Hei, olen mies 54. Tavallinen suomalainen mies.
Tervetuloa, mies54.
Näytät ainakin olevan asialinjalla, ilman taivaallisten ilmestysten tai lottovoittojen odotusta.
Juomisen lopettamisen jälkeen usein tulee tuollaisia mietteitä, tuntuu siltä että jotain uutta tarttis tilalle löytyä.
Sikäli kuin olen elävässä elämässä näitä tapojen muuttamisia nähnyt, niin olen huomannut että kyllä sitä löytyykin.
Kunhan ei hätäile, eikä ryntäile liian vauhkona etsimään.
Yksi muutos elämässä vaikuttaa aina kokonaisuuteen, samalla muuttuu hiljalleen monta muuta asiaa. Ja aina ne muutokset jotain tuovat tullessaan.
Minulla taisi käydä niin, että pikemminkin painopisteet muuttuivat, ja kun jostain suunnasta kontaktit vähenivät, niin vähitellen tyhjiö täyttyi, muualta sitten tulikin enemmän. Se vaan tapahtui, ja varmasti siinä oli jotain tietoistakin seuranvalintaa mukana. Ihan tavallisten harrastusten ja osallistumismahdollisuuksien kautta niitä alkoi vaan tulemaan. Toki jäi suurin osa vanhoistakin ihmissuhteista, mutta myönnän että ihan kaikkia ei viitsinyt mukana raahata.
Ei kiinnostanut minuakaan kovin ahtaasti rajattujen yhden asian ja yhden ideologian liikkeiden ryhmittymiin meneminen -ei vaan enää huvita, semmoiset. Ne putkinäköiset ihmiset kun alkavat jossain vaiheessa tympäisemään, ei sille mitään voi.
Ehkei ole tarpeellista löytääkään mitään maailmaamullistavia “uusia” juttuja. Ehkäpä kuitenkin siellä omissa ajatuksissa, omassa elämässä, olisi jotain jolle voisi nyt antaa enemmän aikaa kun päihteet eivät ole jarruna?
Ja tottakai, kyllä se avoimin silmin haahuilu ja mukaanmeneminen semmoisiinkin paikkoihin joihin ei etukäteen ajateltuna niin asiaakaan olisi, eikä välttämättä mitään yhtymäkohtia omiin se hetken touhuihin - kukapa tietää mitä milloinkin löytää!
Keskustelunavauksesi oli mukava, jatketaan!
Ehkä asiasta tosiaan voisi täällä keskustella enemmän tästäkin näkökulmasta.
Vaikka olen aika alkuvaiheessa niin mullekin on tullut olo, etten välttämättä jaksa puhua / kirjoittaa vaan juomisesta / juomattomuudesta. Tuntuu, että tekemättömiä asioita on kertynyt paljonkin, kun aikaa on tuhraantunut juomiseen.
Kannattaa vaan miettiä mikä itseä kiinnostaa ja mitä haluaisi tehdä. Itse joudun varmaan vielä tekemään töitä tapojen ja tottumusten kanssa. Asiat joihin ennen on kuulunut alkoholi, täytyy hoitaa ilman.
Kovin harvoin kai jatkuvassakaan juopottelussa juominen on ollut aivan ainoa sisältö elämässä.
Huomasin juomisen lopetettuani, että onhan tässä sentään tullut tehdyksi kaikenlaista muutakin -vaikka paljon hiukan huitaisten, eikä ihan kaikesta niin muistikuviakaan, eikä joka homma ihan putkeen ole mennyt.
Positiivisten asioiden ja päihderiippumattomien tekemisten vahvistaminen, sitä pidän olennaisena asiana.
Kuten Thuja sanoi, paljon jää tekemättä, kun aikaa ja voimia menee päihdejuttuihin. No, ehkei kannata yrittää ottaa urakaksi “korvata” mitään, siinä voi tukehtua työn paljouteen. Siinäkin voi mennä yliampumisen puolelle, jos sellaiseen alkaa keskittymään. Jos nyt on jäänyt parikymmentä vuotta nurmikko leikkaamatta, niin ei asia siitä parane jos nyt tänä kesänä yrittää leikata sita yhtä paljon kuin naapuri omaansa yhteensä kahdenkymmenen vuoden aikana. Jos vaan ihan normaalivälein nyt sitten tästä eteenpäin…
Uutta elämää on edessä, ja usein riittänee kun sitä sitten elää parhaansa mukaan, eteenpäin katsellen.
