Ja näin uusi alkoholisti ilmoittautuu Päihdelinkkiin. Olen jonkin verran muiden tarinoita lueskellut ja nyt päätin avata oman ketjun. Tämä viesti voi muodostua aika pitkäksi, toivottavasti joku jaksaisi kuitenkin lukea tällaista todennäköisesti rönsyilevää tekstiä.
Olen siis alkoholisti. Ensimmäisen kerran join teini-ikäisenä. Ongelmaksi juominen alkoi pikkuhiljaa muodostua opiskeluaikana. Mielestäni opiskeluun liittyvä alkoholikulttuuri on hyvin petollista ylipäätään, mutta ei siitä nyt sen enempää tässä kohtaa. Opiskeluiden aikana join kerran viikossa kännin, pikkuhiljaa määrät lisääntyivät.
Olen korkeakoulutettu ihminen, valmistunut viitisen vuotta sitten. Opiskeluiden jälkeen pääsin ihan hyviin töihin. Minulla on ollut kaksi määräaikaista työsuhdetta valmistumiseni jälkeen ja työurani näyttikin jo olevan ihan hyvässä kehityskaaressa. Nyt on kuitenkin tilanne se, että olen ollut muutaman kuukauden työttömänä edellisen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä. Jo ennen työttömäksi jäämistäni ja varsinkin nyt viime kuukausien aikana olen tajunnut olevani alkoholisti. Juomiskerrat ja -määrät ovat lisääntyneet koko ajan. Edellisessä työsuhteessani olin useamman kerran töistä poissa krapulan takia johonkin muuhun syyhyn vedoten. Asiantuntijatyössä se on mahdollista, jos sen tekee taitavasti. Ai jumalauta kun tuntui pahalta kirjoittaa tuo. Tajuta, että on oikeasti ollut krapulan takia poissa töistä useampaan kertaan. Kyllä, se on alkoholistin merkki ihan varmasti.
Nyt työttömäksi jäätyäni juomiseni lisääntyi selkeästi parin ensimmäisen kuukauden aikana. Saatoin juoda itseni humalaan jopa kolme kertaa viikossa. Aloin kuitenkin havahtua tilanteeseeni. Olin vajaan parin vuoden aikana lihonnut reippaasti ja oloni oli oikeasti fyysisesti huono ja masentunut. Nyt parin viime kuukauden aikana olen vähentänyt juomiskertoja, alkanut liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin. Paino on tippunut reilu viisi kiloa ja olo on fyysisesti hieman parempi. Kuinka paljon enemmän olisinkaan hoikistunut ja kuinka paljon parempi oloni olisikaan, jos olisin lopettanut juomisen kokonaan? Sillä yhä edelleen olen juonut itseäni humalaan (onneksi kuitenkin harvemmin kuin vielä pari kuukautta sitten). Tuntuu, että humala on minulle ikäänkuin jonkinlainen pakokeino omasta elämästäni ja sen kurjuudesta.
Nyt kun minulla on ollut työttömänä aikaa tarkastella omaa itseäni ja elämääni, olen alkanut havahtua siihen, että alkoholi taitaa olla isoin ja aivan keskeinen syy siihen, että en ole elämässäni edennyt ollenkaan toivomallani tavalla. Humalassa ajaudun pelaamaan rahapelejä ja menee siinä itse juomiseen ja ties mihin älyttömiin taksimatkoihinkin rahaa. Jos en joisi, rahaa jäisi varmasti säästöön ja jossain kohtaa olisi mahdollista ostaa se oma asuntokin.
