Uutta elämää läheisriippuvuuden kanssa?

Kotikanava
1

Tervehdys!

Olen aiemmin vieraillut muissa ketjuissa, mutta nyt olen tilanteessa, jota haluaisin aukaista enemmänkin.

Erosin alkoholisti-miehestäni vuosi sitten. Ero tuli voimaan jokin aika sitten. Vuodet alkoholistin puolisona olivat todella raskaita, ja olen tunnistanut itsessäni vahvaa läheisriippuvuutta tuon ajan perintönä.

Nyt sitten sattui niin, että pyytämättä ja yllättäen tapasin jonkun. Kivan miehen, jonka kanssa on nyt sitten jonkinlaista viritelmää käynnistetty. Pidän hänestä todella, mutta olemme niin hetken aikaa vasta tapailleet, että en vielä tätä edes seurusteluksi sanoisi, vaikka jonkinlaisessa yhteydessä olemme päivittäin.Ongelma on tämä läheisriippuvuuteni. Olen aivan paniikissa kaiken aikaa, vaikka järki sanoo, ettei mitään syytä ole. Esimerkiksi, tällä hetkellä tämä perhokalastusta harrastava mies on äijäporukan kalastusreissulla muutaman päivän, reissu, josta on sovittu jo kuukausia ennen kuin olemme edes tavanneet. Pistää yleensä sieltä illasta viestiä, mikä on päivän saalis ja kulku ollut, mutta muuna aikana ei juuri ole yhteydessä. Ja minä olen sitä mieltä, että se nyt vain on merkki siitä, että ei kiinnosta. Että olen hänelle vain jotain yhdentekevää ajankulua, johon voi uhrata tovin silloin, kun ei tähdellisempää tekemistä ole. Joka sekunti, kun hän ei juuri haluamallani hetkellä ole tavoitettavissa, nousevat kaikki maailman epäluulot ja epävarmuudet pinnan alta.

Minun pääni toimii nyt näin kaiken aikaa. Järjen ääni koittaa väliin huikata, että eihän tuolle oikeasti ole mitään perusteita. Että mies on ihan normaali ihminen, joka tapailee kivaa naista, ja haluaa rauhassa katsoa, miten suhde tuosta etenee, mutta elää myös muuta elämäänsä siinä ohella. Ja minun mieleni kiljuu koko ajan että MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ… Huomaa minua ihan koko ajan, silitä päätäni ja kerro kuinka ihana olen! :smiley: Tajuan tasan hyvin, että ei tällainen reagointi ole lähelläkään normaalia, mutten osaa sitä muuttaakaan. Kellään kokemuksia?

2

Hei

kovasta epävarmuudestahan tuo kertoo. Minäsi on jollain tavalla hauras. Onko tapahtunut jotain sellaista, miksi et voi luottaa häneen? Laiketi voit, ennenkuin hän tekee jotain sellaista, joka loukkaa. Ja toki joskus tekee, tahattomastikin. Miten silloin? Mitään takuutahan meillä ei ole mistään, mutta rohkea ottaa riskin.

Voin kertoa paremmin, miltä tuntuu, kun mieheni oli vastaavan kaltainen minulle. Olin ulkomailla työmatkalla, ja hän soitteli sinne niin, että olisi ihan sama missä olisi ollut. Lopuksi hän totesi, että olin täysin jättänyt hänet huomioimatta. Olin vastannut puheluun pari kertaa ja vastannut 16 tekstaria neljän päivän aikana. Tunsin itseni kiusaantuneeksi ja ahdistetuksi.

Olin nuorena ulkomailla kuusi viikkoa ja lähetin kotiin pari korttia, eikä kukaan pahastunut;-), pieni ero.

Keväällä hän ahdistui, kun en vastannut ja sanoi, että tiedän miten pahalta se tuntuu hänestä, että en vastaa. Niin…aavistan kyllä, mutta uskon, että tällaisesta pääsee opettelemalla pois. Tuhoaa paljon…

If you love somebody, set them free. Hyvä alkumotto.