En voi kehua lopettaneeni juomista tai olleeni kauaa raittiina, mutta sen verran kokemusta on kuitenkin kertynyt aivan tipattomista kausista, että voin kommentoida tuota tekemättömyyttä.
En koe että olisin jättänyt mitään tekemättä sen takia, että olen käyttänyt alkoholia (liian usen ja monasti liikaa kerralla). Toki joskus krapulassa on voinut jäädä nurtsi leikkaamatta, mutta se olisi voinut jäädä laiskuuttaan tekemättä ihan nenänvalkaisukaudellakin. Selkein menettämäni asia on muistot niiltä kerroilta, kun on ollut liian humalassa niin että muisti on mennyt. Se on selkeästi jotain mitä olen menettänyt, voihan sen laskea tekemättömyydeksikin, jos ei muista mitä on tehnyt.
Minä en tosiaankaan tarkoittanut, että pitäisi “korvata” jotain, vaan että pystyy tekemään asioita, joita ei juovuspäissä pystynyt. Nurmikonleikkuu tuli hyvänä esimerkkinä; minä olen aina nauttinut nurmikonleikkuusta aurinkoisena kesäpäivänä - liikuntaa ja ruskettumista ilmaiseksi samaan aikaan - mutta sitten, aina joskus, viime vuosina usein, en ole halunnut näyttäytyä naapureille tietyssä tilassa , joko juovuksissa tai krapulassa … tekemättömillä asioilla tarkoitin juttuja, joista nauttii, mutta ovat jääneet väliin juomisen takia … ei niitä pidä “ylisuorittaa”, vaan saada iloa niiden tekemisestä … minä edelleenkin tykkään puutarhatöistä!
Mutta nyt en tiedä olenko ollenkaan oikeilla linjoilla alkuperäisen kysymyksen kanssa?!
Luin avauspuheenvuoron uudestaan, ja ilmeisesti kysymys on nyt siitä, että lopettaminen on ok, eli se toimenpide on suoritettu ja nyt tarttis löytyä “jotain uutta”.
Monesti näissä keskusteluissa huomaa jämhdetyn siihen lopettamisvaiheeseen, eli se on aina vaan kesken ja siitä on tehty jopa harrastus tai elämänsisältö -silloinhan ei tietysti tekemisen puutetta tule, saahan tuonkin asian kanssa tahittua kun alkaa vain siihen tuijottamaan.
Edelleen, olen hiukan sitä mieltä, että uusia asioita ilmestyy ihan itsestäänkin, ehkäpä jopa helpommin ellei asiasta ota turhia paineita. Omalla kohdallani olen huomannut, että kun opettelin tulemaan itseni kanssa toimeen, ei aina niin kovasti tarvitse olla sitä “tekemistä” ja ryntäämistä milloin minnekin.
Totta kyllä, mukavaa on kun jotain mielnkiintoista tapahtuu, ja luulenpa että helpommin tapahtuu just noin että “lopettamisvaihe” jää sinne historiaan ja mielessä on tilaa uusille asioille.
Kiitos vastanneille. Siitä juuri on kysymys että lopettaminen on ohi. Elämä on nyt.
Jokainen meistä yrittää tehdä liian paljon liian lyhyessä ajassa.Kiire ei ole mihinkään. Aika on paras kaveri. Hiljaa hyvää tulee.
Raittiina kaikkeen tulee parannusta. Pitemmällä ajanjaksolla näkee, että alkoholi ei parantanut mitään elämän osa-aluetta sen jälkeen, kun sen käyttö muuttui ongelmalliseksi (alkoholismiksi).
Toipuminen tuntuu alkuun kuitenkin “liian hitaalta”.
Ei tarvitse olla huolissaan. Kaikki asettuu oikein ja kohdalleen. Siihenhän maailma perustuu.
Vuosi meni.
Äkkiä meni selvänä kun alkuun pääsi.
Edellisenä vuotena yritin AA-ryhmien avulla mutta ne pahensivat tilannetta. Viina oli aina mielessä. Lähdin niistä vaiika meni kolme ystävää jotka eivät sitten ystäviä todellisuudessa ehkä olleetkaan. Hiljaa mennään ja tulevaisuus näyttää paremmalta.