Varsinainen rappioalkoholisti en varmaan ole ollut missään kohtaa. En koskaan juo itseäni sammumiseen asti tai tee mitään isompia typeryyksiä muutenkaan. Rikosrekisteriä ei ole enkä juomisen takia ole ollut sairaalahoidossa tai mitään vastaavaa. Lähinnä juomiseni on itsekseni rentoutumista saunoen, urheilua seuraten ja vedonlyöntiä harrastaen. Vaan tuskinpa voidaan mistään oikeasta rentoutumisesta puhua, kun yhden illan vapautunutta pöhnää seuraa useamman päivän morkkis, heikentynyt rahatilanne ja pidemmällä aikavälillä toivoton ja tulevaisuudesta piittaamaton olo.
Mutta niinhän se on, että addiktiota ja sairautta tässä asiassa on monenlaista. Selvää on, että näin tämä ei voi jatkua.
Miksi minä sitten olen pikkuhiljaa alkoholisoitunut? Syitä on varmaan monia enkä välttämättä kaikkia itse tajua. Minulla on ollut lapsesta lähtien tietynlainen jatkuva huoli siitä, että pärjäänkö minä elämässä. Vanhempani ovat olleet varmaankin aika lailla ylisuojelevia (mikä tietysti monesti on hyväkin asia). Uskon kuitenkin tämän vaikuttaneen perusmielialaani hyvin paljon. Minulla on ikäänkuin jatkuva huoli eri asioista. Yläasteella olin koulukiusattu. Kiusaamisen myötä minulla on ollut jatkuvasti sellainen tunne, että olenko oikea mies ollenkaan. Kiusaaminen liittyi vahvasti oletettuun puuttuvaan miehisyyteeni (sen tarkemmin en asiasta ainakaan vielä halua kertoa). Tätä puuttuvan miehisyyden tunnetta minulla on aina lisännyt voimakkaasti se, että naiset eivät ole minusta oikein erityisemmin ikinä olleet kiinnostuneita. Lisäksi kun seuraa, missä muut kolmekymppiset näyttävät elämässään olevan (tiedän, some on petollinen, sinne laitetaan vain positiivisia asioita elämästä), niin kyllähän se vetää mielen matalaksi. Toisilla näyttää olevan parisuhteet, omat asunnot, lapsiakin, hyvin etenevää työuraa. Ja itse junnaan paikallani tai jopa alaspäin mennen omassa elämässäni. Ai jumalauta kun tuntuu pahalta kirjoittaa tätäkin.
Töitä olen kyllä yrittänyt hakea, mutta toistaiseksi ei ole tuottanut tulosta. Olen jonkin verran laskenut rimaakin jo sen suhteen, millaisia töitä haen. Nyt minulla on yksi lupaavanoloinen työmahdollisuus edessä, mutta se asia ratkeaa vasta jonkin ajan kuluttua lomakauden takia. Yritän motivoida itseäni olemaan juomatta päivä kerrallaan. Koska sitten kun palaan töihin jossain kohtaa (toivottavasti pian), niin en kertakaikkiaan voi enää jatkaa tällaista elämää. Ei kolmekymppinen voi juoda jokaviikonloppuisia kännejä, elimistö ei palaudu kuten nuoremmalla. Enkä mitenkään voi olla töistä pois krapulan takia. En voi enää antaa anteeksi itselleni sellaista käytöstä.
On myös ihan selvää, että jossain kohtaa tällaisellakin juomisella, jossa annosmäärät ovat kerralla suuria, tulee isompia terveysongelmia.
Tällä hetkellä minun on vaikea kuvitella elämääni ilman humalaa. Kuten aiemmin kirjoitin, saan siitä ikäänkuin jonkinlaisen pakokeinon. Liikunnalla saan myös hyvää oloa, mutta siinäkin valitettavasti on vaaran paikkansa. Liikunnan tuomassa endorfiinihöyryssä se juominen alkaa äkkiä tuntua hyvältä ajatukselta.
Tämä on nyt kertakaikkiaan saatava loppumaan. Ei auta kuin olla päivä kerrallaan nöyrästi juomatta. Työttömän elämä on todella tylsää ja tyhjäntuntuista, mutta sen tyhjiön täyttäminen alkoholilla ei voi olla enää ratkaisu.