Mieti seuraavaa. Mitä hän voi tehdä sellaista, mitä ei voisi useamman tekstarin kera? Jos hän on kalassa, hän nauttii siitä, eikä hänelle tule mieleenkään, että sinä tarvitsisit häntä? Tarvitsetko tekstaria vakuuttamaan, että olet olemassa ja tärkeä? Vaikka hän laittaisi tekstarin per tunti, joka tunti hänelle jäisi ainakin 50 minuuttia tehdä suhdettanne loukkaavia asioita. Miksi hän niitä edes tekisi? Jos hän haluaisi, tekstarit eivät niitä poistaisi, ja niissäkin voisi valehdella.

Lue esim. Tommy Hellsteniä tai muita kirjoja läheisriippuvaisuudesta. Olin nuorena epävarma, ja minua auttoi ystävän sanat:Miksi olet niin epävarma? “Olet mukava, hauska ja hyvä ystävä. Mitä muut ihmisen tarvitsee olla?”

Nuo sanat ovat auttaneet minua vuosia. Hoin niitä mantrana useamman vuoden. Etsi itsellesi vastaava, hiljalleen se parantaa sielusi haavaa. Usko pois, mielellä on mahtava voima.

Tässä hyvä alku itsensä kehittämiseen!! Tsemppiä!

3

Kiitos, Himmu, vastauksesta! Oli tosi hyvä saada nimenomaan tuo vastapuolen kokemus tästä aiheesta.

Niin. Tässä nyt kävi niin, että minun epäilyni osoittautuivat aiheellisiksi, mutta ei se toki poista sitä tosiasiaa, että tämä on mulle iso ongelma. Kyllähän omaa käyttäytymistään pystyy aikuinen ihminen kontrolloimaan melko pitkältikin. Eli siis sitä, että kuinka pitkälle omien mielihalujensa mukaan kulkee. Ongelma onkin tietysti se, että haluaisin tämän ongelman päästäni pois. Haluaisin, että minulla ei olisi näitä epävarmuuden tunteita eikä tarvetta kytätä ja kontrolloida jokaista askelta. Eli, järki ymmärtää, että nämä nyt vaan on lähtökohtaisesti vinksahtaneita ajatusmalleja ja reaktioita.

S

4

Hei

Hyvä aihe mietittäväksi kyllä. Tämä mies ei nyt ollut se, mutta toimi hyvänä herättelijänä omaan kasvuusi.

Netistä hyviä artikkeleja lr:stä. Healing angel/Sam Vankin sekä Naistenkartano mm. Ja etenkin Ben Malisen jutut osuvat varmasti.

Kerronpa sinulle kertomuksen nuoruudestani. Nuorena vietin railakasta opiskelijaelämää. Mi.ulla oli ystävä,M, joka etsi poikaystvää. Ei ollut yksi kerta, kun minulle tultiin sanomaan, että kaverisi on hieman liikaa tyrkyllä, meitä ärsyttää. Minä, että en voi asialle oikein mitään…en kai minäkin vaikuta siltä? Sanoivat, että et, vaan olet pitämässä hauskaa. Ja niin olin.

Jostain pinnan alta viestitämme epätoivoamme, riippuvuuttamme. Siksi, kun on itsensä kanssa sujut, omussa nahoissaan, muut vapautuvat ja nauttivat seurastasi. En tehnyt tätä tietoisesti, mutta voin sanoa, että oli hauska nuoruus.

Kiitos, tässä muistellessa saan itseäni takaisin. Kadotin niin paljon tässä alkoholistin kanssa. Historiaani esim. Kauhun kierteessä, sekä muiden ketjussa.

