Jos uskottelet itsellesi muuta, arvatenkin valehtelet itsellesi. Alkoholismiin kuuluu myös juomisen syiden hakeminen ulkopuolisista seikoista, esimerkiksi työstä. Alkoholistihan silti juo, oli työssä, vapaalla tai vuosilomalla tai sairauslomalla, matkalla ja arkena ja viikonloppuisin, koska aina on joku syy juoda.
Älä kavahda, vaikka käytän sanaa “alkoholisti”. Se ei tarkoita, että minun mielestäni sinä olet alkoholisti, se asia sinun täytyy henkilökohtaisesti jatkossa punnita. Kertomuksesi tähän asti kuitenkin kuulostaa siltä, että ylle kirjoittamani ajatusrakennelmat saattavat sopia tilanteesi ainakin jossain määrin.
Kannustankin sua lämpimästi menemään suunnitelmasi mukaan AA:n tapaamiseen, lue kirjallisuutta ja päätä ottaa tämä asia elämäsi tärkeimmäksi projektiksi ohi kaiken muun. Kyseessä on sinun elämäsi, ei mitään sen vähempää. Projektissa on monta vaihetta, mutta alkuun lähteminen oman ajattelutapansa haarukoimisesta ja avun pyytäminen ulkopuolisilta on kannattavampaa kuin päättää, että ensi vapaapäivänä en juo. Ensimmäinen kun saattaa johtaa joihinkin oivalluksiin, jälkimmäinen todennäköisesti ei mihinkään. Tulet todennäköisesti löytämään syitä siihen - kuten moni muukin plinkin lopettamon puolella - miksi et pysty pitämään kiinni päätöksestäsi olla juomatta.
En aivan ymmärtänyt kysymystäsi “taiasta” 
. Jos tarkoitit, että miten voin olla juomatta, niin en osaa vastata muuta kuin että minun en tarvitse juoda, tänäänkään.
Olet jo raottamassa ovea pohtiaksesi rehellisesti suhdettasi alkoholiin, joten jatka kirjoittelua plinkkiin, lue toisten kertomuksia ja päiväkirjoja. Lienee aika katsoa omaa alkoholinkäyttöäsi silmiin.
Olen tänään ajatellut sitä, että kirjoitin niin vuolaasti ajatuksista ja siitä, miksi en tee mitään jne.
Ja ajattelin, että entäpä, jos murheitteni purkamisen sijaan rupeankin käyttämään ilmaisua, mitä tein. Mitä tein, ettei tunnu väsyttävältä. Mitä tein, etten tänään ota. Mitä teen - siis se vastuu omista tekemisistäni ja ennen kaikkea juomisestani pitää kääntää näkökulmaksi, mitä itse teen, ettei tunnu pahalta, syylliseltä, syyllisten etsimiseltä ym.
Allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitit. Enkä kavahda sanaa alkoholisti, koska kyllä minä itseni sellaiseksi jo määrittelen. Ja olen minä rehellisesti alkoholinkäyttöäni katsonut silmiin jo pitkään - sen juomapäiväkirjan kautta viime elokuusta alkaen, aikanaan A-klinikan käyntien kautta, joka päivä, kun otan… Se, miten saan käytön loppumaan, siinä on tekemistä. En ole pystynyt… entäs, kun pystyn…
Olen tänään tehnyt sen, että päätin kaivaa ensi viikkoa varten esiin AA-kerhojen luettelon ja katsoa, minne mennä. Tämä ei ole vielä loppuun saakka tehty teko, mutta on polulleni yksi tärkeä tavoite, enkä pidä mahdottomana, etteikö muuttuisi teoksikin.
Toinen tänään ajattelemistani asioista on se, että pyydän puolisoani mukaan tipattomaan kuukauteen. Tosin tässä tunnustan, että kotiintultuani en sitä saanut sanottua tai kysyttyä, mutta se on jo ajatus - ja siksi tärkeä. Ja tiedän, että hän on siihen valmis, kunhan olen aloitteentekijänä ja tekemässä asiasta yhteistä.
Kolmas asia, jonka koen tällä hetkellä tärkeäksi, on tämä ajatustenvaihto. Tämäkin on teko, siis tulla chatteriin kertomaan ja jakamaan, jonka itse asiassa sen työlääkärissäkäyntini jälkeen päätin tehdä ja nyt huomaan, että hienoa, kun olen täällä ja tämäkin kanava on polullani avattu.
On minulla ajatus ensi viikostakin, mutta nyt ei ole sen esittelemisen aika, vaan vasta sitten, kun se ajatus on teko.
Tänään olen voinut joka tapauksessa paremmin kuin eilen tai sitä edeltävänä päivänä. Luottavaisempi itseni kanssa.
Minäkin uskon positiivisen ajattelun voimaan! Mitä enemmän uskoo itseensä ja pyrkii etsimään vahvuuksiaan, sitä todennäköisimmin tavoitteensa saavuttaa. Hienot kolme asiaa, tai oikeastaan neljäkin, nostit esille ihmeteltäviksi ja tartuttaviksi.
Minä olen omassa ketjussani nostanut tosi paljonkin negatiivisia, surullisia, ahdistavia ajatuksiakin, kertonut itselleni kylmästi mitä juomisen seuraukset mulle ovat käytännössä ja miltä se tuntuu. Silloin kun ne eteensä plänttää asiat tulee kohdattua paremmin, että tämmöinen minä olen, tämmöistä on elämäni nyt juomisen vuoksi. Se on ollut mulle tehokas keino päästä pois välillä mieleen luikertavasta “ehkä tämä tästä” ja “sitten kun”-ajattelusta. En näe silti mitään syytä jäädä noihin mietteisiin lojumaan liian pitkäksi aikaa, kuten sanottua - positiivisuus on se suurempi eteenpäin puskeva voima ollut minulla.
Olenpa silti sellaisenkin perisynnin itsestäni aikoinaan havainnut, että joskus tuo positiivisuus ei olekaan kohdentunut oikein vaikka olen niin luullut. Olen esim. ajatellut, että nyt kun olen näin hyvin tehnyt (juonut vähemmän tai jättänyt kokonaan juomatta ja ylevän tavoitteeenkin asettanut jostain asiasta tms.), voin sallia itselleni jotain, ja kas - se jotain on ollut tietenkin juomista 
. Ihmeellinen on tuo ihmisen mieli, sitä kun hetken tepastelee omassa erinomaisuudessaan on jo heti löytämässä siitäkin mukasyitä jatkaa juomista entiseen malliin.
Tämähän on kertakaikkisen erinomaista. Tuumasta toimeen!
Tavoite on kylläkin aika kova. Raittiimman elämän opettelussa ne onnistumiset ovat niin hirvittävän tärkeitä. Riippuen tilanteestasi/tilanteestanne asetat tietenkin juuri sellaisen tavoitteen mikä sopivalta tuntuu. Minä aloitin aikanaan ihan siitä, että “tänä viikonloppuna en juo mitään”. Siinäkin oli riittävästi mielenaskaretta niille päiville 
.
Monesti on varoiteltu plinkissä ja minusta täysin aiheellisesti (tarkoitukseni ei ole saarnata, toivottavasti et koe sitä niin) siitä, että toisen juomiseen tai juomattomuuteen on hyvin vaarallista tukeutua. Toisen tuki on tärkeää ja se voi helpottaa, mutta kaksiteräinen miekkahan se on - tämän syyt ja seuraukset tiedät tietenkin tottavie ilman selittelyjäkin.
Tulitko muuten purkaneeksi ajatusta tuon alta tai mikä oli se fiilis silloin, kun et saanut asiaa otettua puheeksi?