Uutta kohti

Seilailin vuosien jälkeen kotikanavaa ja lueskelin vanhaa ketjuani täällä. Paljon mahtui näihin vuosiin edellisten kirjoituksieni jälkeen, sitkeästi jatkoin holistin kanssa vielä viisi vuotta noista kirjoituksista. Kunnes, naps viime jouluna tuli mitta vihdoin täyteen… Kevät kului asioita järjestäessä, asuntolainat, avioero, huoltajuusasiat, Nyt olen asunut lasten kanssa keskenään kohta kaksi kuukautta, huumaava vapaus :smiley: Kaljatölkkien mukana hävisi juomisen aiheuttama ahdistus. Mutta kylläpä otti aikaa tehdä se lopullinen päätös ja mikä ihmetys, että kaikki sujuikin lopulta helposti: järjestyi asuntolaina, retku ei aiheuttanut suurempaa kohtausta (vaikka oli hänestä kohtuutonta pistää peli kerrasta poikki, ei hänelle mitään mahdollisuutta annettu raitistua, just joo…) ja lasten kanssa menee hyvin, huoltajuusasiat, elatusmaksut hoidettu. Meillä isä ei toistaiseksi pidä lapsia kuin parina iltana viikossa, mikä sopii paremmin kuin hyvin, kun otta huomioon vallitsevan luottamuspulan.

Vaan ongelma tulikin yllättävältä taholta: Miehen muistisairas isoäiti on alkanut puhua musta perättömiä juttuja: milloin mulla uusi mies, en voi pitää taloa, vaan se pitää myydä, miten voin jättää niin hyvän miehen, kun talon eteen tekee niin paljon (niin teki seitsemän vuotta sitten ja sen jälkeen ei ole persus juuri sohvasta noussut, muuten kuin jääkaapille kaljan hakuun…) ja lapset voivat huonosti, vanhempi on niin lihonut, että kyllä se kärsii… Ajoin exän pois yhteisestä kodista vanhempiensa luo asumaan jne.

Tässä vaikeutena on se, että puhuu asioita kaikille muille, mutta ei mun kanssani. Ja eipä se paljon auta, kun unohtaa heti, vaikka toiset ovat näitä virheellisiä käsityksiä yrittäneetkin korjata. Mikä tästä tekee mulle erityisen tuskaista, on se, että meillä oli ennen todella läheiset välit. Hän oli mun tuki ja turva, jolle sain kertoa miehen ongelmista ja hän auttoi mua todella paljon lasten kanssa, että sain edes joskus hengähtää. Kolme vuotta sitten hän menetti oman poikansa ja sen seurauksena muistisairaus paheni, enkä enää halunnut kiusata häntä meidän ongelmilla. Niin hän oli sitten omassa päässään päättänyt, että meillä on kaikki hyvin ja nyt musta on tehty syypää eroon… Mikään ei saa hänen päätään kääntymään. Olen kahdesti puhunut asiasta hänelle (muutkin yrittäneet), ekan kerran exän äidin pyynnöstä, kun mummu oli niin masentunut meidän erosta ja toisen kerran, kun sain selville, mitä hän musta nyt kertoilee. Toisella kerralla kielsi kaiken, ei ole kuulemaa kenellekään mistään puhunut. No nyt olen kaikille sanonut, että jos alkaa puhumaan minusta, käskevät jutella mulle itselleen, eikä kannata kuunnella mitään hänen juttujaan. Ymmärrän kyllä, ettei muistisairaan jutuista kannattais mieltänsä pahoittaa, mutta kyllä se vaan sattuu silti. Välejä en voi enkä halua lasten takia katkaista, koska tiedän, että he ovat mummulle todella tärkeitä. Ja itsekin meinaan käydä, ainakin niin kauan, kunnes hän kieltää tai alkaa heitellä astioilla…

Oon monesti kuullut, että esim exän vanhempien kanssa on ollu ongelmia, mutta heidän kanssa mulla on ihan asialliset välit, ovat jopa takaamassa asuntolainaani. Mites muilla?