Nyt vahvistat itseäsi ja voit hyvin. Niin, lue vielä kirja Salaisuus. En kerro mitä siinä on, mutta jos luet, tiedät.

t. Himmu

5

Kiitos, Himmu, vinkeistä! Luen kyllä. Tuo Salaisuus alkoi myös todella kiinnostaa. :slight_smile:

Hm. Tiedän hyvin tuon tunteen, että alkoholistin kanssa eläessä hukkaa oman itsensä, sanoit sen tosi hyvin. Surullista, että sinäkin olet siitä tilanteesta itsesi löytänyt. Luulen vähän, että siinä on minun ongelman ja villakoiran ydin. Olen oikeasti ihan pihalla. Elin niin kauan yrittäen sopeutua ja sietää, että ei minulla oikein ole tietoa eikä ymmärrystä siitä, kuka minä itse nyt oikeastaan olen. Mitä minä haluan ja millä parametreillä. Heh, tai toki, tiedän haluavani olla taas onnellinen, mutta se on lähtökohdaksikin aika vähän.

Olen viime aikoina selvitellyt erilaisia vaihtoehtoisia muotoja hyvinvoinnista huolehtimiseen, näitähän netistä löytyy niin paljon kuin vain etsiä jaksaa. Jonkinlaiseen alkuun jo olen päässyt, mutta välistä matkan pituus hirvittää. Tunnistan tuon mainitsemasi epätoivon, ajoittain pelkään, etten ikinä saa omaa elämääni ja itseäni takaisin. Mutta samanlaisena en varmaan voi saadakaan, enkä tiedä, haluaisinkokaan. Uuden rakentaminen vain vaatii rohkeutta.

Niin, tämä kaveri ei ollut SE. Hassua vähän, että jotenkin minä tiesin sen koko ajan, mutta kieltäydyin uskomasta omia tuntemuksiani ja ajatuksiani. Niin epätoivoinen osaan olla. Ehkä jossakin mielen sopukoissa haaveilin, että tämä korjaisi kaiken, mikä mussa on rikki. Aika paljon vaadittu yhdeltä ihmiseltä. :smiley:

Juuri nyt tuntuu, että haluaisin jättää kaiken tuollaisen. Keskittyä itseeni, ja tietenkin lapsiini, ja etsiä levollisuutta ja omaa kasvua ilman häiriötekijöitä. Ehkä minä vielä löydän sen hukassa olevan. Ja jos se sitten jollekulle ei riitä, ei sillä oikeastaan ole niin väliä. Haluaisin riittää itselleni.

S

6

Mitään sellaista emme voi korjata mitä emme tiedosta

Itselleni on ainakin tehnyt tosi hyvää kun on saanut ottaa aikaa ja pysähtyä vain itseään varten. Toisten kautta eläminen ja itsensä hukkaaminen ovat olleet myös minulle kovin tuttuja asioita perintönä alkoholistikodissa asumisesta. Näiden selviytymiskeinojen alta löytyy hirmuisesti häpeää, surua, arvottomuudentunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Tällaisesta kimpusta on aikanaan seurannut ihmisiin ripustautumista ja sitten heidän syyttämistään kun ette te sydämettömät korjanneetkaan omia ongelmiani. :smiley: Tietoisuus ja asioiden kohtaaminen eli itsensä kohtaaminen kaikkine pelkoineen on tie vapaaksi. :slight_smile:

7

Tosi hyvä aihe Sirum!

Olen tullut siihen tulokseen, että polullemme putkahtaa ihmisiä ja tilanteita, joissa voimme harjoitella uusia taitojamme.

Minäkin olen nyt opetellut arvostamaan ja kuuntelemaan sitä sisäistä ääntäni. Sain harjoitella sen kuuntelemista, kun yksi aika tuntematon mies pyysi minua kahville. Jotenkin tästä ihmisestä tuli huonot vibat, mutta en osannut tarkalleen sanoa miksi. Ajattelin että noh, en menetä mitään vaikka menisin hänen kanssaan kahville. Hän vaikutti aika huumorintajuttomalta ja alentuvalta, mutta ajattelin että ehkä tuomitsen hänet turhan rankasti.

Teittemme erotessa hän yritti vielä kutsua itsensä luokseni “kahville”. En todellakaan suostunut. Makustelin tätä kohtaamista itsekseni pari päivää ja tulin siihen tulokseen, että hän oli jonkinlainen narsisti, joka haistoi lauman heikoimman, eli minut. Hän halusi että pönkittäisin hänen egoaan jne. Ei hän sitä välttämättä tietoisesti tehnyt, mutta sitä hän selvästikin halusi. Seurustelin nuorempana sellaisen sairaan ihmisen kanssa ja luokseni hakeutuvat muutenkin tietynlaiset ihmiset, koska lähetän omia tiedostamattomia vibojani.