Olen saanut uusia ystäviä ja työtä. Kaipuu jota tunsin vuosi sitten johonkin mitä en tiedä on väistynyt. Se oli alun hermostuneisuutta niin nyt ajattelen.
Jatkan tästä eteenpäin. Tulin vain kertomaan että parantumatonta ei ole. Jos haluaa parantua.
Onnittelut!
Niin se elämä normalisoituu.
Vuosi on jo pitkä aika, se ensimmäinen vuosi selvänä. Siinä sitä etäisyyttä alkoholismiin tulee melkoisesti - ja kun se kauaksi on jäänyt, ei seuraavina vuosina välttämättä sinä suhteessa paljon tapahdukaan. Vakiintuu, se olotila, ja muuttuu luonnollisemmaksi.
Kuten muuten huomannet, täällä on eniten äänessä ja aktiivisimpana aktiivinen vertaistukea harkiten jakava porukka, joka ei juuri onnittele eikä kannustavia kommentteja heittele jos raitistuu päinvastoin AA-ideologiaan nähden.
Siitä huolimatta, laitahan joskus taas muutama sana elämäsi muuttumisesta, kovin moni jättää kirjoittamatta tuon valikoivan vuorovaikutuksen takia.
Hyvää jatkoa!
Hei mies54!
mies metsänreunasta kolkutteli omaatuntoani kirjoittamalla
Aika hidassytytteinen olen, mutta onnittelen näin herätettynä vuoden raittiudestasi. Siinä ajassa olet ehtinyt käymään läpi nekin tilanteet, joissa aikaisemmin joit. Samalla totean, että on hyvä, kun ihmiset kertovat täällä raitistumisestaan. Se on yleisesti käytetty vertaistuen muoto.
kirjoitit:
Minua aa-laisena vaivaavat sanasi ryhmän yksipuolisuudesta. Tavallisesti ryhmissä käsitellään vuoroviikoin tunnin verran jotakin 12:sta askelesta tai 12:sta perinteestä. Alkoholismia ja toipumiseen kuuluvia asioita käsitellään niissä siis monelta kantilta ja monen henkilön suulla.
AA on alkoholistille tarkoitettu silta elämään. Sinä olet löytänyt itsellesi toisenlaisen sillan ja itsellesi hyvän elämän, onnittelut siitä!
Hiljaa hyvä tulee, jatketaan päivä kerrallaan!
Kiitos Lomapuistolle onnitteluista.
AA-asiaan, kiitos mutta ei kiitos. AA:n askeleet ja perinteet on rakennettu niin erilaiselle arvopohjalle kuin mitä ajattelen niin ristiriita oli liian voimakas.
Meillä on eri ajatukset niistä asioista mutta pääasia että on hyvä olla.
Elämä jatkuu. Tänään on lauantai ja vielä on kesää jäljellä. Ihmisellä ja muurahaisella on yhteistä ,kesällä jaksetaan ahertaa ja talvella odotetaan uutta kesää. Eletään kesää!
Onnittelut vuosipäivästäsi!
Minulla on useakin tuttava joka on raitistunut ilman Aa:ta tai Jumalaa, ja olen heidän puolestaan onnellinen, varsinkin hänen joka oli ihan rappioalkoholisti ja nyt on kymmenen vuotta ollut raittiina, lapset ja lapsenlapset ovat onnellisia isän raittiudesta. Ja varmaan ei ole hänen edes viisasta kaivella menneitä enää tuossa vaiheessa liikaa, se kun AA-ryhmissä on joskus liiallista, jatkuva entisen elämän tonkiminen, hyvittäminen (joka joskus menee kyllä överiksi) tai muu minkä ihmiset käsittää väärin. olen toki itsekin käsitellyt menneisyyttä, mutta viimein tajusin että anteeksianto itselle ja muille oli se paras lääke. tehtyä kun ei saa tekemättömäksi ja arvet jää vaikka kuinka olis ollut raittiina ja käyttäytynyt hyvin.
Eteenpäin elävän mieli, sanotaan!
nautitaan elämästä kun saa selvinpäin nauttia!
Hyvää viikonloppua.