Tarinan opetus oli minulle se, että jos sisäinen ääneni sanoo jotain, niin kuuntelen sitä, enkä ala vänkäämään vastaan. Jos ensimmäinen tunne jostain ihmisestä on, että hänessä on jotain mätää, niin hänessä on jotain mätää. Piste! :mrgreen:

8

Ihan mahtavaa, kun tänne tulee keskustelijoita, kiitos ihmiset! :smiley:

Niinpä, opettelemista tämä nyt selvästikin on, ja tosiaan, vastaan tulee varmaankin ihmisiä, joiden tehtävä minun, tai kenen tahansa elämänkaarella on olla opettajia. Se oppi ei varmaan aina ole sellaista, mitä itse haluaisi…

Elin alkoholistin kanssa kuutisen vuotta. Ajoittain aika hirveitä aikoja, loppumetrejä kohti kiihtyvällä vauhdilla. Mies oli kovin ripustautuva ja dominoiva, mutta minä jotenkin osasin kääntää sen imartelevaksi, vaikka ahdistuin ajoittain siitä itse. Hän saattoi saada raivokohtauksen, jos tulin töistä kymmenen minuuttia suunniteltua myöhemmin, tai jos joutui odottelemaan minua autossa käydessäni vaikkapa apteekissa, jossa jouduin jonottamaan. Juomisputkien tultua arkeen kuuluviksi, opin hirveän hyvin, että ensimmäinen merkki korkin aukaisemisesta oli se, että yhtäkkiä en saanutkaan mieheen yhteyttä. Eli, jos vaikka kesken päivää minulla tulikin hänelle jotain asiaa,ja soitin tai laitoin hänelle viestin, hän ei vastannut. Aikansa kun tuota opettelin, tiesin jo heti, että jahas, taas mennään. Jossain vaiheessa hän alkoi kadota päiväkausiksi, jolloin häneen ei saanut mitään yhteyttä. Nekin katoamiset sitten pitenivät, kunnes erään kahden viikon katoamisen jälkeen todella huolestuin, ja tein poliisille katoamisilmoituksen. Äijä löytyi sitten toisesta kaupungista, kännäämässä jonkun toisen naisihmisen kanssa. Minun aviomieheni. Tietenkin, välillä oli parempia aikoja, mutta aina, aina ne päättyivät jonkunasteiseen katastrofiin. Olenkin pohtinut, onko vain niin, että olen täysin rakentunut sisältäpäin ajattelemaan, että vaikka kuinka hyvältä näyttäisi, jossain vaiheessa korttitalo sortuu.

Nyt kun näitä omia viimeaikojen tapahtumiani mietin, olen aika ymmälläni, ihmettelen itseäni. En ole yhtään tajunnut, kuinka suuria ongelmakohtia minun sisällä lopultakin on. Olen aina vähän hymähdellyt, jos joku tuttava on läheisestään mustasukkainen, mutten selvästikään ole yhtään ymmärtänyt, mistä siinä voi olla kysymys. Tuo on kyllä kovin työstämisen arvoinen ongelma, sen lisäksi, että tekee selvästi vastapuolen olon vähintäänkin tukalaksi, tekee myös oman olemisen hankalaksi. Tosi vaikeaa ymmärtää, mistä se epätoivo tulee! Olen ihan pätevä ja aikaansaapa ihminen, tiedän hyvin, että selviän elämästä ihan mainiosti ihan itseksenikin. Mikä on se tunnetason aukko, mitä paikkaamaan tarvitsen ihan ehdottomasti jonkun toisen, sellaisenkin, jonka koen itsekin olevan jotenkin “väärä”, ja mikä taas se aukko, jota sen toisen mahdollisen menettämisen ajatteleminenkin noin pahasti suurentaa?

Paljon työtä edessä, sanoisin. :smiley:

S