Minusta on tullut ihminen “joka viihtyy missä vain”. Juodessa tuntui että aina on muualla jossain parempi ja ihmisiä piti olla jotta niille sai puhua. Nyt on hyvä olla välillä yksin niinkuin nyt kun vaimo lähti päiväksi omiin menoihin.
Kyllä joku varmasti poikkeaa kun pihaan menen. Ja hyvä, mukavia ihmiset ovat. Melkein.
Minulla on toinen naapuri jonka kanssa aina autamme toisiamme ja tuemme.
Keväällä tein autotallia ja yhdessä nostimme kattotuolit ja pellit ja kun hänellä näen isompaa työtä menen kysymättä auttamaan. Toinen naapuri kävi usein. Aina selitti mitä hän on joskus tehnyt ja miten. Koskaan ei työhön tarttunut. Ei edes kysynyt voisiko auttaa? Selittäjä-ihminen.
Niitä näin juodessa tarpeeksi. Minulla pitää olla vähän ainakin tekemistä joka päiväksi. Juodessa istuin kyllä päivän seurustelemassa mutta tyhjältä se nyt tuntuisi.
Elämä on niin elämää. Selvää lauantaita kaikille.
Tuo kolahti, kun kirjoitit että “juodessa tuntui että aina muualla olis parempi”. Kyllä alleviivan sen. Luin Eeva Illoisen kirjoittaman kirjan “iltapäivällä tuli levottomuus” ja siinä oli juuri tuo mielen levottomuus joka minuakin vaivasi. Se oli poissa jonkin aikaa, tai en huomannut sitä kun elämässä oli paljon säpinää, töitä ja uuden elämän opettelua. Mutta nyt olen huomannut että se on hiipinyt takaisin. Nyt sen tajusin että ainakin kahtena perjantaina se on ollut jo voimakkaana, että johonkin pitää päästä, ihan on ahdistanut hieman, kun ei pääse mihinkään “missä olis mukavaa”. Lapsellisia kuvitelmia joku sanoisi. mutta nyt tajuan kuinka vaarallisesta ajatusharhasta on kyse.
Onneksi luin sinun kirjoituksesi. Kiitos siitä!
“Muualla on paremmin”… kyllä se minullakin noin ajattelu kulki kun elämäntapa oli sitä menemistä ja seuran etsimistä. Itsensä kanssa toimeen tuleminen on aika hyvä juttu, ja sitä kuitenkin tarvitaan.
Noista selittävistä “ystävistä” tuli mieleeni tilanne silloin pari-kolme vuosikymmentä sitten kun pankit siivosivat pienyrittäjät pois jaloista, ja kolisten siinä kaatui minunkin maailmani.
Siinä selvisi aika nopeasti, ketkä “ystävistä” olivat todella ystäviä, ja ketkä voivottelijoita ja oman asiansa selittäjiä.
Pakko myöntää, että niitä selittäjiä oli kyllä hiukan enemmän. Onneksi oli niitäkin, jotka kaiken ansiotyön loputtua tuumivat, että aletaan sitten yhdessä jotain hankkimaan… ja sellaisen ystäväpiirin kanssa sitten toinen toistamme tukien sinniteltiin, pakoiltiin ulosottomiestä, myytiin se mitä vielä oli tavaraa nurkkiin jäänyt -vaikkei niistä huonekaluista ja kahvikupeista kyllä oikeastaan koskaan edes kantamisen palkkaa saanut.
Ne ystävyyssuhteet, jotka sen ruljanssin kestivät, ovat myös säilyneet, ja verkosto toimii edelleen.
Olihan siinä, monenlaista. Oli uskonnontarjoajaa, tippaa silmäkulmaan vääntävää “ymmärtäjää”, omien "vielä kamalampien " kokemustensa kertojaa, muka lohdutukseksi esittämässä elämäntarinaansa. Rivien välissä viisasteleva opettavaisuus, että “ei tuo kuule vielä mitään, mutta kuules miten miten huonosti minulla kävi ja miten vaan taas on asiat hienosti…” Eipä niiden kanssa sitten mitään syvällisempää kaveruutta syntynytkään.
Olisivat vaikka tarjonneet pariksi päiväksi töitä kun kerran hyvin menee…mutta ei se selittäjien toimenkuvaan kuulu, sellainen ihmisen auttaminen.
Mutta, sellaista elämä on.